Rebekka-sarjan uusimpaan osaan Tuulimyllyjä ja tulppaaneja tartuin, kun kirjailija Tuija Lehtinen itse kommentoi Vaniljasyndrooma-postaustani ja kertoi Vaniljasyndrooman Millin ja Oton esiintyvän Tuulimyllyissä ja tulppaaneissa. Pakkohan se on saada tietää, mitä vanhoille tutuilla kirjahahmoille kuuluu! Kirjan ovat lukeneet myös Saraseeeni ja Jonna.
En ole lukenut ahkeran Lehtisen uudempia nuortenkirjoja lainkaan, vaikka välillä olenkin verestänyt lukumuistojani 1980- ja 1990-lukujen taitteessa ilmestyneen Lehtis-tuotannon äärellä. Siinäkin mielessä ihan hyvä tutustua Lehtisen upouuteen kirjaan. Muutenkin pitäisi kai lukea vähän ahkerammin uusia kotimaisia nuortenkirjoja - onhan Young Adult -genren lukeminen jo oikea kansainvälinen trendi. Aiheesta löytyy netistä paljon artikkeleita, linkkaan tähän Young Adult Magazinen jutun.
Tuulimyllyjä ja tulppaaneja on Rebekka-sarjan kahdeksas osa. Pääsin Rebekan vaiheista kuitenkin hyvin kärryille, sillä aiempien osien tapahtumiin viitataan lyhyesti siellä täällä. Rebekka päättää peruskoulun ja jännittää yhteishaun tuloksia. Kesälomamatka suuntautuu Hollantiin, missä Rebekan koulujavieroksuva isoveli Mossu työskentelee kukkatarhalla. Kukkatarhaa isännöivät Milli ja Otto ja myös Millin äiti Maire on kyläilemässä Hollannissa samaan aikaan Rebekan perheen kanssa. Melko lyhyen aikaa Milli mukana on, mutta oli ihana saada lukea tärkeitä käänteitä Millin ja Oton vaiheista ja Mairen läsnäolo oli hykerryttävää. :)
Kirjan pääpaino on kuitenkin Rebekassa. Jotain Lehtisen kirjoitustyylissä tuntuu muuttuneen sitten Vaniljasyndrooman. Kirja on kirjoitettu kirjakielellä, myös dialogi on kirjakielistä. Lehtinen kirjoittaa hyvää kieltä, mutta jäin kyllä kaipaamaan puhekielisiä värikkäitä ilmaisuja, joista itse nuorena lukijana niin nautin. Vaniljasyndrooma ja muut sen aikaiset Lehtisen kirjat olivat tyypillisesti päähenkilön kasvutarinoita, joissa seurattiin jonkun ongelman ratkaisemista kirjan alusta loppuun. Tuulimyllyissä ja tulppaaneissa ei tällaista yksittäistä kasvun aihetta ole, vaikka yhteishaun tulos jännittääkin. Rebekan elämän ulkoisista tapahtumista kerrotaan paljon, mutta sisäisesti Rebekka ei tunnu kovin paljon muuttuvan, mitä nyt hieman miettii päättynyttä seurustelusuhdettaan ja mahdollisia uusia ihastuksen kohteita.
Kirjan vetävin jakso oli Hollannin-matka, muutenkin kuin Millin ja Oton osalta. Hollantiin sijoittuvassa jaksossa kuvataan nuorten ihmissuhteita jo aika kiinnostavasti, muuten kirjat tapahtumat ovat aikamoista läpijuoksua. Ihmettelin kirjan alkupuolella olevaa luokkaretkeä Pietariin, sillä melko hätäisesti tämä kuvataan. Onkohan luokkaretkeä käsitelty niin paljon aiemmissa osissa, että retken toteutuminen täytyi siksi kuvata?
Joidenkin yksityiskohtien epäloogisuus kiusasi minua. Kirjan ysiluokkalaisten tärkein sähköinen viestintätapa on sähköposti. En kyllä ole kovin hyvin kärryillä nykyajan ysiluokkalaisten elämästä, mutta kai mesetys, Facebook ja muut hieman tuoreemmat viestintätavat ovat suositumpia kuin sähköpostailu? Koululaiset myös lähettelevät toisilleen ahkerasti postikortteja, vaikka kai lomatervehdykset tulisivat kännykälläkin.
Hassua on sekin, että kun luokkaretkeläiset menevät junalla Pietariin, he eivät suinkaan mene ensin hotelliin viemään matkatavaroitaan vaan ryntäävät saman tien opastetulle veneretkelle ja Iisakin kirkkoon. Ei mahda olla kovin kätevää jos jokaisella on isot pakaasit mukana...
Mutta onnistuneitakin yksityiskohtia löytyi. Oli kiva lukea vaihteeksi tyttökirjasankarista, jonka urahaaveet suuntautuvat käytännön elämään lukemisen sijaan. Rebekka pyrkii ammattiopistoon artesaanioppiin - erikoispisteet siitäkin, että hän hakee kouluun Kajaaniin! Isoveli Mossun saamattomuus on myös kiinnostavaa, vaikka kirjassa ei ratkaistakaan Mossun tilannetta loppuun asti. Kenties Rebekka-kirjoja tulee lisää ja niistä selviää, löytääkö Mossu opiskelumotivaatiota vai syrjäytyykö hän kokonaan. Perheen isä on kylläkin pappi, mikä toivottavasti auttaa torjumaan Mossun mahdollista syrjäytymistä. Mitään erityistä uskonnollista sisältöä kirjasta ei kumminkaan löydykään. Pappila vaikuttaa kyllä mukavan vauhdikkaalta paikalta koirineen ja lapsilaumoineen.
