Arto Salminen: Paskateoria

Kuva: WSOY.

"Arto Salmiset loppuun" -lukuprojekti jatkuu. Kuten aiemmatkin lukemani Salmiset, myös Paskateoria oli hämmästyttävä yhdistelmä nopealukuisuutta ja intensiteettiä. Päähenkilö on iltapäivälehden toimittaja - eikö olekin osuva kansikuva? Kirjaa voi suositella kaikille, jotka ovat joskus ärsyyntyneet iltapäivä- ja juorulehtien tarkoitushakuisten, vääristelevien otsikoiden ja kaksinaismoralistisen asenteen vuoksi. Aihe on mitä ajankohtaisin, vaikka tämä kirja on ilmestynyt alun perin jo vuonna 2001 - lukekaa vaikka muusikko Anssi Kelan terveiset Hymy-lehdelle. Paskateoriasta on blogannut myös Koira helvetistä.

Kirjan aloituslauseen muistan nähneeni jossain avauslauseita käsitelleen jutun yhteydessä. Liekö ollut hyvistä vai huonoista aloituksista kyse, tavallisuudesta tämä kumminkin poikkeaa: "Tapansa kullakin. Jasmine pieri nussiessaan." Eritteitä ja akteja kirjassa riittää muutenkin, mutta ei Salminen tässäkään kirjassa ole mikään sosiaalipornolla mässäilijä, vaan kuulas ja terävä yhteiskuntakriitikko. Kieli soi kauniisti ja viiltävästi, vaikka aiheet karmisivat selkäpiitä:

"Kun kävelin parkkikentän läpi se näytti tyhjältä, mutta ei tuntunut siltä. En viitsinyt vilkuilla sivuille enkä varsinkaan taakse. Edessä ei ollut ketään. Vain käytetty Diapam-levy tuijotti nurmikolta kymmenellä tyhjällä silmällään.

Parkkipaikan takainen metsä tuntui vilistävän taaksepäin nopeammin kuin minä eteenpäin. Sen täytyi olla harha, tai sitten kävelin nopeammin kuin luulin.

Metroaseman lähellä oli kaupungin vuokratalo, jossa ei juuri muita asunut kuin somaleja. Pyörävarastossa toimi tohtorin vastaanotto, jossa somalitytöille tehtiin ympärileikkauksia. Potilaiden tuskanhuuto karkasi leikkaussalista öisin. Se tuli ikkunoiden läpi ja herätti lähitalojen asukkaat, säikäytti lehdenjakajan, hiljensi tappelun ostarilla, poukkoili hulluna männikössä ja polvistui lopulta nyyhkyttämään Itäväylän varteen."

Kirjassa käsitellään julkkisten ja iltapäivälehdistön kieroutunutta suhdetta, terveydenhuollon eriarvoistumista, kansakunnan kahtiajakoa, kapitalismin näkymättömiä lonkeroita ja yksilön moraalia, joka jossain takana vielä pilkistää, vaikka näyttääkin näivettyneen tarpeettomaksi ja käyttämättömäksi. Ajan kulumisen huomaa korkeintaan siitä, että rahasta puhutaan markkoina eikä euroina, ja siitä, että jotkut toimittaja Suurnäkin liian raflaavina torppaamat aiheet tuntuvat oudon tutuilta - ihan kuin olisin jotain tällaista keltaisen lehdistön lööpeistä jokin aika sitten lukenut?

Olen Salmista kehunut jo ennenkin eikä tarvitse moittia nytkään. Suosittelen. Mutta jos haluat kirjoilta vain hyvää ja kaunista, harkitse kaksi kertaa. Nämä sopivat niille, jotka eivät kavahda raadollisia totuuksia. Herkimmille saattaa välillä tulla paha mieli näiden parissa.

Ja kustantamon sivuilta näkyy, että näitä saa nyt sähkökirjoinakin. Hienoa, ettei edesmenneen Salmisen tuotannon anneta unohtua.

