perjantai 28. tammikuuta 2011

Marja Leena Virtanen: Aida

Lukumakuni kaikkiruokaisuus ulottuu lehtiinkin: Aidasta innostuin, kun olin jossakin lukenut käsiin osuneesta ET-lehdestä kirjailija Marja Leena Virtasen haastattelun. Muistin, että ensikosketus kirjaan oli tullut jonkun blogin kautta. Yritin jäljittää kenen blogista olin kirjasta lukenut, mutten muistanut - Google antoi kuitenkin linkit Kirjahamsterin ja Kirjainten virrassa -blogien arvioihin.

Osallistuin maanantaina Unkarin tiede- ja kulttuurikeskuksen tilaisuuteen, josta kannattaa lukea marjiksen ja Jennin blogiraportit. Unkarilaista kirjallisuutta tuntevat suomalaiset kehuivat, että Unkarin kirjallisuus on siitä mukavaa, että siinä käsitellään muitakin aiheita kuin iänikuistä ihmissuhdeongelmissa vellomista. Määritelmä muistui oitis mieleen, kun rupesin lukemaan Aidaa. Kirja oli kyllä teknisesti ihan sujuva, mutta juuri sellaista Unkarin-tuntijoiden mainitsemaa tiukkapipoista, omaan napaan tuijottavaa märehtimistä. Kyllä kirjan keskiluokkaisilla henkilöhahmoilla on sitten kamalan vaikeaa!

Päähenkilö on Irene, jolle syntyy kirjan alussa ensimmäinen lapsenlapsi, Aida. Keskosena syntyneen Aidan terveys herättää huolta. Irenen avioliitto on laimentunut (tietenkin), hän käy katsomassa vanhaa äitiään vanhainkodissa ja tapaa kahta tytärtään. Hanna-tyttärellä on lapsettomuusongelmia, eikä Aida välttämättä tule koskaan saamaan pikkusisarusta. Sarita-tytärkin antaa miettimisen aihetta. Senja-äiti on vanhainkodin kauhu, oikukas, karkaileva ja kiroileva.

Kahvinjuontikirjallisuuden elementit olivat mukana, viininjuontikirjallisuudeksi päivitettynä:

"- Voinko olla jotenkin avuksi?
- Voit. Sulkemalla oven. Ei, sammuta toosa ja mene hakemaan viiniä. Hyvää ja kevyttä, sopii broilerin kanssa."

Minulle kirjan hahmot jäivät etäisiksi, ehkä senkin vuoksi että ongelmia läiskittiin esiin ja ratkottiin niin pikaista vauhtia, etten oikein ehtinyt edes mukaan kun niitä viuhui. Lisäksi ongelmia oli ahdettu mukaan vähän liikaa: oli lapsettomuutta, lesbopaljastumisia, uskottomuutta, lisää uskottomuutta ja vaikka mitä. Kummallisin loppuhuipentuma oli kirjan viime metreillä intensiivisesti käsitelty päähenkilön ulostus(!)ongelma.

Tuntuu että olen törmännyt suomalaisessa kirjallisuudessa aiemminkin siihen, että kirjasta ei uskalleta tehdä riittävän hauskaa, jotta se olisi mukavaa ihmissuhdeviihdettä, mutta kirjaan ei myöskään panna mitään sellaisia aineksia joka tekisi siitä taide-elämyksen. Tosikkomaiset perheongelmat jäävät ikävästi näiden kahden ääripään puoliväliin.

Kirjan takakannessa Aidaa verrataan Säädylliseen murhenäytelmään, mutta se menee mielestäni metsään. Kyllä Säädyllinen murhenäytelmä painii ihan eri sarjassa.

14 kommenttia:

  1. Kiitos linkityksestä! Mitä mieltä olit siitä, kun kirjan nimeksi oli valittu Aida? Entä miten mieshahmot toimivat sinun mielestäsi? Minulle miehet jäivät vielä etäisemmäksi kuin naiset, mutta oikeastaan kirjassa ei ollut yhtään miellyttävää henkilöhahmoa.


