torstai 31. tammikuuta 2013

Tammikuun luetut

Tammikuu tärähti käyntiin Blogistanian Finlandia 2012 -ehdokasasettelulla ja tulosjulkistuksella. Voittaja Aki Ollikainen kukitettiin. Kiitos osallistujille ja kisaa seuranneille!


Kirjarintamalla ehdin lukea kolme romaania ja kuunnella yhden. Riku Korhosen Nuku lähelläni ja Erin Morgensternin Yösirkus kuluivat käsissäni perinteisinä paperikirjoina, mutta Mikko-Pekka Heikkisen Terveiset Kutturasta luin "selainkirjana". Anja Snellmanin Lemmikkikaupan tytöt toimi äänikirjana kuin tauti, kiitos erinomaisten lukijoiden.

The Beatles kuvina oli mielenkiintoinen, mutta kuitenkin aika heppoinen kirja. Sisällöllisesti tuhti tietokirja taas oli Bruno Bettelheimin Satujen lumous. Sarjakuvia luin kaksi: Jarkko Vehniäisen Kamala luonto - parasta elämässä on tuoretta kotimaista strippisarjakuvaa, Fables-sarjan uusi osa Cubs in Toyland taas minut koukuttaneen jatkotarinan tuorein kokooma-albumi.

Muuten tammikuuta on leimannut urakuvioiden uudelleen miettiminen, sillä marraskuun kuukausikoosteessa mainitsemani työpaikan yt-neuvottelut johtivat minun osaltani irtisanotuksi tulemiseen. Hyvänä puolena voi mainita sen, että parina komeana pakkaspäivänä on ollut upeaa hiihtää meren jäällä. :)

Ja huomenna on aika äänestää Blogistanian Globaliaa eli vuoden 2012 parasta käännöskirjaa!

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Mikko-Pekka Heikkinen: Terveiset Kutturasta

Mikko-Pekka Heikkisen Terveiset Kutturasta taitaa olla jonkinlainen sleeper hit, vähitellen suosiotaan yhä suuremmaksi kasvattava teos. Luin ensimmäiset arviot kirjasta syksyllä, mutta silloin kiinnostuskynnykseni ei ylittynyt.


Vielä lokakuussa Norkun arviota lukiessani olen kommentoinut, etten taitaisi kestää liikoja aluepoliittisia kärjistyksiä. Joulun kieppeillä Booksyn arvion jälkeen olen jo arvellut, että ehkä tämä pitää lukea. Lopulta asia ratkaistiin puolestani, sillä voitin Readberry.fi:n kirjamessuarvonnassa Kutturan. 

Readberry.fi on nyt beta-vaiheessa, mutta olen hyödyntänyt palvelua jo myös ensimmäisen Long Play -artikkelin lukemisessa. Sen luin pöytäkoneelta, mutta Kutturaa aloittaessani vähän pähkäilin, mikä vehje olisi paras kirjan lukemiseen. Pöytäkone tai kannettava tietokone eivät houkutelleet, iPadia minulla ei ole ja puhelimen näyttö on niin pieni, etten viitsi sitäkään käyttää. Readberry.fi:n kirjat eivät ole ladattavia tiedostoja vaan tekstiä selaimella, joten en voinut ladata kirjaa Kindleen. Lopulta hoksasin, että Kindle Touch 3G -mallissa on beta-ominaisuutena selain, joten eikun kokeilemaan. Sehän toimikin pääosin hyvin. Pääsin kirjautumaan selaimella Readberryyn ja koska luin kirjaa lähinnä kotona ollessani, pidin wlan-yhteyttä päällä, mikä nopeuttaa selaimen toimintaa. Välillä Kindlen selain hieman pyki ja muutaman kerran piti tämän vuoksi käynnistää selain uusiksi ja kirjautua uudelleen, mutta suht sujuvasti koko kirja tuli näin luettua. Kommenttisivun lataaminen taas ei toiminut yhtä mallikkaasti, mutta tämäkin taitaa johtua enemmän Kindlestä kuin Readberrystä. Readberryn ohjesivulta voi tarkastaa tekniset suositukset.

Tietokoneella ollessani kävin jättämässä muutaman kommentin. Esilukijan kommenteista oli minulle hyötyä, sillä opin muun muassa, että maaltamuuton kieltäminen on totta Kiinassa. Kutturassa Helsinki on kieltänyt maaltamuuton muulta Suomelta, ettei pääkaupunkiseutu tukehdu maalaisten vyöryyn...

Helsingin Sanomien toimittajana työskentelevä Mikko-Pekka Heikkinen on kotoisin Kainuusta kuten minäkin. Heikkinen tulee Suomussalmelta, joka on alle sadan kilometrin päässä omasta kotikunnastani Paltamosta. Heikkinen on kolme vuotta minua vanhempi ja aikuisiällä olemme kumpikin päätyneet pääkaupunkiseudulle. Kutturan aiheen pitäisi siis olla minullekin läheinen. Tässä olikin suurin syy, miksi epäröin tarttua kirjaan. Kun aiheena on sisällissota Pohjois-Suomen ja Etelä-Suomen välillä, pelkäsin saavani allergisia reaktioita liioista kärjistyksistä. Nuorena olen saanut silmät suut täyteen umpioitunutta kainuulaista maakuntahenkeä, johon kuuluu olennaisena osana Rysselin vihaaminen ja tietenkin valittaminen siitä, miten Helsinki vie kaiken ja miten Helsingissä päätetään kaikki kainuulaisten asiat aivan epäreilusti.

Mutta yhtä lailla tältä Helsingistä käsin olen ehtinyt usein ärsyyntyä tunkkaiseen stadilaisnostalgiaan ja ylimieliseen rajanvetoon Helsingin ja muun Suomen välille. Jos sisällissota syttyisi, mikä olisi minun valintani? Pakenisinko muiden citykanien joukossa äkkiä Tallinnaan sodan jaloista? Vai loikkaisinko rajan yli Pohjois-Suomeen pottujen puolelle tekemään kaikkeni oikean henkisen isänmaani puolesta?

Paha sannoo. Mutta se on helppo sanoa, että onneksi ennakkoluuloni osoittautuivat täydellisen aiheettomiksi. Heikkinen onnistuu erinomaisesti kääntämään vuosikymmeniä kyteneet stereotypiat hulvattomaksi huumoriksi. Nauraa röhötin ääneen useita kertoja ja muunkin ajan viihdyin mainiosti. Tosin kirja olisi ehkä kannattanut lukea mahdollisimman nopeasti ja yhtäjaksoisesti, sillä välillä lukutauon jälkeen tuntui, että suvantokohdissa pilkahti pieni pitkitetyn vitsin sivumaku. Onneksi romaania ei kuitenkaan ole tarkoituksella lähdetty paisuttamaan, vaan sivumäärä jää napakaksi.

Pohjois-Suomen hyökkäyksen keskeisiä hahmoja on lappilainen Oula, joka johtaa menestyksekkäitä moottorikelkkaiskuja. Moni pohjoissuomalainen on valmis uhrikuolemaan, tehdäänhän moottorikelkkahyökkäykset kamikaze-hengessä. Oulan leiriin päätyy Keskisuomalaisen nuori toimittaja Aino Riski, joka päättää edetä pätkätyöurallaan kirjoittamalla sisällissodasta reportaaseja. Oulan leirissä hän tutustuu muun muassa Kutturan gangstaan, yhdysvaltalaista rap-kulttuuria fanaattisesti ihailevaan Toni Morottajaan.

Etelä-Suomen sotaa seurataan Jesse Purolan näkökulmasta. Jesselle sota on lähestulkoon unelmien täyttymys, sillä hän on suuri Väinö Linna -fani. "Mitä Koskela tekisi?" miettii Jesse aina kiperän paikan tullen. Myös Taistelutoverit-tv-sarja on tehnyt Jesseen suuren vaikutuksen. Harmi vaan, kun oikeassa elämässä sota ei näytä läheskään yhtä hohdokkaalta kuin tv-ruudulta tai valkokankaalta...

Jesse onkin tosi hyvä hahmo, sellainen ettei tiedä pitääkö nauraa vai sääliä. Yliopiston toimistorottana siviilissä touhuskeleva Jesse on sotafiktion aivopesemä, mutta joutuu alikessuna ohjeistamaan itähelsinkiläisten lähiöhiipparien ryhmää. Nämä eivät, yllätys yllätys, ole aivan yhtä sinivalkoisella hengellä varustettuja kuin Jesse. Naapuriryhmää vetää Jessen somalialaissyntyinen opiskelukaveri Abdi Bahdoon, hän pärjää hieman paremmin.

Huvittavaa kyllä, Jessen uskottavuus syntyy pitkälti siitä, että olen ihan oikeasti tavannut aika paljon nuoria miehiä, jotka ovat vilpittömän "armeijauskovaisia" ja joiden käsitys sotimisesta tuntuu perustuvan viihde-elokuviin ja fiktiontäyteisiin mielikuviin toisesta maailmansodasta. Silti Jesse on niin sympaattinen reppana, ettei häntä voi olla kannustamatta. "Puu kaatui kuin Windows maanantaiaamuna", miettii Jesse poteroa kaivaessaan. Tosin tekstissä lukee virheellisesti "maanantai-aamuna" - joitakin kielellisiä huolimattomuuksia Johnny Knigan kustantamaan romaaniin on jäänyt.

Terveisiä Kutturasta on Heikkisen toinen kirja, esikoisteos on vuonna 2010 ilmestynyt Nuorgamin Alkon tuho - ja muutama erätarina. Readberrystä opin, että ainakin Toni Morottajan hahmo on esiintynyt jo esikoisteoksessa. Kirjaa voisi verrata Hitlerin kylkiluuhun - siinäkin kirjoittajana on toimittaja, joka tarttuu ajankohtaiseen poliittiseen ilmiöön ja vääntää sen satiirin ja veijariromaanin muotoon. Tunnetasolla tykkäsin Kutturasta enemmän kuin Hitlerin kylkiluusta, mutta teknisesti ottaen kirjoilla on aika paljon yhteistä.

Heikkinen onnistui kirjallaan sekä naurattamaan että purkamaan aluepoliittisia traumojani. Vaikka kirjan pintataso on viihteellinen, tuo vakavuutta mukaan romaanissa kuvattu saamelaisten historiansa aikana kokema sorto. Suomalaiset eivät ole alkuperäiskansasta paljon piitanneet. Kenties täytyy joskus lukaista myös Nuorgamin Alkon tuho.

tiistai 22. tammikuuta 2013

Anja Snellman: Lemmikkikaupan tytöt

Kuva: Piia Aho / Otava.
Anja Snellmanin Lemmikkikaupan tytöt on ilmestynyt vuonna 2007, jolloin lukijasuhteeni Snellmanin kirjoihin on ollut pikkuisen jäähyllä. Näin voi päätellä vaikka siitä, mitä olen kirjoittanut Kultasuusta. Muistan kuitenkin lukeneeni Lemmikkikaupan tytöistä useita kehuvia blogiarviota. Niitä onkin niin paljon, etten linkitä yhtään, sanon vain taas kerran LMGTFY. Pannaanpa kaupan päälle vielä Suvi Aholan Hesariin kirjoittama arvio - joka tosin spoilaa aika paljon, suosittelen lukemista lähinnä niille, jotka ovat jo lukeneet kirjan.

Koska lukijasuhteeni on päässyt taas lämpenemään Parvekejumalien ja Ivana B:n myötä, nappasin kirjaston äänikirjavalikoimista Lemmikkikaupan tytöt mukaan. Ja huhhuh. Heti aloitus nappasi minut tukevasti koukkuun. Tämä taitaa olla Snellmanin parhaita kirjoja! Toivotan kirjalle menestystä myös USA:ssa, sillä syksyllä uutisoitiin sen julkaisusta yhdysvaltalaismarkkinoilla nimellä Pet Shop Girls. En löytänyt netistä vahvistusta sille, joko kirja on nähnyt siellä päivänvalon, mutta katsokaapa englanninkielinen traileri kuitenkin.

Lemmikkikaupan tytöt kertoo teini-ikäisestä Jasminista, joka sekaantuu seksimarkkinoihin bestiksensä Lindan kanssa. Jasminin perhe tai muut ystävät eivät tiedä asiasta mitään. Kirjan alussa kerrotaan Jasminin kadonneen, minkä jälkeen kerronta etenee useissa aikatasoissa ja useiden kertojanäkökulmien kautta.

Juuri Snellmanin tapa kertoa Jasminin ja Lindan tarina tekeekin kirjasta erinomaisen, suorastaan mestariteoksen. Iso kiitos hurjasta elämyksestä menee myös levyn lukijoille, erityisesti Jasminin osuudet lukevalle Elsa Saisiolle. Hän on sen verran nuori, että pystyy uskottavasti lukemaan teinityttöjen osuudet, hän on mielettömän tarkka ja osuva lukija ja hänellä on vielä uskomattoman kaunis puhetekniikka. Saisio kiilaa suosikkilukijoideni kärkeen pelkästään tämän yhden äänikirjan perusteella! Hyvin lukevat muutkin: Kaija Kärkinen vastaa Jasminin äidin osuuksista ja Antti Pääkkönen miesrooleista. Snellman itse lukee alkusanat ja epilogin. Kaija Kärkisellä on myös kaunis lukuääni, mutta hän kenties himpun verran kärjistää tulkitessaan Jasminin äidin etäisyyttä ja urasuuntautuneisuutta.

Aika ajoin puhkeaa väittelyjä siitä, riittääkö hyvä tarina tekemään hyvän kirjan, vaikka kirjoitusteknisesti kirja ei olisi kovin viimeistelty. Makuja on monia, itse olen sitä mieltä, että miten on usein tärkeämpää kuin mitä. Sillä Lemmikkikaupan tyttöjen tarina on hurja, kamala, kiehtova, tosi, yhteiskunnallinen, kärjistetty ja silti uskottava, mutta Snellman kertoo tämän tarinan monta kertaa paremmin kuin joku kehnompi kirjoittelija.

Jasmin on samaan aikaan kaikkitietävä kertoja ja viaton teinityttö. Hän kerii tarinaansa auki vähitellen, kuvaa välillä yhtä asiaa, välillä toista. Langanpäät solmiutuvat hitaasti yhteen sitä mukaa, kun kirja etenee. Jasminin äiti taas elää kirjan aikana vain yhden päivän: sen maanantain, jolloin hän palaa työmatkalta gynekologiselle klinikalleen ja hänelle selviää, että tytär on ollut viikon kadoksissa. Lemmikkikauppaa pyörittävä maahanmuuttajamiesten seurue saa äänensä kuuluviin Randin kautta. Randi tekee sitä, mitä kovemmat jätkät käskevät. Hän on oikeastaan aika kiltti, mutta siitä huolimatta tai kenties juuri siksi hän osallistuu täysillä lemmikkikaupan toimintaan.

Itse lemmikkikauppa on tehokas miljöö: päältäpäin eläinkauppa, jonne koulutytöt pääsevät tienaamaan taskurahaa osa-aikatöissä. Kun tytöt on uitettu sisään, tarjotaan halukkaille seksitöitä. Ja mitäs tytöillä on hyviä tienestejä vastaan, ei mitään. Helppoa työtä, jonka ansiosta voi hankkia merkkikäsilaukkuja ja vielä pääsee hyviin bileisiin mukaan.

Snellman pyörittää älyttömän hyvin kilttien teinien viatonta maailmaa ja samojen teinien osallistumista prostituutioon. Teksti on provosoivaa, mutta koko ajan kiinni tässä maailmassa. Moni saattaa vetää herneen nenäänsä Snellmanin kärjistysten vuoksi. Saako vanhempia syyllistää, jos lapsi ryhtyy myymään seksiä? Saako silloin, jos vanhemmat ovat eronneet? Entä silloin, jos äiti menestyy työurallaan ja tekee pitkää päivää? Tai onko seksikauppa merkkivaatteiden ja muun trendimaterialismin vikaa? Eihän lapsilla useinkaan ole paljon omaa rahaa, jolla vaatteita ja laukkuja voisi ostella. Seksillä näitä hyödykkeitä pääsee hankkimaan.

Jasminin äidin gynekologintyö on myös todella hyvä vastapaino lemmikkikaupan miesasiakkaiden seksifantasioille. Kauppa käy, kun miehet haaveilevat sirojäsenisistä kiinteistä teinitytöistä. Gynekologi taas näkee naisen sukupuolielinten arkisen, karunkin puolen: tulehduksia, mätää, verisiä hiertymiä, toivottuja ja ei-toivottuja raskauksia, lapsettomuutta, abortteja, ympärileikkauksia...

Lemmikkikaupan tytöissä vältetään yhteiskunnallisesti kantaaottavan kaunokirjallisuuden helmasynti eli saarnaaminen. Osittain selitys löytyi kirjan viimeiseltä levyltä: siellä oli pitkä prostituution historiaa käsittelevä epilogi, jonka Snellman lukee itse. Tietokirjamaiset osuudet on siis säästetty epilogiin, jolloin niitä ei ole tarvinnut ujuttaa väkisin kaunokirjalliseen tekstiin. Jonkun verran seksikaupan kulttuurihistoriaa kerrotaan myös tarinan pahiksen Kastajan kautta, mutta tämä sopii Kastajan henkilöhahmoon hyvin. Kastaja on sivistynyt ja kulturelli nuoria tyttöjä vaaniva lemmikkikaupan asiakas, joka iskee silmänsä Jasminiin.

Pienenä heikkoutena voisin mainita tietyt epäloogisuudet tietotekniikan suhteen. En halua liikaa spoilata, mutta aivan viime metreillä kävi ilmi tiettyjä asioita Jasminin viestittelystä, mitkä herättivät minussa hieman kysymyksiä tapahtumaketjun loogisuuden suhteen. Mutta menkööt, kokonaisuus kantoi.

Vielä täytyy palata kirjan alkuun ja sen koukuttavaan tehoon. Tämän kanssa ei tarvinnut miettiä, jaksaako kirjan kanssa edetä. Heti alkuun kerrottiin aika paljon siitä, mihin tapahtumat lemmikkikaupassa johtivat, mutta samalla jätettiin niin paljon aukkokohtia, että kirjaa oli ihan pakko jatkaa saadakseen kuulla kaiken. Huikeaa!

Suosittelen siis Lemmikkikaupan tyttöjä innoissani. Kirjasta voi tulla paha mieli, ahdistunut olo ja jotkut kohdat saattavat kuvottaa. Mutta jos sulkee silmänsä kirjan tapahtumilta, on se melkein sama kuin jos sulkisi silmänsä todellisuudelta. Jasmin ja Linda ovat fiktiota, mutta samanlaisia ja paljon rumempia kohtaloita on oikeassa elämässä vaikka kuinka paljon.

maanantai 21. tammikuuta 2013

Bill Willingham - Mark Buckingham - Steve Leialoha - Gene Ha: Fables vol. 18. Cubs in Toyland

Kuva: Vertigo.
Haa, enää ei tarvitse odotella Amazonin hidasposteja, sillä aion jatkossa ostaa Fablesit ja The Unwrittenit paikasta, josta saan ne käsiini paljon nopeammin. Fennica Comics -sarjakuvaliike saa tuoreet Vertigo-lähetykset sen verran sutjakasti, että nopeimmillaan uusin numero on hyllyssä samana päivänä, kun julkaisu tulee myyntiin Yhdysvalloissa. Jee!

Itse asiassa selvittelin jo kesällä, kuinka  nopeasti uusimmat Vertigo-albumit tulevat suomalaisten jälleenmyyjien hyllyihin. Tuolloin kyselin asiasta Akateemisesta Kirjakaupasta, mutta sieltä vastattiin että verkkotietokantaa uusitaan eikä yksittäisten teosten tietoja voi tarkistaa. Enpä jaksanut palata asiaan eikä kukaan palannut minullekaan päin.

Fablesin kahdeksastoista kokoomateos, Cubs in Toyland, ilmestyi Yhdysvalloissa 16.1. ja minä poimin omani mukaan Fennicasta 18.1. Ei hullumpaa!


Cubs in Toyland olikin melkoista luettavaa. Nopeasti alun jälkeen tunnelma muuttui painajaismaiseksi. Välillä lukeminen tuntui samalta kuin joskus kauhukirjallisuuden parissa on tuntunut - mieleen tuli jopa Stephen King. Kuten nimestä voi päätellä, lasten lelut ovat isossa roolissa tässä jaksossa. Mitään kilttejä leluja nämä eivät ole... Lisäksi tarinassa kuvataan yksi itsemurha ja lasten kuolemia. Huhuh!

Kansikuvan pikkutyttö on Therese ja hän joutuu yksin omaan suureen seikkailuunsa. Theresen perhe yrittää jäljittää häntä, mutta satuhahmojen taikavoimat eivät tällä kertaa riitä pelastusoperaatioon. Vain yksi pääsee Theresen jäljille - isoveli Darien. Lelumaan ahdistavuus toi mieleen muistumia Peter Panista.

En halua kertoa juonesta kovin paljon etten spoilaisi tapahtumia liikaa. Fablesin aiempien osien tapahtumilla on pohjustettu Cubs in Toylandia aika paljon. Toisaalta, hieman yllättäen tämän albumin voisi aika hyvin lukea myös Fables-ekakertalainen, sillä pääjuoni muodostaa itsenäisen tarinakokonaisuuden ja sisältää ennen näkemättömiä paikkoja ja hahmoja.

Monet lelut vaikuttavat siltä, että ne pitäisi tuntea joko kuvakirjoista tai ihan vaan tuotemerkeistä. Tarinassa viitataan myös Fisher Kingiin. Minun piti googlettaa kenestä on kyse, vaikka olenkin Arthur-kuninkaan tarinoita lukenut. Ilmeisesti Kalastajakuningas on vakiintunut suomenkielinen nimitys tälle taruhahmolle.

Cubs in Toyland on tummasävyisempi ja ahdistavampi kuin mikään aiemmista Fables-jaksoista. Parissa toimintakohtauksessa mieleen tuli hieman kysymyksiä hahmojen mielestäni epäloogisesta toiminnasta. Pieni horjahtelu johdonmukaisuudessa taitaa olla Willinghamin harvoja heikkouksia kirjoittajana... Vaan kokonaisuutena albumi on ehdottomasti hyvä. Mutta toivottavasti tämän lukemisesta ei seuraa pahoja unia!