Lue myös nämä:
Arto Salminen: Ei-kuori
Reidar Palmgren: Jalat edellä
Antti Häkkinen: Rahasta - vaan ei rakkaudesta

Peter Madsen: Valhalla 1: Susi tulee

Olen nautiskellut roskakatoslöytöni saaliista. Peter Madsenin Valhalla-sarjan ykkösosan Susi tulee olen lukenut viimeksi joskus vuosia sitten. Sarja on alun perin tanskalainen ja sitä on suomennettu viisi osaa: Susi tulee, Tor kostaa, Odin lyö vetoa, Kvark, pikku tuholainen ja Matka Udgårdiin. Luin näitä lapsena kirjaston hyllystä. Kuten moni muukin eurosarjakuva, nämä sopivat sekä lapsille että aikuisille. Tämä ensimmäinen osa on alun perin ilmestynyt vuonna 1979, suomennos on vuodelta 1987. Vaikka suomennokset jäivätkin valitettavasti viiteen albumiin, on sarjaa yhteensä ilmestynyt 15 osaa ja se on saanut kansainvälistä menestystä. Lisätietoa Peter Madsenin kotisivun albumiluettelosta. Sarjaa on julkaistu yhteisniteinä. Valhalla: Den samlede saga olisi ostettavissa ainakin tanskalaisen Carlsenin nettikaupasta - harmi ettei tanska suju. Vaikka olenhan minä lukenut sarjakuvaa espanjaksikin osaamatta kieltä ollenkaan... Valhallasta tehtiin 1980-luvulla animaatioelokuva, josta onkin Youtubessa paljon klippejä. Tsekatkaa vaikka traileri.

Susi tulee esittelee sarjan päähenkilöt. Alussa esitellään lyhyesti skandinaavisen jumaltaruston perusteet. Tarinan alussa jumalat Tor ja Loke saapuvat vieraaksi tavalliseen ihmisperheeseen, josta lapset Tjalf ja Ruusu päätyvät Torin mukana Asgårdiin.

Lapset tutustuvat jumalien arkielämään. Varsinainen juoni on tässä osassa melko löyhä, se keskittyy karanneen Fenris-suden pyydystämiseen. Myös piirrostyyli kehittyi sarjan edetessä kovasti, vaikka mukavaa jälkeä tässä ykkösosassakin on. Kvaak.fi -foorumin Valhalla-ketjussa kokeneemmat kertovat, että myöhemmät (suomentamattomat) osat ovat vielä paljon ensimmäisiä osia parempia.

Eri maiden mytologiat ovat minusta todella kiinnostavia. Lapsena luin paljon satukirjoja, joissa ammennettiin tarinoita mytologioista. Muistan, että pohjoismaista mytologiaakin joissakin satukokoelmissa hyödynnettiin. Olisiko kyseessä ollut mustakantinen Satumaa-sarja, jossa ilmestyi ainakin Sooria Moorian linna -niminen osa? Sarjasta ei löytynyt kauheasti tietoa netistä, mutta Kysy kirjastonhoitajalta -palstalta löytyi tähän viittaava aihe.

Olisipa mukavaa perehtyä skandinaaviseen mytologiaan vähän paremmin vaikka jonkun hyvän tietokirjan kautta. Jumaltarustot ovat hämmästyttävän eläviä vielä nykyajassakin - onhan tänä kesänä valkokankaille tulossa supersankarielokuva Thor ja esimerkiksi rahastoyhtiö Odin hyödyntää - nimensä mukaisesti - skandinaavitarustoa mainonnassaan. Ja onhan monta viikonpäiväämmekin nimetty skandinaavijumalien mukaan. Saa vinkata hyvää tietokirjaa, jos tietää!

Ilmassa on ollut pikkuisen sellaista fiilistä, että sarjakuvien lukijakunta olisi ehkä aavistuksen verran kasvanut. Yhtenä signaalina tällaisesta pidän uusimman Anna-lehden kirja-arviosivun juttua:

Hyvä Anna! Lisää sarjakuva-arvioita naistenlehtiin, toivon minä.

