lauantai 15. tammikuuta 2011

Rauha S. Virtanen: Virva Seljan yksityisasia

Rauha S. Virtasen kirjan Virva Seljan yksityisasia ostin syksyllä Saran pitämästä Tyttökirjaklassikot-verkkokaupasta. Kirjassa oli erittäin hyväkuntoiset kansipaperit tallella, mikä oli ihanaa - nämä Maija Karman kansikuvat ovat lumoavia. Nuortenkirjat ovat periaatteessa nopeaa luettavaa, mutta minä uppouduin kirjaan päiväkausiksi, luin sitä hitaasti, intensiivisesti ja eläytyen. Virtasen Wikipedia-sivu kertoo, että tämä kirja on ilmestynyt alun perin vuonna 1960, minä olen sitä ensimmäisiä kertoja lukenut koululaisena joskus 1980- ja 1990-lukujen taitteessa. Virtanen lienee tehnyt jonkin sortin ennätyksen, sillä kuuden Selja-kirjan sarja alkoi vuonna 1955 ja viimeinen osa ilmestyi vuonna 2009.

Tällainen kirja, jota on lukenut lapsena ja nuorena ja nyt lukee uudelleen aikuisena, antaa kaksi lukuelämystä samalla kertaa. Toinen lukutaso on aikuisen: tekstin rakennetta ja tyyliä arvioi ja arvottaa, ajankuvaukseen kiinnittää huomiota, tarkkailee kirjan tapahtumia etäältä. Toinen lukutaso on aikamatka oman pään sisään: muistaa todella vahvasti, miltä kirjaa lukiessa nuorena tuntui ja mitkä asiat silloin sävähdyttivät ja tekivät vaikutuksen.

Kirja kertoo Seljan perheen elämässä, nimihenkilönä on kolmas tytär Virva. Häneen voivat kaikki naispuoliset kirjaharrastajat samaistua: hän on haaveellinen ja hiljainen lukutoukka, jota perhe pitää vähän kömpelönä ja ujona. 16-vuotias Virva on tutustunut lähellä asuvaan Jussiin, joka on eristäytynyt kotiinsa polion halvauttamien jalkojen vuoksi. Virva alkaa käydä tapaamassa Jussia, mutta hän ei halua kertoa perheelleen tästä mitään, vaan haluaa pitää Jussin omana yksityisasianaan.

Kirjassa on kohtaus, jossa Virva lainaa ystävältään kanoottia, koska Jussi haluaa tehdä öisen kanoottiretken purolla. Tämä kohtaus teki minuun voimakkaan vaikutuksen nuorena. Jussi ja Virva siteeraavat Rimbaud'n runoa - Jussi pitää Tuomas Anhavan suomennoksesta Juopunut pursi ja Virva Kaarlo Sarkian suomennoksesta Humaltunut venhe. En nuorena tuntenut Rimbaud'ia, Anhavaa tai Sarkiaa enkä runoakaan - mutta nyt, Internet-aikaan, on helppo tarkistaa, että mitenkäs se runo oikein menee. Juopunutta purtta en löytänyt netistä, mutta Humaltuneen venheen voi lukea Helsingin kaupunginkirjaston sivulta. Virvan suosikkirunoilijaa Sarkiaa en vieläkään ole lukenut yhtään, mutta Wikipedia-sivun perusteella hänellä on ollut mielenkiintoinen elämä ja hänen runoutensa vaikuttaisi ehdottomasti tutustumisen arvoiselta.

Virtasella on hämmästyttävä taito kuvata nuoren ihmisen tunne-elämää siten, että kirjaan voi samaistua sekä nuori että aikuinen. 16-vuotias Virva elää lapsuuden ja aikuisuuden rajamailla. Kun hän ei kerro iltaretkistään kotona, perheenjäsenet hermostuvat ja erityisesti Seljan uusperheen (tätä sanaa ei kirjan ilmestymisaikana varmaankaan vielä käytetty eikä sitä kirjassakaan käytetä) äiti Rea epäilee Virvaa eikä luota häneen. Virva vakuuttaa olevansa luottamuksen arvoinen, mutta ei halua avata kaikkea itsestään kotona. Nuori suuntautuu jo kotoa ulospäin, rakentaa omaa elämäänsä, mutta on samaan aikaan vahvasti kiinni perheessään. Kunnioittavatko aikuiset tätä 16-vuotiaan halua? Suhtautuvatko he "yksityisasiaan" luottavasti vai vaativasti?

