Kesälukumaraton IV 16.7.2014

Lukumaratoneja on nähty blogeissa taas tänäkin kesänä, itse aloitan maratonin än-yy-tee NYT osallistumalla Emmin emännöimään Blogistanian Kesälukumaratoniin. Virallinen päivä on huominen, mutta jo tänään saa aloittaa.

Kuva Emmi T., kuvan lähde: Denise Krebs,  Creatice Commons -lisenssi CC BY 2.0

Viime kesänä maratoonasin tiiliskivillä, sitä edellisenä kesänä romaaneilla. Nyt ajattelin mennä sarjakuvilla, vieläpä sellaisilla jotka olen aiemmin lukenut. Aion uppoutua Bill Willinghamin luomaan Fables-sarjakuvaan ja lukea sarjan alusta asti uusiksi. Tai kakkososasta alkaen, luinhan ykkösosan vähän aikaa sitten sähköisesti. Koska olen blogannut näistä sarjiksista aiemmin, suosittelen lukemaan perusesittelyt vanhoista bloggauksista, linkitän niihin. Niistä löytyy hankintojeni alkuperämaininta, mutta sittemmin olen ostanut kaikki osat omaan hyllyyn eri paikoista.

Bill Willingham New York Comic Conissa vuonna 2012.
Kuva: © Luigi Novi / Wikimedia

Tätä kertaa varten en ole valmistellut mitään erityisiä eväitä, joten niissä ei taida olla paljon raportoitavaa. Rennolla otteella ajattelin muutenkin mennä, katsotaan jaksanko ottaa edes kuvia. :)

21.00 Aloitan Animal Farmilla. Ykkösosassa Snow White ja Rose Red saivat jonkinlaisen uuden yhteyden ja nyt siskospari lähtee katsastamaan Farmin touhuja.

23.04 Ah, Animal Farm oli uusintaluettunakin vetävä, terävä, kerroksellinen ja vauhdikas. Mark Buckingham on piirtänyt Fablesia niin kauan, että pystyin havainnoimaan piirrostyylin muuttumista. Näissä alkupään numeroissa on joitakin eroja piirrosjäljessä uudempiin verrattuna, hyvässä ja pahassa. Lisäksi huomasin joitakin detaljeja tarkemmin kuin ennen - pari pientä hassua logiikka-aukkoa ja sen, että Snow Whitella on valtava määrä Louis Vuittonin laukkuja. :)

Sivuja oli 112. Seuraavaksi Storybook Loven kimppuun...

10.40 Storybook Love oli vetävä ja oli hauska huomata, mitä kaikkia ison juonikuvion kannalta tärkeitä pieniä yksityiskohtia oli ujutettu mukaan. Näitä hoksasi paremmin nyt. Snow Whiten ja Bigbyn väliset kipinöiden sinkoilu tuntui. Bryan Talbot vierailevana piirtäjänä viihdytti, varsinkin näin Grandvillen lukemisen jälkeen. Lan Medina piirsi pari jaksoa, miksikähän hänen kynänjälkeään ei tämän jälkeen tainnut enää Fablesissa näkyä?

Sivuja oli 190. Seuraavaksi on vuorossa eräs suosikkiosistani, muhkea March of the Wooden Soldiers.

16.43 March of the Wooden Soldiers pitää pintansa - se on vauhdikas, täynnä toimintaa ja draamaa, ovelia käänteitä ja mustaa huumoria. 

James Jeanin upea kansitaide on todella hienoa. Jos raaskisi pulittaa paljon rahaa, saisi Jeanin Fables-kansitaidetta kirjanakin.

Kansi: James Jean / Vertigo. Kuva: Comic Vine

Sivuja oli peräti 231. Seuraava osa, The Mean Seasons, on hieman ohuempi ja myös hidastempoisempi.

19.48 The Mean Seasons maistui myös kerrassaan hyvältä. Oli taas hauska huomata, kuinka pitkäjänteisesti Willingham on Fablesia kirjoittanut. Tässä oli monia yksityiskohtia, jotka viittaavat paljon myöhemmin tapahtuviin asioihin.

Sekä tässä että edellisessä osassa on ollut niin paljon nopeasti vilahtavia sivuhenkilöitä, että olen selaillut ahkerasti Fables Encyclopediaa. Siitä onkin ollut paljon iloa!

Kansi: Adam Hughes / Vertigo. Kuva: Amazon.

Sivuja oli 166. Taidan lukea tänään vielä Homelands-osan, mutta sitä en reilussa tunnissa varmastikaan pääse loppuun asti. Raportoin yhdeksän aikaan, montako sivua sitä luin ja lasken ne maratoniin mukaan.

21.00 Pääsin Homelandsin sivulle 74. Yhteensä luin siis 773 sivua. Jee!

Pamela Des Barres: I'm With The Band

Kansi: Helter Skelter

Minulla on ollut mieliteko lukea pitkästä aikaa elämäkertoja ja olenkin lainannut kirjasto kaksi elämäkertaa kesää varten. Ensimmäisen luin matkalukemisena. Pamela Des Barresin I'm With The Band - Confessions of a Groupie on kirja, jonka olemassaolon olen hämärästi tiedostanut jo pitemmän aikaa, mutta sysäys lainaamiseen taisi tulla jostain kirjablogista, jossa kirja mainittiin. En löytänyt enää googlettamalla varmaa lähdettä, mutta sen sijaan bongasin pari muuta blogia, joissa Des Barresia on luettu: Penjami on blogannut tästä samasta kirjasta - joka on suomennettu nimellä Kuumana bändiin - ja Linnea taas myöhemmästä teoksesta Let's spend the night together - Bändäreitä ja takahuoneiden muusia.

Kirja on alun perin ilmestynyt vuonna 1987, lukemani painos oli vuodelta 2005. Siihen oli lisätty esipuhe ja jälkisanoja, joista Pamela Des Barresin myöhemmät kuulumiset kävivät ilmi. Rouva elää aktiivista elämää vieläkin - hänen kotisivuiltaan löytyi upea matkavinkki Los Angelesissa kävijöille - Rock Tour kaupungissa Des Barresin vetämänä.

Tämä omaelämäkerrallinen muistelmateos herätti kaksijakoisia tuntemuksia. Kirja on vetävä ja antoisa ja liityn suosittelijoiden joukkoon: jos 1960- ja 1970-lukujen rokkivuodet kiinnostavat, kannattaa ehdottomasti lukea tämä kirja. Toisaalta groupien tunnustukset pitävät sisällään paljon aika surullisia, outoja ja kamaliakin asioita. Synkät sävyt jäävät kuitenkin vähäisempään rooliin kuin kirjasta pursuava railakasta bailaamista ylistävä elämänilo. Periaatteessa maailman kuuluisin groupie on elänyt suht samanlaista elämää kuin kuka tahansa bilettämistä rakastava parikymppinen tyttö. Hän vain on päässyt mukaan bileisiin, jotka ovat himppasen toista luokkaa kuin taviksilla.

Los Angelesissa kasvanut Pamela (omaa sukuaan Miller) hurahtaa rokin kuuntelijaksi jo nuorena ja fanittaa kiihkeästi muun muassa Beatlesia ja erityisesti Paul McCartneytä. Teininä hän pääsee näkemään ja kuulemaan isoja nimiä vaivattomasti, saapuvathan kaikki merkittävät bändit keikkailemaan Los Angelesiin. Pamelan ei näköjään tarvitse myöskään mitenkään erityisesti ängetä julkkisten kaveriksi, sillä kun hän on tutustunut kavereittensa kautta muusikoihin, hän onkin yhtäkkiä "kaikkien" kanssa samoissa bileissä: hän hengailee Jim Morrisonin kanssa jo ennen kuin The Doors julkaisi ensimmäistäkään levyä ja törmää Rolling Stoneseihin klubilla, jonne Rollarit saapuvat katsomaan keikkaa ihan kuin tavalliset pulliaiset.

Hippiaate näkyy Pamelan elämässä vahvasti, samoin vapaa rakkaus sekä melkoisen vapaamielinen huumeiden käyttö. Sex & drugs & rock'n roll, tosiaan. Kirja on kirjoitettu melko puhekielimäiseen ja jutustelevaan tyyliin, ja välillä ällistelin kuinka toteavaan sävyyn Pamela kokemuksiaan muisteleekaan. Toisaalta Pamela on myös ihanan avoin omien mokiensa muistelussa: välillä hurjat biletys- ja seksikuvaukset katkeavat kuvaamaan, miten nuori Pamela pähkäilee pitäisikö hänen tehdä elämässään jotain muutakin kuin bailata, kuten vaikkapa hankkia työpaikka tai oma asunto. Mutta kuten kirjan lopussa selviää, näidenkin aika vähitellen tuli.

Hieman kaksinaismoralistiselta tuntuu taas tapa, jolla Pamela korostaa pitäneensä neitsyydestään kiinni pitkään - samaan aikaan kun kirjassa kerrotaan avoimesti lukuisista suuseksisessioista eri muusikoiden kanssa. Samoin melko suuren painoarvon saa The GTOs, "bändi", johon Pamela kuului. Panen bändin lainausmerkkeihin siksi, että kovin suurta musiikillista arvoa ryhmällä ei tainnut olla, tosin tämän mielipiteen jokainen voi tietenkin itse muodostaa vaikkapa tutustumalla Youtubessa bändin tuotantoon. Kulttimaineeseen The GTOs on silti noussut, joten ryhmän kulttuurisen merkityksen varhaisena tyttöbändien edelläkävijänä voi tunnustaa.

Elämäkerroissa on parasta, että niissä kerrotut asiat tuntuisivat usein liian mielikuvituksellisilta, jos ne olisivat fiktiota. Sama pätee tähänkin kirjaan: miten ihmeessä Pamela on voinut treffailla kaikkia mahdollisia rockin suurmiehiä ja osallistua niin moniin ultimaalisiin bileisiin? Lennokas huumeiden käyttö ja muusikkopiirien rinnakkaiset ja päällekkäiset rakkaus- ja seksisuhteet ovat myös todella värikästä luettavaa. Toki kirjan edetessä myös pimeitä puolia nousee näkyviin: moni menevä mies tai nainen myös sortui huumeisiin ja elämäntavan aiheuttamiin ongelmiin.

Osa bändäritouhusta vaikuttaa olleen lähinnä hyväksikäyttöä, mutta suurimmaksi osaksi Pamelan elämäniloinen asenne tekee vaikutuksen: uskon hänen sanansa siitä, että hän teki enimmäkseen juuri sitä, mitä itse halusi. Siinä mielessä Pamela Des Barresia voi pitää tasa-arvon esitaistelijana: hän näytti, että nainenkin saa pitää hauskaa eikä edes 60-luvulla kaikkien tarvinnut siirtyä koulunpenkiltä kotirouvaksi, jos itse halusi jotain muuta.