Lue myös nämä:
R. Goscinny - A. Uderzo: Obélix et compagnie
M.A. Jeskanen: Perkele - myytillisiä tarinoita
Pentti Saarikoski: Hämärän tanssit

Kirjoja roskakatoksesta

Roskakatoksessa oli yllättävä löytö: lattialla oli neljä muovipussillista kirjoja, joukossa myös sarjakuva-albumeita. En voinut jättää kirjaparkoja odottamaan jätekuskia, vaan raahasin kassit kotiin. Ajattelin että vien kirjat itse divariin ja otan vaihtorahoilla jotain luettavaa. Tärkein motiivini oli kuitenkin kunnioitus kirjoja kohtaan. Kirjoja ei heitetä roskikseen! Ne kierrätetään niiden arvoon sopivalla tavalla - viemällä divariin.

Korkkaamaton kirjasaalis.

Purin kirjat kasseista ja jaoin ne kolmeen kasaan. Ensimmäiseen pinoon ne, jotka pääsevät omaan hyllyyni, toiseen ne, jotka lähtevät lukematta divariin, ja kolmanteen ne, jotka voisin lukea ja sen jälkeen harkita pitämistä tai divariin viemistä. Kirjat olivat pääasiassa sarjakuvaa, scifiä ja fantasiaa, mutta joukossa oli poikkeuksiakin, esimerkiksi Maailmankirjallisuuden mestarinovelleja -niminen kokoelma. Alla joitakin näytteitä kassien sisällöstä.

Poisheittäjä ei selvästikään ole tiennyt mitä tekee. Sarjakuvien joukossa oli huomattavan paljon Jalavan julkaisemaa eurooppalaista ja amerikkalaista laatusarjakuvaa. Jalava on kustantanut sarjakuvanimikkeitä mm. Wanhat Sarjat -otsikon alla ja Sarjakuvan Mestareita -otsikon alla.

Kuvassa näkyvistä albumeista Kersantti Kirk - luopio lienee keräilyhinnaltaan arvokkaimmasta päästä, sitä on ollut Huuto.netissä noin 25 euron hintaan myynnissä. Albumi on Corto Maltesen luojan Hugo Prattin varhaistyö. Samaan hintaluokkaan yltää Spirit, joka on klassikko jos mikä, amerikkalaisen Will Eisnerin kieli poskessa tekemä parodiahenkinen dekkari. Spiritejä kasseista löytyi kaksi albumia. Buck Ryania vilkaisin, se on klassinen agenttistrippisarjakuva, jonka suosio oli suurinta 1940- ja 1950-luvuilla. Veripuun aihe on kiinnostava, se sijoittuu 1940-luvun Länsi-Intiaan ja kuvaa siirtomaaherrojen ja mustien jännitteitä.

Alarivissä näkyvää Mämmilää oli kaksi albumia. Peter Madsenin Valhalla-sarjaa olen lapsena lukenut, sitäkin oli kaksi albumia.

Nämä ovat hauskoja kuriositeetteja. Shakkiopasta muistan lukeneeni lapsena, piirrokset ovat hienoja. Taru Sormusten herrasta - sarjakuvasovitus on 1970-ja 1980-lukujen taitteessa, ei vaikuttanut mitenkään ihmeelliseltä, mutta kiinnostavalta kuitenkin.

Blueberry on western-sarjakuvaa, jossa on monta osaa. Joskus olen sitä lukenut, samoin eurosarjakuvan klassikkoa Pikoa ja Fantasiota. Johnny Hazardiin pitää tutustua, Jeff Hawke on klassista scifisarjakuvaa, en ole lukenut mutta nyt voisin kokeilla.

Kaunokirjallisuus painottui scifiin ja fantasiaan. Dragonlanceja olen lukenut nuorena suomeksi. Shannara on nimeltä tuttu, mutta sitä en ole lukenut. Jalavan julkaisemia scifi-suomennoksia olen joskus vilkuillut. Zenase on käsittääkseni aika tunnettu teos, pitänee ainakin vilkaista.

Veikkaan, että kirjojen alkuperäinen omistaja ei ole ollut poisheittäjä. Sarjakuvakeräilijät ja scifistit arvostavat yleensä kokoelmiaan kovasti. Olisikohan poisheittäjä ollut joku äiti tai isä, joka on siivonnut aikuisen, kotoa pois muuttaneen jälkeläisensä jäämistöjä? Hankinnat kun tuntuvat painottuneen 1980-luvulle.

Tarinan opetus: älä heitä kirjoja roskiin vaan vie ne divariin! Minä teen niin, että jos divarin pitäjä ilmoittaa jonkun tuomani kirjan vaihtoarvoksi nolla euroa, kysyn ottaako hän kirjan ilmaiseksi myyntiin. Yleensä ottavat. Näin pääsen eroon minulle tarpeettomista kirjoista ja yleensä joka reissulta tulee kuitenkin sen verran vaihtoarvoa, että saan divarista mukaani jotain uutta luettavaa.

Jane Austen: Pride and Prejudice

Jane Austenin nimi on vilahdellut blogeissa viime kuukausien aikana usein. Ylpeyttä ja ennakkoluuloa ovat lukeneet viime aikoina ainakin Hanna, Paula ja Raisa, viimeksi mainittu luki hiljan myös Järjen ja tunteet. Mutta Booksyn Pride and Prejudice -kirjoitus rohkaisi minuakin lukemaan Austenia alkukielellä. Työmatkalla tuli napattua lentokentän kahvilasta halpa Pride and Prejudice -pokkariversio.

Ylpeys ja ennakkoluulo on majaillut kirjahyllyssäni jo pitkään - painoksen kannesta näkeekin, mitä kautta minä olen tutustunut Austeniin. Kuten lukuisat muutkin, minutkin lumosi BBC:n ihana tv-sarjaversio 1990-luvulla. Asuin tuolloin vielä kotona ja sunnuntai-illan BBC-laatusarjat olivat tärkeitä sekä minulle että äidille. Uusintojakin on tullut katsottua. Kirjana Ylpeys ja ennakkoluulo päätyi hyllyyni niin ikään 1990-luvulla kirjakerhon kautta, ja kerran pari muistan kirjan lukeneeni, tosin edellisestä lukukerrasta on melko pitkä aika.

Olen kokeillut Austenia englanniksi kerran aiemmin, Northanger Abbeyn parissa. Tästä kokeilusta on vuosia, ja silloin tuntui siltä että Austenin kieli on liian koukeroista minulle, eikä tarinakaan ihan yhtä vetävä ollut kuin Austenin parhaat. Mutta olisiko kielitaitoni tai kärsivällisyyteni kehittynyt, sillä nyt pystyin lukemaan Austenia oikein sujuvasti, vain muutamassa kohdassa olisi pitänyt jaksaa kaivaa sanakirjaa apuun, mutten viitsinyt. Englanniksi lukukokemus oli siinäkin mielessä nautinnollinen, että kohteliaan ja koukeroisen 1800-luvun säätyläiskielen rekisteri oli herkullinen. Suomen ja englannin kielierot näkyvät siinä, että suomeksi ole samanlaista sosiaalista kielirekisteriä päässyt koskaan syntymään. Austenin aikaan Suomen harvalukuiset säätyläiset puhuivat ruotsia, ja siinä vaiheessa kun suomen kieli alkoi yleistyä herrasväen parissa, oli maailmakin jo muuttunut. Eikä englantilaisen kaltaista laajaa ja monikerroksista luokkakulttuuria ole Suomessa koskaan ollutkaan.

"- Miss Elizabeth Bennet! repeated Miss Bingley. - I am all astonishment. How long has she been such a favourite?  - and pray when I am to wish you joy?"

