Minä ja blogini

Aloitin blogini maaliskuussa 2006. Yhteenvedon blogihistoriastani kirjoitin maaliskuussa 2011 muisteluhaasteeseen. Blogin kävijätilastoja olen julkaissut viisivuotisarvonnan yhteydessä. 

Sidokseni kirja-alalla

Olen osaomistajana mukana 31.3.2014 lanseeratussa Lukulamppu-kirjallisuusportaalissa.

Muu työ- ja bloggaajahistoriani

Olen blogiaikana ehtinyt olla töissä neljän eri työnantajan palveluksessa. Nykyisin työskentelen myynnin ja myynnin tuen tehtävissä kiinteistöalalla, aiemmin olen ollut myyntitehtävissä it-alalla ja myynnin tukitehtävissä rahoitusalalla. Blogi on harrastus, josta en saa palkkaa.

Blogin perusteella saamiani rahanarvoisia etuja ovat olleet esimerkiksi kustantamoilta saadut ilmaiset arvostelukappaleet ja kustantamojen tilaisuuksissa nautitut ruoat ja juomat. Olen myös saanut kulukorvauksia, kuten matkakulukorvauksia, eri tilaisuuksista joissa olen esiintynyt bloggaajan roolissa.

Taloudellisen kokonaistilanteeni kannalta katsottuna blogin perusteella saamani rahanarvoiset edut ovat vähäisiä.

Mistä lukemani kirjat ovat peräisin?
 
Omasta hyllystä löytyvien kirjojen lisäksi hankin luettavaa mm. lainaamalla kirjastosta, ostamalla divareista, verkkokirjakaupoista tai kirjakaupoista sekä pyytämällä arvostelukappaleita.

Arvostelukappaleet
 
Olen saanut arvostelukappaleita blogia varten vuodesta 2007 asti, ks. tämän jutun loppu. Marraskuusta 2013 alkaen merkitsen kirjan alkuperän jokaiseen postaukseen. Marraskuussa 2013 Kilpailu- ja kuluttajavirasto julkaisi kannanoton blogimainontaa koskien. Vaikka olen harrastajabloggaaja, pyrin huomioimaan kannanoton olennaisilta osin.

Ryhdyin vuonna 2007 avustamaan Etelä-Karjalan maakuntalehteä Etelä-Saimaata, joten olen vuosien varrella saanut arvostelukappaleita myös lehden kirja-arvostelijan roolissa. Tämähän on yleinen käytäntö: perinteinen media saa kirja-arvioita varten ilmaisia arvostelukappaleita.

Vuoden 2011 aikana kustantamojen suhde kirjablogeihin on kehittynyt sellaiseksi, että lähes kaikilta suomalaisilta kustantamoilta on mahdollista saada arvostelukappaleita myös pelkkää blogijuttua varten. Tämä ei kuitenkaan ole automaatio, vaan kustantamot päättävät itse tapauskohtaisesti arvostelukappalelinjastaan.

Arvostelukappaleita olen saanut sekä pyytämällä että pyytämättä. Pyytämättömiä arvostelukappaleita en läheskään aina lue. Pyytämäni arvostelukappaleet luen useimmiten ja bloggaan niistä, mutta niinkin on käynyt että kirja on jäänyt kesken tai kokonaan lukematta.

Omasta mielestäni kirjoitan arvostelukappaleista samalla tyylillä kuin muistakin kirjoista. Mikäli joku analyyttinen blogini lukija on eri mieltä, otan mielelläni palautetta vastaan! 

Kirja-arvioitani muualla

Etelä-Saimaaseen kirjoittamiani kirja-arvioita on julkaistu myös Kymen Sanomissa ja Kouvolan Sanomissa. Lisäksi juttujani on julkaistu mm. Kainuun Sanomissa, Sarjainfossa ja Kirjain-lehden vuosikirjassa. Kirja-arvioiden lisäksi olen kirjoittanut lehtiin teatteriarvioita, haastatteluja ja yleisartikkeleita. Lehtiin kirjoittaminen on ollut sivuverokortilla tehtävää työtä, mutta en ole ollut työsuhteessa edellämainittuihin tahoihin. Lehtiarvioitani voi etsiä luettavakseen esimerkiksi Kritiikkiportti-sivulta. 

Lehtiarvioitani on ilmestynyt vaihtelevalla tahdilla, keskimääräinen ilmestymistahti on ollut 1-3 arviota kuukaudessa. Syksystä 2011 alkaen olen jäänyt Etelä-Saimaan avustajajoukosta ”reserviläiseksi”, johtuen sekä lehden organisaatiomuutoksista että omista päivätyökiireistäni.