One morning, Allen called and told me to put on my freakiest ensemble and rush downtown to dance in a film with the Jimi Hendrix Experience. When I arrived, wearing a teensy blue-velvet item, I could hear "Foxy Lady" pouring out the windows of this huge circular hippie pad, painted neon green and hot pink. Three frizz heads were the center of attention, and as I entered, the frizz in the middle said, "What're you doing later?" I smiled and started shaking, because Jimi Hendrix was a formidable-looking gentleman. He had a big psychedelic glaring eyeball in his wacky jacket and his hair kinked out blatantly in every direction. I could smell sex all over him; even his pockmarks sizzled."

Edit 15.7. Kirjabingo meinasi unohtua. Ruksitan "Tositarinaan perustuvan" tällä kirjalla.

Lue myös nämä:
Mauri Kunnas: Piitles
Michelle Morgan: Marilyn Monroe: Private and Undisclosed
Marie Clayton - Tim Hill: The Beatles kuvina

Marguerite Abouet - Clément Oubrerie: Aya - The Secrets Come Out

Kansi: Drawn & Quarterly.

Aya-sarjan kolmannessa osassa The Secrets Come Out on aiempia osia synkempi kansikuva ja myös kansien välistä löytyy synkempiä teemoja. Yleisfiilis on edelleen kuitenkin aurinkoinen, hyväntuulinen ja letkeä, vaikka aiempaa vakavampia teemoja nostetaan esiin.

Näitä ovat mm. homoseksuaalisuus ja moniavioisuus. Aya ystävineen joutuu pohtimaan, hyväksyvätkö he isiensä salaiset rakastajattaret tai uudet vaimot, vaikka vanhempi norsunluurannikkolaisten sukupolvi pitää tällaista tavallisena elämänmenona. Järkevän Ayan menevät ystävät Adjoua ja Bintou joutuvat kumpikin pohtimaan muunkinlaista vastuunkatoa. Adjoua miettii parasta keinoa elättää lapsensa ja Bintou puolestaan haaveilee menolipusta Ranskaan komean poikaystävänsä Grégoiren siivellä. Omien värikkäitten käänteidensä vuoksi Bintou pääsee myös rökittämään Ayaa ja syyttää häntä sinkkuna pysyttelemisestä.

Joidenkin henkilöhahmojen kehitys oli mainiota, esimerkiksi hieman hölmö maalaispoika Hervé on kehittynyt hienosti sarjan aikana. Tässä osassa hän on osaava autokorjaaja. Ayan perheen aputyttö Feli taas menestyy Miss Yopougon -kisoissa.

Kirjan lopussa varaudutaan seuraavaan osaan hyvällä ”pikakelauksella”, luodaan nopeilla välähdyksillä asemia seuraavaa osaa varten. Ja tässäkin osassa on lopussa pari ihanan tuntuista ruokaohjevinkkiä. Täytyisi kokeilla joskus kokata norsunluurannikkolaisittain Ayan ohjeiden mukaan.

Ayalla näkyy olevan vientiä myös kirjastossa, pitääkin kiirehtiä palauttamaan tämä opus seuraavan varaajan saataville.

Lue myös nämä:
Marguerite Abouet - Clément Oubrerie: Aya - elämää Yop Cityssä  
Marguerite Abouet - Clément Oubrerie: Aya of Yop City
Nura Farah: Aavikon tyttäret

Ruutuja ruudulta – sarjakuvaa lukulaitteelta ja tabletilta

E-kirjoihin kohdistuu edelleen melko paljon ennakkoluuloja, vaikka maailmalla e-lukeminen on yleistynyt kovaa vauhtia ja Suomessakin pikku hiljaa yhä useampi lukee kirjoja ja lehtiä lukulaitteelta tai tabletilta. Sarjakuvien lukeminen sähköisenä taas on siinä mielessä yleistä, että todella moni lukee vaikkapa Fingerporin useammin netistä kuin paperilta. Myös pitkiä sarjakuvia voi mainiosti lukea ruudulta, kun välineet ovat kohdallaan. Tämän huomaa siitäkin, että sarjakuvia piratoidaan aika paljon – piraattisivustoilla leviää luvattomia sähköisiä kopioita sarjakuvista.

Esittelen tässä postauksessa sarjakuvan sähköistä lukemista Fables vol. 1:n kautta. Olen lukenut Fablesia paperilta, mutta joskus viime talvena silmiini osui Amazonin tarjous sarjan avausosasta. Kindle-versiona Legends in Exile maksoi alle pari dollaria. Kokeilumielessä ostin Legends in Exilen Kindleeni, vaikka julkaisu löytyy paperisena omasta hyllystäni.

Maaliskuussa talouteemme hankittiin tabletti, sillä siirsimme Helsingin Sanomien tilauksen osittain sähköiseksi. Arkisin luen Hesarin tabletilta, viikonloppuisin saamme paperilehden liitteineen. Samsung Galaxy Tab 3 -tablettiin pystyi lataamaan Kindle-sovelluksen, eli voin lukea Kindleen ostamiani kirjoja myös tabletilta. Sovelluksen asentaminen pyki hieman, mutta tarpeeksi kokeiltuani sovellus lähti kuitenkin toimimaan ja pääsin kokeilemaan Legends in Exilea tabletilta.

Kindle Touch 3G. Panel View näyttää yhden ruudun kerrallaan.

