J.D. Salinger: Sieppari ruispellossa - suomennosvertailua

J.D. Salingerin klassikkokirjan Sieppari ruispellossa olen lukenut joskus tosi kauan sitten. Uusintalukeminen on ollut passiivisesti mielessä jo vuodesta 2004 asti, silloin nimittäin ilmestyi uusi suomennos. Mutta olisikohan 2 x 100 -kirjahaaste aktivoinut aivoni Siepparin suuntaan, tai ehkä Sannan joulukuussa raportoimat Sieppari-kokemukset iskivät kipinää. Hommasin omaan hyllyyn alkukielisen pokkariversion The Catcher in the Rye, kirjastosta lainasin Pentti Saarikosken suomennoksen vuodelta 1961 ja Arto Schroderuksen suomennoksen vuodelta 2004. Alkuperäisteoksen ilmestymisvuosi on selostettu kansiliepeessä: jatkokertomuksena tämä ilmestyi jo vuonna 1945, kirjana vuonna 1951.

Aioin ensin lukea kaikki versiot kerralla putkeen, mutta sitten päätin vähän pätkiä urakkaa ja luin vasta suomennokset, välillä vilkuillen alkutekstiä. Jätän tarkemmat juoniselostukset myöhemmäksi, jos käy niin että jaksan lukea vielä alkuteoksen niin kirjoitan sitten lisää. Perusasetelma lienee tuttu monelle, sitten voin keskittyä vertaamaan suomennoksia. Uudesta suomennoksesta on toki kirjoitettu aikanaan Hesarissa.

Nuorisokulttuuri oli kirjan ilmestymisaikaan vasta muotoutumassa, joten ei ihme että tämä kirja on aikanaan tärähtänyt kollektiiviseen tajuntaan nuoren kapinallisen tilityksenä. Nykylukijalle tarinassa ei sinänsä mitään kovin ihmeellistä ole. Yläluokkainen teini Holden Caulfield on saanut potkut hienosta poikakoulusta, ja hän päättää viettää hieman omaa lomaa New Yorkissa ennen kuin menee jouluksi kotiin.

Saarikoski-elämäkerroista muistan, että Sieppari ruispellossa -suomennos taisi herättää aikoinaan sekä ihailua että närää. Ihailua siksi, että hyvän kielen tajunsa ansiosta Saarikoski osasi kirjoittaa Holdenille luontevan äänen stadin slangilla. Kritiikkiä taas herätti, että Saarikoski pisteli välillä käännökseen omiaan ja välillä teki isojakin virheitä. Ihan ymmärrettävää, että uusi suomennos klassikosta 2000-luvulla tehtiin.

Aloitin lukemalla Schroderuksen version. Se oli miellyttävä ja hyvin luistava. Sinänsä Siepparin peruskerronta ei ole mitään ihmeen vaativaa - dialogia lukuunottamatta tarina kerrotaan kirjakielellä, mutta Salingerin käyttämät, 1940-luvun Yhdysvaltain itärannikon yläluokkaisen pojan käyttämät sanonnat ja kielikuvat ovat niitä, joiden kohdalla kääntäjä joutuu vähän pohtimaan mitä tekisi. Saarikoski käänsi koko kirjan puhekielelle, joten hänen versionsa tuntui Schroderuksen version jälkeen luettuna hieman takkuisemmalta. Schroderuksen Holden kuulostaa rauhalliselta ja analyyttiselta, Saarikosken Holden taas ärsyttävältä ja levottomalta. Vaikka juuri sellaiseksihan Holden kuvataan - hän kokee teinin elämäntuskaa ja angstia, ei viitsi tehdä koulussa mitään, on saanut potkut useista opinahjoista. Kunnianhimoa hän ei tunne mihinkään suuntaan, ja hän inhoaa kaikkea teennäisyyttä, jota hän havainnoi aikuisten maailmassa olevan. Schroderuksen suomennoksessa toistuu Holdenin inhoa kaikkea falskia kohtaan, Saarikosken suomennoksessa useimmin vilahtaa dorka.

Onkin kiva miettiä, että mitenkähän ihmeessä itse ratkaisisi käännökset. Alla esimerkkejä.

Schroderus: "Siitä minä Selmassa pidin, ettei se juurikaan kehua retostanut isäänsä. Se luultavasti tiesi, mikä falski vätys se äijä oli."

Saarikoski: "Se siinä oli kivaa että se ei puhunnu mitään paskaa suuresta isästään. Se varmaan ties mikä dorka tyyppi sen faija oli."