Liityin Suomen arvostelijoiden liittoon, kun minulta oli julkaistu riittävästi lehtiarvioita jäsenhakemusta varten. Erosin liitosta vuonna 2012.

Olen kirjoittanut arvioita ja artikkeleja myös Kvaak.fi -sarjakuvafoorumille, jossa sisällöntuotanto on palkatonta.

Muu yhteistyö

Blogissa olevat Pienen esikoiskirjakerhon, Long Playn ja Readberryn mainosbannerit olen lisännyt omasta aloitteestani ja veloituksetta blogiini. En saa korvausta bannerien klikkaamisesta.

Lukupäiväkirja vai kirjallisuuskritiikkiä?

Aloittaessani blogin olin innoissani: omaan blogiin saan kirjoittaa juuri niin vapaamuotoisesti kuin haluan, ilman mitään sääntöjä! Samaa periaatetta noudatan edelleen: kirjoitan mitä huvittaa, usein hyvinkin rönsyillen ja subjektiivisesti.

Palautteen perusteella moni lukee blogijuttujani kirja-arvioina. Kirja-arvion tiukka määritteleminen on hieman hankalaa. Muodollisena pätevyytenä kirjallisuuskriitikolta edellytetään yleensä kirjallisuuden yliopisto-opintoja. Minun kirjallisuustieteen opintoni rajoittuvat muutamaan hajanaiseen 1990-luvulla suoritettuun kurssiin. En siis ole muodollisesti pätevä kirjallisuuskriitikko.

Käytän usein itse termiä ”blogiarvio”, joka mielestäni kattaa blogeissa julkaistut, usein hyvinkin erityyliset kirja-aiheiset jutut. Sana toivottavasti tekee myös eron ”oikeiden” kirja-arvioiden ja blogijuttujen välillä. Oikeaa kirjallisuuskritikkiä voi lukea esimerkiksi Kiiltomato-verkkolehdestä.

Sallan lukupäiväkirja mediassa

Minua on vuosien varrella haastateltu eri lehtiin blogini vuoksi. Haastatteluja ja muita blogiini liittyviä juttuja on julkaistu ainakin Etelä-Saimaassa, Aamulehdessä, Kodin Kuvalehdessä, Karjalaisessa, Kainuun Sanomissa, Savon Sanomissa, Keskisuomalaisessa ja Etelä-Suomen Sanomissa.

Olen esiintynyt bloggaajan roolissa kirjamessuilla vuonna 2007 ”Kirjallisuuskritiikki verkossa” -paneelikeskustelussa. Vuonna 2009 pidin puheenvuoron Veikko Huovinen -seuran kokouksessa otsikolla ”Muutakin kuin humoristi”.

Helsingin Kirjamessujen järjestäjä Suomen Messusäätiö jakoi vuoden 2011 Rakkaudesta kirjaan -tunnustuspalkinnon viidelle kirjabloggaajalle, olin yksi palkituista.  Blogilistauksia tekevä Cision julkaisi lokakuussa 2011 kirjallisuusblogien Top 10 -listan, jossa blogini oli kolmantena. Lokakuussa 2013 blogini oli Cisionin listan sijalla 8.

Palautetta blogin lukijoilta

"Kiitos erittäin tarkkanäköisistä arvioistasi, joista paistaa paitsi lukeneisuutesi myös harjaantunut käsityksesi hyvästä kirjoittamisesta, kirjallisuudesta halki lajityyppien. Ymmärrät Arto Salmisen ja toisaalta Agatha Christien poikkeukselliset avut. Sinulle on kehittynyt Hemingwayn kuvaama paskasuodatin, joka on jokaisella hyvällä kirjailijalla, näköjään myös kriitikolla/blogaajalla."
- Nimimerkki "Mikael" kommentoi blogiarviotani Agatha Christien kirjasta The Murder of Roger Ackroyd.

"Lähtökohtaisesti se, että arvostelee kirjan kehnoksi lukematta sitä loppuun, on typerää."
- Nimimerkki "Sateqla" kommentoi blogiarviotani Frank Schätzingin Pedot-kirjasta.

"Onnistuneet kirja-arvostelusi ovat saaneet pään nyökyttelyjä tuttujen kirjojen kohdalla, avanneet uusia näkökulmia ja ohjanneet kättä kirjahyllyn uusintakierroksella. Onpa aiheutunut suunnittelematonta rahanmenoakin metsästäessäni kirjahyllyn täytettä joidenkin arvostelujesi innoittamana."
- Nimimerkki "kervinen" kommentoi blogiarviotani Sarah Watersin Yövartio-kirjasta.