Tai ehkä painoksellakin on osuutta asiaan. Kirjan alkulehdillä lukee näin: "This edition is based on the 1813 edition. Punctuation and spelling have been brought into conformity with modern English usage."

Luonnon keskellä kävely oli Elizabethille rakas harrastus.

Lisäksi tämä oli oivaa luettavaa juuri tähän hetkeen. Muutto ja sitä seuraavat siivous- ja sisustusprojektit ovat pitäneet kiireisenä, joten lukemisaika on ollut melko pätkittäistä. Tämä kirja antoi hengenravintoa vaikkei olisi ehtinyt lukea kuin muutaman sivun päivässä: makustelua ja pohdiskelua riitti pitkäksi aikaa lukukertojen välissäkin, mietin kirjan hahmoja ja maailmaa. Rakenteeltaan ja rytmitykseltään kirja on jokseenkin täydellinen.

Juoni lienee kaikille tuttu: Bennetin perheessä on viisi tytärtä, muttei kovin paljon rahaa. Kaksi vanhinta, Jane ja Elizabeth, ovat seurapiirikelpoisia, muiden tytärten laita on vähän niin ja näin. Kun naapuriin muuttaa miellyttävä herra Bingley, alkavat punnan kuvat jo vilistä rouva Bennetin silmissä, hänen haaveillessaan tytärtensä naittamisesta. Herra Bingleyn ystävä, yrmeä herra Darcy, on vielä rikkaampi, mutta hän halveksii itseään alempiarvoista väkeä, myös Elizabethia.

Austenin maailmaa pidetään usein romanttisena pukudraamana, mutta tällä lukukerralla minua suorastaan karmi. Olisi ihan hirveää, jos aikakone heittäisi minut Bennetin tytärten joukkoon. Nuoren naisen valinnanmahdollisuudet olivat hyvin vähäiset. Piti olla nätti ja käyttäytyä hyvin, osata soittaa pianoa tai laulaa tai koruommella tai piirtää. Muiden käytöstä seurattiin herkeämättä. Rakkaudesta ja rahasta piti muodostaa sopiva kombinaatio: rahattomien piti koettaa löytää riittävän varakas puoliso ja varakkaiden kannatti tietenkin vältellä köyhiä. Joten aviomiehen löytäminen ei ollut naiselle pelkkä romanttinen kysymys, vaan käytännössä elämänura. Mutta muita keinoja ei ollut käytössä kuin kainot silmänluonnit tanssiaisissa ja hillitty keskustelu säästä. Kamalaa!

Joten ehkä olisin ollut tässä maailmassa kuin Bennetin kolmas tytär Mary, kirjan hahmoista ainoa, jolla kuvataan olevan kunnianhimoa teoreettiseen opiskeluun. Mary esitetään naurettavana ja teennäisenä, joka koettaa oppineisuudella kompensoida vaatimatonta ulkonäköään. Pragmaattisia valintoja tekee myös Elizabethin ystävä Charlotte, joka menee mieluummin naimisiin hirveän herra Collinsin kanssa kuin jää vanhaksipiiaksi.

Herra Darcyn kotikartano Pemberleyn upea puistoalue herätti Elizabethissa monenlaisia tunteita.

Mutta kun tämä fiilis hälveni, nautin täysin Austenin hauskasta ja terävästä otteesta. "Jane Austen's radiant wit sparkles as her characters dance a delicate quadrille of flirtation and intrigue, making this book the most superb comedy of manners of Regency England", sanotaan takakannessa ja oikeassa ovat. Kirja ei ole hömppää, vaikka kirjan juonta ja asetelmia onkin ryöstöviljelty lukuisissa nykyajan hömppäkirjoissa. Austen on terävä ja rehellinen. Elizabeth on analyyttinen ja humoristinen, ja vaikka Jane-sisko onkin hyväsydäminen ja herttainen, ovat rouva Bennet ja nuorin sisar Lydia aivan kamalia ihmisiä. Samoin sivuhenkilöistä tehdään herkullisia, vaikkapa herra Collins herättää melkoista myötähäpeää.

Romantiikan saralla lukija saa kyllä tyydytystä, kun ylpeän Darcyn ja älykkään Elizabethin suhde muotoutuu. Ja vaikka tv-sarja onkin todella ihana, kirjassa oli se etu, että Elizabethin päänsisäistä maailmaa pääsee seuraamaan ihan eri lailla.

Booksyn blogista kävikin ilmi, että Pride and Prejudice on poikinut huomattavan määrän myöhempien kirjailijoiden tuottamia jatko-osia ja uudelleentulkintoja. Listaan voi tutustua täällä. Booksy on lukenut pari: Mr. Darcy's Diary vaikuttaa kehnolta, The Confessions of Fitzwilliam Darcy paremmalta, joskaan ei alkuperäisen veroiselta.

Lue myös nämä:
J.D. Salinger: The Catcher In The Rye
Harper Lee: To Kill A Mockingbird
Margaret Mitchell: Gone With The Wind

Tapio Koivukari: Missä aallot murtuvat

Kuva: WSOY.

Tapio Koivukarin nimi jäi mieleen joskus syksyllä Kauppalehden myönteisestä arviosta. Blogistanian Finlandia-listaa koskevassa keskustelussa Koivukaria jo sivuttiinkin. Jollakin kirjastoreissulla muistinkin etsiä K-hyllystä Koivukaria, ja käsiini sattui Missä aallot murtuvat, joka on Saaristolaissaaga -trilogian kakkososa. WSOY:n kirjasivulta voi lukea ylistäviä arvosteluja, joita Koivukari on kerännyt, mutta mikään valtavan tunnettu nimi hän ei suuren yleisön silmissä taida olla. Paikallisnäkyvyyttä lienee enemmän, Rauman teatterissa tehtiin viime syksynä näytelmäsovitus Luodetuulen maasta, trilogian avausosasta.

Arvelin Koivukarin kirjojen sopivan minulle, pidänhän kovasti "äijäkirjallisuudesta", jossa Väinö Linnan perinteen hengessä kuvataan Suomen lähihistoriaa, ankaraa elinympäristöä, kovaa työtä. Samoin värikäs murrekirjallisuus on meikäläisen heiniä. Olen pitänyt kovasti Linnan hämäläisistä, Orvokki Aution pohjalaisista, Sirpa Kähkösen kuopiolaisista, Heikki Turusen pohjoiskarjalaisista ja monista muista. Missä aallot murtuvat sijoittuu Rauman ja Luvian liepeille, saaristoon. Raumalaismurre onkin minulle eksoottisen kiehtovaa.

Kirja alkaa itsenäisyyden ensi vuosista. Kansalaissota on jättänyt jälkensä, samoin Amerikan-siirtolaisuus näkyy ja tuntuu länsirannikon elämässä. Minulle olikin hyvä muistutus, että Sisä-Suomeen verrattuna rannikkosuomalaiset ovat eläneet henkisellä tasolla avarampaa elämää, vaikka ulkoiset puitteet ovat kalastajilla ja merenkävijöillä olleet myös niukat. Laivojen mukana on kuitenkin tullut tietoa ja tavaraa monista maista, sisämaan korpikylät ovat usein olleet rannikkoon verrattuna eristyksissä.

Kirjassa seurataan Toivo-pojan perhettä. "Mantereen elämä" tuntuu helpolta ja herraskaiselta verrattuna pienellä saarella elämiseen. Koivukari maalaa leveällä pensselillä, kuvaa sukulaisten ja tuttavien elämistä ja olemista. Kehyskertomus alkaa nykyajasta, jonkun verran ajallisia loikkia tehdään silloin tällöin.

