sunnuntai 25. toukokuuta 2008

Sofi Oksanen: Puhdistus

Tämä on jo todella harvinaista, luin uuden kirjan! Sofi Oksasen Puhdistus herätti kiinnostukseni aihepiirinsä puolesta: se kertoo virolaisnaisten kohtaloista neuvostovallan miehityksen aikana. Oksasen tuotanto on muuten jäänyt kaupassa plarailun varaan. Bulimikkolesbojen seikkailut eivät jostain syystä ole niin kovasti kolahtaneet.

Tätä kirjaa on kehuttu paljon eri lehdissä viime aikoina. Kirjahan perustuu Oksasen kirjoittamaan näytelmään, jota esitettiin Kansallisteatterissa. Siellä se ei kai enää pyöri, mutta jospa joskus myöhemmin minulla olisi tilaisuus mennä katsomaan. Kirjaa on hehkutettu nerokkaana luomuksena. En ihan täysin alleviivaa näitä kehuja, sillä vaikka kirja on hyvä, ilman muuta lukemisen arvoinen, ei se nyt mikään maata mullistavan ihmeellinen kuitenkaan ole. Tärkeäksi kirjan tekee sen aihepiiri: puoliksi virolaisella Oksasella on edellytykset kirjoittaa tunnetasolla koskettavaa ja historiallisesti uskottavaa tekstiä Viron miehityksestä.

Puhdistus on tällä hetkellä Mitä Suomi lukee -listan ykkösenä, mikä on helevetin hyvä juttu, sillä mitä useampi suomalainen laajentaa käsityksiään Virosta, sitä parempi. Minua ihmetyttää kovasti se asenne, millä ihan fiksutkin ihmiset tuntuvat usein suhtautuvan Viroon. Heille Viro on Tallinnan sataman marketit, ja maa tuntuu olevan olemassa vain siksi, että suomalaiset voisivat käydä tekemässä siellä halpoja ostoksia. Hintojen epäreilusta noususta valitetaan, ihan kuin semmoinen kansantaloustieteen perusasia ei saisi koskea Viroa, että kun elintaso nousee, on hintatasollakin tapana nousta. Ylipäätään matkailevien ihmisten käsitys siitä, että kohdemaan pitää olla mahdollisimman halpa, tuntuu välillä ahdistavalta. Suomalaismatkailijalle jotkut maat ovat halpoja siksi, että siellä ollaan köyhempiä. Pitäisikö muiden maiden pysyä köyhinä vain siksi, että turistit voisivat nauttia halvalta tuntuvasta hintatasosta?

Viron historiaa ja kulttuuria, saati kohtaloita milloin minkäkin vieraan vallan, viimeksi Neuvostoliiton alla ei siis oikein tunneta, vaikka yhtymäkohtia Suomen historiaan olisi vaikka kuinka. Ylimielisyyttä mielestäni on sekin, että jopa ns. intellektuellit jaksavat toitottaa että suomen kieli on niin ihmeellinen, kun se ei muistuta mitään muuta kieltä maailmassa. No haloo, entäs tuo viron kieli? Mitä olen Virossa pyörähtänyt, niin mielestäni kieli siellä muistuttaa suomen kieltä aika lailla.

Oksasen lisäksi Viro-rintamalla on onneksi viime aikoina kunnostautunut Seppo Zetterberg palkitulla Viron historiallaan. Olisihan tuokin varmasti mielenkiintoista lukea, mutta lupailisin liikoja jos uskottelisin itselleni lukaisevani tuon kirjan kohtapuoliin. Sen jälkeen kun sain historian opintoni valmiiksi (monta vuotta sitten...), olen meinannut ruveta lukemaan historiallisia tietoteoksia harrastuksen vuoksi, mutta täytyy sanoa että eipä ole tullut paljon luettua. Fiktion lukeminen on kivempaa. Nyt sentään katsoin Yle Teemalta kolmiosaisen sarjan Tykit, taudit ja teräs, joka tiivisti samannimisen, kiinnostavanoloisen kirjan tärkeimmät teesit.