Kuvista näkee, mitä eroa sarjakuvalla on tabletilta ja lukulaitteelta luettuna. Koska Kindle Touch 3G:ssä ei ole värinäyttöä, pitää värillinen sarjakuva lukea harmaan sävyissä. Lisäksi Kindle on niin pienikokoinen, että A4-koossa julkaistun sarjakuvan koko sivu pienenee todella paljon. Lukeminen onnistuu tihrustamalla, mutta mitenkään onnistuneena lukukokemusta ei voi pitää. Poikkeus on Kindlestä löytyvä Panel View -tila, jonka avulla sarjakuvaa voi lukea ruutu kerrallaan. Tämä oli omalla tavallaan jännittävä lukukokemus – ihan kuin olisi katsonut hieman nykivää animaatioelokuvaa, kun selasi sarjakuvaa ruutu kerrallaan. Panel View tosin toimi parhaiten pienten ruutujen kohdalla, sillä ne ruudut, jotka olivat koko sivun tai jopa koko aukeaman kokoisia, jäivät näytön pienuuden vuoksi liian epäselviksi. Youtubesta löytyy demovideo, jossa testataan Panel View -näkymää.

Samsung Galaxy Tab 3.

Tabletilta sarjakuvan lukeminen taas oli miellyttävää. Tietyissä asioissa tabletilta lukeminen voitti perinteisen paperialbumin lukemisen, kun taas joissakin asioissa paperijulkaisu on parempi. Ehdoton hyvä puoli oli se, että tablettia ei tarvitse varoa samalla tavalla kuin paperialbumia. Jos vaikkapa mähmää likaisilla käsillä tahran paperijulkaisuun, saattaa sivu mennä pysyvästi pilalle. Koirankorville luetut ja repaleiset kirjat voivat olla ihan söpöjä, mutta sarjakuvaa lukiessa julkaisun on syytä olla fyysisesti kunnossa, jotta lukukokemus ei mene pilalle tahrojen, repeämien tai taitosten vuoksi. Luen rakkaita sarjakuviani välillä jopa hieman ylivarovaisesti, esimerkiksi vältän painamasta albumia auki liian lujaa, ettei selkämys murru. Pitelen albumia varovasti reunoista, ettei sormista jää jälkiä tai kosteutta keskelle sivua. Tablettia käyttäessä tällaisella ei ole väliä, koska näytön voi kätevästi pyyhkiä puhtaaksi.

Sähköisessä sarjakuvassa ei myöskään ole ongelmia painojäljen kanssa. Sähköisessä julkaisussa värintoisto on kirkasta ja kaunista, kun julkaisun ei tarvitse kiertää painokoneen kautta. Melkein tekisi mieli ostaa lisääkin Fablesia tablettiin, mutta en taida viitsiä ilman tosi edullisia erikoistarjouksia, kun olen koko sarjan kuitenkin kerännyt omaan hyllyyn paperisena.

Miinusta taas tulee siitä, että tabletti on melko painava, joten sen kannattelu käsissä on paljon raskaampaa kuin paperijulkaisun tai Kindlen. Kindle on erittäin kevyt ja miellyttävä pidellä, mutta tablettia melkein kannattaisi lukea vain istualtaan siten, että tabletti on pöydällä. Lisäksi onnistuin vähän väliä sörkkimään vääriä nappuloita, kun pitelin tablettia pystyasennossa. Ruudulle pomppiva ”search is not available” tai näkymän vaihtuminen johonkin toiseen näkymään häiritsi ikävästi lukemista. Kindle-sovellus ei myöskään osannut kääntää sivunäkymää vaakasuuntaan, vaikka tämä olisi ollut tarpeen silloin, kun tarinassa oli koko aukeaman levyinen ruutu. Pystynäkymässä tällainen iso vaakaruutu jäi turhan pieneksi ja epäselväksi.

Silti tabletilta lukeminen oli sen verran miellyttävää, että luulen ostavani jatkossa joitakin sarjakuvia vain sähköisessä muodossa. Ostoperustetta puoltaa myös sama syy kuin e-kirjojen kohdalla: ei tarvitse miettiä, mahtuvatko ostokset hyllyihin, kun ne säilyvät sähköisessä muodossa tallessa.

Lue myös nämä:
Bill Willingham - Mark Buckingham - Steve Leialoha - Craig Hamilton: Fables 1. Legends in Exile
Bill Willingham - Mark Buckingham - Steve Leialoha: Fables 2. Animal Farm
Bill Willingham... [et al.]: 1001 Nights of Snowfall 

Jerry Savolainen: Pako Arjesta - omatoimimatkailijan opas

Kansi: Yu Andoh / Pako Arjesta

Saan melko usein pyyntöjä jonkun tietyn kirjan arvioimisesta, mutta useimpiin pyyntöihin joudun vastaamaan kieltävästi. Matkabloggaaja Jerry Savolainen tarjosi omakustannekirjaansa Pako Arjesta - omatoimimatkailijan opas luettavaksi ja tähän tartuin. Olen pian suuntaamassa itsekin lomamatkalle ja ajattelin, että hyvät matkailuvinkit voisivat olla hyödyksi. Olen suht laiska matkailija - viime vuosina olen käynyt kerran pari vuodessa lyhyellä kaupunkilomalla jossain päin Eurooppaa.

