torstai 12. heinäkuuta 2007

Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä

Kuva: Gummerus.
Kuten on tullut mainittua, olin lapsena konservatiivinen lukija. Niinpä en tykännyt yhtään Seitsemästä veljeksestä, kun sitä joskus ala-asteikäisenä yritin lukea. Omituinen kieli, vääränlainen kieliasu, kumma tapa merkata repliikit, kaikki tuntuivat niin vierailta että kirja jäi kesken heti alkutekijöihinsä enkä siihen sitten palannutkaan. Koulussakaan sitä ei pakkoluetettu.

Lukioikäisenä yritin uudestaan, kun parikin samanikäistä kaveria oli suositellut ja kehunut kirjaa. Silloin kirja lähtikin vetämään ihan eri tavalla. Pari kolme kertaa on tullut tämäkin luettua, nyt oli nautinnollisen uusintalukemisen vuoro jälleen kerran.

Täytyy sanoa, että ihme mies se Aleksis Kivi on ollutkin. Kirjoitti ensimmäisen suomenkielisen romaanin (korjatkaa, jos jokin toinen romaani on kirjoitettu suomeksi vielä aiemmin), ja kirjoittikin sitten kertaheitolla parhaan. Sillä ei tästä romaanista ole menty yli eikä ympäri. Seitsemän persoonallista ja elävää päähenkilöä, aivan käsittämättömän mahtava, rikas, elävä ja luova kieli, viihdyttävä ja vetävä juoni ja todella taitavasti kuvattuja ihmisluonteita ja elämän ilmiöitä. 137:ssa vuodessa ei ole kukaan pannut paremmaksi, ja tuskinpa kukaan pystyy tätä rimaa ylittämään seuraavankaan 137 vuoden aikana.

Kiven kieltä tulee aina välillä oikein ikävä, kun on ollut vähän aikaa sitä ilman. Kirjoitettu suomen kieli taisi tuohon aikaan vielä vähän elää, niinpä kirjassa on paljon ilmaisuja, jotka nykyisellään olisivat virheellisiä ja kieliopin vastaisia. Mutta mahtavan eläviä ne ovat! Vaikkapa adjektiivit: asiat kautta rantain ovat tuimia, äkeitä, huikeita tai uhkeita. Veljeksistä varsinkin Juhani löytää sopivan kielikuvan ja vertauksen tilanteeseen kuin tilanteeseen. Papiaanit, korppejoonit, koirankuonolaiset vilahtelevat veljesten juttusissa. Haukkumasanojen ja -ilmausten lista on verraton. Esimerkiksi Eeroa nimitetään mm. Lopen pahalaiseksi ja Kylmänojan lörpöittäväksi paaraksi. Verbaalilahjakkuudesta käynee esimerkiksi vaikka kohtaus, jossa lukkarin luota karanneet veljekset käskevät Rajamäen rykmenttiä viemään terveisensä lukkarille ja rovastille:

"Juhani: Mene tulipunaiseen helvettiin! Mene lukkarille ja noidu lukkarin kurkkuun iankaikkinen siantauti.
Eero: Että hän laulaa kuin Mikon kynsissä vanha torahampainen karju.
Juhani: Niin! Ja rovastille, sille ulkokullatulle, tekopyhälle ja rikkaalle rasva-makkara-rovastille... Mitä määräisimme hänelle? Sanoppas, Eero.
Eero: Tapahtukoon hänelle paisti-kinkerillä niinkuin tapahtui ennen puplikaanille Oulun portilla: tulkoon hänen säkkiinsä aika kissapiirakka.
Juhani: Niin! Paltamon kalakukko, näetkös, jossa kissa, karvainen kissa on moskana sisällä.
Eero: Ja siitä tehköön hän seuraavana sunnuntaina rangaistus-saarnan niin vimmatun ja pohtavan että repee tuo rasvainen mahansa, repee kerran remahtaen vaan."

Hupaisaa kyllä, tässäkin suomalaiselämän varhaisessa kuvauksessa keskeisiä juonenkäänteitä ovat tappelut ja viinanjuonti. Jukolan pojat tappelevat usein ja ansiokkaasti myös keskenään, mutta erityisen väkivaltaisesti Toukolan kylän poikia vastaan, ensin kirjan alussa toukolaisten laulettua pilkkalauluna Seitsemän miehen voiman, sitten kirjan lopussa, veljesten ollessa kirkkomatkalla pitkän ryyppyputken jälkeen: "Kuin irtipäästetyt kahlekoirat karkasivat he kiljumalla Toukolaisten päälle, ja peloittava tappelus nousi nyt Tammiston pihalla.

