Kaari Utrion Sunneva Jaarlintyttären ostin joskus viime vuonna divarin poistokärrystä. Myös jatko-osa Sunneva keisarin kaupungissa lähti mukaan, yhteishinta kirjoille oli yksi euro. Kirjoissa ei ollut kansipapereita tallella, mutta alkuperäistä Sunneva Jaarlintyttären kansikuvaa voi ihailla Utrion kotisivuilla Naiset ja viihde -artikkelin yhteydessä - kannattaa ehdottomasti lukea artikkeli kokonaan, siinä on erittäin mielenkiintoista kuvausta kirjojen aikalaisvastaanotosta.
Alun perin vuonna 1969 ilmestynyt Sunneva on Utrion toinen romaani. Utrion varhaistuotannon tyylin tunnistaa, mutta kokonaisuutena kirja on kestänyt aikaa mainiosti. Olen uppoutunut näihin teini-ikäisenä 1990-luvulla innokkaasti ja niin uppouduin vieläkin, vaikka hivenen kriittisempi lukija taidan nykyään ollakin. Sunnevaa on luettu hiljattain myös Jossun lukupäiväkirjassa, ja saman havainnon Jossu on tehnyt kuin minäkin: sankaritar muistuttaa jonkun verran 1960-luvulla suosittua Angelikaa. Pari Angelikaa olen itsekin joskus tainnut lukaista - mutta Angelikan Wikipedia-sivulta löytyi erittäin mielenkiintoinen tieto, sarjaa on kirjoitettu uusiksi viime vuosina.
Sunneva Jaarlintytär sijoittuu mielenkiintoiseen historian ajanjaksoon, 1100-luvulle. Varhaistuotannon tyyli näkyy erityisesti siinä, että Utrio on ahtanut kirjan todella täyteen toimintaa. Myöhemmissä kirjoissa maltetaan hetki hengähtää välillä, jolloin toimintakohtaukset pääsevät paremmin esille, mutta tässä kirjassa tapahtuu koko ajan. Kirja vilisee taisteluita, murhia ja murhayrityksiä, nälänhätiä, tulipaloja ja mentiinpä minne vaan, niin aina esiin putkahtaa himokkaita raakoja miehiä, jotka iskevät silmänsä Sunnevaan.
Kirja jakautuu neljään jaksoon. Ensimmäinen sijoittuu Ruotsiin, jossa kaunis 13-vuotias Sunneva - siis tuon ajan mukaan avioliittoikäinen - saa miesten päät sekaisin. Toinen jakso sijoittuu Bergeniin, Norjan kuningas Sverren hoviin. Tässä jaksossa Sunneva tapaa sankarin, upporikkaan sisilialaisen herttuan Rainulf de Hautevillen. Hömpän lakien - joita kirjasin ylös Ylämaan laulun luettuani - mukaan Sunneva tietenkin inhoaa Rainulfia kauheasti ja Rainulf taas tekee kaikkensa saadakseen neidon joko sänkyyn tai naimisiin tai molempia.
Sitä ennen pitää kuitenkin kokea kolmas ja neljäs jakso. Kolmas sijoittuu pakanalliseen Hämeeseen, jonne Sunneva joutuu orjaksi. Neljäs tapahtuu Ranskassa, jossa Sunneva kohtaa monia ajan historiallisia henkilöitä, kuten Alienor Akvitanialaisen, Filip II:n ja Juhana Maattoman.
Historiallisten romaanien ystävänä luin erittäin mielelläni jälleen kerran Utrion kuvauksia 1100-luvulta. Varsinkin Häme-jakso pisti miettimään, että toivottavasti tämänkaltaiset kirjat päätyvät erityisesti sellaisten ihmisten käsiin, jotka pitävät Suomea ja suomalaisuutta jotenkin pyhän muuttumattomana. Kun ei se sitä ole. Tarkastellaanpa vaikka evankelis-luterilaisuutta. Utrion kuvaamalla 1100-luvulla luterilaisuutta ei ollut vielä olemassakaan, eikä tulisi olemaan moneen vuosisataan. Ja ne lähetystyötä yrittäneet katoliset papit, jotka uskaltautuivat Hämeeseen, juoksutettiin uhrikarsikoissa kuoliaaksi. Hämäläiset palvoivat Ukkoa ja Raunia ja uhrasivat jumalilleen pyhissä pihlajalehdoissaan.
