Bruno Bettelheimin Satujen lumousta lukiessani tuli tehtyä jonkinlainen hitausennätys. Lainasin kirjan jo kesällä, lukuisten uusimisten jälkeen ryhdyin lukemaan sitä joulukuun alussa ja nyt vasta sain sen loppuun.
Mutta kirja oli ehdottomasti hitaan lukemisen arvoinen. Muistelen, että kirjaa on käsitelty lyhyesti koulussa, olisikohan tästä ollut jotain lukion äidinkielen kirjassa. Ahkera Fables-lukemiseni taisi palauttaa tämän kirjan mieleen, Fablesin myötä on herännyt halu kasvattaa satutietouttani. Jos olisin saanut aikaiseksi lukea Satujen lumouksen lokakuuhun mennessä, olisin voinut osallistua tällä Satupäivään, jota jonkun verran kirjablogeissakin vietettiin. Minun tietoisuuteeni Satupäivä nousi vasta viime syksynä, mutta tämän vuoden Satupäivää varten voisin suunnitella jotain kivaa.
Bruno Bettelheim (1903-1990) oli amerikkalainen psykologi, joka julkaisi useita kirjoja. Vilkaisin Wikipediaa ja sen perusteella Bettelheimin maine nykyään on aika kiistelty ja ristiriitainen. Satujen lumous on ilmestynyt alun perin vuosina 1975-1976 nimellä The Uses of Enchantment. Suomennos on vuodelta 1984 ja esimerkiksi Huuto.netissä ja verkkoantikvariaateissa kirjan hintapyynnöt näyttävät liikkuvan 14-20 euron välillä. Kirjasta on otettu useita painoksia, mutta näköjään uusintapainokselle olisi taas kysyntää. Mirja Rutasen suomennos on kohtalaisen sujuva.
Bettelheim määrittelee johdannossa kirjansa lähtöajatuksen näin:
"Mitä enemmän yritin ymmärtää, miksi juuri vanhat kansansadut niin suuresti rikastavat lapsen sisäistä elämää, sitä selvemmin oivalsin, että sadut paljon syvemmässä mielessä kuin mikään muu lukemisaineisto lähtevät siltä tasolta, missä lapsi itse psykologisesti ja emotionaalisesti on. Ne puhuvat hänen vaikeista sisäisistä paineistaan tavalla, jonka lapsi piilotajuisesti tajuaa, ja tarjoavat - kasvamiseen liittyviä erittäin vaikeita sisäisiä taisteluita vähättelemättä - esimerkkejä sekä tilapäisistä että pysyvistä ratkaisuista lasta painostaviin ongelmiin."
Tällä perusteella Bettelheim käy läpi tunnettuja satuja ja analysoi niitä psykologian keinoin. Samalla hän kertoo satujen historiasta, tunnettujen satujen levinneisyydestä ja satujen eri versioista.
Muutama sana omista lähtökohdistani lukijana. Psykologian tuntemukseni on täysin yleistiedon varassa, en ole lukenut psykologiaa edes lukiokurssien verran. Myönnän avoimesti, että joskus jotkut psykologian aihealueet vaikuttavat epätieteelliseltä hömpältä. Toki myönnän senkin, että hyvät psykologit ja psykologian tutkijat tekevät varmasti paljon fiksuja asioita.
En siis pysty arvioimaan tieteellisen lähdekriittisesti, kuinka relevantteja ja vakavasti otettavia kiistellyn Bettelheimin 1970-luvulla kirjoittamat näkemykset ovat. Hän käsittelee paljon oidipaalisia pelkoja ja toiveita sekä vanhempien rooleja lapsen kasvuprosessissa. Pystyn arvioimaan kirjan uskottavuutta vain lukuharrastajana. Lisäksi minulle on luettu lapsena paljon satuja ja lukemaan opittuani olen lukenut paljon satuja itse, joten kirjan lähtökohdat ovat siinä mielessä tuttuja.
