 |
| Kansi: Virago. |
It was from Conrad's character Marlow, who narrates Heart of Darkness, Lord Jim and Youth, among others, that Fitzgerald discovered how an unreliable narrator might improve his novel.
Innostuin Kultahatusta eli The Great Gatsbysta niin paljon, että jatkoin aiheen parissa kirjallisuudentutkija Sarah Churchwellin kirjan kautta. Careless People: Murder, Mayhem and The Invention of The Great Gatsby olikin mahtavaa luettavaa. Olen lukenut Churchwellilta aikaisemmin Marilyn Monroen monta elämää ja luottamus hänen tyyliinsä oli korkealla.
Kirjassa Churchwell vyöryttää häkellyttävän kiehtovia yksityiskohtia 1920-luvun amerikkalaisista taiteilijapiireistä ja läpivalaisee Fitzgeraldin tekstiä huiman taitavasti. Erityisen ansiokasta on tapa, jolla hän taustoittaa kirjan kirjoitusajan maailmaa. Vaikka 1920-luvun maailma tuntuu tutulta autoineen, mainoksineen ja pörssikursseineen, on erottavana tekijänä sääntelyn puute. Nykyisten liikennesääntöjen, tekijänoikeussääntöjen ja sijoitussääntelyn rinnalla 1920-luvun meininki on ollut melkoista hurlumheita.
Kirjassa kulkee rinnan romaanin juoni ja vuoden 1922 lööpeissä ollut murhamysteeri: Hall-Millsin kaksoismurha. Kaiken kruunaa Churchwellin pistämätön tyyli: yhdistelmä asiallista, perinpohjaista, analyyttista tutkijaa ja iskevää huumoria.
Kun kiittelin The Great Gatsbya ajattomuudesta, oli jännittävää lukea, että aikalaiskriitikkojen mielestä kirjan ongelmana oli liika ajankohtaisuus: se kuvasi vuoden 1922 ajankohtaisia asioita niin tarkasti, että joiden mielestä se oli vanhentunut jo ilmestyttyään. Kirjan aiheet olivat kuulemma sanomalehdistä jo tuttuja eikä mielikuvitusta ollut tarpeeksi. Lisäksi vuonna 1940 kuollutta Fitzgeraldia muisteltiin muistokirjoituksissa "lahjakkuutena, jonka lupaukset jäivät lunastamatta".
Kultahatun matka klassikoksi alkoi siis vasta Fitzgeraldin kuoleman jälkeen. Niille, jotka pohtivat, miksi niin monet taiteen merkkiteoksista ovat valkoisten miesten tekemiä, on hyvä muistutus, että osaselitys on valkoisten miesten rooli myös kriitikoina ja kansakunnan portinvartijoina. Kultahatun maineenpalautusta ja klassikoksi paaluttamista olivat tekemässä monet miehet.
Churchwellin taustoituksen ansiosta ymmärrän myös, että osa "ajattomaksi" kokemastani tekstistä onkin hyvin tulkinnanvaraista. Esimerkkinä kirjan minäkertoja Nickin ammatti: hän myy joukkovelkakirjalainoja (bondeja) Wall Streetilla. Nykylukijan korviin tällainen ammatti kuulostaa vastuulliselta ja vaikuttavalta. Mutta ilmestymisaikanaan tällainen työ lienee muistuttanut enemmänkin verkostomarkkinointia tai pyramidihuijausta: koska sääntelyä oli niin vähän ja alalla oli paljon upouusia toimintatapoja, oli sijoittaminen melkoista villiä länttä. Nickin työ pikemmin heikentää hänen uskottavuuttaan ja luotettavuuttaan kertojana kuin lisää sitä.
Äärimmäisen kiinnostavia olivat Churchwellin koostamat sanalistat ja slangi-ilmaisut. Fitzgerald hyödynsi niin taitavasti tuoreita ilmaisuja, että joihinkin hänen kirjojensa brittipainoksiin lisättiin sanaselitysosio, koska arveltiin että englantilaiset eivät muuten ymmärrä lukemaansa.
Merkitsin muistiin pitkän listan todellisia henkilöitä, joista kirjoitettuja tai joiden kirjoittamia kirjoja voisin lukea:
- Kirjailija ja juhlien kuningatar Zelda Fitzgerald
- Kirjailija ja juhlien kuningatar Zelda Fitzgerald
- Runoilija ja toimittaja Dorothy Parker
- Kolumnisti Lois Long
- Kolumnisti Lois Long
- Näyttelijä Tallulah Bankhead
- Näyttelijä Texas Guinan
- Kolumnisti Sheilah Graham
- Näyttelijä Texas Guinan
- Kolumnisti Sheilah Graham
Ryhdyin myös seuraamaan Facebookin "Dorothy Parker Society" -ryhmää ja nappasin sieltä yhden kirjavinkin lisää. Yhdysvaltalaiskustantamo Doubleday julkaisee syksyllä Debby Applegaten kirjan Madam, joka kertoo bordellinomistaja Polly Adlerista.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti