WSOY:lta tilasin lukukappaleeksi Mihail Bulgakovin klassikon Saatana saapuu Moskovaan. Joku on joskus sanonut, että siinä on kääntäjä keksinyt parhaan mahdollisen käännösnimen, ja onkin aivan oikeassa. Suora käännös nimestä olisi tylsähkösti "Mestari ja Margarita". Yllättävää oli, että kirjaan on merkitty sen olevan vasta toinen painos, vaikka esimerkiksi kirjaston luettelotiedoissa mainitaan, että jo 1990 on otettu kuudes painos. Onkohan kyseessä toinen painos tarkistetusta suomennoksesta vai mistä? Se "alkuperäinen" suomennos, jossa on harmaa kansi ja Begemot-kissa kuvassa - on käynyt niin tutuksi, että tämän version ulkoasu ensi alkuun hieman oudoksutti, mutta kun silmä oli tottunut siihen, totesin painoksen erittäin tyylikkääksi. Plussaa myös, että tässä painoksessa ei neuvostosensuurin poistamia kohtia oltu merkitty kursiivilla. Se oli aiemmassa painoksessa kiintoisaa, mutta häiritsi lukemista jonkin verran .
Olen tämän kirjan parisen kertaa aiemmin lukenut, ja luulin, että minullahan on kirjan tapahtumat jo hyvin hanskassa. Tämä lukukerta todisti, että niin ei tosiaankaan ollut. Muistin kyllä hyvin Wolandin nimellä kirjassa esiintyvän saatanan, hänen kumppaneittensa Begemot-kissan, Azazelin ja Korovjevin tempaukset teatterinäytännössä ja ruokakaupassa, mutta uudella tavalla painoarvoa saivat neuvostoarkeen viittaavat huomiot. Näitä olivat moskovalaisten asuntopula, ilmiannot, ihmisten vieminen kuulusteluihin ja heidän katoamisensa jäljettömiin. Osin nämä kietoutuivat yhteen, sillä kirjassa on parikin kohtausta, joissa viitataan ihmisten ilmiantaneen naapureitaan, jotta pääsisivät asumaan heidän asuntoihinsa. Yhteisasuminen oli varsin yleistä, eli esimerkiksi keittiötilat piti jakaa naapureiden kanssa, mikä ei aina kovin miellyttävästi sujunut.
Jos joku ei kirjan juonta tunne, niin tässä lyhyt referaatti. Kirjassa on kolme punaista lankaa: Wolandin seurue ilmestyy Moskovaan ja pistää kaikkien tielleen osuvien ihmisten asiat mullin mallin. Mielisairaalaan suljettu kirjailija Mestari ikävöi rakastettuaan Margaritaa, joka puolestaan ei tiedä Mestarin olinpaikkaa ja toivoo löytävänsä hänet. Pontius Pilatus tuomitsee Jesua Ha-Notsrin kuolemaan ja keskustelee tämän kanssa ennen teloitusta, sekä jälkikäteen Jesuaa seuraavan entisen verojenkerääjän Leevi Matteuksen kanssa, joka on kirjoittanut rauhaa saarnaavan ja ihmisten hyvyyteen uskovan maankiertäjän puheita muistiin - tosin Ha-Notsrin itsensä mukaan pahasti vääristeltynä.
Rupesin ensimmäisen kerran miettimään, että mitä ihmettä tämä Jeesus-tarina loppujen lopuksi kirjassa tekee. Epäilemättä aiheesta on kirjoitettu tuhansia sivuja viisasta kirjallisuudentutkimusta, pitäisi kai kaivella nettiä. Jesuan tarina alkaa Wolandin kertomuksena, ja jatkuu Mestarin käsikirjoituksena, hän kun on kirjoittanut Pontius Pilatuksesta romaanin. Sinänsä tarina on erittäin hyvin kerrottu, varsinkin kun se poikkeaa tyyliltään Moskovan tapahtumista täysin. Wolandin aikaansaama hyrskynmyrsky kerrotaan koko ajan vahvasti komediallisesti painottaen, Jesua Ha-Notsrin tarina vakavaan sävyyn.