Simeoni ei tuohon leikkiin mielinyt sekaantua, vaan oli hänen haltuunsa heitetty kaikkien kirjat, joita hän nyt lujasti hallitsi kourissansa ja katseli tuskallisella muodolla, surkeasti levottomalla silmällä tuiman taistelun vaiheita. Mutta nähtyänsä Aapon kovassa ahdistuksessa kolmen rotevan Toukolaisen kourissa, nähtyänsä kipeällä sydämellä kuinka kurja veljensä kelmeni ja kuinka hänen katsantonsa jo tuijotteli tynsästi kohden puitten latvoja, kun iskuja, säkenöitseviä iskuja sateli joka haaralta, silloin asetti Simeoni kirjat kädestänsä kivelle siihen lähelle, kiirehti auttamaan Aapoa ja katosi pian tappeluksen hurjiin laineisiin.
---
Mutta kuin kallio, niin rynkäsi esiin harteva Tuomas, ja mihin raskas nyrkkinsä iski, siihen kaatui aina mies, kaatui kaksikin yhdellä iskulla. --- Timo läimäytteli kuin uros hirsitöissä läimäyttelee kirveellänsä, ja kauas kuumoittivat hänen ruskeat, karheat, vihasta hohtavat poskensa. Miehenvastusta ei puuttunut Eeroltakaan tässä kahakassa. Muiden jalkoihin hän tosin kirahteli usein, mutta ainapa hän jälleen pian pinnisteli itsensä ylös miesröykkiön alta, ja iskuja lenteli hänestä taasen kuin ampauksia ympäripyörivästä raketista. Hurjimmin kaikista riehui Lauri; hän löi ja temmelsi kalveana kuin murhan-enkeli, ja kaikki hänen edestänsä pakeni tai murtui."

Tarinan perusjuonihan on erittäin sympaattinen. Omaa taloa isännöimään nuorena jääneet seitsemän Jukolan veljestä elelevät miten tykkäävät, kunnes joutuvat lukkarin oppiin lukemista harjoittelemaan. Lukemisen alkeet eivät pojille maistu, ja he karkaavat metsään, minne rakentavat Impivaaran juurelle pienen asumuksen, ja viettävät vuosikausia rattoisaa elämää metsästellen. Ikimuistoinen on saunan palo jouluyönä, samoin Hiidenkivelle pakeneminen Viertolan hurjan härkälauman alla. Siellä on toinen kirjan suuremmista humalakohtauksista, kun hiljainen ja eristäytyvä Lauri naukkailee paloviinaa ja puhuu suunsa kerrankin puhtaaksi. Toinen juopottelujakso syntyy, kun veljekset polttavat ensimmäisestä viljasadostaan erän viinaa ja juovat sitä viikkokausia. Käänne parempaan tapahtuukin tämän jälkeen: Simeonin delirium-kohtauksessa näkemät harhat vievät veljesten aatokset jumalisemmille raiteille, ja vähitellen he päättävät oppia lukemaan ja paneutua maanviljelykseen ja uudisraivaukseen viinanjuonnin ja metsästyksen sijaan. Lukemaan opettelemista kuvaavat jaksot ovat erityisen herkullisia. Puhelias, tunteikas, monisanainen, mutta joskus hieman yksioikoinen Juhani pohtii asiaa näin:

"Juhani: Minä ymmärrän: Iskisimme aapiaiseen kynsin ja hampain, siitä heltimättä ennen kuin olemme kukon hännän alla. Oikein! Kentiesi kohta päätämme jotain, ja kerran päätettyämme, sen teemme myös, teemme vaikka verta hikoillen. Onhan minulla pää kova, kohden kova, mutta löytyypä siinä kuitenkin yhtä ja toista, yhtä ja toista hyvin närkkiäkin värkkiä. Enköhän jokapäiväisen harjoituksen kautta voisi kulkea kilpaa viidenvuotisen tyttö-rääsyn kanssa? Miksi en? Ahkeruus voittaa kovan onnen."

Hurjista aihelmista huolimatta parasta kirjassa on kuitenkin sen leppoisa, mukava, lämminhenkinen ja humoristinen tunnelma. Kirja on ihmeellinen sukellus toiseen aikaan, seikkailu Hämeen ahoilla ja metsissä, samalla myös kielikylpy Aleksis Kiven mahtavassa kerronnassa.