Savolainen on julkaissut kirjansa omin päin e-kirjana ja kirjaa voi ostaa hänen bloginsa kirjasivun kautta 19,95 euron hintaan. Pdf-muotoisessa julkaisussa on vain 50 sivua, joten kirja oli varsin nopealukuinen. Tosin en ehkä tohtisi itse nimittää tämän mittaista julkaisua kirjaksi - vaikka Savolainen sinänsä herttaisesti kiitteleekin lähipiiriään, jotka ovat tukeneet häntä kirjoitusurakassa. "Nyt voin sanoa olevani kirjailija, vaikken olisi uskonut sitä vielä pari vuotta sitten. Kiitos." Kenties artikkeli olisi kirjaa parempi termi tälle tekstille? Tekstissä on noin 12 000 sanaa.

Oppaassa käsitellään matkan suunnittelua, budjetointia, aikataulutusta ja hintavertailua netissä. Käytännön esimerkkinä rinnalla kulkee Savolaisen oma Tokion-matka. Mukaan mahtuu pieniä käytännön vinkkejä, kuten neuvot kenkien pakkaamiseen ja ylätason pohdintoja, kuten kehotukset oman matkustustyylin miettimiseen. Minulle näppäriä vinkkejä olivat ainakin muistutus selainasetuksien määrittelystä hintavertailuja nettikaupoissa tehdessä sekä kohdemaasta tai -kaupungista otettujen tuoreiden Instagram-kuvien tutkiminen.

Valitettavasti kirjan anti kokonaisuutena tuntui köykäiseltä. Jos on jo vertaillut lento- tai majoitushintoja netissä eri sivustoilla, osaakin jo lähes kaiken, mitä oppaalla on tarjottavanaan. Jos hoksaa mennä lentokentälle ajoissa ja olla tekemättä minuuttiaikataulua, onkin jo mestarimatkailija. Säästövinkitkin ovat suhteellisia: välillä Savolainen vertailee Hilton- ja Marriot-hotelliketjuja tai kehuu miten mukava businessluokassa on lentää.

Kirjan kieliasu olisi vaatinut paljon viilaamista. Tekstissä on jonkun verran kielivirheitä, mutta erityisesti minua ärsytti tyyli, joka on tuttu suomennetuista bisneskirjoista. Lukijaa puhutellaan koko ajan "sinuksi" ja väliin lyödään rautalankaesimerkkejä, joissa viitataan kirjoittajan lähipiirin kokemuksiin. Välillä mietin, että mahtoiko osa tekstiä olla suoraa käännöstä jostakin toisesta lähteestä, niin käännöskielen makuista Savolaisen suomi paikoin on. Osa esimerkeistäkin tuntui olevan jenkkioppaista: on San Franciscon mikroilmastoa ja Las Vegasin vapaudenpatsasta.

"Huomasit ehkä näistä kuvailuista, ettei ole olemassa tunnusomaista
omatoimimatkailijaa, koska kuka vain voi olla sellainen!  Jos et kuitenkaan vielä tunne kuuluvasi omatoimimatkailijoiden joukkoon, tämä kirja tekee siihen muutoksen. Nimittäin tämä upeista ihmisistä koostuva ryhmä on kaikille avoin, ja olet enemmän kuin  tervetullut! "

Myös kirjan alkusanoissa asetettu tavoite jää toteutumatta:

"Matkailu on aiheena niin laaja, ettei sitä voi käsitellä yhden kirjan sivuilla kuin pintaraapaisuna. Tästä johtuen en ole jaaritellut turhia saadakseni kirjaan enemmän  pituutta vaan olen ennemminkin yrittänyt karsia kaiken turhan pois."

Olen eri mieltä - kirjan kielessä on monin paikoin löysää jaarittelua ja editointia olisi huoletta voinut harrastaa enemmän.

Tämän perusteella 19,95 euroa kirjasta on mielestäni korkeahko hinta, mutta Savolaisella on reilu diili kaupassaan: sivulla luvataan 14 päivän rahat takaisin -takuu. En päässyt linkistä eteenpäin tarkistamaan lupauksen sisältöä, mutta kirjoittaja itse varmaankin pystyy antamaan tarvittaessa lisätietoja takuusta.

Näkemykseni kirjasta kuulostaa kenties hieman negatiiviselta, mutta kirjan sivulle on koottu paljon positiivisempia sitaatteja: ”Luin kirjan yhdeltä istumalta, mikä on minulle harvinaista." "Suosittelen tähän tuhtiin tietopakettiin perehtymistä jokaiselle ensimmäistä omatoimimatkaa suunnittelevalle."

Sen verran kirjaa kuitenkin hyödynnän, että rastitan kirjabingossa Alle 200 sivua -ruudun.

Lue myös nämä:
Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin
Kimmo Aho - Samu Salminen: Kaikkien aikojen drinkit
Ville Kormilainen: Saiturin markkinointikirja

Daniela Krien: Vielä joskus kerromme kaiken

Kansi: Eevaliina Rusanen /
Gummerus.

Kävin maaliskuussa Berliinin-matkallani DDR-museossa, jota voinkin lämpimästi suositella Berliinissä vieraileville turisteille. Suomalaiselle museo oli hämmentävä kokemus, sillä esineistö tuntui niin tutulta. Tavarat tuntuivat lapsuudesta ja nuoruudesta tutuilta - se taitaa kertoa siitä, miten läheinen suhde Suomella aikanaan DDR:n kanssa oli. Niinpä kevään uutuuskirjoihin kuuluva Vielä joskus kerromme kaiken tuntuikin houkuttelevalta, sijoittuuhan se kesään 1990, DDR:n viimeisiin hetkiin. Kirjasta ovat bloganneet myös ainakin Hanna, Leena, Erja ja Karoliina.

16-vuotias Maria elää pienessä itäsaksalaiskylässä. Koulu uhkaa jäädä kesken ja hän on päätynyt viettämään kesää poikaystävänsä Johanneksen kotitilalle. Maatilan työt antavat arkeen rytmiä, vaikka Maria mielellään piiloutuu vintille tai luontoon lukemaan Karamazovin veljeksiä. Naapuritilan hurjaluontoinen Henner käy välillä tilan puodissa ja yhtäkkiä Marian ja nelikymppisen Hennerin välille syntyy kiihkeä salasuhde.

Vielä joskus kerromme kaiken kuvaa leimuavaa intohimoa Marian näkökulmasta eroottisesti, mutta hienovaraisesti. Daniela Krien kirjoittaa seksikohtaukset tyylikkäästi, pääpaino on Marian mietteillä. Häntä hävettää Johanneksen selän takana toimiminen, mutta lemmenseikkailu Hennerin kanssa tuntuu vastustamattoman houkuttelevalta. Samaan aikaan hänen ja koko tilan väen on mietittävä tulevaisuuttaan, sillä vanhan vallan katoaminen ja Saksojen yhdistyminen panee väkisinkin tulevaisuudennäkymät uusiksi.

Erityisen syvälle Krien ei mene historiallisen ja yhteiskunnallisen murroksen kuvaamisessa vaan hän keskittyy tunnelmiin. Viljava maaseutu ja juurevat kylän ihmiset ovat lähellä, mutta henkilöiden historiasta nousee tarinoita myös pioneerileireistä, Stasista ja toisesta maailmansodasta.

Kirja oli alle 200-sivuinen eli melko tiivis. Koska en kauhean usein lue saksalaista kirjallisuutta, oli kirja aiheensa puolesta virkistävä, mutta en silti ihan ymmärrä kansiliepeeseen listattuja hehkutuksia: liuta käännöksiä, elokuva tekeillä... Vähän kerettiläisesti tekee mieli epäillä, että osa kirja vetovoimaa saattaa mennä sen piikkiin, että kirjailijalla vaikuttaa olevan joitakin samankaltaisuuksia kirjan päähenkilön kanssa. Tämä käy ilmi jo kansiliepeen lyhyestä kirjailijaesittelystä. Mutta ainakaan Suomessa kirjaa ei ole markkinoitu mitenkään omaelämäkerrallisena, sitä en tiedä onko Saksassa näin tehty.

Vähän ankeaa luonnehtia kirjaa "ihan kivaksi", mutta ei tämä tajuntaa räjäyttänyt. Oli hyvää luettavaa kumminkin.

Rastitan kirjabingossa Tänä vuonna julkaistu -ruudun.

Käännöksestä

Suomentaja Ilona Nykyri onnistuu käännöksessä. Kirjan kieli on kaunista, rikasta ja soljuvaa. Luontevaa suomea, jota lukiessani usein unohdin lukevani käännöstä. Pisteet siitä!

Lue myös nämä:
Wolfgang Herrndorf: Ladaromaani
Ulli Lust: Tänään on loppuelämäsi viimeinen päivä
Grimmin sadut III: Lumikki

Colin MacInnes: Absolute Beginners

Kansi: Allison & Busby / Amazon.

Colin MacInnesin Absolute Beginners oli mainio kirjalöytö. Kirja on lukupiirimme kuukauden kirja, se on suomennettu nimellä Alkusoittoa. Valitsin kirjan kuitenkin luettavaksi alkukielellä, sillä kirjasta löytyi Kindle-painos joten kirjan hankkiminen oli varsin vaivatonta ja edullista.

En tiennyt kirjasta etukäteen yhtään mitään, enpä muistanut edes kuulleeni kirjasta tai Colin MacInnesistä. Mitä pitemmälle luin, sitä vakuuttuneempi oli, että tämän täytyy olla teinikirjallisuuden klassikko, samaan tapaan kuin J.D. Salingerin Sieppari ruispellossa. Täytyi ihan tarkistaa, kumpi teoksista on aiemmin julkaistu. Absolute Beginners on vuodelta 1959, Sieppari taas vuodelta 1951. Ilmeisesti kirjat rinnastettiin toisiinsa jo Absolute Beginnersin ilmestyttyä, näin voi päätellä ainakin vuonna 2007 ilmestyneestä The Guardianin MacInnes-jutusta.

Absolute Beginnersin kertojana on 18-vuotias poika, jonka nimeä ei mainita missään vaiheessa. Poika edustaa lontoolaisia teinejä - kirjan keskeisiä teemoja on teini-ikä ja ennen kaikkea se, miten uusi ilmiö teiniys oli kirjan kuvaamana aikakautena, 1950-luvulla. Kertoja tuo esiin, miten turmeltuneita ja häikäilemättömiä teini-ikäiset ovatkaan, kaikkea muuta kuin viattomia. Tämä paatuneisuuden ja viattomuuden ristiriita näyttäytyy kirjassa jatkuvasti, tosin välillä kertoja onnistuu puhumaan itsensä pussiin.