Dialogi on murteellista, ja muutenkin Koivukari käyttää todella rikasta kieltä. Miljöö- ja tapainkuvauksesta riittää ammennettavaa. Otetaanpa kirjan alkupuolelta näyte:

"Toivo makasi kotopaatin föörissä mahallaan, leuka syrjällä, toinen käsi puristi jossain suupalteen puista listaa, toinen haki stäävipuusta tukea. Hän katseli viheriänkuulakkaan veteen, miten pohjan kivet, hiekkalaikut ja simpukankuoret liukuivat ensin silmien eteen ja sitten johonkin paatin alle aina isän aironvetojen tahdissa. Aamuaurinko lämmitti mukavasti selkää, yön kalseus viipyi vielä varjopaikoissa ja paatin pohjalla."

Mutta voih. Jostain syystä en kuitenkaan tempautunut täysin kirjaan mukaan, vaan kirja oli pitkän aikaa kesken, sitten päätin lukea sen loppuun vaikka nopeutettuna, mutten silti saanut aikaiseksi lukea kirjaa loppuun asti. Olin uusinut kirjan jo kolmesti, mikä on Helmetin verkkouusimisen maksimiraja, ja huomasin tänään että sakkoa oli jo alkanut kertyä (yhden euron verran). Joten tämän kirjan kohtaloksi koitui päätyä takaisin kirjastoon, vaikka luin kirjaa vain puolitiehen.

K-blogissa pohdittiin huhtikuussa miksi kirja jää kesken, ja sieltä löytyy joitakin tähänkin tilanteeseen sopivia arveluita. Huonoudesta ei ole kyse. Kirjassa on upeaa kieltä, elävästi kuvattu miljöö ja suomalaista historiaa. Ehkä olisin kaivannut mukaan pikkuisen lisää juonellisuutta, vähän enemmän draaman koukkuja - nyt mentiin aika paljon kuvailun varassa. K-blogin pohdinnoissa esitettiin, että joskus lukuajankohta vain on väärä, vaikka kirja ja lukija sopisivatkin toisilleen. Ehkä näin on tässäkin tapauksessa, sillä tästä keskenjättämisestä huolimatta voisin hyvin kokeilla lukea Koivukaria joskus myöhemmin uudelleen.

Lue myös nämä:
Sirpa Kähkönen: Lakanasiivet
Orvokki Autio: Pesärikko
Heikki Turunen: Kivenpyörittäjän kylä

30 kirjatunnustusta

Sain Saralta 30 päivän kirjahaasteen. Oli mukava seurata huhtikuussa muiden päivittäisiä päivityksiä, vaikken itse osallistunutkaan. No nytpä on hyvä kuitata haaste yhdellä kertaa! Pakko sanoa, että tässä on monia kysymyksiä, joihin en pysty antamaan yhtä oikeaa vastausta - ei minulla ole mitään yhtä suosikkia ylitse muiden! Koetan kuitenkin listan hengen mukaisesti valikoida vain yhden vastauksen, vaikka se välillä tekisikin vastauksesta epäreilun muita hyviä kirjoja kohtaan. :)

Kirjat muuttavat.

1. Paras viime vuonna lukemani kirja
Tähän olen aiemminkin jo kommentoinut, että Leo Tolstoin Anna Karenina.

2. Kirja, jonka olet lukenut yli 3 kertaa.
Niitä on monia, luen hyviä kirjoja useita kertoja uusiksi. Luetuimpiin kuuluu Alexandre Dumas'n Kolme muskettisoturia, jonka luin lapsena moniaita kertoja, ja onneksi aikuisiän uusintalukukokemus oli myös nautinnollinen.

3. Suosikkikirjasarjani
Arvotaan voittajaksi Harry Potter.

4. Suosikkikirjani suosikkikirjasarjastani
Harry Potter and the Half-Blood Prince on mainio.

5. Kirja, joka tekee minut onnelliseksi
L.M.Montgomeryn Anne of the Island (Annan unelmavuodet).

6. Kirja, joka tekee minut surulliseksi
Veikko Huovisen Koirankynnen leikkaaja saa palan kurkkuun.

7. Aliarvostetuin kirja
Heikki Turusen Maan veri.

8. Yliarvostetuin kirja
Hannu Salaman Juhannustanssit.

9. Kirja, josta en olisi uskonut pitäväni
Jennifer Weinerin Hyvä sängyssä herätti pitkään epäluuloja hölmön nimensä vuoksi.

