Ylivalotus on osa Tapio ja Moona -sarjaa, ollen jo viides osa. Takakannessa mainitaan sarjan alkaneen Prometheus-leirin kaveriporukassa. Tässä osassa ollaan tiukasti lukiossa. Syksy on tullut ja koulu alkanut, Moonalla on edessä lukion viimeinen vuosi, Tapio vasta aloittaa lukion. Muita keskeisiä hahmoja ovat Moonan kaverit Maija, Tuulikki ja Senja ja ihastus Leo. Myös Moonan perhe on mukana kuvioissa.
Kirja sijoittuu Tampereelle, ja kun tamperelaisista nuortenkirjoista puhutaan, ei voi olla tekemättä vertailuja Rauha S. Virtaseen. No, aika ylivoimainen vertailukohde Virtanen on, mielestäni hän on saavuttanut jo klassikkoaseman. Ja kun kiinnitin huomiota Ylivalotuksen tamperelaisuuteen, pisti silmään että miksi mukava ja omaleimainen Tampereen murre loistaa poissaolollaan? Eivät Virtasenkaan kirjojen päähenkilöt sano mää tai sää, mutta he puhuvat kirjakieltä. Simukan kirjan nuoret puhuvat harmittavan steriiliä ja stereotyyppistä mä-sä -kieltä, Salkkareiden tapaan. Ensi kerralla kunnon murretta mukaan tai sitten kirjakieltä tännekin! Vähän salkkarimaiselta tuntuu myös voimakas ihmissuhteiden vatvonta, vaikka se sinänsä tuttua olikin - nuoret pähkivät omassa päässään kaikenlaisia vaihtoehtoja, todellisuuden ollessa joskus jotain ihan muuta.
Moonan kautta seurataan lukiolaistytön paineita löytää elämälle oikea suunta. Opiskeluvalinnat ja -haaveet kiehtovat mutta myös stressaavat. Muistin lukiessa tuttuja tuntemuksia omilta lukiovuosilta, mutta hieman ulkokohtaiseksi kirja jäi. Osallistuin viikonloppuna Avain-kustantamon järjestämälle kirjoituskurssille. (Siitä lisää myöhemmin, kurssi jatkuu vielä ensi viikonloppuna.) Siellä muistutettiin kirjallisuuden peukalosäännöstä: "näytä, älä kerro". Tuntuu että Moonan kohdalla Simukka nimenomaan kertoo eikä näyttää, antaa Moonan selostaa tunteitaan ja ajatuksiaan aika lailla puhki. Lopputulos on hieman varovaisen kuuloinen.
Kiinnostava elementti kirjassa on Maijan tuore uskoontulo. Lukujen välisissä kursivoiduissa katkelmissa pohditaan myös uskonasioita, pohtija selviää vasta kirjan loppupuolella. Olin itse monta vuotta seurakuntanuori, eikä ole tullut vastaan kirjoja, joissa uskottavasti kuvattaisiin seurakuntanuorten elämää. Saa vinkata, jos joku tietää! Kovin pitkälle Simukka ei kuitenkaan usko-teemaa rakenna, mutta pintaraapaisun verran siihen päästään.
Jatkosarjoissa on aina tärkeää, että kirja toimii sekä osana jatkumoa että itsenäisenä kokonaisuutena. Kohtalaisen hyvin kirja antoi uuden lukijan hypätä mukaan, parissa kohdassa huomasin miettiväni, että tää varmaan selittyisi jos olisi lukenut aiemmat osat, nyt jäi vähän hämäräksi.