"Ei kai kukaan tosissaan kiellä fiktiossa kuvittelemasta maailmaa, jossa Helsingissä voi olla nakkipapereita. Veikko Huovinen kirjoitti Leevi Sytkyn lentävän variksena. Eikö Sallan logiikalla sen pitäisi olla mahdotonta?"
- Nimimerkki "Anonyymi" kommentoi blogiarviotani Riikka Pulkkisen Totta-kirjasta.


Vakiomielipiteitäni

Nämä mielipiteet toistuvat blogissa aika ajoin, joten tehdäänpä ne selväksi tässäkin.

Kirjamarkkinointi

Olen harmissani ulkonäkö- ja henkilökeskeisestä kirjamarkkinoinnista. Mielestäni on nähtävissä, että hyvännäköiset ja nuoret kirjailijat saavat enemmän näkyvyyttä kuin vanhat ja rumat, saati kuolleet, kirjailijat. Kuitenkaan ensin mainitut eivät suinkaan automaattisesti kirjoita sen paremmin tai huonommin kuin viimeksi mainitut.

Luen useita naistenlehtiä ja lähes kaikissa on kirja-arviopalsta, joskin kirja-arviot ovat usein hyvin lyhyitä. Mutta kun naistenlehti haastattelee kirjailijaa, on aiheena lähes aina kirjailijan henkilöhistoria ja ihmissuhteet, ja erittäin harvoin kirjailijan kirjoittamien kirjojen sisältö. Mielestäni ulkonäkö- ja henkilökeskeinen kirjamarkkinointi on vähättelevää ja aliarvioivaa lukuharrastajia kohtaan.

Julkaisen blogissa vain harvoin kirjailijoiden valokuvia. Kirjailijan persoona alkaa kiinnostaa minua yleensä vasta sitten, jos minusta on tullut erityisen kiihkeä kirjailijan tuotannon fani. Lisäksi kirjailijan persoona on yleensä kiinnostava vain ulkokohtaisesti: on paljon kirjoja, joista pidän kovasti, mutta elämäkertatietojen perusteella kirjailija on saattanut olla läheisilleen hankala ja epämiellyttävä ihminen, siis tuskin sellainen ihminen, joka olisi ihana itse tuntea.

Lapsena luin innokkaasti esimerkiksi Tove Janssonin ja Enid Blytonin kirjoja tietämättä, minkä näköinen kirjailija on kyseessä, sillä luulin pitkään, että Tove ja Enid ovat miehen nimiä.

Mielestäni kirjan sisältö ratkaisee, ei kirjailijan naamataulu. Kirjamarkkinoinnilta en kaipaa kirjailijan persoonan tai ihmissuhde-elämän tuputtamista.

Kirjakaupat ja kirjojen ostaminen

Mielestäni Suomen kirjakauppa-alan ketjuuntuminen ja keskittyminen on harmillinen ilmiö. Kärjistettynä: keskivertokirjakaupan myymälässä on pahimmillaan sellainen tilanne, että Mitä Suomi lukee -listan kymmentä ostetuinta kirjaa on ulko-oven vieressä metriset pinot, mutta muuten suurin osa myymälätilasta on varattu askartelu- ja toimistotarvikkeille. Kirjan kaupallinen elinkaari tuntuu olevan hyvin lyhyt, pahimmillaan vain muutamia kuukausia.

Paras kirjakauppa, jossa olen Suomessa asioinut, on Helsingin keskustan Akateeminen kirjakauppa. Siellä on riittävän suuri kirjavalikoima myymälässä esillä, jotta laaja-alainen kirjoihin tutustuminen onnistuu.

Huomattavan suuri osa blogissani esitellyistä kirjoista on sellaisia, että niitä ei löydy keskivertokirjakaupan myymälän hyllyvalikoimasta. Ostohaluinen joutuu hankkimaan ne kotimaisista tai ulkomaisista verkkokirjakaupoista tai verkkodivareista. Verkkodivareista asioin eniten Antikka.netissä. Verkkokirjakaupoista suosin Amazonia.

Kirjojen kustantaminen

Arvostan kustantamoissa seuraavia toimintatapoja:

Kustantamossa on pätevä kustannustoimittaja tai -toimittajia. Kirjat oikoluetaan ja korjataan ennen painamista. Esimerkiksi kirjan henkilöhahmojen nimet eivät muutu epäloogisesti kesken kirjan. Kirjoissa käytetään hyvää suomea. Kustannustoimittaja tuntee ”kill your darlings” -säännön ja tukee kirjailijaa laadukkaan kirjan kirjoittamisessa.

Mikäli kustantamo julkaisee käännöskirjoja, suomennokset ovat laadukkaita. Anglismeja, svetisismejä ja epäsuomalaista dialogia ei esiinny.

Kustantamo ei yritä naamioida ”hömppäaskartelukirjoja” kaunokirjallisuudeksi.

Kustantamo tarjoaa suomalaisille kirjailijoille mahdollisuuden julkaista laadukasta kaunokirjallisuutta, vaikka kirjailija ei olisi nuori, nätti tai julkkis.

Kirjallisuusapurahat

Kirjailijoiden toimeentulosta keskustellaan aika ajoin. Olen sitä mieltä, että on hyvää kapitalismia ostaa arvostamansa kotimaisen taiteilijan teoksia silloin, kun ne ilmestyvät. Tiedostan, että suomenkieliset kirjamarkkinat ovat niin rajatut, että ylivoimaisesti suurin osa kirjailijoista ei pysty elättämään itseään kirjojensa myyntituloilla. Tätä varten on luotu apurahajärjestelmiä.

Apurahoja kritisoidaan säännönmukaisesti siitä, että apurahoista päättävät tahot jakavat apurahoja kavereilleen. En tunne apurahamaailmaa juuri lainkaan, joten en osaa ottaa kantaa apurahojen oikeudenmukaisuuteen. Valtion kirjallisuusapurahoihin olen perehtynyt lukemalla Elina Jokisen väitöstutkimuksen Vallan kirjailijat, jota suosittelen aloituspaketiksi apuraha-asioista kiinnostuneille.

Kopioivat koululaiset

Kävijätilastoista ja blogiin tulevista kommenteista käy ilmi, että monet koululaiset kopioivat kirjablogeissa julkaistuja juttuja koulutehtäviinsä. Valitettavasti en pysty estämään kopiointia. Kehotan koululaisia, koululaisten vanhempia ja opettajia kiinnittämään ilmiöön huomiota. Tärkeintä olisi, että vanhemmat käyvät läpi koululaisten kanssa että kopiointi on kouluopetuksen pelisääntöjen vastaista. Ja että kopioimalla ei opi mitään, joten kopiointi on senkin vuoksi typerää. Opettajia kehotan tiedostamaan ilmiön ja laatimaan tehtävät sillä lailla, että kopiointi vaikeutuu. Koululaisia muistutan siitä, että vain itse pohtimalla voi oppia mitään, ja lukeminen ja kirjoittaminen ovat erinomaisia pohtimisen apuvälineitä.

8.10.2011 Salla Brunou 
Päivitetty: 3.11.11, 15.6.12, 14.7.12, 8.2.13, 25.7.13, 31.7.1, 1.8.13, 24.10.13, 31.3.14

10 kommenttia:

  1. Olen huomannut tuon koululaisten kopiointivimman itsekin. Kyllä sen hakusanoista huomaa. Kesällä oli hiljaisempaa, mutta nyt on taas lähtenyt vauhtiin. Toivottavasti opettajatkin ovat asiasta perillä!

    Eilen kävin Hervannan kirjastossa, ja huomasin että blogiasi mainostetaan kirjaston näyteikkunassa. Oli siinä pari muutakin blogia mainittuna, mutta niitä en tunnistanut!

    VastaaPoista
  2. Joo, pitää toivoa että opettajat keskustelevat keskenään näistä asioista...

    Olipas kiva huomio. :) Olen huomannut kävijätilastoista että joiden kirjastojen nettisivuilta on linkitetty blogeihin, mutta että ihan näyteikkunassa, vau. :)

    VastaaPoista
  3. Nimetön31.1.12

    Noista "periaatteista"...

    Onko kommenteissasi joku merkintä kustantajalta saadusta kirjasta ?

    Kuvamarkkinointia, Katja Kettu ?

    Odottelen ajatuksiasi Muistojeni ilottomat huorat -kirjasta.

    t. jukka s.

    VastaaPoista
  4. No eipä Kettu ainoa ole. Myös ainakin Kaari Utrion, Veikko Huovisen, Väinö Linnan, Pirjo Rissasen ja Lionel Shriverin kuvat olen tänne blogiin laittanut.

    Sadan vuoden yksinäisyyden olen lukenut mutta tuo Muistojeni ilottomat huorat ei siitä huolimatta välttämättä nouse kovin nopeasti lukulistalle. :)

    Ja kuten tuolla kirjoitankin, en ole kaikista arvostelukappaleista maininnut että kyseessä on arvostelukappale.