Takaisin aiheeseen. Puhdistuksen tekstistä näkyy, että taustalla on näytelmä, vaikka teksti toimii hienosti itsenäisenä kokonaisuutena. Näytelmällisyys ei ole mitenkään paha asia, se vain näkyy siinä, että kuvausvyörytysten tai massiivisten kohtausten sijaan kirja rakentuu pitkälti arkielämän tasolle: kohtauksissa on mukana vain muutama ihminen kerrallaan, jännite perustuu usein dialogin tai pienten tekojen varaan. Historian voimia seurataan sammakkoperspektiivistä. Parin ensimmäisen luvun ajan kirja tuntui hieman hitaalta, mutta kun päästiin Aliiden muisteloihin, kerronta alkoi vetää lujaa. Aliide on neuvostomiehityksestä selvinnyt iäkäs nainen, joka ihmettelee Viron uutta alkua 1990-luvun itsenäistymisen jälkeen. Hänen pihalleen tupsahtaa Zara, josta käy pikkuhiljaa ilmi, että hän on sukua Aliidelle.

Aliiden kautta kuvataan vapaan Viron muuttumista pelon yhteiskunnaksi, jossa venäläissotilaat ja kiihkokommunisteiksi hurahtaneet virolaiset hallitsevat niitä, jotka eivät kommunismista välittäisi. Neuvostoajan vainoharhaisuus välittyy hyvin: yhtäkkiä perheenjäsenistä, kyläyhteisön tutuista ja turvallisista naapureista, kenestä tahansa voi tulla ilmiantaja. Ihmisten välinen luottamus romuttuu täysin, vaikka päälle päin sosiaaliset suhteet jollakin lailla jatkuvatkin. Asioita pitää peitellä, avoimesti ei uskallakaan yhtäkkiä puhua, kunnantalon kellarissa tapahtuvissa kuulusteluissa koetaan hirveitä asioita. Kirjan tuottamat tuntemukset muistuttivat niitä, joita koin Suvi-Anne Siimeksen Politiikan julkisivun neuvostoanalyysejä lukiessani.

Eipä Zaran kohtalo ole paljon Aliiden kohtaloa parempi. Hän on syntynyt Vladivostokissa, sinne karkoitettujen virolaisten jälkeläisenä. Paremman elämän toivossa hän lähtee länteen, mutta joutuukin pakotetuksi prostituoiduksi. Niin paljon kuin "itähuoria" Suomessakin on pilkattu ja vähätelty, toivoisin jo senkin puolesta lukijoita tälle kirjalle. Alistetun vangin asemassa elävän Zaran kohtalo on kamala. Toivoa kuitenkin on, kun hän pääsee pakenemaan ja löytää Aliiden.

Aliiden keittiössä nämä kaksi naista kiertävät ja kyräilevät toisiaan, löytäen vähitellen yhteisiä siteitä. Zara pelkää parittajansa löytävän hänet, ja jälleen kerran kohtaloita ratkaistaan ihmisten keskinäisen luottamuksen kautta.

Aliiden hahmo on kirjan keskiössä. Hänen muistojensa kautta tapaamme hänen siskonsa Ingelin, Ingelin miehen Hansin ja Aliiden miehen, virolaisen neuvostokiihkoilija Martinin. Aliide joutuu elämässään tekemään useita vaikeita valintoja, mutta Viron uuden itsenäisyyden koittaessa hän elää edelleen, säilöö oman talonsa puutarhan vihanneksia, pelottomana, valmiina kohtaamaan mitä tahansa, kun on tähänkin asti selvinnyt kaikesta.