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Nälkävuoden palkitseminen


Perjantaina Akateemisessa kirjakaupassa jaettiin palkintoja. Kirjakauppa jakoi omat Varjo-Finlandia palkintonsa myydyimmille Finlandia-ehdokkaina olleille kirjoille. Tietokirjapalkinnon sai Björn Wahlroosin Markkinat ja demokratia, lasten- ja nuortenkirjapalkinnon sai Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Tatu ja Patu pihalla ja kaunokirjapalkinnon Ulla-Lena Lundbergin Jää. Aki Ollikaisen Nälkävuosi palkittiin kirjakaupan esikoiskirjapalkinnolla ja bloggaajien Blogistanian Finlandialla - joka siis käytännössä tarkoittaa kunniakirjaa ja kukkakimppua. :) Kurkkaa myös Lumiomenan raportti palkinnonjaosta!


Café pour les idiots -blogin Marissa hoiti haastattelun mallikkaasti. Ollikainen juttelikin kirjablogien merkityksestä varsin lämpimästi. Ollikainen arveli, että on osin kirjablogien ansiota, että Nälkävuosi lähti hyvin lentoon. Bloginäkyvyyttä tuli runsaasti ja pitkin vuotta. Kuulemma oli kesäinen souturetkikin pitänyt kerran keskeyttää, kun vaimo huuteli laiturinnokalta että uusia blogijuttuja on ilmestynyt. :)


Seuraavaksi päästään äänestämään vuoden 2012 parasta käännöskirjaa. Blogistanian Globaliaa emännöi Karoliina uudessa blogiosoitteessaan Anna-lehden alla.

perjantai 18. tammikuuta 2013

Jarkko Vehniäinen: Kamala luonto - parasta elämässä

Kuva: Zum Teufel / Turun Sarjakuvakauppa
Kiertelin viime syksynä sarjisfestarien päätelttaa mieheni kanssa, ja hän bongasi Kamalan luonnon sarjakuva-albumin. Jarkko Vehniäisen strippisarjakuva on tullut tutuksi Metro-ilmaisjakelulehdestä ja siitä on tullut mieheni suosikkeja. Hän jätti albumin kuitenkin ostamatta, joten painoin mieleeni joululahjavinkin. Annoin hänelle joululahjaksi Kamala luonto - parasta elämässä -albumin ja se olikin nappilahja. Vuoron saatuani lueskelin itsekin näitä Kärpän ja Ilveksen seikkailuja. Albumista löytyy myös Kvaakin arvio. Susa bloggasi vähän aikaa sitten jo loppuunmyydystä ensimmäisestä Kamala luonto -albumista.

Itse asiassa Kamala luonto tuntuu olevan melkoisessa nosteessa, sillä sarja alkoi ilmestyä Hesarin päivittäissarjakuvana tässä kuussa. Lisäksi Vehniäinen vei tuplavoiton Turun Sarjakuvakaupan vuoden 2012 myydyimpien albumien listalla.


Kamala luonto on perinteinen strippisarjakuva, jossa yksi strippi on tyypillisesti kolmen ruudun mittainen. Kotimaisen strippisarjakuvan menestystarinoita 2000-luvulla ovat olleet Viivi ja Wagner ja Fingerpori. Saa nähdä yltääkö Kamala luonto yhtä suureen suosioon! Edellytyksiä voisi olla, sillä vaikka stripit ovat näennäisen yksinkertaisia, niiden nauttiminen suurina annoksina ei kyllästytä vaan pikemminkin avartaa sarjan maailmaa.

Eräs strippisarjakuvan tehokeino on toisto eli samojen teemojen varioiminen eri stripeissä. Kamalassa luonnossa toistetaan mm. pieru- ja kakkahuumoria ja Kärpän ja Ilveksen suosikkipuuhan eli raatelemisen ympärille liittyviä vitseja. Lukijalla kannattaa siis olla sopivasti lapsellista huumorintajua - ainakin sarjakuvan Facebook-sivun noin 2600 tykkääjällä sitä löytyy. Meillä arkikielenkäyttöön pääsi Ilveksen pohjoisessa asuva setä, joka tuntuu olevan melko värikäs tapaus.


Itse tykkäsin siitä, miten Vehniäinen hyödyntää suomalaisia sananlaskuja sarjakuvassa. Luonto- ja eläinaiheisia sananlaskuja ja sanontoja löytyy suomen kielestä vaikka kuinka paljon ja ne muuntuvat aika hyvin toiminnallisiksi vitseiksi. Iloa irtoaa niin etanan sarvien näyttämisestä kuin älähtävästä koirasta.

Vehniäisen piirrosjälki näyttää ensivilkaisulla luonnosmaiselta ja viimeistelemättömältä, mutta mitä enemmän sitä tutkailee, sitä sujuvammalta se näyttää. Ja onhan miehellä vuosien kuvittajaura plakkarissa.

Mielenkiintoista seurata, murtautuuko Kamala luonto suurempaan suosioon. Täällä ainakin jäädään odottamaan uusien albumien ilmestymistä. 

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Erin Morgenstern: Yösirkus

Kuva: Basam Books.
Vuoden ensimmäinen lukupiirikirja oli Erin Morgensternin Yösirkus. Kirja on alun perin ilmestynyt vuonna 2011 nimellä The Night Circus ja Basam Booksin suomennos on vuodelta 2012. Kirjaa on luettu blogeissa aika paljon. Nenä kirjassa ja Villasukka kirjahyllyssä ihastuivat kovasti, Le Masque Rouge ja Kirjojen keskellä antavat laimeamman tuomion.

Jos minun pitäisi määritellä Yösirkus yhdellä sanalla, valitsisin sanan "helppolukuinen". Tätä kirjaa voisi huoletta suositella sellaiselle kaverille, joka lukee korkeintaan yhden kirjan vuodessa ja pyytää kivaa lukuvinkkiä. Toinen kohderyhmä voisivat olla teini-ikäiset, olen melko varma että itsekin olisin eläytynyt tähän teininä paljon voimakkaammin kuin nyt.

Kirja oli nimittäin jopa niin helppolukuinen, etten saanut siitä oikein mitään irti. Kerronta on hyvin kuvailevaa. Morgenstern suosii lyhyitä lukuja ja lyhyitä kappaleita. Hän kuvailee paljon esimerkiksi sisustusta, vaatteita, värejä. Henkilöt ovat minun mielestäni melkoisia paperinukkeja: yksiulotteisia hahmoja, joiden tunteet kirjailija yleensä erikseen selostaa lukijalle.

Ärsyynnyin kirjan mukahistoriallisuuteen. Sirkus matkustaa ympäri maailmaa ja tarina on sijoittuvinaan 1800- ja 1900-lukujen taitteeseen. Historiallisuus ei kuitenkaan näy missään. Henkilöt käyttäytyvät kuten modernit ihmiset eikä Morgenstern hyödynnä mainitsemiaan paikkoja mitenkään. On aivan sama, lukeeko otsikossa New York, Lontoo tai München, koska lukijalle ei kerrota näistä paikoista mitään. Eläytyvä teini-ikäinen varmasti täyttää mielikuvituksellaan sekä paikkojen että ihmiskuvauksen aukot, mutta minulle tällainen ei riitä.

Kuitenkaan kirja ei ollut niin ärsyttävä, että sitä pitäisi erityisesti ryhtyä moittimaan. Hanna Toivosen suomennos on kyllä paikoin melko kirjaimellinen ja kankea, mutta kokonaisuutena kirja oli aika sujuva. Ainakin näin "pakkolukemisena" kirjan selätti melko nopeasti, mitä kylläkin auttoi kovasti tuo alleviivaavan selkeä helppolukuisuus.

Kirjan keskeinen tapahtumapaikka on - yllätys, yllätys - sirkus, joka esiintyy vain öisin. Sirkuksen taikuri on Celia, jonka kohtaloksi on jo lapsena määräytynyt osallistuminen kohtalokkaaseen peliin. Hänen vastapelaajansa on Marco, joka häärää sirkuksen taustajoukoissa.

Maagiset kaksintaistelut, lapselle osoitettu messiaaninen kohtalo ja vuosisatoja vanhat salaiset perinteet ovat tuttuja populäärikulttuurin aineksia. En ole mikään fantasiaspesialisti, joten en osaa sanoa, voisiko Yösirkuksen luokitella fantasiagenren alle vai onko se vain taikuudella maustettua viihdettä. Se minua kuitenkin häiritsi, että sen enempää pelin syytä kuin Celian ja Marcon taikavoimien lähdettä ei mitenkään avattu lukijalle. Yleensä fantasiakirjallisuudessa käytetään jonkun verran paukkuja siihen, että lukijalle kerrotaan taikamaailman logiikasta. Peli on tärkeä, mutta ei käy ilmi, miksi se on tärkeä. Celiasta kehittyy mielettömän upea taikuri, mutta kovin helpolta taikuus vaikuttaa.

Rakkauskohtaukset ovat melkoinen harlekiinikliseiden kasa. Suurin piirtein maa järkkyy ja taivas tärisee, kun lempi oikein leimahtaa. No, kovin paljon sivuja ei näille kohtauksille onneksi uhrata.

Lyhyesti: lukihan tämän ennen kuin selkäänsä otti. Luulen kuitenkin, että lukupiirissä käytävä keskustelu on tällä kertaa kiintoisampaa ja antoisampaa kuin itse kirja.

lauantai 12. tammikuuta 2013

Bruno Bettelheim: Satujen lumous

Bruno Bettelheimin Satujen lumousta lukiessani tuli tehtyä jonkinlainen hitausennätys. Lainasin kirjan jo kesällä, lukuisten uusimisten jälkeen ryhdyin lukemaan sitä joulukuun alussa ja nyt vasta sain sen loppuun.


Mutta kirja oli ehdottomasti hitaan lukemisen arvoinen. Muistelen, että kirjaa on käsitelty lyhyesti koulussa, olisikohan tästä ollut jotain lukion äidinkielen kirjassa. Ahkera Fables-lukemiseni taisi palauttaa tämän kirjan mieleen, Fablesin myötä on herännyt halu kasvattaa satutietouttani. Jos olisin saanut aikaiseksi lukea Satujen lumouksen lokakuuhun mennessä, olisin voinut osallistua tällä Satupäivään, jota jonkun verran kirjablogeissakin vietettiin. Minun tietoisuuteeni Satupäivä nousi vasta viime syksynä, mutta tämän vuoden Satupäivää varten voisin suunnitella jotain kivaa.

Bruno Bettelheim (1903-1990) oli amerikkalainen psykologi, joka julkaisi useita kirjoja. Vilkaisin Wikipediaa ja sen perusteella Bettelheimin maine nykyään on aika kiistelty ja ristiriitainen. Satujen lumous on ilmestynyt alun perin vuosina 1975-1976 nimellä The Uses of Enchantment. Suomennos on vuodelta 1984 ja esimerkiksi Huuto.netissä ja verkkoantikvariaateissa kirjan hintapyynnöt näyttävät liikkuvan 14-20 euron välillä. Kirjasta on otettu useita painoksia, mutta näköjään uusintapainokselle olisi taas kysyntää. Mirja Rutasen suomennos on kohtalaisen sujuva.

Bettelheim määrittelee johdannossa kirjansa lähtöajatuksen näin:

"Mitä enemmän yritin ymmärtää, miksi juuri vanhat kansansadut niin suuresti rikastavat lapsen sisäistä elämää, sitä selvemmin oivalsin, että sadut paljon syvemmässä mielessä kuin mikään muu lukemisaineisto lähtevät siltä tasolta, missä lapsi itse psykologisesti ja emotionaalisesti on. Ne puhuvat hänen vaikeista sisäisistä paineistaan tavalla, jonka lapsi piilotajuisesti tajuaa, ja tarjoavat - kasvamiseen liittyviä erittäin vaikeita sisäisiä taisteluita vähättelemättä - esimerkkejä sekä tilapäisistä että pysyvistä ratkaisuista lasta painostaviin ongelmiin."

Tällä perusteella Bettelheim käy läpi tunnettuja satuja ja analysoi niitä psykologian keinoin. Samalla hän kertoo satujen historiasta, tunnettujen satujen levinneisyydestä ja satujen eri versioista.

Muutama sana omista lähtökohdistani lukijana. Psykologian tuntemukseni on täysin yleistiedon varassa, en ole lukenut psykologiaa edes lukiokurssien verran. Myönnän avoimesti, että joskus jotkut psykologian aihealueet vaikuttavat epätieteelliseltä hömpältä. Toki myönnän senkin, että hyvät psykologit ja psykologian tutkijat tekevät varmasti paljon fiksuja asioita.

En siis pysty arvioimaan tieteellisen lähdekriittisesti, kuinka relevantteja ja vakavasti otettavia kiistellyn Bettelheimin 1970-luvulla kirjoittamat näkemykset ovat. Hän käsittelee paljon oidipaalisia pelkoja ja toiveita sekä vanhempien rooleja lapsen kasvuprosessissa. Pystyn arvioimaan kirjan uskottavuutta vain lukuharrastajana. Lisäksi minulle on luettu lapsena paljon satuja ja lukemaan opittuani olen lukenut paljon satuja itse, joten kirjan lähtökohdat ovat siinä mielessä tuttuja.

Näistä lähtökohdista käsin totean, että kirja oli erittäin mielenkiintoinen ja antoisa. Jopa siinä määrin, että lukeminen palautti mieleeni muistoja ja tuntemuksia lapsuudesta. Kuinka kammottavilta vaikka Punahilkka ja Hannu ja Kerttu saattoivatkaan tuntua. Lisäksi kirja sai minut muistelemaan ja pohtimaan omia lapsuuden ja nuoruuden kehitysvaiheitani ja antoi uusia näkökulmia niihin.

Kirja on jaettu kahteen osaan. Ensimmäinen osa on nimeltään Taskuntäysi taikaa ja siinä Bettelheim painottaa psykologian teoriaa ja käsittelee satuja yleisellä tasolla, sieltä täältä esimerkkejä ottaen. Toinen, sivumäärältään lyhyempi osa on nimeltään Satumaassa ja siinä Bettelheim käsittelee satuja yksi kerrallaan, analysoiden niiden sisältämät ainekset yksityiskohtaisesti. Jos ei pidä puhkianalysoinnista, ei varmaankaan kannata tarttua tähän kirjaan, mutta koska itse pidän analyyttisestä lähestymistavasta, nautin satutulkinnoista kovasti. Mielestäni lukukokemus rikastuu, kun tuttuja tarinoita voi lähestyä sekä tunteella että analyyttisesti.

Bettelheimin yhteenveto on, että koska satuja on kerrottu suullisesti satojen vuosien ajan, on satuihin tiivistynyt hyödyllistä elämänviisautta, josta on apua jokaiselle sukupolvelle. Hän varoittaa satujen siistimisestä ja liiasta modernisoinnista. Mikäli vaikkapa satujen väkivaltaisuutta liikaa siistitään, hämärtyy sadun sanoma. Samoin käy, jos satujen hahmoja liiaksi personoidaan. Itse asiassa hänen mielestään satuja ei pitäisi edes lukea, vaan satuja tulisi kertoa suullisesti. Näin sadusta tulee henkilökohtainen kertojan ja kuulijan välinen kokemus.