Kertoja itse hankkii tienestejä ottamalla lapsipornokuvia ja myymällä niitä eteenpäin. Eräs hänen ystävänsä ryhtyy parittajaksi ja tuttavapiiriin kuuluu monia narkomaaneja tai sellaiseksi matkalla olevia. Joitakin tekoja voi suhteuttaa kirjoittamisen ajankohtaan: esimerkiksi osa kirjoittajan valokuvamalleista on lähes täysi-ikäisiä ja he poseeraavat vaatteet päällä. Silti kirjan alussa kertojan häijyys ja ilkeys tuntui häiritsevältä. Kuva kertojasta kuitenkin pehmeni sitä mukaa, mitä pitemmälle kirjassa pääsin.

Alkupuolella keskitytään enimmäkseen kirjan päähenkilöiden elämään, mutta loppupuolella keskiöön nousevat rotumellakat. Kertoja asuu rähjäisellä alueella ja hänen tuttavapiiriinsä kuuluu paljon tummaihoisia. Aluksi kertojan kielenkäyttö tuntui hätkähdyttävän rasistiselta - hän käyttää tummaihoisista nimitystä Spades - mutta kirjan loppupuolella kertoja osoittaa suvaitsevaisuutensa tai ainakin halunsa suvaitsevaisuuteen. Pahamaineiset ted-jengit aloittavat rasistiset hyökkäykset tummaihoisia kohtaan ja kertoja lähtee mukaan katutappeluihin puolustamaan tummaihoisia.

"'I don't understand my own country any more', I said to her. 'In the history books, they tell us the English race has spread itself all over the damn world: gone and settled everywhere, and that's one of the great, splendid English things. No one invited us, and we didn't ask anyone's permission, I suppose. Yet when a few hundred thousand come and settle among our fifty millions, we just can't take it."

Erittäin kiinnostava on kertojan suhde entiseen tyttöystäväänsä Suzeen. Viimeistään Suzesta puhuessaan minäkertoja osoittautuu jossain määrin epäluotettavaksi kertojaksi. Erityisen kirjan viimeisten sivujen käänteet jäivät mietityttämään. Suze on myös kiitettävän värikäs persoona: seurustelusuhteen jälkeen hän on - kertojan mukaan - keskittynyt hankkimaan tummaihoisia rakastajia ja yhdenillanjuttuja, minkä lisäksi hänellä oli suunnitelmissa kulissiavioliitto keski-ikäisen homomiehen kanssa.

Kirjassa viehättivät myös kertojan jazz-intoilu, kompleksiset perhesuhteet sekä teini-ikäisen raivokas dissaus Lontoon vanhanaikaisuutta ja tylsyyttä kohtaan. Samalla tulee toki selväksi, miten värikäs asuinympäristö Lontoo voikaan olla. Kirjan kieli oli upeaa ja Kindlen sisäänrakennetusta sanakirjasta oli paljon iloa, sillä kirjassa viljeltiin paljon viittauksia muun muassa historiallisiin henkilöihin.  Yllätyin, kun hoksasin, että MacInnes oli kirjan ilmestymisen aikaan 45-vuotias. Niin hyvin kirjassa on tavoitettu nuoren ihmisen angsti, että luulin kirjailijan olleen kirjaa kirjoittaessaan itsekin nuori. Melkoisen värikästä elämää MacInnes tuntui vaikkapa Wikipedian perusteella itsekin eläneen

Kuten alussa totesin - mahtavaa törmätä ennalta tuntemattomaan kirjaan, joka osoittautuu näin vetäväksi, tasokkaaksi ja ajatuksia herättäväksi helmeksi. Lukupiirin yllätyksiä parhaimmillaan!

Lopuksi rastitan vielä kirjabingossa e-kirjan ruudun.

Lue myös nämä:
J.D. Salinger: Sieppari ruispellossa - suomennosvertailua
J.D. Salinger: The Catcher in the Rye
J.M. Barrie: Peter Pan

Michael Cunningham: Tunnit

Kuva: Gummerus

Michael Cunninghamin kirjoja on blogeissa luettu paljon ja myös Tunnit on ollut hyvin suosittu kirja. Siitä ovat bloganneet ainakin Anna J., Sara, Tuulia ja Karoliina. Minun käsiini Tunnit osui kirjaston äänikirjahyllyllä joskus ikuisuus sitten - kirja odotti vuoroaan aika kauan mutta nyt pääsin sen kuuntelussa vihdoin loppuun.

Tunneissa on kolme kertojahahmoa: kirjailija Virginia Woolf 1930-luvun Lontoossa, kotirouva Laura 1940-luvun Los Angelesissa ja tyylikäs Clarissa 1990-luvun New Yorkissa. Naisten kertomukset vaikuttavat olevan kaukana toisistaan, mutta yhtymäkohtia löytyy varsinkin kirjan lopussa.

Kirja toi minulle toistuvasti mieleen Riikka Pulkkisen Totan. En ihastunut Tottaan kun sen luin, mutta Tunnit auttoi minua hahmottamaan tyylilajin viehätysvoiman. En siis ihastunut Tunteihinkaan mitenkään erityisesti, mutta Cunninghamin keskiluokkainen ja tapahtumaton vatulointi tuntui jotenkin intensiivisemmältä ja aidommalta kuin Pulkkisen. En osaa sanoa, voiko Cunninghamia pitää missään mielessä Pulkkisen esikuvana, mutta tyylillisiä yhtenäisyyksiä minun mielestäni löytyy.