"Rainulf oli kyllä kuullut tästä uudesta maasta, jonne pyhä Eerik Jedvardinpoika oli tehnyt ristiretken vuosia sitten. Se oli maa, jossa pakanat hallitsivat ja papit surmattiin julmasti, jossa ei ollut lakia eikä järjestystä. Rainulf muisteli, että joku piispakin oli saanut surmansa Suomessa marttyyrina, ja paavi oli eräässä bullassaan moitiskellut suomalaisia pakanoita näiden hurjien ja jumalattomien tapojen vuoksi.
- Tiedätkö mitään Suomesta, jaarli?
- Se on villi ja kauhea maa täynnä pakanoita ja petoja, hän sanoi murheellisesti. Rainulf tarttui äkillisellä liikkeellä miekkansa kahvaan."
Mieleen myös juolahti, että onkohan kirjaan sijoitettu pienimuotoinen hommage Mika Waltarille. Sunneva nimittäin päätyy Vanajaveden rannalle, Vanhan Valtarin taloon. Panu Rajalan Unio mysticasta opin, että Mika Waltarin isoisä oli kotoisin Hämeen Hattulasta, Waltarin talosta. Sukututkijoiden nettikeskustelussa Waltarin sukujuuria selvitetään perusteellisesti.
Mikäli nimen valinta oli tarkoituksellinen, on se nyt arvioituna myös aika osuva. Utriota on tämän vuosituhannen puolella jo verrattu Mika Waltariin - tarkkoja, historiallisesti uskottavia ja kuohuvia historiallisia romaaneja kumpikin on kirjoittanut. Suomessa samaan tasoon ei ole moni yltänyt. Utrion tuore verrokki voisi olla Carita Forsgren, joka on julkaissut kaksi historiallista romaania. Minä en ole Forsgreniä lukenut - ehkä siksi, että kyllästyttävästi hän on valinnut sellaiset aiheet, joita on muualla jo käsitelty vaikka kuinka paljon, ensin Kaarina Maununtyttären ja sitten farao Ekhnatonin. No, pitäisi kai tutustua.
Vuonna 1969 Waltari on ollut jo luomisvoimansa ehtoopuolella, mutta hänen komea historiallisten romaanien sarjansa oli saanut päätöksen Ihmiskunnan vihollisten ilmestyttyä vuonna 1964. Utrio taas on toisella kirjallaan ollut vasta pitkän kirjailijanuransa alussa. Esikoisromaanin vastaanotto oli Utrion artikkelin perusteella murskaava, mutta niinpä hän muistelee Waltarinkin olleen "ylenkatsottu ajanvietekirjailija". Mahtoiko mestari Waltari itse saada vihiä nuoren kirjailijattaren tarinan sijoittumisesta Vanhaan Valtariin? Jatko-osassa Sunneva keisarin kaupungissa liikutaan kiehtovassa Konstantinopolissa, jota Waltari oli kuvannut loistavasti Johannes Angeloksessa.
Tulen lukemaan Sunnevan keisarin kaupungissa jossain vaiheessa, mutta taidan lukea väliin jotain muuta. Sunnevan toiminnantäyteys hieman uuvutti jopa tällaista Utrion ikifania. Sunneva-kirjoista ei ole taidettu hetkeen ottaa uusia painoksia, pikagoogletuksen perusteella tuorein painos tuntuisi olevan vuodelta 1979. Mahtaisiko Sunnevat saada joskus uusintapainoksena Kaarin kirjasto -sarjassa? Se on tyylikäs ja siinä julkaistut uusintapainokset Utrio tarkastaa kielellisesti - upea osoitus ammattitaidosta tämäkin, että haluaa käydä vanhat kirjansa läpi, jotta uusintapainos olisi varmasti priimaa.