Näistä lähtökohdista käsin totean, että kirja oli erittäin mielenkiintoinen ja antoisa. Jopa siinä määrin, että lukeminen palautti mieleeni muistoja ja tuntemuksia lapsuudesta. Kuinka kammottavilta vaikka Punahilkka ja Hannu ja Kerttu saattoivatkaan tuntua. Lisäksi kirja sai minut muistelemaan ja pohtimaan omia lapsuuden ja nuoruuden kehitysvaiheitani ja antoi uusia näkökulmia niihin.
Kirja on jaettu kahteen osaan. Ensimmäinen osa on nimeltään Taskuntäysi taikaa ja siinä Bettelheim painottaa psykologian teoriaa ja käsittelee satuja yleisellä tasolla, sieltä täältä esimerkkejä ottaen. Toinen, sivumäärältään lyhyempi osa on nimeltään Satumaassa ja siinä Bettelheim käsittelee satuja yksi kerrallaan, analysoiden niiden sisältämät ainekset yksityiskohtaisesti. Jos ei pidä puhkianalysoinnista, ei varmaankaan kannata tarttua tähän kirjaan, mutta koska itse pidän analyyttisestä lähestymistavasta, nautin satutulkinnoista kovasti. Mielestäni lukukokemus rikastuu, kun tuttuja tarinoita voi lähestyä sekä tunteella että analyyttisesti.
Bettelheimin yhteenveto on, että koska satuja on kerrottu suullisesti satojen vuosien ajan, on satuihin tiivistynyt hyödyllistä elämänviisautta, josta on apua jokaiselle sukupolvelle. Hän varoittaa satujen siistimisestä ja liiasta modernisoinnista. Mikäli vaikkapa satujen väkivaltaisuutta liikaa siistitään, hämärtyy sadun sanoma. Samoin käy, jos satujen hahmoja liiaksi personoidaan. Itse asiassa hänen mielestään satuja ei pitäisi edes lukea, vaan satuja tulisi kertoa suullisesti. Näin sadusta tulee henkilökohtainen kertojan ja kuulijan välinen kokemus.
Satuanalyysit olivatkin todella mielenkiintoisia. Miksi Prinsessa Ruusunen tökkäsi sormensa juuri värttinään? Miksi saduissa on usein kolme sisarusta ja miksi nuorinta pidetään usein tyhmänä ja huonona? Miksi Lumikki joutui lasiarkkuun? Miksi satujen tytöt monesti tapaavat tulevan miehensä ensi kertaa eläimen hahmossa, kuten Sammakkoprinssissä tai Kaunottaressa ja Hirviössä tapahtuu?
Samalla kirja luonnollisestikin herätti halun kerrata satuja perinteisessä muodossaan. Bettelheim käsittelee paljon satujen muistiin kirjoittajien työtä. Saksalaiset Grimmin veljekset tekivät tunnettua työtä satujen keräämisessä ja kirjoittamisessa. Ranskalainen Charles Perrault kirjoitti satuja muistiin, hänen muokkaustyötään Bettelheim kritisoi enemmän kuin Grimmin veljesten tekemiä muokkauksia.
Käsittääkseni hyvä suomenkielinen laitos Grimmin saduista on Tammen vuonna 1999 julkaisema Grimmin sadut I-III. Antikvaari.fi:stä löytyy kuva ja hintatietoja, tällä hetkellä kirja ei ole saatavilla. Itse lainasin kirjastosta sarjan kolmannen osan, toivon ehtiväni lukemaan sen tässä alkuvuodesta. Englanniksi Grimmin satuja voi lukea ilmaisena e-kirjana Project Gutenbergin ansiosta.
Kaiken kaikkiaan Satujen lumous oli avartavaa luettavaa. Se myös muistutti siitä, että sadut eivät missään mielessä ole vain lasten juttu, vaan tärkeä osa yleissivistystä, ja satuihin paneutuminen on aikuiselle antoisaa. Fables-fanina sain vinkkejä siihen, miksi Fablesin hahmot ovat niin toimivia ja kiinnostavia, vaikka tarinana Fables ei suinkaan Bettelheimin satukriteerejä täytäkään.