Satuanalyysit olivatkin todella mielenkiintoisia. Miksi Prinsessa Ruusunen tökkäsi sormensa juuri värttinään? Miksi saduissa on usein kolme sisarusta ja miksi nuorinta pidetään usein tyhmänä ja huonona? Miksi Lumikki joutui lasiarkkuun? Miksi satujen tytöt monesti tapaavat tulevan miehensä ensi kertaa eläimen hahmossa, kuten Sammakkoprinssissä tai Kaunottaressa ja Hirviössä tapahtuu?

Samalla kirja luonnollisestikin herätti halun kerrata satuja perinteisessä muodossaan. Bettelheim käsittelee paljon satujen muistiin kirjoittajien työtä. Saksalaiset Grimmin veljekset tekivät tunnettua työtä satujen keräämisessä ja kirjoittamisessa. Ranskalainen Charles Perrault kirjoitti satuja muistiin, hänen muokkaustyötään Bettelheim kritisoi enemmän kuin Grimmin veljesten tekemiä muokkauksia.

Käsittääkseni hyvä suomenkielinen laitos Grimmin saduista on Tammen vuonna 1999 julkaisema Grimmin sadut I-III. Antikvaari.fi:stä löytyy kuva ja hintatietoja, tällä hetkellä kirja ei ole saatavilla. Itse lainasin kirjastosta sarjan kolmannen osan, toivon ehtiväni lukemaan sen tässä alkuvuodesta. Englanniksi Grimmin satuja voi lukea ilmaisena e-kirjana Project Gutenbergin ansiosta.

Kaiken kaikkiaan Satujen lumous oli avartavaa luettavaa. Se myös muistutti siitä, että sadut eivät missään mielessä ole vain lasten juttu, vaan tärkeä osa yleissivistystä, ja satuihin paneutuminen on aikuiselle antoisaa. Fables-fanina sain vinkkejä siihen, miksi Fablesin hahmot ovat niin toimivia ja kiinnostavia, vaikka tarinana Fables ei suinkaan Bettelheimin satukriteerejä täytäkään. 

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Blogistanian Finlandian palkinnonjako 18.1.

Nälkävuosi-kirjallaan Blogistanian Finlandia 2012 -äänestyksen voittanut Aki Ollikainen kukitetaan perjantaina 18.1. Helsingin keskustan Akateemisessa Kirjakaupassa. Samana päivänä jaetaan Akateemisen Kirjakaupan omat kirjallisuuspalkinnot, Varjo-Finlandiat.

Aki Ollikainen.
Kuva: Laura Malmivaara / Siltala.
Aikataulu:
 
- 16.00 Suosituimman tietokirjan Varjo-Finlandia
- 16.15 Suosituimman lasten- ja nuortenkirjan Varjo-Finlandia
- 16.30 Varjo-Finlandia-palkinto
- 16.45 Suosituin kaunokirjallinen esikoisteos ja Blogistanian Finlandia
- 17.00 - 18.00 Intohimona kirjat: keskustelemassa Aki Ollikainen, Reidar Palmgren, Jan Erola ja Anna Kortelainen

Aki Ollikaista haastattelee Café pour les idiots -blogin Marissa Mehr. Tervetuloa!

maanantai 7. tammikuuta 2013

Marie Clayton - Tim Hill: The Beatles kuvina

Kuva: Gummerus.
Mauri Kunnaksen Piitlesin lukeminen on vaikuttanut minuun pitkäkestoisesti. Se innosti minut surffaamaan netissä Beatles-materiaaliin tutustumassa ja lisäksi lukaisin sarjakuvan Baby's in Black, joka kuvaa Beatlesin Hampurin-aikoja osittain päällekkäisellä tavalla Piitlesin kanssa. Baby's in Black oli kyllä aika pliisu Piitlesin verrattuna, bloggauskin jäi tekemättä. Sarjakuvasta kiinnostuneiden kannattaa kuitenkin tutustua siihen Kirjainten virrassa. 

Beatles-tietoni kaipaavat siis selvästi syventämistä, ja paikkasin tietopuutteitani kirjalla The Beatles kuvina. Kirja on suomennettu viime vuonna ja alkuperäisteos  A Photographic History Of The Beatles on ilmestynyt vuonna 2010. Kookkaassa kirjassa osa kuvista on painettu koko sivun suuruiseksi, joten kiintoisaa katseltavaa pitäisi riittää.

Kirja tyydytti Beatles-nälkääni osittain. Varsinkin kirjan alkupuolen kuvat ovat tosi mielenkiintoisia. Loppupäässä on minun makuuni turhan paljon "naistenlehden juorupalstan" otoksia, eli kuvia milloin miltäkin lentokentältä kun joku Beatleista on joko lähdössä matkalle tai tulossa matkalta emäntä kainalossaan.

Kirjan nimen perusteella ei pitäisi odottaa tekstiltä liian suuria. Taisin kuitenkin silti tähän sortua. Lukuja on kymmenen, ensimmäiset yhdeksän lukua kertoa Beatlesin yhtyevuosista ja viimeinen luku ajasta niiden jälkeen. Teksti tuntuu melkoisen myötäsukaiselta ja pintapuoliselta. Vaikka tämän pitäisi olla katselukirja, en näköjään lukijana mahda itselleni mitään, haluan saada tekstistä kaiken irti. Beatles-tietokirjana tämä siis ei selvästikään ole parhaasta päästä, toki kronologisesta selostuksesta oppii uusia asioita, kun on tällainen Beatles-maallikko. Selvää kuitenkin on, että sekä yhtye itsessään että aikalaisten ilmiömäinen hurmos mahdollistaisivat paljon syvemmän käsittelyn.

Sain Piitles-postaukseni kommentteihin paljon hyviä kirjavinkkejä ja listaan ne myös tähän. Olkoot samalla itselleni muistutuksena. Miksi tyytyä keskinkertaiseen, jos hyvääkin on olemassa.

Luetut, lukemattomat -blogin Liisan suositukset:
- Philip Norman: Shout!
- John Lennon: John Lennon panee omiaan
- John Lennon: Hispanialainen jakovainaa

Kanervalan Outin suositukset:
- Bob Spitz: The Beatles: The Biography 
- Steve Turner: Kovan päivän kirja: kaikkien Beatles-laulujen tarinat
- Angus Allan - Arthur Ranson: The Beatles: sarjakuva legendasta 
- Mark Shipper: Paperback Writer (edistyneemmille)

Lazy Dynamiteen Nekun suositukset:
- Jonathan Gould: Can't Buy Me Love
- Mark Lewisohn: The Complete Beatles Chronicle
- Ian MacDonald: Revolution in the Head

Anonyymin suositus:
- Hunter Davies: The Beatles

Mieluusti olisin laittanut tähän postaukseen muutamia esimerkkikuvia, mutta Gummeruksen sivulta ei löytynyt muuta kuin kansikuva. Alkuperäisen kustantamon Parragon Booksin sivuilta en löytänyt tätä kirjaa ollenkaan. Googlen kuvahaulla yritin etsiä tämän kirjan kuvia, mutta mahdottomaksi meni kuvapaljouden vuoksi.

lauantai 5. tammikuuta 2013

Riku Korhonen: Nuku lähelläni

Kuva: Pietari Posti /WSOY.
Riku Korhosen Nuku lähelläni oli syksyn kirjatärppilistallani. Tykkäsin Korhosen Lääkäriromaanista todella paljon ja odotukseni Nuku lähelläni -kirjaa kohtaan olivat sen vuoksi korkealla. Sen sijaan Korhosen edellinen kirja Hyvästi tytöt oli mielestäni välityö.