Nuori Aliide pelkää kyllä, ja hänen tekojensa kautta lukijalle käy selväksi, etteivät hyvä ja paha suinkaan ole aina mustavalkoisia asioita. Ihminen voi liukua kohti pahoja tekoja pikkuhiljaa, ja joskus taas pahat teot voivat olla hyviä. Ja niin kuin usein käy, Aliidekin pelkää muiden ihmisten sijaan enemmän omia tunnonvaivojaan ja omien tekojensa kohtaamista.

Oksanen kirjoittaa eleetöntä ja sillä tavalla kaunista kieltä. Pisteet kansainvälisestä otteesta. Tunkkaisesta suomalaisesta nurkkakuntaisuudesta ei näy jälkeäkään, vaan hän pyörittää virolaiskohtaloita maailman melskeissä pikkuasioita myöten uskottavasti.

19 kommenttia:

  1. Kiitos jälleen arvostelusta! Olisin halunnut mennä katsomaan Puhdistuksen, mutta enpä sitten saanut aikaan. Jos nyt edes saisi luettua tuon. Viron historia kiinnostaa - Tallinnan marketit ei ;)

    VastaaPoista
  2. Hyviä pointteja turismista!

    Täytyy varmaan saada jostain tämä puhdistus käsiin. Varsinkin tuo mainintasi kielestä ja puuttuvasta nurkkakuntaisuudesta iskivät meikäläiseen.

    Kiitos arvostelusta jälleen kerran!

    VastaaPoista
  3. Minultakin on vielä tuo Puhdistus lukematta, valitettavasti. Mieleen juolahti taannoin Aamulehdessä ollut artikkeli, jossa tutkija Anna Kontula aika lujalla kädellä, itse asiassa aivan järjettömillä argumenteilla, suomi Oksasen Puhdistus-näytelmää. Kyseinen lehtijuttu löytyy tämän linkin takaa: http://www.aamulehti.fi/teema/teatterikesa/40346.shtml

    Kontulan mukaan "Ihmisen, joka ei tiedä mitään prostituutiosta tai kommunismista(siis Oksasen), ei pitäisi niistä kirjoittaa." Aika vahva väite...

    VastaaPoista
  4. Anna Kontula9.6.08

    Hei vaan, muskeli-Netta,

    noin lyhennettynä kommenttini ehkä tuntuukin epärelevantilta, mutta sen taustalla on kyllä aika monen vuoden kokemus seksibisneksestä - ja fiktiivisen mielikuvateollisuuden ylläpitämistä myyteistä, joilla oikeutetaan ihmisten (useimmiten naisten) syrjintää.

    Kuvittelepa näin: jostakin syystä kirjailijat, elokuvateollisuus, päivälehdet ym. media tuottaisivat jatkuvalla syötöllä myyttiä, jonka mukaan kaikki bloggaajat kirjoittavat pakotettuina ja väkivallan uhan alla. (Kukaan ihminenhän ei voi vapaaehtoisesti paljastaa intiimimpiä ajatuksiaan netissä ventovieraille.)

    "Bloggaajista jotkut koettavat sanoa, että pitävät kirjoittamisesta, mikä jo todistaa, että he ovat lapsuudessaan vakavasti traumatisoituneita, eikä heitä siksi pidä ottaa vakavasti. Toiset sanovat, etteivät erityisesti kirjoittamisesta välittäisi, mutta ansaitsee sillä leipänsä mieluummin kuin mäkkärin kassalla: heidän maailmankuvansa on selvästi kieroutunut, sillä työskentely pikaruokapaikassahan on sentään oikeaa työtä, ei itsensä myymistä. (He tulevat kyllä myöhemmin katumaan, sillä bloggaaja ei pääse kunnon naimisiin ja joutuu lopun ikäänsä elämään bloggaamisessa rikkoutuneen psyyken kanssa, jos nyt ylipäätään hengissä ulos selviää.) Köyhyys tai kokeilunhalu eivät voi olla todellisia syitä noin itsetuhoiseen toimintaan."