Nuoren ja aikuisen lukukokemuksen eroavaisuudet tuntuivat erityisen voimakkailta Jussin äidin, rouva Raunion, hahmon kohdalla. Jussi suhtautuu äitiinsä katkerasti. Perheen isä on alkoholistiparantolassa ja äiti työskentelee Kaunis Kolttu Oy:n myyntipäällikkönä. Jussi kokee, että äiti laiminlyö häntä ja seurustelee hänen selkänsä takana vieraan miehen, rakennusmestari Hukkalan kanssa. Virvaa ahdistaa Jussin perhekuvion seuraaminen, mutta hänkin tutustuu rouva Raunioon ja päätyy keskustelemaan tämän kanssa myös kahden kesken.

Nuorena rouva Raunio - jonka tyylikästä pukeutumista, huolellista kauneudenhoitoa ja "virkahymyä" kirjassa kuvataan paljon - tuntui jonkinlaiselta pelottavalta femme fatalelta, itsekkäältä kotkalta jota pitikin pelätä ja epäillä. Nyt aikuisena hahmo näyttäytyy paljon ymmärrettävämpänä: miksi alkoholistin vaimon pitäisikään uhrautua miehensä hyväksi?

Kahden lukutason kokemus oli minulle tärkeä, mutta lukiessa ehdin ihailla myös Rauha S. Virtasen taitavaa romaanitekniikkaa. Virva Seljan yksityisasia on teknisesti hyvä romaani, ei mikään hätäinen ja nuoria aliarvioiva huiskaisu, jonkalaisia nuortenkirjoja myös näkee. Ei mikään ihme, että kirja on kestänyt aikaa jo 50 vuotta. Sillä kirjoittipa kirjailija järeitä, sotaan ja politiikkaan uppoutuvia eepoksia tai tällaisia pieneen perhepiiriin keskittyviä kuvauksia, pitää kirjassa olla draaman kaari kunnossa. Siinä pitää olla alku, keskikohta ja loppu, jännitteitä pitää rakentaa ja purkaa, luoda sisäkkäisiä kehiä. Tämän Virtanen osaa.

Kuten aiemmin lukemassani Ruususessa, myös tässä kirjassa ajankuva näyttäytyy viehättävänä nostalgiana. Televisio ja chili - jota kirjassa sanotaan tšiliksi - olivat vielä uutuuksia, 16-vuotiaiden käytöskoodiin kuului niiata tutuille aikuisille, puhelut käytiin soittamassa kaupasta tai puhelinkioskista. Nuorena en yleensä osannut laittaa vanhoja kirjoja oikeisiin aikaraameihin, joten tällaiset yksityiskohdat saattoivat ihmetyttää, mutta yleensä kai sivuutin ne nopeasti, eivätkä ne häirinneet lukukokemusta. 

Lapsen ja nuoren eläytymiskyky on verrattomasti parempi kuin aikuisen. Siksi lapsena ja nuorena kannattaa lukea kirjoja. Virva Seljan yksityisasian voi erinomaisesti lukea aikuisenakin ja nauttia hyvästä nuortenkirjasta, mutta tällaisen kahden tason lukukokemuksen voi saavuttaa vain silloin, jos kirjan on lukenut nuorena ja eläytynyt siihen nuoren ihmisen intensiteetillä.

12 kommenttia:

  1. Kommentoinkin heti tuoreeltaan, kun päivitykseni ilmestyi Bloggerin hallintapaneeliin. Alkuun kiitos hyvästä luotauksesta lapsuuteni ehkä merkittävimmän kirjasarjan yhteen teokseen.

    Virva Seljan yksityisasia on aina ollut minulle hankalin Selja-kirja. Hankalin siksi, että nyt aikuisena olen tajunnut juuri Virvan olleen eniten itseni kaltainen, vaikka olisin halunnut reipas (miltei amerikkalaishenkinen) Kris. Lapsena en pitänyt tästä kirjasta, koska Virva ärsytti minua, myöhemmin taas olen rakastanut kirjaa niin, että nostin sen itselleni merkittävimmäksi tyttökirjaksi Iiris rukan ohella, kun Sara viime kesänä blogissaan kyseli lukijoidensa tyttökirjasuosikkeja.

    Virva Seljan yksityisasia, kuten koko Selja-sarja, on samaan aikaan nykylukijalle herttainen (kuinka viaton onkaan 16-vuotiaan maailma, jopa salaisuuksineen kaikkineen) ja yhteiskunnallinen, kun ajattelee juuri Jussin isää tai vaikkapa naapurissa asunutta Heinosen perhettä. Omalla tavallaan nämä kirjat myös ennakoivat opiskelijaliikehdintää, josta olikin enemmän Linnussa pulpetissa ja Joulukuusivarkaudessa. Eikös Virtanen itse ollut poliittisesti aktiivinen?