Mutta kirja oli ehdottomasti hitaan lukemisen arvoinen. Muistelen, että kirjaa on käsitelty lyhyesti koulussa, olisikohan tästä ollut jotain lukion äidinkielen kirjassa. Ahkera Fables-lukemiseni taisi palauttaa tämän kirjan mieleen, Fablesin myötä on herännyt halu kasvattaa satutietouttani. Jos olisin saanut aikaiseksi lukea Satujen lumouksen lokakuuhun mennessä, olisin voinut osallistua tällä Satupäivään, jota jonkun verran kirjablogeissakin vietettiin. Minun tietoisuuteeni Satupäivä nousi vasta viime syksynä, mutta tämän vuoden Satupäivää varten voisin suunnitella jotain kivaa.
Bruno Bettelheim (1903-1990) oli amerikkalainen psykologi, joka julkaisi useita kirjoja. Vilkaisin Wikipediaa ja sen perusteella Bettelheimin maine nykyään on aika kiistelty ja ristiriitainen. Satujen lumous on ilmestynyt alun perin vuosina 1975-1976 nimellä The Uses of Enchantment. Suomennos on vuodelta 1984 ja esimerkiksi Huuto.netissä ja verkkoantikvariaateissa kirjan hintapyynnöt näyttävät liikkuvan 14-20 euron välillä. Kirjasta on otettu useita painoksia, mutta näköjään uusintapainokselle olisi taas kysyntää. Mirja Rutasen suomennos on kohtalaisen sujuva.
Bettelheim määrittelee johdannossa kirjansa lähtöajatuksen näin:
"Mitä enemmän yritin ymmärtää, miksi juuri vanhat kansansadut niin suuresti rikastavat lapsen sisäistä elämää, sitä selvemmin oivalsin, että sadut paljon syvemmässä mielessä kuin mikään muu lukemisaineisto lähtevät siltä tasolta, missä lapsi itse psykologisesti ja emotionaalisesti on. Ne puhuvat hänen vaikeista sisäisistä paineistaan tavalla, jonka lapsi piilotajuisesti tajuaa, ja tarjoavat - kasvamiseen liittyviä erittäin vaikeita sisäisiä taisteluita vähättelemättä - esimerkkejä sekä tilapäisistä että pysyvistä ratkaisuista lasta painostaviin ongelmiin."
Tällä perusteella Bettelheim käy läpi tunnettuja satuja ja analysoi niitä psykologian keinoin. Samalla hän kertoo satujen historiasta, tunnettujen satujen levinneisyydestä ja satujen eri versioista.
Muutama sana omista lähtökohdistani lukijana. Psykologian tuntemukseni on täysin yleistiedon varassa, en ole lukenut psykologiaa edes lukiokurssien verran. Myönnän avoimesti, että joskus jotkut psykologian aihealueet vaikuttavat epätieteelliseltä hömpältä. Toki myönnän senkin, että hyvät psykologit ja psykologian tutkijat tekevät varmasti paljon fiksuja asioita.
En siis pysty arvioimaan tieteellisen lähdekriittisesti, kuinka relevantteja ja vakavasti otettavia kiistellyn Bettelheimin 1970-luvulla kirjoittamat näkemykset ovat. Hän käsittelee paljon oidipaalisia pelkoja ja toiveita sekä vanhempien rooleja lapsen kasvuprosessissa. Pystyn arvioimaan kirjan uskottavuutta vain lukuharrastajana. Lisäksi minulle on luettu lapsena paljon satuja ja lukemaan opittuani olen lukenut paljon satuja itse, joten kirjan lähtökohdat ovat siinä mielessä tuttuja.