    "Koska me kaikki tiedämme bloggaajia itseään paremmin, mitä he elämältään tahtovat ja kuinka surkeissa olosuhteissa he elävät, meidän ei myöskään tarvitse kuunnella heitä silloin, kun bloggaajien asioista päätetään. Bloggaajiin kohdistuva syrjintä ja marginalisointi on vain hyvä asia, sillä se varoittaa nuoria rytymästä blogin pitämiseen. Koska me kaikki tiedämme bloggaamisen vaurioittavan ihmisiä, blogien pitäminen ja lukeminen on kriminalisoitava ja bloggaajat ohjattava hoitoon. Bloggaaja on luonnollisesti kelvoton vanhempi, joten lapset on syytä ottaa huostaan. Jos joku ulkomaalainen koittaa tulla tänne bloggaamaan, se on ilman muuta karkotusperuste. Mikäli bloggaaja joutuu rikoksen uhriksi, hän toki voi vaatia reilua oikeudenkäyntiä (oikeusvaltiossahan tässä eletään), mutta sen seurauksena häntä rangaistaan varmemmin ja ankarammin kuin rikoksetekijää."

    "Sanotko, että käsitykseni bloggaajista on jotenkin yksipuolinen? Ja että sen perusteella tehdyt poliittiset johtopäätökset ovat virheellisiä, jopa ihmisoikeusloukkauksia? Mutta kun bloggaajan sanaan ei voi luottaa ja he sitäpaitsi toimivat pääosin anonyymisti, enhän voi perustaa käsityksiäni muuhun kuin mielikuvateollisuuteen."

    Kannatan sananvapautta, mutta romaanin fiktiivisyys ei vapauta sen yhteiskuntavastuusta. Myös Oksasen kuvaamat puhdistukset oikeutettiin samanlaisella mielikuvamonopolilla, jonka osana Oksanen suhteessa seksityöntekijöihin.

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommenteista. Luin tuon Aamulehden linkin minäkin. Ymmärrän, että Anna tämän aiheen tutkijana olet varmasti kyllästynyt taistelemaan tuulimyllyjä vastaan, siinä missä kuka tahansa joka joutuu toistuvasti kohtaamaan erilaisia stereotypioita asiasta, jonka hyvin tuntee. Enpä nyt itse osaa ottaa kantaa Oksasen romaanin (tai näytelmän) prostituutiokuvan todenmukaisuuteen, mutta mielestäni se silti tuntui uskottavalta. Prostituutioon huijattu ja pakotettu nainen lienee joissakin tapauksissa ihan yhtä todellinen kuin prostituutiota omasta vapaasta tahdostaan harjoittava nainen?

    VastaaPoista
  6. muskeli-netta27.6.08

    Hei vaan, Anna Kontula!

    Kun kyseessä on fiktio, kirjailija saa kirjoittaa vaikka että seksityöläiset osaavat lentää. Samoin hän saa kirjoittaa ihan mistä tahansa alasta, tiesi siitä faktuaalimaailman osana taikka ei, yksittäiset lukijat sitten päättävät kukin kohdallaan, pitävätkö he kuvausta uskottavana/esteettisesti arvokkaana/mielenkiintoisena/elähdyttävänä jne.

    Yhteiskuntatieteilijoiden (kuten ei kenenkään muunkaan) asia ei mielestäni ole päättää, kuka saa (tai kenen pitäisi) kirjoittaa mistä asiasta tai millä tavalla. Mikä ihme se sellainen kirjailijan yhteiskuntavastuu oikein on, sitä en ymmärrä ollenkaan.