    Minäkin olen lukenut Selja-kirjoja läpi koko elämäni. Ensimmäisen kerran varhaisteininä 80-luvun puolivälissä, sitten uudestaan lukiolaisena, yliopisto-opiskelijana (yhteen esseeseenkin) ja vielä aikuisenakin pari kertaa. Joka kerta nämä antavat paljon, mutta olen ehkä lukenut ne liiankin usein, koska en osaa enää analysoida Seljoja. Siksi mietin tarttumista johonkin toiseen Rauha S. Virtasen kirjaan. Esimerkiksi mainitsemasi Ruususen olen lukenut vain kerran yli 20 vuotta sitten, myös Tuletko sisarekseni-kirjan luin viimeksi 90-luvun alussa opintoja aloitellessani. Ehkä olisi aika tarttua niihin.

    VastaaPoista
  2. Minäkin muistan että tämä kirja tuntui nuorena joten pelottavalta, varmaan juuri kirjan alkupuolen tunnelman salamyhkäisyyden vuoksi. Vielä pelottavammalta, suorastaan ahdistavalta, tuntui kuitenkin Tuntematon Selja. Näin jälkikäteen siihen ei löydy mitään rationaalista syytä, koska kirjathan ovat tapahtumiltaan kuitenkin varsinkin kilttejä. Vahva tunnelmanluoja Virtanen siis on!

    Joulukuusivarkaus ja Lintu pulpetissa olisi kiva jossain vaiheessa lukea uudestaan, niiden lukemisesta on aikaa. Luumupuu kukkii oli tunnelmaltaan tosi kiva.

    Sitä ennen aion kuitenkin lukea Seljojen uusimman osan Seljan Tuli ja Lumi, kunhan kirjapinossa siihen asti pääsen.

    VastaaPoista
  3. Hieno löytö kansipapereineen :-)

    Selja-kirjat löytyvät hyllystäni ( paitsi tämä kaikkein uusin ), ne ovat minulle rakkaita ja tärkeitä, lähes puhkiluettuja. Itse pidin eniten Margaritasta, hän oli jotenkin niin eksoottisen viehättävä kaikkien tavallisten keskellä. Ja ihastuttavan temperamenttinen ;-) Pidän ehkä eniten kahdesta ensimmäisestä Selja-kirjasta.Oikeastaan mitään lisättävää ei tähän arvioosi ole, ajattelen aivan samoin.

    Virtasen kirjat ovat kaikki kestäneet aikaa varsin hyvin.

    VastaaPoista
  4. Margarita onkin mielenkiintoinen hahmo - toisaalta romantisoitu meksikolaisine isoisineen, toisaalta hyvinkin juureva räiskähtelyineen.

    Virtasen poliittisuudesta vielä - sellainen mielikuva minullakin on, että hän on siviilissä vasemmalle kallellaan, mutta onko hänellä ollut varsinaista poliittista uraa, sitä en tiedä, eikä pikagoogletuksellakaan mainintoja löytynyt. (Ja joo, google ei todellakaan ole ainoa tiedon lähde, mutta pikaisiin tarkistuksiin se on yleensä ensimmäinen apuvälineeni...)

    VastaaPoista
  5. Muistelen samaa poliittista suuntaa tuosta Virtasen poliittisuudesta. Olisiko ollut jossain lehtihaastattelussa männävuosina. :)

    VastaaPoista
  6. Hauska idea tämä lukea uudelleen nuoruuden suosikeita. Joskus on kyllä käynyt tylsästikin, muistan kun luin aikuisena uudelleen Garcia Marquezin Sadan vuoden yksinäisyyden eikä se kolahtanutkaan enää samalla tavoin kuin 17 vuotiaana.
    Mutta nyt aion kaivaa Linnun pulpetista, tai tarkemmin sanottuna lastenkirjaston varastosta. Olen varmaan lukenut sen aika pienenä satukirjojen väliin, koskan muistan kuinka järisyttävältä tuntui, että joku kirjoitti ihan oikeasta elämästä!

    VastaaPoista
  7. Joo, joskus näissä lapsuuden ja nuoruuden suosikeissa voi käydä niinkin, ettei se kirja olekaan yhtään niin hyvä kuin muisti... se riski tässä on! Mutta täytyy sanoa, että nämä kokeilut ovat olleet reippaasti plussan puolella, harvassa ovat pettymykset olleet. :)

    VastaaPoista
  8. Hei Salla ja kiitos taas kun mainostit pientä verkkokirjakauppaani, jossa Virtasen kirjat kyllä menee nopeasti aina kun vaan saan niitä! Suosittuja siis ovat edelleen!