Koska en enää ole nuortenkirjojen "oikeaa" kohderyhmää, en pysty täysin arvioimaan kuinka tämä nykyhetken lukiolaisiin kolahtaisi, pitäisi antaa tämä jollekin lukiolaiselle luettavaksi. Toisaalta, monet lukiota käyvät kirjabloggaajat kirjoittavat melkoisen kypsästi huomattavasti vaativammista kirjoista, joten mahtaisiko tämä heillekään olla mikään jättielämys? Nuortenkirjoista pitävänä aikuislukijana arvioin, että Salla Simukka häviää Sari Peltoniemelle kiehtovan ja mukaansatempaavan tarinan luojana. Junnaavimmissa kohdissa mieleen muistuivat jo Merja Jalon hevoskirjat, nehän olivat nuorena tosi hyviä, mutta kun olen aikuisena niitä vilkaissut, ne ovat tuntuneet hyvin kaavamaisilta. Mutta kyllä Simukka Jalon päihittää.
Ei siis mikään maata mullistava lukukokemus, mutta oikeat lukio- ja yläkouluikäiset saattavat olla innostuneempia. Kannesta on pakko sanoa, että tässä on varmaan tavoiteltu jotain retrohenkistä grafiikkaa, mutta minun silmiini lopputulos on melko kamala. En varmaan edes tunnistaisi tätä kirjaksi, jos kirjakaupassa näkisin, mieleen tulee joku värikäskantinen muistivihko ennemminkin.
Tekstit
Hei!
VastaaPoistaOlen lukenut aikoinani sarjan aloitusosan Kipinä, jossa Tapio ja Moona kohtaavat Prmetheus-leirillä. Kirjan juoni ei pahemmin sytyttänyt, mutta pidin leirikuvausta ihan ansiokkaana ja hyödyllisenä nuorelle, joka miettii vaihtoehtoa riparille. Leiriä esiteltiin siinä ikään kuin varkain orastavan rakkaus/ystävyyskuvion taustalla. Enemmän pidin Simukan kirjasta Kun enkelit katsovat toisaalle, joka kertoo lukioikäisestä tytöstä, joka huomaa olevansa kiinnsotunut tytöistä.
Rannelalta olen lukenut kirjan Taivaan tuuliin, joka on aika järkyttävä ja ikävänkin todentuntuinen tarina manipuloinnista ja kiusaamisen aiheuttamista tuhoista nuoren mielessä. Kannattaa tutustua.
Kipinässä oli jos mahdollista vieläkin rumempi kansi: samoja graffiteja retrovihreällä pohjalla. Aika luotaantyöntävää, eikä ainakaan kolahda kohderyhmään, valitettavasti. Kansilla ON väliä ainakin, kun kirjaa tarjotaan nuorille.
Ehkäpä pitäisi kaivaa tuo aloitusosa esiin leirikuvauksen vuoksi. Selitetäänkö siinä Tapion ja Moonan ikäero? Koska siitä en päässyt tässä kirjassa kärryille, miten Tapion ja Moonan ystävyys on syntynyt. Jos sarja alkaa Prometheus-leirillä ja Tapio ja Moona ovat eri-ikäisiä, eivät he mitenkään ole voineet olla kumpikin leiriläisiä, vai voivatko? Onko Moona ollut isosena vai mistä on kyse?
VastaaPoistaEn ole lukenut tätä enkä muitakaan kirjailijalta, mutta Kirjanurkkauksen Zephyr esitteli kaksi Simukan kirjaa blogissaa; Minuuttivalssin ja Kun enkelit katsovat muualle. Ne saatan jopa lukeakin, kun niissä käsitellään tyttöjen välistä rakkautta. Tosin tunnen edelleen hieman epäluuloa nuortenkirjoja kohtaan, kun olen jo niin kauan lukenut sujuvasti aikuisten puolelta.
VastaaPoistaHei Salla
VastaaPoistaLuin vain puolisilmällä tämän arviointisi, kun minullekin on tämä kirja kolahtanut postiluukusta ja haluan lukea mahdollisimman "vapaasti", ilman ennakkoasenteita. Tuli vaan mieleeni, että sellainen vanhempi nuortenkirja (vihreä kirjasto sarjaa) on kuin Saviminä, joka kertoo nuoren tytön uskonnollisesta heräämisestä. Se on ollut kaupassani, mutta en ole sitä itse lukenut. Jos se tulisi sinua vastaan jossain antikvariaatissa, jos kiertelet. Rannelan Taivaan tuuliin kirjaa en ole lukenut, mutta olen kovasti kuullut kehuja siitä. Terhikin on muuten Tampereelta!