22 kommenttia:

  1. Seitsemän veljestä on minullekin tärkeä kirja. Olen jo vuosia pitänyt tapanani lukea sen kerran vuodessa uudestaan, ja aina siitä löytyy uutta askarrusta ajatuksille. Olenkin sitä mieltä, että vasta aikuisena voi ymmärtää kirjan laadun kunnolla. Siihen osaa paneutua aivan eri tavalla kun ymmärtää miettiä taustoja ja ympäristöä aikuisen elämää kokeneella ja nähneellä järjellä. Tämänvuotisen lukukerran jälkeen muistan pohtineeni, miten monitaitoisia veljekset oikeastaan olivat. Hehän hoitivat kaikki taloustyötkin siinä missä metsästyksen, kalastuksen ja korvenraivauksenkin. Esimerkiksi heidän on täytynyt leipoa ruisleipänsä itse, sillä he syövät sitä aterialla leivän mieheen, mutta missään ei mainita heidän sitä ostavan. Olutta he ainakin osaavat panna vaikka toivoisivatkin äitimuorin olevan sitä tekemässä. Entä mistä he mahtoivat saada vaatteensa? Tuskin he itse niitä tekivät, mutta varmaankin paikkasivat. Kaikkia tuollaisia asioita tulee mieleen kirjaa lukiessa.

    VastaaPoista
  2. Hyviä huomioita. Oluenpanoon tosiaan kirjassa viitataan, leiväntekoon ei. Ensimmäisenä vuonna Impivaarassa heillä oli kylläkin vain kiukaan tapainen uuni pirtissään, olisiko ruisleipä mahtanut siinä onnistua? Vai mahtoiko leivinuunin muuraaminen olla myös jonkun veljeksen hanskassa?

    VastaaPoista
  3. Kenties veljekset söivät alkuvuosina Impivaarassaan pelkkiä herneitä riistan ja kalan lisäksi? Ainakin heillä oli jo ensimmäisessä lähtökuormassaan niitä mukana säkillinen. Mutta noin ylipäänsä ruokapuolta ajatellen täytyy ottaa huomioon, että kirjoittaja on mies. Ei häntä sellaiset pikkuasiat vaivanneet kirjoitusprosessin aikana. Naisväki se ajattelee syvemmin ruokahuollon toimivuutta sun muuta semmoista. Oli miten oli, lukunautinto ei pilaannu vaikka ei tietäisikään mistä veljekset leipänsä saivat.

    VastaaPoista
  4. Hih! Nyt pistit kyllä minultakin ihan pasmat sekaisin tällä leipäjutulta. Minä taidan tulkita asian niin, että veljekset toivat leipää mukanaan kylästä, koska ruisleipäähän leivottiin kerralla isot määrät ja se säilyi orsilla pitkiä aikoja kestävänä. Kirjan mukaan veljekset tosiaankin syövät leipää valtavat määrät, joten aika paljon sitä on saanut olla. :) Pistetään tosiaan mieskirjailijuuden piikkiin tämä asia. Lihan hankkimisenhan Kivi kuvaa kyllä huolellisesti. :)

    VastaaPoista
  5. Ekasta suomenkielisestä romaanista taitetaan peistä edelleen - mitenkään itsestäänselvästi se ei kuitenkaan ole 7 veljestä. Nimittäin K.J. Gummerus kirjoitti samoihin aikoihin Kiven kanssa teoksen "Ylhäiset ja alhaiset". Kumpikin teos julkaistiin aluksi jatkokertomuksena lehdessä. Niinpä vaikka Kiven teos on merkattu julkaistuksi vuonna 1870, tosi asiassa se julkaistiin romaanimuodossa (muistaakseni) 1872. Gummeruksen teos taas ehätti ennen Kiveä kokonaisena ulos.

    Oma kantani Veljesten luettamiseen (olen opettaja) on se, että teoksen lukeminen pitää kieltää. Siis sitä ei saa alle nelikymppinen lukea - menee koko hyvä teos hukkaan :) Kiven merkityksestä voi tietenkin puhua, mutta itse teos pitää kieltää oppilailla...on tässä mukana vähän käänteistäkin psykologiaa :)

    VastaaPoista
  6. Anonyymi1.4.09

    Kiitos, tästä oli apua..