    VastaaPoista
  7. Anna Kontula8.7.08

    Hei Salla,

    kaupallinen seksi on niin laaja ilmiö, että mitä tahansa siitä sanotkin, aina löytyy vastine todellisuudesta. Siten ei voi sanoa, että tarina olisi jotenkin "epätosi" Silti Oksasen kuvaama tapaus
    1) sisälsi sellaisia sisäisiä ristiriitoja, jotka ovat paritusprostituutiossakin erittäin epätyypillisiä ja jotka kertovat alan tuntemattomuudesta
    2) asettui nätisti osaksi sitä valtavaa tuotantoa, jossa pieni osa seksityöntekijöistä (ne kaikkein surkeimmassa asemassa olevat ja toisaalta ne kaikkei parhaiten pärjäävät 5%) yleistetään suruttomasti kuvaamaan koko kenttää.

    ja Netta,

    kirjailija saa kirjoittaa millaista tarinaa tahansa, eikä yhteiskuntatieteilijä sitä voi "kieltää". Mutta yhteiskuntatieteilöijöiden toimenkuvaan kuuluu tutkia ja tehdä näkyväksi sellaisia vallan, riiston ja hyväksikäytön rakenteita, jotka eivät ole kaikkein ilmeisimpiä - yhtenä näistä mielikuvateollisuus.

    Nettakaan ei varmaan paheksu sitä, että barbi-mallisen naisruumiin toistuva esittämistä mielikuvatuotannossa herättää kritiikkiä. Aika monet ovat myös sitä mieltä, että ainakin jollakin tasolla sillä on yhteys nuorten tyttöjen lisääntyneisiin ulkonäköpaineisiin, ääriesimerkkinä lisääntyneisiin syömishäiriöihin ja kauneusleikkauksiin.

    Kyllä mä olen sitä mieltä, että myös taiteilijat ovat osa yhteiskuntaa ja myös heidän tehtävänsä on kantaa huolta oman toimintansa seurauksista.

    VastaaPoista
  8. Marjo26.8.08

    Tässä voisi kysyä, että mikä kompetenssi yhteiskuntatieteilijällä on arvioida taideteosta? Ilmeisesti ei kovinkaan hyvä, päätellen termistä "opportumismien kritiikki".

    Minä ainakin *ymmärsin* Aliidea vaikka hän hirveitä tekikin. Ja se juuri on taiteen tehtävä.

    Olisi aikamoinen rajoitus, jos saisi kirjoittaa vain siitä minkä tuntee. Tällä perusteella olisi jäänyt Linnalta Pohjantähdne kaksi osaa kirjoittamatta...

    VastaaPoista
  9. Anonyymi15.12.08

    Eiköhän Anna Kontula saanut herneen nenäänsä Puhdistuksen poliittisesta sävystä. Siinähän ei paljoa armoa anneta kommunistiselle diktatuurille.

    Anne taas on Vasemmistoliiton aktiiveja ja hän on useaan otteeseen suhtautunut nostalgisen rakastavasti mm. stalinisteihin.

    Ihminen, joka rakastaa diktatuuria, ei voi suhtautua ymmärtävästi teokseen joka puolustaa humanismia.

    VastaaPoista
  10. Anonyymi19.1.10

    Olen asunut Neuvostoliitossa, ei poliittisista syistä, vaan työn vuoksi, enkä mitenkään ihaillut kommunistista diktatuuria, jota se nimenomaan oli. Mutta kun luin Oksasen Puhdistuksen, tuli epämiellyttävä tunne: tässä mennään toiseen äärimmäisyyteen. Ei se noin mustavalkoista ollut. Oksaselta puuttuvat sävyt. Onhan hänellä tietenkin kirjailijan vapaus, mutta monet näyttävät ottavan kirjan totena.

    VastaaPoista
  11. Tämä kirja vaatisi vähitellen jo uusintaluvun, koska edelleen Puhdistus on kirjamyyntilistojen kärjessä ja sekä kirja että kirjailija herättävät paljon keskustelua. :)

    VastaaPoista
  12. Hei Salla, mikäli olet suvun 56 jäsen (Brunow) niin sinullahan on erinomaisen vahvat virolaiset taustat. EI siis mitenkään paha eli ymmärrän hyvin näkemysesi suomalaisesta viroturismista. MIten he oikein sietävät suomalaisia öykkäreitä ja juoppoja?