    VastaaPoista
  5. Uskallan sanoa, että opettajat ovat hyvinkin tietoisia oppilaiden kopiointimetkuista, etenkin äidinkielen ja kirjallisuudenopettajat, joilla on tietoa ja tuntumaa kirjoittamisen tekniikoihin ja kunkin oppilaan omaan kirjoittamistyyliin.

    Kopiointiin syyllistyvät ennen kaikkea heikot oppilaat, joiden tekstissä kopioitu osuus loistaa kuin punainen huutomerkki. Jos hyvä kirjoittaja syyllistyy kopiointiin, sen osuutta on miltei mahdoton erottaa oppilaan tekstistä, ellei vasiten toimi nuuskijana ja tee itse nettihakuja.

    Opettajan aika per oppilas on kuitenkin joskus rajallinen. Jos arvioitavana on kolmen luokan esseet, ja yhdessä ryhmässä on 25 oppilasta, ei 75:tä parin kolmen sivun mittaista esseetä ehdi millään ajalla käyttää netin hakukoneen läpi. Papereita voi olla siis parisataakin viikon sisällä.

    Opettajat siis tietävät ja edellyttävät omia tekstejä - tämä on perusasia kouluissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuulla! Toivottavasti tämä pätee kaikissa kouluissa - välillä epäilyttää, että riittääköhän joka kouluun opettajia, jotka ymmärtävät netin päälle...

      Ja täytyypä sanoa, että riittäähän noita kopioivia aikuisiakin. Eri medioissa julkaistaan wikipedia-kamaa, poliitikot eivät aina tunnu ymmärtävän mitä tekevät kun esittävät muualta luettuja ajatuksia ominaan, jopa viranomaisselvityksissä on kuulemma prujattua tekstiä... Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Oman tekstin tuottamisen tärkeyden soisi olevan aikuisillekin selvää. Ettei vaan oteta vaan jotain minkä saa äkkiä kopioitua, vaan mietittäisiin ja kirjoitettaisiin asia itse.

      Poista
  6. Nimetön13.7.12

    Hei Salla, voitko kertoa miksi erosit arvostelijaliitosta? Oliko liittoon kuulumisesta jotain haittaa?

    -Tuula

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa vähän nololta, mutta siinä vaiheessa kun käytännössä lopetin lehden säännöllisen avustamisen, tuli VR:ltä tieto että he lakkauttavat lehdistöalennuksen junassa. Pressikortilla (joka siis on myös SARVin jäsenkorttin) oli siihen asti saanut 25 % alennuksen junalipuista. SARVin jäsenyys maksaa muistaakseni 70 euroa vuodessa, muita etuja ovat 25 % alennus kaukoliikennebusseista ja ilmainen sisäänpääsy useimpiin museoihin. Laskeskelin, että en noita etuja aivan niin paljon käytä, että jäsenyydestä olisi etuja. Tietty jos kävisi museoissa joka viikko, niin "säästäisi", en harmikseni vaan ihan niin reipas museovieras ole. :) Tuo VR:n alennus oli käytännössä suurin syy luopua jäsenyydestä, toinen toki myös lehtiavustajan roolin sivuun jääminen.

      Jäsenyydestä ei siis olisi haittaa vaan pikemminkin etua, viimeisimmän kopiointijupakan jouduin miettimään että kirjoittamisen ammattiliittoon kuulumisesta olisi etua omien oikeuksien peräämisessä. Asia onneksi selvisi ennen liittotason riitoja, mutta kyllähän tuo mietitytti. Bloggaajille tosin ei ole mitään liittoa, ei varmaan ole sellaista kukaan kyllä miettinytkään.

      Poista
  7. Nimetön17.6.13

    Minä en ole nuori, nätti enkä kuuluisa (joku tuntee minut omalalta leipätyöalueeltani yirtysviestinnästä ja hlöstön kehittämisestä)Kirjoitin aina, työ ja perhe vei. Jouduin aikaisin eläkkeelle ja SAINKIN AIKAA tekstieni viimeistelyyn!Joulun alla 2012 minulta (Raija Harju)julkaistiin kirja Punainen rusetti.Arviokappaleen voi tilata nordbooks@gmail.com tai info@nordbooks.net.Kerron venäläis-suomalaisen tytön kasvusta "suvaitsevaisella" 50-luvulla. Olen saanut hyviä lehtiyms.arvioita, mutta kyllä kokeneella aikuisellakin menee sormi suuhun tässä kustannustoiminnan sekamelskassa... Outoa, outoa. Kustantamot julkaisevat vain varmoja tapauksia tai muuten vaan "kändisten" juttuja.

    VastaaPoista
  8. Nimetön17.6.13

    Nimerkki Hämmästynyt

    VastaaPoista