Samaten minulle oivalluksena tämän lukukerran aikana tuli, että kirjan keskeisimpiä toistuvia teemojahan on, uskooko ihminen mieluummin omaa järkeään ja loogista päättelykykyään, vai sitä minkä omin silmin näkee. (Juujuu, tätäkin epäilemättä tuhannet ja miljoonat kirjallisuudentutkijat ovat jo todistelleet vuosikymmenten ajan, joten ei varmasti ole mikään uusi asia kyseessä...) Saatana aiheuttaa tapahtumia, jotka ovat luonnonlakien ja arkijärjen vastaisia, mutta joita moskovalaiset kansalaiset (kuten he itseään ja toisiaan tituleeraavat) joutuvat miliisin kuulusteluissa ja mielisairaalan vastaanotolla selittelemään uuteen uskoon, jotta ne mahtuisivat realismin muottiin. Suora neuvostoallegoria tämäkin? "Iloisen, työtätekevän ja rauhaarakastavan kansan" piti oman turvallisuutensa uhalla selittää väkivalta, mielivalta ja vainoharhaisuus jollakin järkeenkäyvällä tavalla, totuutta ei saanut sanoa.
En ole myöskään varma, tajusinko kunnolla, miksi Saatana sinne Moskovaan saapuu. Huvin vuoksi, vaiko yöllisiä tanssiaisia viettämään? Oliko moskovalaisten kiusaamiseen jokin erityinen syy? Kömpelö arvaus olisi, että neuvostojärjestelmästä kostamaan ja rankaisemaan... Sinänsä sillä ei ole kovin paljon väliä, koska aiheesta irtoaa helevetin hyvää shittiä, niinkuin sanonta kuuluu. Bulgakovilla on parhaimmillaan suorastaan nerokas ote tekstiinsä, ja hän revittelee aiheella antaumuksella. Otetaanpa esimerkiksi krapula-aamu, jonkalaista harva haluaa kokea. Moskovan Varietee-teatterin johtaja Stjopa Lihojedev herää erittäin huonovointisena ja muistamattomana, ja joutuu silmätysten paholaisen (jota hän ei toki tunnista) kanssa. Tämä vakuuttaa tehneensä sopimuksen mustan magian näytöksestä Varietee-teatterissa ja esittää todisteeksi sopimuksen, jossa on johtajan omakätinen allekirjoitus, ja ennakkomaksukin on hoidettu sovitun mukaisesti.
"Liikutellessaan varpaitaan Stjopa ymmärsi olevansa sukkasillaan. Hän siirsi vapisevaa kättään reittään myötään määrittääkseen, oliko hänellä housut jalassa vai ei, mutta ei saanut sitä selville. Viimein, nähdessään olevansa yksin ja hylätty ja tajutessaan, ettei kukaan tulisi häntä auttamaan, hän päätti nousta, vaatipa se häneltä miten epäinhimillisiä ponnistuksia tahansa.
Stjopa avasi yhteen liimautuneet silmäluomensa ja näki peilistä miehen, jonka hiukset törröttivät joka suuntaan, jonka naama oli turvoksissa ja mustan parransängen peitossa, silmät pöhöttyneet ja paita likainen ja jolla oli kaulus ja solmio kaulassa, alushousut ja sukat jalassa.
Sellaisena hän näki itsensä peilistä, ja sen vieressä seisoi tuntematon mustapukuinen mies musta baskeri päässään."
Olen lukenut Bulgakovilta muitakin kirjoja muutama vuosi sitten. Lämpimästi voin suositella kokoelmaa Kohtalokkaat munat, jossa oli muistaakseni kolme pienoisromaania, nimitarinan lisäksi siinä oli myös mahtava klassikko Koiran sydän. Valkokaartia ja Teatteriromaania muistan myös joskus lukeneeni, mutta eipä niistä sen enempää, kun en niitä kovin tarkkaan muista.