Kolme kertojahahmoa kuvailevat omia tunnelmiaan, ympäristöään ja muistojaan. Tapahtumat ja juonen kehittely on minimaalista, fiilistelyllä on tärkeämpi merkitys. Jokainen kirjan naisista pohtii syvällisiä ajatuksia ja enimmäkseen kaipaa jotain muuta kuin sitä, minkä keskellä elää. Mutta mikä on kaipauksen kohde? Ah, kuinka täyttymätöntä ja riipivää!

Mutta mikäs siinä, kuuntelihan tämän. Woolf on kiehtova hahmo fiktiiviseksi henkilöhahmoksi siirrettynäkin, samaa mietin jo Vanessaa & Virginiaa lukiessani - vaikkei sekään kirja minua erityisemmin saanut pauloihinsa. Cunningham saa miljöökuvauksensa eläväksi. Välillä henkilöhahmojen tunnetilat herättivät minussa aitoa kiinnostusta.

Lukijana oli kokenut näyttelijä Eero Saarinen. Hänellä on todella miellyttävä ääni ja rauhallinen tapa lukea - erinomainen valinta lukijaksi siinä mielessä. Kuitenkin oli vähän hassua, että lukijana oli mies, kun kaikki kertojahahmot olivat naisia. Välillä Saarinen hieman ylikorosti naismaista replikointia. Kenties kirja on nakitettu Saariselle siksi, että kirjailijakin on mies, vaikka kirjan hahmot olivatkin naisia. Mene tiedä.

Nappaan kirjabingossa tällä kirjalla rastin ruutuun "Kirja & elokuva".

Käännöksestä

Marja Alopaeuksen suomennos kuulosti kauniilta, vaikka kenties kuunnellessa kieltä tarkkailee hieman eri tavalla kuin lukiessa. Minusta suomennos oli elävää, rikasta ja virheetöntä. Kenties persoonapronomineja oli välillä aika reippaasti, vaikka verbiä taivuttamallakin olisi pärjännyt. Kokonaisuus oli kuitenkin oikein toimiva.

Lue myös nämä:
Riikka Pulkkinen: Totta
Susan Sellers: Vanessa & Virginia
Dorothy L. Sayers: Strong Poison

Marguerite Abouet - Clément Oubrerie: Aya of Yop City

Kuva: Random House.

Kirjaston sarjisosastolla törmäsin Ayaan ja päätin palata norsunluurannikkolaisen neitosen seuraan. Luin sarjan avausosan Aya  - elämää Yop Cityssä nelisen vuotta sitten, mutta valitettavasti sarjan suomentaminen ei ole jatkunut. Onneksi kirjastossa on sarjan englanninnoksia. Oli vaan hieman kaivelua, että missä järjestyksessä sarja oikein etenee. Tässä ohjeita:

Ykkösosa Aya - elämää Yop Cityssä on englanniksi joko Aya de Yopougon tai Aya: Life in Yop City. Kakkososa on Aya of Yop City. Kolmososa on Aya: the secrets come out. Nelososa on Aya: Love in Yop City. Ilmeisesti osia on yhteensä kuusi, näistä ainakin kolmos- ja nelososa löytyvät myös HelMet-kirjastosta.

Ayaa on muuten luettu mukavan paljon kirjablogeissa - ainakin Nenä kirjassa, Kirja joka maasta, Kirjava kammari ja Kirjava kukko ovat tutustuneet Ayaan ystävineen.

Kakkososa jatkaa - tattadaa - siitä, mihin ykkösosa jäi. Ayan ystävän yllätysvauvan isää spekuloidaan ja Miss Yopougon -kilpailu vetää osallistujia puoleensa. Aya on ystäväpiirinsä järkevin ja tasapainoisin nuori nainen, hänen lähipiirinsä on enemmän tai vähemmän kouhottavaa. 1970-luvun Norsunluurannikon elämään näyttää kuuluvan sekä olutbrändin lanseeraamista, Ranskan-matkasta haaveilua ja opiskelutoiveita.

Sarjakuva on täynnä mainioita hahmoja, huumoria, ihmissuhdekäänteitä ja mukavaa ennalta-arvaamattomuutta. Ihanan rentoa luettavaa. Näitä lisää!

Lue myös nämä:
Marguerite Abouet - Clément Oubrerie: Aya - elämää Yop Cityssä 
Nura Farah: Aavikon tyttäret
Ulli Lust: Tänään on loppuelämäsi viimeinen päivä

Lämmittelyä lukumaratonille: Maattoman Juanin matkat 1-4

Kesän mittaan pääsen toivottavasti taas nauttimaan lukumaratonista. Kiireisen toukokuun jälkeen tekee mieli nautiskella lukemisesta jo nyt - niinpä ajattelin ilmoittaa, että aion tänään ja huomenna viettää eräänlaisen lämmittelykierroksen maratonlukemista varten.

Javier de Isusin sarjakuvatetralogia Maattoman Juanin matkat on ollut kiintoisaa luettavaa, joten ajattelin lukea koko sarjan uusiksi yhteen putkeen. En tiedä jaksanko raportoida lukemisen vaiheistani tällä kertaa sen enempää - ehkä jaksan, ehkä en. Ajattelin kuitenkin ilmoittaa, että näin vauhdikas perjantai täällä on luvassa. :) Hyvää viikonloppua!

8.6.14

Päivitän sen verran, että sarja on luettu ja peräkkäin luettuna tästä sai kummasti uusia juttuja irti. Hienoa sarjakuvaa, suosittelen!

 
Tämän perusteella nappaan kirjabingossa rastin sarjakuvalokeroon.