Tekstit
Outoa synergiaa tai Jääskeläisen merkityshiukkasia ilmassa: kuuntelin elo-syyskuussa Johannes Angeloksen äänikirjana ja ajattelin että pitäisi lukea uudestaan Utrion Konstantinoliin sijoittuvia kirjoja. Sunnevan jatko ja Vaskilintu löytyisivät molemmat hyllystä. Ja se Nuori Johanneskin on vielä uudelleen lukematta. Ja Kiilusilmä feministi pitäisi etsiä. Runsauden pula on varmaan hyvä juttu...
VastaaPoistaMuuten, nuo hömpän lait ovat mahtavia, en ollut huomannutkaan sivuillasi :-)
M-hiukkasia tosiaan. :) Mulle Johannes Angelos oli niin kova elämys, että olen lukemisesta asti jo vähän odottanut, että koskas lukisin sen uudestaan.
VastaaPoistaVaskilinnun olen lukenut silloin kuin se ilmestyi, olisi siis korkea aika lukea se uudestaan. Samoin Tuulihaukka ja Yksisarvinen, ne ovat jotenkin samanhenkisiä kuin Vaskilintu. Utrion tuotantoon mahtuu aika selviä jaksoja, jolloin kirjoissa on tiettyjä piirteitä ja saman aikakauden kirjoissa on nähtävissä tyylillisiä yhteneväisyyksiä.
Eikä siis tarkoita mitään kirjojen kloonausta, vaan sitä että tyyli on hieman muuttunut aika ajoin.
Muistan itsekin välillä puutuneeni tuohon hengästyttävään toiminnantäyteisyyteen. Ehkä siksi niiden lukeminenkin välillä takkusi :P
VastaaPoistaNuo hömpän lait osuivat kyllä niin nappiin, nauroin ääneen! Kiitos siitä :D
Hivenen ohi aiheen, mutta olen haaveillut siitä, että kustantajat tarjoaisivat kansilehtipalvelun kotisivuillaan. Ostan myös kirjoja paljon antikvariaateista ja kirppareilta ja niistä puuttuu usein kansilehdet. Olisi ihana, jos pystyisi tulostamaan nettisivuilta varakansilehdet, jotka taitellaan kirjan päälle.
VastaaPoistaEn ole koskaan lukenut Utriota, vaikka olen aina ollut kiinnostunut historiallisista romaaneista.
Kivaa jos hömpän lait ovat maistuneet teille. :)
VastaaPoistaTomomi: mahtava idea, kannatetaan! Ja Utrion lukemista voin suositella 20 vuoden kokemuksella...
Hei Salla ja niin innostavan upea postaus! Laitoin muuten siihen 100:n naiskirjailijan listalle juuri tämän Sunnevan, kun muistan sen jotenkin niin hyvin, vaikka olenhan paljon lukenut Utriota siis ahminut murrosikäisenä ja oli vaikeaa siis valita. Muistatko Salla missä Utrion kirjassa kerrotaan Kaarina Maununtyttärestä ja Erik IV:stä? Se on jotenkin jäänyt mieleeni, mutta en muista kirjan nimeä.
VastaaPoistaNyt tämän postauksesi jälkeen mieleni tekee lukee Utriota ja Waltaria, tuli niin kaipaava
fiilis... historiaan ja hyvään tarinan kerrontaan. Kuten Sara Tarinatytössä toteaa on olemassa kahdenlaisia tosiasioita - sellaisia, jotka ovat totta ja sellaisia, jotka saattaisivat olla! :)
Hyvä linkki myös, kävin lukemassa Kaarin elämästä ja pisteliään kriittinen ja terävä artikkeli taas häneltä. Salla sun pitäisi joskus tavata hänet...
p.s. Angelikaa olen lukenut neljää osaa ja sitten kyllästyin. Joskus pitäisi taas jatkaa lisää!