    Olet oikeassa siinä, että kirjaan oli ahdattu ihan liikaa ongelmia ja silti niitä käsiteltiin todella pintapuolisesti.
    Kirjoitinkin Marja Björkin Puuma-arvioon, että kirjan päähenkilö muistutti haahuilussaan Ireneä.

    VastaaPoista
  2. En Aida-nimeen kiinnittänyt sen kummempaa huomiota, onkos sinulla siitä joku vetävä tulkinta? :) Aidahan on oopperahahmon nimi.

    Mieshahmot jäivät etäisiksi. Aivan kuten sanoit, vielä etäisemmiksi kuin naiset.

    VastaaPoista
  3. Kiitos linkityksestä :). Minuakin kiinnostaisi kuulla tulkintaa nimestä. Luin jopa wikipediasta Aida-oopperan juonikuvauksen, enkä löytänyt siitä mitään yhtymäkohtaa kirjaan. Mutta miksi valita nimi, jonka kaikki tunnistavat oopperaksi, jos sitä ei puno juoneen?
    Olen samaa mieltä tuosta ihmissuhdeongelmissa vellomisesta. Siitä syystä kirjahyllyni onkin miesvoittoinen. Johtuuko se sitten siitä, että miehet ei vatvo ihmissuhteita yhtä paljon kuin naiskirjailijat, vai että pidän enemmän miesten tavasta käsitellä aihetta, onkin sitten pidemmän analyysin ja pohdiskelun takana. :)

    VastaaPoista
  4. Minun mielestäni tämä ihmissuhdevellonta ei ole mitenkään vain naisten vaiva. Esimerkiksi Joel Haahtelan Lumipäiväkirja on ihan samaa sarjaa: kaikilla on kauhean vaikeaa ja välillä juodaan kahvia. Luepa Réa vaikka Hilkka Raviloa, Sirpa Kähköstä tai Helvi Hämäläistä, saat jämäkkää ja terävää kirjallisuutta.

    Ja onhan minulla myös tuore vinkkilista: 100 naiskirjailijan kirjaa.

    Minusta suurin osa kirjallisuudesta on melko epäsukupuolittunutta, niin ettei tekstistä voisi päätellä, onko teos miehen vai naisen kirjoittama. Minä luen mielestäni melko lailla tasan kummankin sukupuolen edustajien kirjoittamia kirjoja. Eläydyn siis mielelläni vaikkapa Väinö Linnan sotakuvauksiin, Harri Sirolan kuvauksiin miehisen kunnian punnitsemisesta tai Arto Salmisen julmaan ja mustaan miesten maailmaan.

    Ja minusta on tärkeää, ettei lukuharrastaja tietoisesti välttelisi naisten kirjoittamia kirjoja, koska tilastollisesti miehet kuulemma keskittyvät lukemaan miesten kirjoittamia kirjoja, kun taas naiset lukevat sekä miesten että naisten kirjoittamia kirjoja.

    Parhaimillaan naisten kirjoittamista kirjoista saan irti sellaista universaalia sisaruuden tunnetta: joku muukin nainen on kokenut samantapaisia asioita eri aikana ja eri paikassa, kuin mitä minä olen kokenut.

    VastaaPoista
  5. Tästä tulikin mieleeni miesten suhtautuminen naiskirjailijoihin ihan oman pienen empiirisen ja jouluisen esimerkkini kautta.
    Äitini oli ostanut 3 uutuusdekkaria joululahjaksi sisarelleni, isälleni ja minulle, mutta hän ei nimennyt paketteja sen kummemmin.

    Saimme itse nostaa ja valita paketin summamutikassa. Sain Patricia Cornwellia ja sisareni sai Tess Gerritsenin. Isäni sai mieskirjailijan kirjan, mutta itse kirjailijan nimikin on jo unohtunut, sillä hän oli kolmikosta selkeästi tuntemattomin kirjailija. Mutta isäni oli tyytyväinen ja hihkui, että kävipä hyvä tuuri, että hän sai mieskirjailijan kirjan. Isäni edustaa vielä mielestäni ihmistyyppinä avarakatseista "antaa kaikkien kukkien kukkia" miehenmallia, mutta hänellä oli silti sellainen olo, että miehen kirjoittama kirja sopisi hänelle paremmin kuin nämä mainitsemani naisten kirjoittamat.