Ennakko-odotusteni vuoksi hieman säästelin kirjaa ja joulunpyhinä aloitin sen. Koska sain alle 300-sivuisen kirjan luettua loppuun vasta nyt, voi päätellä että kyseessä oli pettymys. Ei nyt mikään pöyristyttävä sellainen, mutta pettymys kuitenkin. Minua positiivisemmin kirjaa ovat lukeneet Minna ja Sanna.

Lääkäriromaanissa minua viehätti kirjan runsaus ja ylilyövyys, mutta Nuku lähelläni tarjoaa samanlaista irrottelua vain parissa kohdassa ja silloinkin lyhyinä pätkinä. Kirja on paljon Lääkäriromaania tosikkomaisempi. Juonesta tuli hieman mieleen ainoa lukemani Joel Haahtelan kirja, Lumipäiväkirja. Kummassakin kirjassa yksinäinen suomalaismies lähtee haahuilemaan Keski-Eurooppaan ja pohdiskelee rakkautta. Voi siis olla, että Haahtela-fanit saavat tästä kirjasta enemmän irti kuin minä.

Päähenkilö on varhaiskeski-ikäinen Teemu, jonka velipuoli Tuomas on kuollut yllättäen. Tuomas oli menestyjä, Teemu taas väliinputoaja, joka ei ole oikein saanut mitään aikaiseksi. Tuomaan asuinkaupungin nimeä ei kirjassa taideta mainita kertaakaan, minä assosioin kaupungin Frankfurtiksi. Teemu lähtee huolehtimaan Tuomaan hautajaisjärjestelyistä ja jää asustelemaan kaupunkiin epämääräiseksi ajaksi. Hän tutustuu Ninaan, jonka kanssa Tuomaalla oli ollut lyhyt suhde. Lempi leimahtaa Teemun ja Ninan välillä.

Korhonen kirjoittaa kaunista kieltä, mutta minulle kävi hieman kuin Sisilian ruusun kanssa. Vaikka arvostankin hyvää kieltä, ei pelkkä kieli riitä romaania lukiessa, jos tarina ei ime mukaansa. Jouduin suorastaan patistelemaan itseäni lukemisessa, joten lopulta Nuku lähelläni meni melkoiseksi suorittamiseksi.

Huomio hajaantuu eri asioihin. Välillä keskiössä on Teemun ja Ninan tempoileva suhde, välillä pohditaan Euroopan talouskriisiä ja siellä täällä puhkeavia kapitalisminvastaisia mielenilmauksia. Välillä Teemu pohtii omaa elämänkulkuaan ja suhdettaan perheeseensä. Mielestäni olisi kannattanut valita yksi teema tärkeimmäksi ja kuljettaa kirjaa sen johdolla. Lisäksi Teemun ja Ninan suhde ei tuntunut minusta kohtalokkaan dramaattiselta rakkaustarinalta, pikemminkin näiden epäkypsien säätäjien riitely alkoi loppupuolella jo ärsyttää.

Kuitenkin kirjassa on hyvät puolensa: eloisa, kuvaileva, kaunis ja täsmällinen kieli ja siellä täällä olevat kiinnostavat välähdykset ihmisten välisistä suhteista. En kuitenkaan voi olla toivomatta, että Korhosen seuraava romaani olisi samantapainen renessanssihenkinen runsaudensarvi kuin Lääkäriromaani oli.
 

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Blogistanian Finlandia 2012 -voittajalista

Kirjabloggaajat äänestivät vuoden 2012 parhaita kotimaisia kirjoja. Blogistanian Finlandia 2012 -kisaan osallistui 44 blogia. Yhteensä 47 kirjaa sai ääniä. Äänestyksessä pystyi antamaan kirjoille 1-3 pistettä, ja pistepotti paisui 260 pisteen suuruiseksi.

Ja tältä näyttää Blogistanian Finlandia 2012 -kuusikko. Kiitos kirjailijoille lukuelämyksistä!

1. Aki Ollikainen: Nälkävuosi
2. Ulla-Lena Lundberg: Jää
3. Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
4. Sirpa Kähkönen: Hietakehto
5. Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat
6. Johan Bargum: Syyspurjehdus

Voittaja Aki Ollikaiselle on tarkoitus järjestää kukitus ja haastattelu tammikuun aikana. Onnea voittajalle!

 Aki Ollikainen: Nälkävuosi

"Miten noin pieneen kirjaan voi mahtua niin paljon? Kirja kosketti, veti hiljaiseksi, herätti ajatuksia ja sai vuodattamaan kyyneliä."  - Villasukka kirjahyllyssä

"Vaikka luin tätä keväisen auringon lämmössä, palelin luita ja ytimiä myöten. Vaikka olin syönyt oivallisen aamupalan, mahani murisi ja minua kuvottikin. Nälkävuosi on psykofyysinen lukuelämys." - Morren maailma

Ulla-Lena Lundberg: Jää

"Is on tunnelmaltaan yksi vahvimpia romaaneja, joita muistan koskaan lukeneeni." - Luettua

"Ulla-Lena Lundbergin Jää on minulle lähes täydellinen kirja. Romaanin maailmassa on sekä kauneutta että säröä, sen kertojanääni lempeä, ja pienistä tapahtumista kasvaa teemoiltaan suuri tarina." - Sinisen linnan kirjasto

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

"Vaikutuin Itärannan kyvystä kuvitella tulevaisuuden maailma, ja yhtä lailla vaikutuin hänen tavastaan kertoa tarinaa." - Luetut, lukemattomat 

"Itärannan romaani on kaunis ja vahva. Se luo pelottavan, mutta täysin mahdollisen vision tulevaisuudesta kantaen kuitenkin mukanaan ikiaikaisuuden sävyjä." - Lumiomena: Kirjoja ja haaveilua

Sirpa Kähkönen: Hietakehto

"Hietakehto on aivan yhtä loistava kuin kaikki aikaisemmat viisi osaa, ellei vähän loistavampikin." - Täällä toisen tähden alla

"Vahva kirja, joka teki suuren vaikutuksen." - Vauhkon kirjat ja kirjaimet

Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat

"Minulle Kun kyyhkyset katosivat oli erittäin positiivinen kokemus, se oli vaikuttava ja mukaansatempaava ja sen henkilöt tuntuivat kaikessa erehtyväisyydessään inhimillisiltä." - Nenä kirjassa


"Kun kyyhkyset katosivat on erittäin vaikuttava kirja, joka jää pitkäksi aikaa mieleen ja luen sen varmasti joskus vielä uudelleen." - Les! Lue!

Johan Bargum: Syyspurjehdus

"Syyspurjehdus on taidokas ja mielenkiintoinen pienoisromaani." - Erjan lukupäiväkirja

"Olen aivan tavattoman ihastunut tähän kirjaan. -- Tästä tulee yksi harvoista kirjoista, joihin palaan uudelleen." - Kirjava kammari

Huomioita äänestyksestä

Kilpailun sääntöjä noudatettiin aika hyvin. Kaksi blogia myöhästyi ja niissä käytin diktaattorin päätösvaltaa. Täällä toisen tähden alla julkaisi listansa myöhässä, mutta hyväksyin sen mukaan, koska bloggaaja oli ilmoittautunut etukäteen ja kyse oli ajastuksen pettämisestä. Sen sijaan Kirjasähkökäyrä ilmoittautui ja julkaisi äänensä vasta iltapäivän puolella, joten hänen äänensä hylkäsin. Kaksi yksittäistä ääntä hylkäsin myös: Villasukka kirjahyllyssä äänesti Mustasuon mysteeriä, jonka kustantaja on luokitellut verkkosivuillaan lasten- ja nuortenkirjaksi. Saran Kirjat äänesti Sunnevaa, jota täytyy kuitenkin pitää vanhan kirjan uusintapainoksena.