Minun tuttavuuteni Rebekan kanssa taitaa jäädä tähän. Vaikka hieman marmatettavaa kirjasta löytyikin, niin siitä lähtee ISO KIITOS Tuija Lehtiselle että pääsin tapaamaan vanhan ystäväni Millin uudestaan ja sain tietää, mitä hänelle Vaniljasyndrooman jälkeen tapahtuikaan!
 |
| Kansi: Aino Ahtiainen / Otava. |
Tuulimyllyjä ja tulppaaneja on Rebekka-sarjan kahdeksas osa. Pääsin Rebekan vaiheista kuitenkin hyvin kärryille, sillä aiempien osien tapahtumiin viitataan lyhyesti siellä täällä. Rebekka päättää peruskoulun ja jännittää yhteishaun tuloksia. Kesälomamatka suuntautuu Hollantiin, missä Rebekan koulujavieroksuva isoveli Mossu työskentelee kukkatarhalla. Kukkatarhaa isännöivät Milli ja Otto ja myös Millin äiti Maire on kyläilemässä Hollannissa samaan aikaan Rebekan perheen kanssa. Melko lyhyen aikaa Milli mukana on, mutta oli ihana saada lukea tärkeitä käänteitä Millin ja Oton vaiheista ja Mairen läsnäolo oli hykerryttävää. :)
Kirjan pääpaino on kuitenkin Rebekassa. Jotain Lehtisen kirjoitustyylissä tuntuu muuttuneen sitten Vaniljasyndrooman. Kirja on kirjoitettu kirjakielellä, myös dialogi on kirjakielistä. Lehtinen kirjoittaa hyvää kieltä, mutta jäin kyllä kaipaamaan puhekielisiä värikkäitä ilmaisuja, joista itse nuorena lukijana niin nautin. Vaniljasyndrooma ja muut sen aikaiset Lehtisen kirjat olivat tyypillisesti päähenkilön kasvutarinoita, joissa seurattiin jonkun ongelman ratkaisemista kirjan alusta loppuun. Tuulimyllyissä ja tulppaaneissa ei tällaista yksittäistä kasvun aihetta ole, vaikka yhteishaun tulos jännittääkin. Rebekan elämän ulkoisista tapahtumista kerrotaan paljon, mutta sisäisesti Rebekka ei tunnu kovin paljon muuttuvan, mitä nyt hieman miettii päättynyttä seurustelusuhdettaan ja mahdollisia uusia ihastuksen kohteita.
Kirjan vetävin jakso oli Hollannin-matka, muutenkin kuin Millin ja Oton osalta. Hollantiin sijoittuvassa jaksossa kuvataan nuorten ihmissuhteita jo aika kiinnostavasti, muuten kirjat tapahtumat ovat aikamoista läpijuoksua. Ihmettelin kirjan alkupuolella olevaa luokkaretkeä Pietariin, sillä melko hätäisesti tämä kuvataan. Onkohan luokkaretkeä käsitelty niin paljon aiemmissa osissa, että retken toteutuminen täytyi siksi kuvata?
Joidenkin yksityiskohtien epäloogisuus kiusasi minua. Kirjan ysiluokkalaisten tärkein sähköinen viestintätapa on sähköposti. En kyllä ole kovin hyvin kärryillä nykyajan ysiluokkalaisten elämästä, mutta kai mesetys, Facebook ja muut hieman tuoreemmat viestintätavat ovat suositumpia kuin sähköpostailu? Koululaiset myös lähettelevät toisilleen ahkerasti postikortteja, vaikka kai lomatervehdykset tulisivat kännykälläkin.
Hassua on sekin, että kun luokkaretkeläiset menevät junalla Pietariin, he eivät suinkaan mene ensin hotelliin viemään matkatavaroitaan vaan ryntäävät saman tien opastetulle veneretkelle ja Iisakin kirkkoon. Ei mahda olla kovin kätevää jos jokaisella on isot pakaasit mukana...
Mutta onnistuneitakin yksityiskohtia löytyi. Oli kiva lukea vaihteeksi tyttökirjasankarista, jonka urahaaveet suuntautuvat käytännön elämään lukemisen sijaan. Rebekka pyrkii ammattiopistoon artesaanioppiin - erikoispisteet siitäkin, että hän hakee kouluun Kajaaniin! Isoveli Mossun saamattomuus on myös kiinnostavaa, vaikka kirjassa ei ratkaistakaan Mossun tilannetta loppuun asti. Kenties Rebekka-kirjoja tulee lisää ja niistä selviää, löytääkö Mossu opiskelumotivaatiota vai syrjäytyykö hän kokonaan. Perheen isä on kylläkin pappi, mikä toivottavasti auttaa torjumaan Mossun mahdollista syrjäytymistä. Mitään erityistä uskonnollista sisältöä kirjasta ei kumminkaan löydykään. Pappila vaikuttaa kyllä mukavan vauhdikkaalta paikalta koirineen ja lapsilaumoineen.
Minun tuttavuuteni Rebekan kanssa taitaa jäädä tähän. Vaikka hieman marmatettavaa kirjasta löytyikin, niin siitä lähtee ISO KIITOS Tuija Lehtiselle että pääsin tapaamaan vanhan ystäväni Millin uudestaan ja sain tietää, mitä hänelle Vaniljasyndrooman jälkeen tapahtuikaan!
Tekstit