Kiitos Sara :) Olen Utrion tavannut - olen ollut kuuntelemassa lukiolaisena häntä kun hän oli kirjailijavierailulla Kajaanissa. Muistona on omistuskirjoitus Tuulihaukassa. Juu ei siis ollut mikään ajatustenvaihtokohtaaminen, mutta minusta oli hienoa tavata hänet. :)
VastaaPoistaLisäksi sain häneltä kesällä 2006 kauniin postikortin, kun lähetin hänelle "fanipostina" Isabella-kirjoitukseni. Se on siellä Tuulihaukan välissä tallessa. :)
Mutta Kaarina Maununtyttärestä pistit pahan - yritin muistella lukemiani, ensin veikkasin Aatelisneito, porvaristyttöä, mutta huti taisi mennä. Muistaisikohan kukaan muu paremmin?
Sen sijaan Mika Waltarihan on kirjoittanut romaanin nimeltä Kaarina Maununtytär.
Hei!
VastaaPoistaAivan mainio tuo Hömpän lait -luonnehdintasi! Pitää NIIN paikkaansa :)) Rouvaporno on myös mainio termi. Sitä Utrionkin kirjoissa (ainakin alkupään tuotannossa muistaakseni) harrastetaan melkoisesti, ja seksi niissä taisi murrosikäisenä eniten kiinnostaa, vaikka historiakin oli jo silloin lemppariaiheita minullakin. Nuorena luin Utriota aika paljon, mutta silloin kun Vaskilintu ja nuo muut tiiliskivet ilmestyivät, en oikein ollut niistä innoissani. Ainakin jotkut muistelisin niistäkin lukeneeni. Nyt olen taas lukenut häneltä melkein kaikki viiden vuoden sisään ilmestyneet 1800-luvulle sijoittuvat epookkiromaanit, kuten niitä nimitetään. Olen niistä pitänyt. Utrio asuu melko lähellä ja esim. Vaitelias perillinen sijoittuu maantieteellisesti ihan lähiseuduille, mikä vielä lisää kiinnostavuutta.
Tarvitsen välillä ihan hömppää luettavaa. En juuri katso tv:stä kevyitä sarjoja tms., joten jotenkin on aivot saatava vapaalle ja sielu myös. Dekkarit ovat hyvä keino, jollei satu liian synkkä, verinen tai pelottava käteen. Romanttinen viihde on luotettavampaa. Nuorena ahmin äidin hyllystä Angelica-sarjan ja kirjastosta lainasimme kavereitten kanssa porukkaan Catherine- ja Marianne-kirjoja, jotka olivat Angelican kopiota. Muistan myös Angelica-elokuvat televisiosta!
Nyt romanttisen hömpän tarpeen täyttää Diana Gabaldonin aikamatkaajasarja. Olen kahlannut tuhatsivuisia järkäleitä sitä mukaan kun ne on käännetty. Nyt olen pidätellyt itseäni, enkä ole vielä ostanut uusinta Luiden kaikua (35 euroa!!). Rouvapornoa on kosolti, samoin historiaa yllin kyllin. Lisäksi kiinnostus Skotlantiin on herännyt, vaikka tarina onkin siirtynyt Pohjois-Amerikkaan. Uusimmassa osassa ainakin osa tapahtuu taas nyky-Skotlannissa. Jotenkin tuo yliluonnollinen ajassa liikkuminen kiehtoo.
Carita Forsgrenin molemmat romaanit olen lukenut. Yhdyn mielipiteeseesi tylsästä aihevalinnasta, lisäksi on ihmetyttänyt aihevalinnassa erityisesti se, että molemmista aiheista on kirjoittanut Waltari. Aika vaikea haastettava! Aiheita nyt kuitenkin luulisi historiassa piisaavan.
Kiitos Kirsi. :) Ympäri mennään, yhteen tullaan: tuossa linkkaamassani Utrion artikkelissa hän selittää termin historian näin: "Muistaakseni vuonna 1973 Heikki Peltonen Demarissa keksi ilmaisun ”rouvasporno”. Se suututti minut todella. Miehille tarkoitettua pornografia lisääntyi räjähdysmäisesti 70-luvulla, ja sitä pidettiin heidän luonnollisena oikeutenaan." Joten löytyipä senkin sanan etymologia...