Näistä lähtökohdista käsin totean, että kirja oli erittäin mielenkiintoinen ja antoisa. Jopa siinä määrin, että lukeminen palautti mieleeni muistoja ja tuntemuksia lapsuudesta. Kuinka kammottavilta vaikka Punahilkka ja Hannu ja Kerttu saattoivatkaan tuntua. Lisäksi kirja sai minut muistelemaan ja pohtimaan omia lapsuuden ja nuoruuden kehitysvaiheitani ja antoi uusia näkökulmia niihin.
Kirja on jaettu kahteen osaan. Ensimmäinen osa on nimeltään Taskuntäysi taikaa ja siinä Bettelheim painottaa psykologian teoriaa ja käsittelee satuja yleisellä tasolla, sieltä täältä esimerkkejä ottaen. Toinen, sivumäärältään lyhyempi osa on nimeltään Satumaassa ja siinä Bettelheim käsittelee satuja yksi kerrallaan, analysoiden niiden sisältämät ainekset yksityiskohtaisesti. Jos ei pidä puhkianalysoinnista, ei varmaankaan kannata tarttua tähän kirjaan, mutta koska itse pidän analyyttisestä lähestymistavasta, nautin satutulkinnoista kovasti. Mielestäni lukukokemus rikastuu, kun tuttuja tarinoita voi lähestyä sekä tunteella että analyyttisesti.
Bettelheimin yhteenveto on, että koska satuja on kerrottu suullisesti satojen vuosien ajan, on satuihin tiivistynyt hyödyllistä elämänviisautta, josta on apua jokaiselle sukupolvelle. Hän varoittaa satujen siistimisestä ja liiasta modernisoinnista. Mikäli vaikkapa satujen väkivaltaisuutta liikaa siistitään, hämärtyy sadun sanoma. Samoin käy, jos satujen hahmoja liiaksi personoidaan. Itse asiassa hänen mielestään satuja ei pitäisi edes lukea, vaan satuja tulisi kertoa suullisesti. Näin sadusta tulee henkilökohtainen kertojan ja kuulijan välinen kokemus.
Satuanalyysit olivatkin todella mielenkiintoisia. Miksi Prinsessa Ruusunen tökkäsi sormensa juuri värttinään? Miksi saduissa on usein kolme sisarusta ja miksi nuorinta pidetään usein tyhmänä ja huonona? Miksi Lumikki joutui lasiarkkuun? Miksi satujen tytöt monesti tapaavat tulevan miehensä ensi kertaa eläimen hahmossa, kuten Sammakkoprinssissä tai Kaunottaressa ja Hirviössä tapahtuu?
Samalla kirja luonnollisestikin herätti halun kerrata satuja perinteisessä muodossaan. Bettelheim käsittelee paljon satujen muistiin kirjoittajien työtä. Saksalaiset Grimmin veljekset tekivät tunnettua työtä satujen keräämisessä ja kirjoittamisessa. Ranskalainen Charles Perrault kirjoitti satuja muistiin, hänen muokkaustyötään Bettelheim kritisoi enemmän kuin Grimmin veljesten tekemiä muokkauksia.
Käsittääkseni hyvä suomenkielinen laitos Grimmin saduista on Tammen vuonna 1999 julkaisema Grimmin sadut I-III. Antikvaari.fi:stä löytyy kuva ja hintatietoja, tällä hetkellä kirja ei ole saatavilla. Itse lainasin kirjastosta sarjan kolmannen osan, toivon ehtiväni lukemaan sen tässä alkuvuodesta. Englanniksi Grimmin satuja voi lukea ilmaisena e-kirjana Project Gutenbergin ansiosta.
Kaiken kaikkiaan Satujen lumous oli avartavaa luettavaa. Se myös muistutti siitä, että sadut eivät missään mielessä ole vain lasten juttu, vaan tärkeä osa yleissivistystä, ja satuihin paneutuminen on aikuiselle antoisaa. Fables-fanina sain vinkkejä siihen, miksi Fablesin hahmot ovat niin toimivia ja kiinnostavia, vaikka tarinana Fables ei suinkaan Bettelheimin satukriteerejä täytäkään.