Salinger: "What I liked about her, she didn't give you a lot of horse manure about what a great guy her father was. She probably knew what a phony slob he was."

Parissa kohdassa huomasin hyvin Saarikosken huolimattomuuksia, kerran kengät vaihtuivat käännöksessä hansikkaiksi. Ja ainakin yksi lause oli lisätty aivan ylimääräiseksi. Tämä kohtaus kuulostaa melko käsittämättömältä Saarikosken käsittelyssä:

Saarikoski: "Se mun taksini oli kamalan vanha ja se hais niinkun joku olis just pompottannu siinä persettään."

Schroderus: "Taksi, jonka sain, oli tosi vanha ja haisi siltä kuin joku olisi vasta yrjönnyt sinne."

Salinger: "The cab I had was a real old one that smelled like someone'd just tossed his cookies in it."

Samoin tässä kohtauksessa kahden suomennoksen ero on ääripäästä toiseen - mutta enpä osaisi itsekään päätellä tuosta lauseesta sen merkitystä, jos se tarjoiltaisiin alkuperäisestä yhteydestä irrotettuna käännettäväksi:

Schroderus: "Huvittavinta oli kuitenkin se, että me oltiin huonoimmat luistelijat koko helvetin luistinradalla. Siis tosiaan huonoimmat. Ja siellä oli kyllä muutamia aivan toivottomia toheloita."

Saarikoski: "Huvittava juttu, mut me oltiin kaikista heikoimmat luistelijat koko kentällä. Tahtoo sanoa heikoimmat. Siellä oli muutamia helvetin hyviä luistelijoita."

Salinger: "The funny part was, though, we were the worst skaters on the whole goddam rink. I mean the worst. And there were some lulus, too."

Välillä tosin Schroderus soveltaa enemmän ja Saarikoski on uskollisempi:

Schroderus: "Oli aina yhtä vaikea sanoa, johtuiko nyökkäily siitä että se oli mietteissään vai vain siitä että se oli mukava vanha äijä, jolla on konseptit sekaisin."

Saarikoski: "Sitä oli mahdoton tietää nyökyttelikö se niin kovasti päätään sen takia kun se ajatteli niin kovasti ja vastaavaa, tai sen takia että se oli vanha ruuhi eikä erottannu takapuolta kyynärpäästä."

Salinger: "You never knew if he was nodding a lot because he was thinking and all, or just because he was a nice old guy that didn't know his ass from his elbow."

Jotkut kohdat taas on pakko kääntää vapaasti joka tapauksessa:

Schroderus: "Se selvästikin häpesi vanhempiaan, koska ne sanoivat "ratio" eikä radio ja muuta vastaavaa eikä ne olleet kovin varakkaita."

Saarikoski: "Se häpes selvästikin vanhempiaan kun ne sano "presitentti" ja sillailla eikä niillä ollu rahaa."

Salinger: "You could tell he was very ashamed of his parents and all, because they said 'he don't' and 'she don't' and stuff like that and they weren't very wealthy."

Saarikoski-suomennos huipentuu siihen, että kirjaan loppuun on lisätty sanasto, jossa selitetään kirjassa käytettyjä termejä. On ilmeisesti kulkenut suomennoksen lopussa mukana painoksesta toiseen, ei näitä selityksiä ehkä nykyään enää tarvittaisi. Tässä pari näytettä:

baby nainen; pienokainen
hintti homofiili
skeida ulostetta tarkoittava sana, käytetään myös kuvallisesti
sorry anteeksi

Jos tämän rinnakkaislukemisen jälkeen pitäisi suositella jompaa kumpaa suomennosta, niin sanoisin, että sen, joka haluaa tutustua Salingerin klassikkoon, kannattaa poimia Schroderuksen suomennos. Se on nopealukuisempi ja juonenkulku nousee ehkä selvemmin esille, kun tarina kerrotaan yleiskielisesti. Mutta kyllä Saarikoskenkin suomennosta kelpaa lukea, erityisesti siksi, että siihen on tallennettu hyvin suomalainen historiallinen slangin puhetapa. Millainen lukukokemus alkukielinen versio on - siitä kuulette ensi kerralla, mikäli Salinger-taisteluväsymys ei iske.

Lue myös nämä:
J.D. Salinger: The Catcher in the Rye
Walt Whitman: Valitut runot
Harri Sirola: Turha hätkähtää