    VastaaPoista
  13. Hei Oscar, minulla on sellainen mielikuva että Brunou- ja Brunow-suvut olisivat eri sukuja. Viroturismin piirteisiin tämä ei tosin taida vaikuttaa. :)

    VastaaPoista
  14. Ovat periaatteessa. Kuitenkin vanha Brunow-suku se nobelissima, on ryhtynyt käyttämään muotoa Brunou tai sttten on tapahtunut myös toisinkin päin.

    Vaikutus Tallinatursmiin on tietty hitusesti, osat analysoida oikein ja osut meidän suomalaisten kipeään kohtaan. Muute on olen itsekin tuon Brunow-suvun jälkiä, sillä heistä ensimmäisen puoliso oli Anna von Fahrensbac, vironmaalta ja jälkeläisetkin sieltä vaimojaan noutivat;)

    Ystävyydellä.

    ps. blogisi on mielenkiintoinen ja monipuolinen opas lukemisen maailmaan. Siitä kaunis kiitos!

    VastaaPoista
  15. Vau, kiitos kehuista! Isäni suku on Rantasalmelta kotoisin, missä Brunout (osalla sukua suomennettu sukunimi Runosalo) ovat vaikuttaneet pitkään. Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja Genos kertoo netissä Bruuninpoika-Brunou-suvusta näin:

    "Manttaalikomisaari ja hovikamreeri Karl Brunoun (s. n. 1724, + Rantasalmella 1802) poika kirjoitti nimensä w-llisenä ja laitatti sinetin, jossa oli aatelisvaakuna, manttaalikomisaari nai aatelisen von Vegesackin ja eräs toinen samanaikuinen Brunou (josta enemmän alempana) otti puolison Hästesko af Målagård suvusta; kaikesta tästä huolimatta ja huolimatta muutoin mitä »perusteellisimmista tutkimuksista» (ks. Jully Ramsay, Frälsesläkter: Brunow, t. V ja johdanto) ei mainitun komisaarin oletettua polveutumista jostakin aatelisen Brunow suvun jäsenestä ole voitu todeta."

    Sukututkimus on erittäin kiinnostava harrastus, sellainen johon en itse valitettavasti ole perehtynyt kovin tarkkaan. Historian ystävänä minua oma perhehistoria kiinnostaa tietenkin myös. :)

    VastaaPoista
  16. Luinpa sitten heti toisenkin tekstisi Kivenpyörittäjän kyläsi perään. :)

    Itse olen lukenut Puhdistuksen sekä käynyt katsomassa näytelmän Joensuun kaupunginteatterissa. Nautin molemmista, ja yhdyn monelta osin ajatuksiisi kirjasta.

    Blogisi on mielenkiintoinen ja ehdottomasti tutustumisen arvoinen!

    VastaaPoista
  17. Minä en vieläkään ole nähnyt tätä teatterissa... ehkä näytelmä kuitenkin jatkaa kiertoaan kirjan suosion myötä!

    VastaaPoista
  18. Anonyymi27.8.11

    Hei haloo! Ollaanko siellä ruudun takana sivistyksen pimennossa? Ei kukaan ole väittänyt, että suomi olisi erityinen kieli muiden joukossa. Suomen kieli kuuluu suomalaisugrilaisiin, josta se on pikku hiljaa muodostanut oman kieliryhmän. Lähimpiä kieliä suomelle ovat karjala, liivi ja vatja. Suoraan rajan takana jo kuulee esim. karjalaa

    VastaaPoista
  19. Kyllä minä olen julkisuudessa tällaisia väitteitä kuullut. Takavuosina esimerkiksi Suomen menestymättömyyttä euroviisuissa seliteltiin usein sillä, että suomen kieli on liian vaikeaa. Nämä selitykset loppuivat siinä vaiheessa kun Viro alkoi osallistua euroviisuihin ja pärjäsi hyvin.

    VastaaPoista