    Minulla on erilainen lukukokemus Selja-sarjasta, kun vasta aikuisena eikä niin kovin kauan sitten luin ne kaikki. Mutta aivan mahtaviahan ne kirjat ovat ja ne kaksi uusinta ovat mielenkiintoista ajankuvaa Chilen vallankumouksesta. Siis se nuorten aktiivisuus ja poliittisuus aikaisemmissakin kirjoissa oli hämmästyttävää, kun vertaa nykyaikaan, jossa tuntuu että nuoret ovat hyvin vieraantuneita tämän päivän politiikasta.

    Virva on muuten suosikkini Seljan tytöistä ja Margarita on jotenkin ärsyttävä (näin aikuisen silmin). Nyt aloin miettimään tätä kirjojen välillä keinotekoistakin luokittelua nuorten ja aikuisten kirjoihin. En koe Selja-kirjoja pelkästään nuortenkirjoiksi, vaikka suurin osahan ne omassa nuoruudessaan on lukenut. Kirjoitin juuri äsken omaan blogiini yhdestä myös 50 vuotta vanhasta nuortenkirjasta, joka kestää aikaansa ja linkitin sinun blogisi mukaan. Hellevi Salminen voisi kiinnostaa sinua vai oletko lukenut jotain häneltä?

    VastaaPoista
  9. Oletko lukenut Virtasen teosta Lintu pulpetissa? Se on ainoa teos kirjailijalta, jonka itse olen lukenut ja ennen sitä en edes tiennyt Seljoista jne. Luin nuorena Tiinoja ja hevoskirjoja. Pitäisi varmana yrittää lukea niitä nyt uudelleen ja miettiä, että mitä ajattelin niistä nuorempana ja vastaako se mitään mielikuvaa nykyisin. :)

    VastaaPoista
  10. Tomomi: olen lukenut mutta siitä on sikana aikaa. Jäämme odottelemaan jos Erjan blogiin ilmestyisi siitä juttu lähiaikoina. :)

    Sara: Hellevi Salminen on nimenä tuttu, mutta en saa päähäni mitään vahvoja lukumuistoja. Tulen blogiisi virkistämään muistiani ja kommentoimaan. :)

    Ja nuortenkirjojen erottelu omaksi kategoriakseen on tosiaan vähän keinotekoista. Monet kirjat sopivat kaikenikäisille, lapsille, nuorille ja aikuisille.

    VastaaPoista
  11. Hei!
    Todella ihailen ja ihmettelen teitä kaikkia, jotka ehditte lukea kirjoja vielä aikuisenakin uudelleen! Itselläni ei oikein ole siihen tarmoa eikä aikaa. Ehkä pitäisi kuitenkin molempia sen verran hankkia?

    Nuorena kirjat kuuluukin (?) lukea moneen kertaan. Muistelen, että se oli ainakin itselle nautinto, jos kohta myös välttämättömyys. Pikkupaikkakunnan kirjaston tarjonta oli 1970-luvulla aika rajallinen, ja vaikka sainkin kirjoja myös omaksi lahjoina, kertyi niistä kuitenkin aika suppea kokoelma. Ahmimisiässä ainakin piti parhaat ja rakkaimmat lukea uudelleen ja uudelleen. Niinpä esim. Anna-kirjat ovatkin ajan patinoimat. Olen huomannut omalla tyttärelläni saman uudeelleenlukemishalun, vaikka nykyään kirjoja on saatavana vaikka kuinka paljon. Olen antanut omat kirjani lapsieni hyllyihin, ja aika hyvin niitä on luettukin. Mukavaa on vertailla nykynuoren kanssa lukukokemuksia. Esim. Annasta tyttärellä oli aika kirpeä arvio, jonka kyllä voin nyt aikuisena allekirjoittaa. Anna on jatko-osissa ärsyttävän virheetön ja hyvyyden perikuva!

    Seljat olivat aikanaan ihania, enkä ole arvannut lukea Virtasen tuoreinta lisäystä sarjaan. Muistan, että Virva luki vastoin vanhempien tahtoa Sinuhea. Pakkohan siihen oli itsekin tarttua! Kielletty kirja sentään ;)

    VastaaPoista
  12. Olen huomannut että lukijoissa on kahta koulukuntaa - toiset eivät lue mitään kirjoja uusiksi, toiset lukevat kirjoja uusiksi. :) Minä kuulun ehdottomasti jälkimmäiseen. Mielestäni hyvä kirja antaa eri lukukerroilla eri asioita, ei vähiten sen vuoksi että ihmisen kokemusmaailma muuttuu ajan myötä ja kirjoja tulkitsee eri ikäisenä eri tavalla.

    Lisäksi parhaat tarinat tulevat minulle niin tärkeiksi, että uusintalukeminen lienee tapa vahvistaa tarinan tulemista "omaksi" - sen muistaa paremmin, sen eri puolista voi nauttia paremmin ja siitä saa niitä eri asioita irti, kuten mainitsinkin.

    VastaaPoista