    VastaaPoista
  7. Anonyymi1.4.09

    Tekisi mieli vetää August Ahlqvistia turpaan......

    VastaaPoista
  8. Anonyymi7.10.09

    Kirja on joutavaa jaaritusta. Metsäläiselämän kuvausta, jossa kokemuksen ääni ei kuulu, vaan kaikki on köyhää sepitettä, ja saumat näkyvät. Aikansa kioskikirjallisuutta. Aikansa Päätaloa.

    Ahlqvist oli oikealla asialla. Hänpä olikin oppinut ja sivistynyt mies.

    Kuten tässäkin tapauksessa, mitä suurempaa suosiota jokin nauttii kansan parissa, sitä huonompaa se on. Tällä periaatteella Kivestä leivottiin "kansalliskirjailija".

    VastaaPoista
  9. Pari lukua takana ja täysin olen rakastunut näihin seitsemään veljekseen.

    Ja luulen kyllä saavani tästä kirjasta vaikka mitä irti, vaikka olenkin vasta 15-vuotias.
    Enkä usko tällä kirjalla olevan kovinkaan kauheita vaikutuksia tulevaan elämääni. Jos tämä kirja pitäisi kieltää alle 40-vuotiailta, niin eikö aika moni muukin? Tulee mieleen monia muita kirjoja, jotka tuon kiellon ansaitsisivat enemmin kuin tämä.

    VastaaPoista
  10. Mahtavaa rrousku! Kuten kirjoituksessa kerroin, abt samanikäisenä minäkin rupesin Seitsemästä veljeksestä pitämään - olisinko ollut 16- tai 17-vuotias, lukiossa kuitenkin.

    VastaaPoista
  11. Tsekatkaapa Gummeruksen hieno uusi laitos Seitsemästä veljeksestä. Todella tyylikäs!

    VastaaPoista
  12. Anonyymi19.11.10

    Ehtoota itärajalta!

    Seitsemän Veljeksen nautinta vaatii omalaatuista huumorintajua - tai riittävästi ikää...

    Kiven kieli on todella mehukasta. Joskus viljelen sanontaa, en muista onko tämä tarkka lainaus: "...vaan kohtapa käymme tuimaan kamppaukseen!"

    Hauska lukea blogiasi ja nähdä sinut Kodin Kuvalehdessä, vaikka osittainkin...

    Hyvää jatkoa, Salla!

    "Hiertäjä"

    VastaaPoista
  13. Kiitti Hiertäjä! :) Kyllähän tuo sanonta kovasti Kiveltä kuulostaa, olipa suora lainaus tai ei.

    VastaaPoista
  14. Anonyymi2.5.11

    haluaisin kysyä sinulta jotakin ja toivon että vastaat pian! teen koulussa esitelmää kyseisestä kirjasta ja haluaisin mielipiteesi tähän asiaan; Millaisia kerronnan aukkoja kirja mielestäsi jättää millaisia havaintoja teet mitä kohtia ei kerrota romaanissa ja millaisia päätelmiä tekisit aukkojen syistä? Löydätkö myös aukkoja joiden olemassa olo kummastuttaa? miten lukijana täyttäisit ne ?

    VastaaPoista
  15. Arvoisa Anonyymi, jos olet koululainen läksynteossa, niin suosittelen lämpimästi että luet kirjan itse ja teet tehtävät sitten oman järkesi avulla. Jos et jaksa lukea koko kirjaa, lue vaikka 50 ensimmäistä sivua ja tee tehtävä sen perusteella. Hyvässä lykyssä kirjan loppu on riittävästi samassa linjassa, ja suoriudut tehtävästä hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi1.11.12

      ):

      Poista
    2. Anonyymi1.11.12

      oleppa hiljaa

      Poista
  16. Anonyymi13.3.12

    mitä mieltä ootte huumorista?

    VastaaPoista
  17. Minusta tässä on mitä mainiointa huumoria!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi21.5.12

      Hei! Haluaisin kuulla Salla kattavammin teoksen huumorista ja mitkä ovat mielestäsi suurimpia syitä juuri siihen että kirjassa on sellaista huumoria.

      Terv. utelias harrastelija

      Poista
    2. Minusta veljekset vaan ovat niin hauskoja, esimerkiksi Juhanin uhoaminen naurattaa. :)

      Poista
  18. Anonyymi19.9.12

    Itse en kyllä paskempaa kirjaa ole lukenut.

    VastaaPoista