VastaaPoistaMinä tervehdin ilolla Diana Gabaldonin esikoisromaania silloin kuin se suomennettiin. Valitettavasti kirja oli minulle lukuelämyksenä järkyttävä. Komea sankari Jamie oli pantu puhumaan mää-sää-murretta, ja se loi niin kornin kontrastin romanttiselle seikkailulle, että se romahdutti kaiken illuusion. Ja en tainnut Gabaldonin tyylistä muutenkaan niin välittää, muuten olisin lukenut hänen kirjojaan lisää, nyt ovat jääneet koskematta.
Pakko kommentoida tuohon Jamien "kaameaan mää-sää-murteeseen". Englanninkielisessä alkuteoksessa Jamie - ja kaikki muutkin skotit - puhuvat englantia vahvalla skottiaksentilla, joten pakkohan suomentajan oli huomioida se käännöksessä. Skotithan sitäpaitsi eivät vielä siihen aikaan puhuneet englantia äidinkielenään, joten täydellisen korrekti kirjakieli olisi ollut suomennoksessa aivan harvinaisen kökkö ratkaisu! Makuasiahan se tietysti on, mutta minusta skottilainen puhetapa oli suomennettu ihanasti, koska murre kuulostaa hyvin paljon omaltani.
PoistaSkotlannin murteen käännös on kieltämättä aika kammottavaa, mutta jotenkin siihenkin sitten vain tottui tai turtui,kun tarina kuitenkin oli aika kiehtova. Meno on kyllä hyytynyt, ja jotkut sarjan osat ovat olleet aika puuduttavia. Henkilöitä on tolkuttomasti, eikä vuoden tai puolenkaan vuoden jälkeen enää onnistu palauttamaan kaikkia ihmisiä, paikkoja ja juonenkäänteitä mieleensä.
VastaaPoistaNo hyvä tietää etten ole menettänyt mitään olennaista... Toisaalta harmi, kyllä uudet tasokkaat kirjailijat ovat tervetulleita loihtimaan ihania historiallis-romanttisia seikkailuja. Hyvä viihde on helskutin vaikea laji, ainakin päätellen siitä, kuinka paljon huonoa viihdettä julkaistaan.
VastaaPoistaSunneva Jaarlintytär ja Sunneva keisarin kaupungissa olivat nuorena ihan lemppareita, mutta olen lukenut niitä myöhemminkin. Näissä vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää, ja sain myös paljon historiatietoa. Ihailen Utrion taitoa tehdä historiaa eläväksi ja samalla kirjoittaa taitavaa viihdettä. - En myöskään muistaisi Utrion kirjoittaneen Kaarina Maununtyttärestä ja Erik IV:stä, vaikka monet erityisesti hänen uransa alkuvaiheen kirjat sijoittuvatkin 1500-luvulle (esim. esikoisteos Kartanonherra ja kaunis Kirstin, myöh. Kirstin).
VastaaPoistaJoo, Utrion kirjoista minäkin tunnen oppineeni huiman paljon historiaa - vaikka näin ei tietenkään saisi sanoa, vaan pitäisi lukea vain oikeita tutkimusteoksia tai mieluiten vain pelkkiä alkuperäislähteitä. :)
VastaaPoistaVoi vitsit, etten tätä aijoissa huomannut.. Sunneva jaarlintyttö viehätti 16 vee paljonkin ja nostalgian vuoksi on hakusessa kakkososa, tosin Utriolla on paljon parempia teoksia kun tämä, mutta tämä oli luultavasti toinen jonka hän julkaisi.. ensimmäinen taisi olla se Kaunis Kirstin:)
VastaaPoistaMinä tykkäsin tästä edelleen! Pistäpä nettidivareihin kyselyä, Antikka.net on oma suosikkini.
VastaaPoista