Anki, olitkin mielessäni kun puhuin kirjabloggaajalukiolaisista. :) Toisaalta, sä olisit loistava koekaniini tämän suhteen, voisit ihan oikeasti arvioida että kuinka hyvin tämä osuu ja uppoaa tämän hetken lukiolaiseen!
VastaaPoistaSara, kiitti Saviminä-vinkistä! Katotaan jos sen jostain bongaisi.
Olen kirjoittanut, että Tapio on leiriläinen ja pari vuotta vanhempi Moona leirin apuohjaaja, joten sillä ikäero on selitetty. Onneksi kirjoitukset ja muistiinpanot ovat tallessa!
VastaaPoistaKiva kun kirjoitit tästä kirjasta! Olen lukenut kaikki Simukan kirjat vähän niin kuin vanhasta muistista, kun niihin nuoruudessani tutustuin, siksi Moona ja Tapio -kirjatkin on luettu, vaikken niistä erityisemmin välitä. Kirjat on kirjoitettu ihan sujuvasti, mutta jotenkin heidän elämänsä ei ole sitä tyypillisintä nuorten elämää, ts. henkilöiden ongelmat ja asiat joista keskustellaan ovat kuin aikuisten. Esim. yhdessä osassa yläkoululainen Tapio tarkastaa enonsa väitöskirjasta joitain laskuja. Ehkä aiheet sopivat tähän kirjaan paremmin, kun molemmat ovat jo lukiossa. Pakko kuitenkin suositella jo täällä aiemmin esiintulleita Kun enkelit katsovat muualle ja Minuuttivalssia, ne ovat paljon parempia.
VastaaPoistaHyvä tietää, noitahan vois joskus vilkaista. Ja Susa, just tuollainen fiilis minullekin vähän tuli. Että oltiin jo melkein nuorten aikuisten ihmissuhdemaailmassa, sen tyylisesti Moonakin välillä asioitaan pohti.
VastaaPoistaProtun "isonen" = apuohjaaja eli appari. Vanhoja protulaisiahan Simukka toki itsekin on :)
VastaaPoistaOk, protuleiri ois kyllä kiinnostava aihe.
VastaaPoistaAloitin juuri tämän kirjan lukemisen. Olen lukenut kaikki aiemmat osat ja pintaraapaisuja ne tuntuvat olevan asiaan kuin asiaan.
VastaaPoistaMielestäni tässä sarjassa on yksi hyvin merkittävä vika. Ensimmäinen kirja ilmestyi nimittäin viisi vuotta sitten, mutta nyt, viidennessä osassa, ensimmäisen kirjan tapahtumista on kulunut vasta vuosi! Kaikki ensimmäisen osan lukijathan ehtivät tässä välissä jo kasvaa sarjasta ohi. Olin itse jo 20-vuotias kun aloin lukea tätä sarjaa ja silloin ero 15- ja 17-vuotiaisiin päähenkilöihin oli jo melko suuri. Ja nyt olen 25 ja Tapio 16 ja Moona 18. Muistelen, että tätä sarjaa olisi tulossa seitsemän osaa ja tällä julkaisutahdilla olen jo kolmikymppinen kun Tapio junnaa edelleen lukiossa!
Sitä paitsi kirjan alkumetreillä oli paha "klaffivirhe": Tampereen yliopistossa taidehistorian aineen opetus lakkautettiin jo pari vuotta sitten.
Varsinkin tuollaiset klaffivirheet romuttavat uskottavuuden, vaikka ne liittyisivätkin johonkin sivuseikkaan.
VastaaPoista