Kaikki eivät olleet merkinneet pistemääriä kirjojen kohdalle, ainoastaan kirjajärjestyksen. Tämä aiheutti tulkintavaikeuksia, koska jotkuthan esittävät paremmuusjärjestyksen nousevassa, jotkut laskevassa järjestyksessä. Tulkitsin epäselvyyksiä siten, että sijalle 1 asetettu kirja oli tarkoitettu kolmen pisteen arvoiseksi. Sori vaan, jos meni metsään - ensi kerralla hieman lisätarkkuutta vielä mukaan, jos saa toivoa. :)

Kaikki kirjat

Tässä kaikki ääniä saaneet kirjat pistemäärineen:

1. Aki Ollikainen: Nälkävuosi - 42
2. Ulla-Lena Lundberg: Jää  - 31
3. Emmi Itäranta: Teemestarin kirja - 20
4. Sirpa Kähkönen: Hietakehto - 15
5. Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat - 13
6. Johan Bargum: Syyspurjehdus - 11
7. Riikka Ala-Harja: Maihinnousu - 6
8. Turkka Hautala: Kansalliskirja - 6
9. Juha Itkonen: Hetken hohtava valo - 6
10. Jenny Kangasvuo: Sudenveri - 6
11. Joel Haahtela: Traumbach - 5
12. Jyrki Heino: Kellari - 5
13. Kaj Korkea-aho: Tummempaa tuolla puolen - 5
14. Heidi Köngäs: Dora Dora - 5
15. Satu Grönroos: Lumen syli - 4
16. Mikko-Pekka Heikkinen: Terveiset Kutturasta - 4
17. Katja Kaukonen: Vihkivedet - 4
18. Tiina Laitila Kälvemark: Kadonnut ranta - 4
19. J. Pekka Mäkelä: Muurahaispuu - 4
20. Riikka Pulkkinen: Vieras - 4
21. Seija Vilén: Pohjan akka - 4
22. Tuuve Aro: Himokone - välähdyksiä pimeässä  - 3
23. Elina Halttunen: Syysvieraita - 3
24. Paula Havaste: Yhden toivon tie - 3
25. Juha Hurme: Hullu - 3
26. Petri Karra: Pakenevat unet - 3
27. Tuija Lehtinen: Tuhansien aamujen talo - 3
28. Kristiina Lähde: Joku on nukkunut vuoteessani - 3
29. Kira Poutanen: Rakkautta borealis - 3
30. Merja Toppi: Rakkaatta ruapimassa - 3
31. Monika Fagerholm: Lola ylösalaisin - 2
32. Eve Hietamies: Tarhapäivä - 2
33. Pekka Hiltunen: Sysipimeä - 2
34. Sami Hilvo: Rouva S. - 2
35. Asko Jaakonaho: Onnemme tiellä - 2
36. Hanna Koljonen: Sokerihullu - 2
37. Petja Lähde: Poika - 2
38. Enni Mustonen: Kultarikko - 2
39. Arne Nevanlinna: Varma - 2
40. Hilkka Ravilo: Nimeltään Eerika - 2
41. Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa - 2
42. Pauliina Vanhatalo: Korvaamaton - 2
43. Jarmo Ihalainen: Perheestä ja alastomana juoksemisesta - 1
44. Jari Järvelä: Château Inkeroinen - 1
45. Outi Pakkanen: Toinen kerros - 1
46. Jan Salminen: Äidinmaa - 1
47. Maarit Verronen: Vanhat kuviot - 1
  
Osallistujablogit

Ja tässä osallistuneet blogit ehdokaslistoineen:

Amman lukuhetki
Booking it some more
Eniten minua kiinnostaa tie
Erjan lukupäiväkirja
Ilselä
Järjellä ja tunteella
Kaiken voi lukea!
Kannesta kanteen
Kirjainten virrassa
Kirjanurkkaus
Kirjasfääri
Kirjava kammari
Kirjava kukko
Kirjavinkit
Kirjojen keskellä
Kirsin kirjanurkka
Koko lailla kirjallisesti 
Kujerruksia
Kulttuuri kukoistaa
Les! Lue!
Luettua
Lukutuulia
Lumiomena: Kirjoja ja haaveilua
Luetut, lukemattomat
Mari A:n kirjablogi
Morren maailma
Mustemaailmani
Nannan kirjakimara
Nenä kirjassa
Oota, mä luen tän eka loppuun
Poplaari
Preivi
P.S. Rakastan kirjoja
Rakkaudesta kirjoihin
Sallan lukupäiväkirja
Saran Kirjat
Sinisen linnan kirjasto
Sonjan lukuhetket
Taas yksi kirjablogi
Täällä toisen tähden alla
Uppoa hetkeen
Vauhkon kirjat ja kirjaimet
Vielä yksi rivi...
Villasukka kirjahyllyssä

Ehdokkaani Blogistanian Finlandiaan

Täältä tärähtävät minun valintani Blogistanian Finlandia 2012 -kisaa varten. Sääntöjä viilattiin viimekertaisen kisan jälkeen yhteisvoimin, joten ehdolle saa asettaa enintään kolme kirjaa. Hyviä ehdokkaita olisi ollut enemmänkin, mutta tässä tiukan valintakierroksen tulokset:

1. sija, 3 pistettä
Sirpa Kähkönen: Hietakehto

Kirjoitin Kuopio-sarjan tuoreimmasta osasta näin:  

"Kauniin ja elävän kielen ja vahvan tunnelman lisäksi kirjan parasta antia ovat henkilöhahmot.""Kähkösen historiakuvaus on jälleen kerran todella vakuuttavaa." "Hieno kirja, jonka soisi löytävän tiensä mahdollisimman monen suomalaisen käsiin."

Lue mielipiteeni kokonaan täältä.

2. sija, 2 pistettä
Hanna Koljonen: Sokerihullu

Kirjoitin Koljosen toisesta sarjakuva-albumista näin:  

"Koljonen tekee henkilökohtaisesta universaalia - se kai kaikessa tarinankerronnassa on tarkoituksena. Vaikka Sokerihullussakin on selvästi mukana hyvin omakohtaisia ja kipeitäkin asioita, ei lukiessa tullut missään vaiheessa tunnetta tirkistelystä tai napanöyhdän kaivelusta. Kipeät, herkät ja itkettävätkin asiat tuntuvat samastuttavilta."

Lue mielipiteeni kokonaan täältä.

3. sija, 1 piste
Hilkka Ravilo: Nimeltään Eerika

Tämä valintani on eniten "faniääni". Ravilon tuotanto on kolahtanut minuun lujaa ja se ratkaisi kolmannen sijan Nimeltään Eerikan hyväksi, vaikka monia hyviä ehdokkaita oli tarjolla. Kirjoitin kirjasta näin:

"Minulle kenties päällimmäiseksi nousi esiin historian kaari - kuinka yhden ihmiselämän aikana maailma muuttuu moneen kertaan ja kuinka ihminen elää ikään kuin monta elämää yhden elämänsä aikana. Lisäksi voisin nostaa eräänlaiseksi teemalauseeksi kirjan lopussa olevan repliikin: "Ei totuuden kertominen ois oikein.""

Lue mielipiteeni kokonaan täältä.

Blogistanian Finlandian tulokset julkistetaan tänään klo 20.00, saan itse toimia ääntenlaskijana. Jännittävä päivä tiedossa siis!