Kirjaa lukiessa haikailin taas hieman, että pitäisiköhän mennä jollekin supertehokkaalle venäjän kielikurssille, että joskus pystyisi lukemaan tämänkin kirjan alkukielellä. Suomennos on loistavan tehokas ja vetävä, mutta sen verran jopa meikäläinenkin alkoi venäjän kielestä ymmärtää vähäisten opintojen myötä, että siinä on sellaista alkuvoimaa, josta taatusti jotain katoaa vieraille kielille käännettäessä. Tämä sama koskee toki myös suomen kieltä - voi niitä raukkoja, jotka joutuvat kääntämään vaikka Heikki Turusen tekstiä, kun isolle osalle sanoja ei ole mitään vastinetta, ja vaikka olisikin, kulttuurillinen konteksti häviää sen siliän tien... Noh, onneksi ylipäätään on kääntäjiä, muutenhan ei olisi mitään mahdollisuutta nautiskella tällaisia tarinoita.
Saatana saapuu Moskovaan kantaa harteillaan aika raskasta klassikon taakkaa, mutta lukukokemusta ei kannata pelätä, vaan tarttua tähän kirjaan avoimin mielin ja antaa sille mahdollisuus. Tämä arviolta noin kolmas lukukerta oli minulle suorastaan nopealukuinen, sillä kun tarinan pääkohdat olivat kumminkin tuttuja, tuli tekstiä ahmittua aina nopeasti, että pääsi eteenpäin uusiin, jännittäviin juttuihin. Ja niinkuin tuli todettua, tyhjentävästi en ole tätä kirjaa pystynyt lukemaan, joten epäilemättä uusilla lukukerroilla tulen taas kiinnittämään huomioni ihan eri asioihin.
* 1.10.2007. Kävin Ryhmäteatterissa katsomassa kirjan näytelmäsovituksen. Esitykset näköjään jatkuvat 1.3.2008 asti, ja jos on kirjasta tykännyt ja on suinkin mahdollisuus mennä näytelmä katsomaan, suosittelen lämpimästi. Kirjoitin Etelä-Saimaaseen arvion (linkki saattaa vanheta). Tykkäsin kuin hullu puurosta, ihan helevetin hyvä sovitus. Miau!
** 14.10.2007. Kirjan ja teatteriesityksen jälkilämpönä (niin, ja olenhan minä katsellut myös Yle Teemalla tällä hetkellä pyörivää venäläistä tv-sovitusta) vastaankin nyt itselleni tähän kesän merkintään. Kirjoitin siis: "Rupesin ensimmäisen kerran miettimään, että mitä ihmettä tämä Jeesus-tarina loppujen lopuksi kirjassa tekee." Mieleen tuli, että Bulgakov on valinnut tämän maailman, tai ainakin länsimaisen kulttuurin vaikutusalueen, ehkä tunnetuimman tarinan osoittaakseen, että tietyllä tavalla kerrotut ja uskotut tarinat voivatkin olla myytin takana jotain aivan muuta. Kaikilla on mielikuva Raamatussa kerrotusta Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta ja Pontius Pilatuksen käsienpesusta. Bulgakov ottaa tämän myytin käsittelyynsä, jauhaa sen oman myllynsä läpi, ja kas, lopputulos on rakenteellisesti ja ulospäin täysin samanlainen, mutta sisällöltään aivan erilainen. Ja en nyt ole tässä väittämässä että Bulgakovilla olisi ollut jotain salattua tietoa absoluuttisesta totuudesta, hän käyttää kirjailijan työkaluja. Stalinin ajan totuus oli Isä Aurinkoinen ja onnellinen, työtätekevä kansa, ja samoin kuin Pilatus julisti peloissaan keisari Tiberiuksen ajan kestävän ikuisesti, niin väitettiin Stalininkin ajan kestävän. Totuus tuosta ajasta alkoi pulpahdella pintaan vasta vuosia, vuosia myöhemmin, ja silloinkin epäselvänä, tunnepitoisena ja monilta osin hämärän peittoon jäävänä kudelmana.