10. Suosikkiklassikkoni
Turhuuden turulla.

11. Inhoamani kirja
Voi Hannu Salama -parkaa, taas tulee ääni. Tapausten kulku.

12. Kirja, jota en enää rakasta
Mikä tahansa Merja Jalon hevoskirjoista. Joistakin nuortenkirjoista saa aikuisena irti ihan uusia asioita, joitakin nuortenkirjoja ei kannata yrittää lukea aikuisena uudestaan, ja Jalon kirjat kuuluvat jälkimmäiseen kastiin.

13. Suosikkikirjailijani
Kaari Utrio.

14. Suosikkikirjailijani suosikkikirja
Vendela.

15. Paras kirjallinen mieshahmo
Johannes Angelos.

16. Paras kirjallinen naishahmo
Kiba Lumbergin Memesa.

17. Lempisitaattini lempikirjastani
Pentti Saarikosken Tiarnia-runoista on jäänyt kaikenlaista mieleen, kuten "Etruskeista on aina ollut pelkkää harmia".

18. Kirja, johon petyin
Stieg Larssonin Millennium-trilogia.

19. Paras kirjaelokuva
Taru Sormusten herrasta. Kirja oli minusta tylsä, mutta elokuvassa upea visuaalisuus kompensoi kätevästi henkilöhahmojen yksiulotteisuuden. Muuten olen lähes aina sitä mieltä, että alkuperäiskirjat ovat elokuvasovituksiaan parempia.

20. Romanttisin suosikkikirjasi
L.M. Montgomery: The Blue Castle (Sininen linna).

21. Lapsuuden lempikirja
Anna-Maria Mennolan Romulus. Muistaako kukaan muu tätä kirjaa?

22. Tärkein kirja, jonka omistan
Edesmenneeltä mummiltani saamani kirjat, niiden joukossa Suuri tonttukirja.

23. Kirja, jonka olen halunnut lukea jo kauan
Dodie Smithin 101 Dalmatians. Olen tämän tilannut jo joskus viime vuoden puolella Amazonista, mutten ole vielä lukenut. Kun pääsin lapsena katsomaan Disneyn dalmatialaispiirrettyä, kävin monia kertoja sen jälkeen kirjaston nuortenosaston S-hyllyllä katsomassa, olisiko tämä kirja siellä. Ei ollut koskaan. Todennäköisesti kirjaa ei oltu hankittu kirjastoon.

24. Kirja, joka useampien kannattaisi mielestäni lukea
Täällä Pohjantähden alla.

25. Kirjallinen hahmo, johon samaistun eniten
Samaistun kiitollisena kaikkiin uskottaviin päähenkilöihin. Sinisen linnan Valancy on ollut erityisen samaistuttava hahmo.

26. Kirja, joka muutti mielipiteeni
Anja Kaurasen Pelon maantiede sai minut tarkastelemaan asioita tasa-arvon näkökulmasta.

27. Yllättävin juonenkäänne tai kirjanlopetus
J.K. Rowling on yllättänyt minut Harry Pottereissa monta kertaa.

28. Paras kirjannimi
Heikki Turusen Simpauttaja on hyvä nimi, ytimekäs ja kuvaava mutta silti arvoituksellinen.

29. Kirja, jota muut inhoavat, mutta josta minä pidän
J.D. Salingerin Sieppari ruispellossa tuntuu olevan negatiivisia tunteita herättävä kirja monelle, mutta minusta se on kiinnostava kirja, joka muuttuu sitä monitasoisemmaksi mitä useammin sen lukee.

30. Kaikkien aikojen suosikkikirjani
Tuulen viemää.