    Tämä tällaisena jutusteluna, mutta jäin silloin asiaa miettimään, koska itse luen kirjoja aika pitkälti miettimättä sukupuolisuutta. Muutaman kerran olen huomannut ajattelevani, että ei uskoisi että tämän on nainen/mies kirjoittanut, mutta pidän niin monenlaisista kirjoista, että sukupuolella ei ole väliä.

    VastaaPoista
  6. Minullakaan ei ollut mitään syytä, miksi juuri Aida oli valittu kirjan otsikoksi ja siksi uteliaana kyselinkin viisaammalta. :)

    VastaaPoista
  7. Hanna: hyvä esimerkki!

    Minullakin on lukeva isä ja hän kyllä lukee mielellään esimerkiksi Outi Pakkasen ja Eeva Tenhusen dekkareita. Minun lukumaussani tietyt "mieskirjallisuuden" vaikutteet ovat tosin myös periytyneet suoraan häneltä, kuten Väinö Linnan ja Veikko Huovisen lukeminen.

    Ilmeisesti toteamme, että Aida-tytön nimelle ei löytynyt yksittäistä perustetta ja mahdollisia kytköksiä Aida-oopperaan ei ole löytynyt.

    VastaaPoista
  8. Kiitos arviostasi:) Minulla on juuri nyt tämä kirja lainassa kirjastosta mutta en ole vielä ehtinyt aloittaa sen lukemista. palailen tänne luettuani kirjan;)

    VastaaPoista
  9. Kiitos vinkeistä, Sirpa Kähköstä olenkin jo lukenut. En välttele naiskirjailijoita, mutta olen huomannut että ne kirjat jotka saavat kunnian jäädä hyllyyni ovat useimmiten miesten kirjoittamia. Selityksenä voi toki olla myös se että pidän klassikoista ja naiskirjailijat olivat menneinä aikoina miehiä harvinaisempia, tunnetuista syistä.

    Ehkäpä Virtanen sitten vain pitää Aidasta. Minun mielestäni vain kirjan nimen pitäisi olla jotenkin merkityksellinen.. tässä tapauksessa kun kirja ei erityisemmin kertonut Aidasta ja ongelmatkaan eivät johtuneet hänestä niin jotenkin outoa nimetä kirja hänen mukaan.

    VastaaPoista
  10. Minäkin luin Aidan ilmestymisen aikoihin siitä muutamia suht mielenkiintoisia arvioita ja juonikuvauksia, mutta selailin jokin aika sitten kirjaa kirjastossa ja päätin jättää lainaamatta. Arviostasi päätellen luulen, että tein oikean valinnan. :)

    VastaaPoista
  11. Lähiöneidon lokikirja -blogissani on sinulle tunnustus (:

    VastaaPoista
  12. Kiitän kovasti, mutta kuittaan tämän kierroksen tunnustukset puolen vuoden takaisilla: ks. tämän jutun loppu. :)

    VastaaPoista
  13. Karoliina30.1.11

    Minä taas pidin tästä kirjasta. Jaksan kyllä yleensäkin lukea hyvin ihmissuhdepuintia, ja lisäksi minä suosin selkeäesti naiskirjailijoita, vaikkei sukupuoli missään nimessä ole syy jättää kirja lukematta. Tai lukea se. Naiset vain tuppaavat kirjoittamaan yleisesti ottaen enemmän minua kiinnostavista aiheista, ja mukava samastumistunne on sekin yleisempi.

    Karoliina

    VastaaPoista
  14. Kirjan aihe oli sellainen, että vaikka Pirjo Rissanen olisi hyvin voinut kirjoittaa siitä. Mutta Rissasen käsittelyssä henkilöhahmoista tulee yleensä lämpimiä ja helposti samaistuttavia. Minulla tässä samaistuminen jäi vähiin.

    VastaaPoista