lauantai 2. heinäkuuta 2011

Mike Carey - Peter Gross: The Unwritten vol. 1-2.

Miltä tuntuisi, jos Daniel Radcliffen elämä alkaisi yhtäkkiä muistuttaa Harry Potter -kirjojen tapahtumia? Ja jos media menisi sekaisin Radcliffen ympärillä tapahtuvista yhä oudommista asioista ja puoli maailmaa hurahtaisi uskomaan, että Radcliffe on oikea, lihaksi tullut Harry Potter?

Nulla dies sine legendo -blogista nappasin vinkin tämän sarjakuvan lukemiseen. Hreathemus kehui The Unwrittenia sen verran kiinnostavasti, että tsekkasin Helmetin tarjonnan ja panin sarjiksen varaukseen. Varausta noutaessa bongasin hyllystä vielä sarjan kakkososan. 


The Unwritten ilmestyy Yhdysvalloissa kerran kuussa sarjakuvalehtenä. DC Comicsin kotisivulta selviää, että 13.7. ilmestyy sarjan 27. osa. Yhteispainoksina sarjaa on julkaistu tähän mennessä neljä osaa,  Helsingin kaupunginkirjaston luettelosta löytyy jo kolme. Kiitos Helsingin kaupunginkirjastolle näin hyvästä hankintapolitiikasta ja kiitos Hreathemukselle vinkistä! Kuvassa siis The unwritten vol. 1: Tommy Taylor and the bogus identity ja The unwritten vol. 2: Inside man.

Sarjan päähenkilö on Tom Taylor, jonka tapaamme ensimmäisen osan alussa signeeraamassa kadonneen isänsä menestyskirjoja nuorille faneille. Kirjasarjan nimi on Tommy Taylor, se kertoo velhopojasta, joka ystäviensä Suen ja Peterin kanssa taistelee ilkeää Count Ambrosiota vastaan. Sarja on huikean suosittu ympäri maailman, mutta kirjailija Wilson Taylor on ollut kadoksissa kuolleeksi epäiltynä jo vuosia. Tomia ärsyttää, että ihmiset kohtelevat häntä kuin hän olisi fiktiivinen Tommy. Mutta median suosio on arvaamatonta. Tom joutuu mukaan merkillisiin - ja vaarallisiin - käänteisiin, joissa on yllättäviä yhtäläisyyksiä kirjasarjan tapahtumien kanssa...


Ykkösosan parissa ehdin vielä miettiä, onko tässä vähän liikaa kirjallisuuden name droppingia, mutta kakkososa vei mennessään. Carey kirjoittaa vahvasti intertekstuaalista tarinaa. Sinänsä idea ei ole erityisen tuore - tarinat heräävät eloon, fiktiiviset hahmot vierailevat toistensa tarinoissa ja kirjallisuuden "neljäs seinä" kaadetaan. Mutta aiheen käsittely on vivahteikasta ja onnistunutta, ja jatkosarjan muoto tarjoaa mahdollisuuden kehittelyyn, kypsyttelyyn ja yllättäviin käänteisiin.

Sarjakuvassa kuvatut Tommy Taylorin seikkailut näyttäytyvät melko piikikkäinä Potter-mukaelmina. Vaikka olen itsekin Potter-fani, niin nautin siitä hieman kierosta tavasta jolla Carey ja Gross aihetta käsittelevät. Tasoja riittää - Inside Man -jaksoissa Tom löytää omat "Ronin" ja "Hermionen" vierelleen.

Tyylilajin kuvaamiseksi sopii lainata Bill Willinghamin ykkösosaan kirjoittamaa esipuhetta:

"Call it the LAF triumvirate, which of course must stand for: Literature-based fantasy; Animal fantasy; and Fairy tale fantasy - grouped together because they belong together. They're inseparable part of the same new movement."

Willingham itse kirjoittaa Fables-sarjakuvaa, josta voi myös lukea Nulla dies sine legendo -blogista.

 LAF sopiikin erinomaisesti kirjallisuuden harrastajille. Näissäkin tarinoissa ehditään tavata mm. Frankensteinin hirviö. Kummankin albumin viimeinen jakso poikkeaa Tom Taylorin seikkailujen seuraamisesta. Näissä jaksoissa kudotaan ison kuvaelman muita osia. Ensimmäisen albumin lopussa tavataan Rudyard Kipling ja Mark Twain, toisen osan lopussa on hillitön eläinsatu, pääosassa vihainen jänis Mr. Bun. Tämä jakso yksistään riittää syyksi lukea The Unwritteniä jatkossakin. Toimii taatun varmasti erityisesti niiden kohdalla, jotka pitivät Pasi Ilmari Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta -kirjan Otukselasta. Lisäksi jakso valottaa hieman sarjan nimeä: millaista on satujen "negatiivinen tila", ne asiat joita ei kerrota?

Paras jakso oli mielestäni kakkosalbumin alkuosassa. Siinä viitataan Rolandin lauluun (heräsikin kiinnostus lukea se!) ja tavataan velhoudesta vähän liikaa innostunut vankilanjohtajan pieni tytär.

Vähän sekavaksi selittelyksi menee, mutta eiköhän tästä käynyt ilmi että tykkäsin ja kolmososakin on jo pantu varaukseen. :) Nämä täytyy ehdottomasti lukea uudestaankin ennen kirjastoon palauttamista. Perusideasta saa revittyä vaikka kuinka filosofia tulkintoja, jos haluaa, vaikka tarinan päähenkilöt ovatkin puhdashenkisen amerikkalaisia action-sankareita, Tom Taylorkin on varsinkin alussa ärsyttävän yksinkertainen valittaja. Voiko sana tulla lihaksi? Onko ajatus teko? Onko tarina pelkkä tarina vai voiko tarinoilla muuttaa reaalimaailmaa?

6 kommenttia:

  1. Varaukset tehty, meillä nuo oli vielä hankinnassa. Siellä oli mukana jokin kolmaskin Unwritten -kirja, mikähän se mahtaa olla?

    VastaaPoista
  2. Oisko se sitten just tuo kolmososa?

    VastaaPoista
  3. Se oli mystisesti nimeltään vain Unwritten, eli saattaisi tietysti olla joku ennakkotieto kolmososasta, toivotaan että niin on.

    VastaaPoista
  4. Kai se selviää. :) Mä ehdin jo lukemaan nämä toiseenkin kertaan - koukuttavaa kamaa siis. :) Ja toisella kerralla huomasi heti täkyjä, jotka menivät eka kerralla ohi, ja varmasti myöhemmin huomaisi vielä lisää... Loistokerrontaa!

    VastaaPoista
  5. En ole lainkaan asiantuntija, mutta nämä täytyy kyllä katsoa. Voi mitä aukkoja sivistyksestäni löytyykään! ; )

    VastaaPoista
  6. Kivaa! Toivottavasti luet ja bloggaat, olisi tosi kiva lukea sinunkin mielipiteesi näistä!

    VastaaPoista