Tekstit
Askellan (sadun hyvän tai pahan haltian tavoin?) jälleen lyhyen ajan kuluessa kommenttilootaasi tyhjyydestä. Mielestäni kirjoituksesi on loistava johdanto Bettelheimin teokseen.
VastaaPoistaJoskus 1970-luvulla oli yhtenä trendinä kieltää perinteiset sadut lapsilta vaarallisena kokea. Sen sijaan tylsistettiin lasten mielikuvitusta tarjoamalla ainoastaan tiiviisti lasten arkitodellisuudessa pysytteleviä lastenkirjoja. Niitten avulla lapsi ei kuitenkaan voi juuri mitenkään prosessoida alitajuntansa jäsentymättömyyttä!
Itse arvostan Satujen lumousta todella. Vaikka Bettelheim joissain kannoissaan saattoi harhautua, kriittinen lukija kyllä löytää mielestäni teoksesta hyvin paljon arvokasta.
Kiva kun palasit! :) Minustakaan pelkät arkitarinat eivät riitä, kyllähän ihmisen mielikuvitus kaipaa ravinnokseen muutakin kuin arkea!
PoistaMuistan kirjan hämärästi omilta kansanperinne-ajoiltani, kun siis opiskelin folkloristiikkaa ja vähän tein seminaarityötä saduista. En kyllä tainnut käyttää lähdekirjana tätä kirjaa, mutta oli pakko käydä kurkkaamassa kirjoitustasi, kun näin kirjan nimen.
VastaaPoistaTenttikirjana tämäkin kappale oli tainnut olla, koska kirjassa oli alleviivauksia ja merkintöjä, lyijykynällä tehtyjä sentään.
PoistaHauskaa, että tätä käsiteltiin nyt kirjablogien maailmassakin. Luin kirjan muutama vuosi sitten ja oli erittäin antoisa kokemus, vaikka kaikista Bettelheimin teorioista en ihan samaa mieltä ollutkaan.
VastaaPoistaHienoja muuten nuo Tammen kirjat, vau! Andrew Langin Fairy Book -satukirjojen ensimmmäiset painokset ovat myös kauniita: http://en.wikipedia.org/wiki/Andrew_Lang%27s_Fairy_Books
Olen lukenut tähän mennessä vain sinisen kokoelman, ja vaikka siihen ei ole otettu ihan niitä parhaimpia versioita klassikkotarinoista, niin ihan pätevä kokoelma kuitenkin.
Vau mitä kansia! Upeita kerta kaikkiaan.
PoistaSalla, kiitos tästä vinkistä! Kiinnostaa kovasti tällainen lähestymistapa satuihin ja katselin jo Helmetistä kirjan lainaustilannetta! :)
VastaaPoistaPalautin kirjan tänään, eli ainakin yksi kappale pitäisi olla saatavilla! :)
PoistaTosi kiinnostava kirja ja tärkeä aihe! Tästä minulla nousikin mieleen fan fiction -suositus sinulle, kun kerroit, että fan fiction kiinnostaisi. Le Rouge et le Blanc et le Noir — satuficciä.
VastaaPoistaKiitti! Tutustunpa tuohon. :)
PoistaHyvä muistutus satupäivästä, täytyykin saada tänä vuonna blogiin sille päivälle jotain aiheesta.
VastaaPoistaJuu, hyvä se on alkaa ajoissa valmistautua. :)
PoistaKannattaa myös tutustua Marie Louise von Franzin satu-analyyseihin, jos toisenlainen eli
VastaaPoistajungilainen tulkinta kiinnostaa. Oma ennakkoluuloni Bettelheimin freudilaista otetta kohtaan on estänyt tarttumasta kirjaan, mutta tämän arvostelun kannustamana ennakkoluuloni sai huutia ja Bettelheimin otin lukulistalle, kiitos :)
Kiitos vinkistä! Täytyypä tutustua von Franziin. :)
Poista