Hih, tästähän tuli ennätyspäivä. Kaksi luettua kirjaa! Mutta en nyt sentään ole kahta kirjaa vetäissyt kannesta kanteen, vaan tämä on ollut taas tällaista, että on monta kirjaa kesken yhtä aikaa, ja sateinen sunnuntai onkin mennyt köllötellessä ja kirjoja loppuun lukiessa.Aatelisneito, porvaristyttö on tullut tilailtua Huuto.netistä jo joskus viime talvena. Luonnollisesti olen tämänkin Utrion lukenut ainakin kerran tai kahdesti jo aiemmin. Edelliskerrasta oli aikaa, kovin vahvoja muistikuvia kirjan juonesta ei ollut. Niinpä lukukokemus olikin virkistävän uudentuntuinen. Kirja sijoittuu Kustaa Vaasan aikaan, mikä oli antoisaa koska luin vähän aikaa sitten Heikki Ylikankaan tuoreen Suomen historian solmukohtia -kirjan lehden arvostelukappaleena. Siinäkin käsiteltiin perusteellisesti Kustaa Vaasan ajan myllerryksiä, ja oli mukava lukea saman aikakauden tapahtumista Utrion käsittelemänä.
Kirja on Utrion 1970-luvun tuotantoa. Tuon ajan tuotanto erottuu mielestäni tyylillisesti hänen edellisen vuosikymmenen kirjoistaan - romantiikkaa on vähennetty. Samoin hänen 1980-luvun kirjansa ovat mielestäni tyylillisesti erilaisia - niissä on pääpaino siirtynyt taas enemmän kohti pääparin rakkaustarinaa. Nämä 1970-luvun kirjat ovat enemmän eeposmaisia - pääpaino on sukuhistoriassa ja yhteiskunnallisissa muutoksissa, päähenkilöt ovat ikään kuin vain osa tapahtumien kulkua. Heidän elämästään ei välttämättä yritetäkään muodostaa loogista tarinaa, jossa on punainen lanka - ja kenenkäs elämä sellaista muka oikeastikaan olisi? Niinpä ensinnäkin kirjan nimi on jo hieman harhaanjohtava, koska sekä "aatelisneito", kuningas Kustaa Vaasan sisar Margareeta Eerikintytär Vaasa, että "porvaristyttö", uskonpuhdistaja Petrus Särkilahden sisar Ursula Niklaantytär Särkilahti ovat naimisissa olevia perheenäitejä. Margareeta esitellään perheenäitinä heti, kun hän tulee kirjaan mukaan, ja Ursulakin on raskaana jo parinkymmenen ensimmäisen sivun jälkeen. Populaari-blogin sivuilla esitellään kirjan kansi ja kommentitkin ovat melko vähätteleviä. Suosittelen lämpimästi kirjan lukemista ja tietojen petraamista. :)
Utrio on kirjoittanut paljon sydänkeskiajalle sijoittuvia kirjoja, ja tämä 1500-luvulle sijoittuva tarina onkin siinä mielessä erilainen, että muutokset tuulet puhaltavat jo lujasti, voimakkaimpana outo, uusi, saksalaisen Martti Lutherin vallankumouksellinen uskonnollinen julistus. Vaikka Ursula fiktiivinen henkilö onkin, on hänen kirjassa esiintyvä veljensä Petrus historiallinen henkilö, kuten tästä Särkilahden sukupuusta voi tarkastaa. Nautinkin todella paljon tästä Utrion tavasta kirjoittaa tarinoissaan todelliset historialliset tapahtumat osaksi romaaneitaan. Näistä sitä oppii. Yksi erityisen kiehtova jakso kirjassa oli Kuusiston piispanlinnan hävittäminen Kustaa Vaasan käskystä. Museovirasto on tehnyt aiheesta hyvät nettisivut.
Kokonaisuutena olisi väärin leimata kirja hömpäksi, vaikka kansikuvan ja nimen perusteella saattaisi muuta luulla. Tosin ei siinä mitään pahaa ole, jos lukee kirjan luullen tarttuvansa harlekiiniin. Saapahan samalla tuhdin annoksen historiaa ja Utrion mainiota huumorintajua. Ja kyllä sitä lemmiskelyä ja lihan värinääkin löytyy. Tykkäsin erityisesti Ursulan hahmosta - hän on kuin Kauniiden ja rohkeiden Brooke, joka syöksyy päätä pahkaa, ihailtavalla varmuudella mitä typerimpiin ihmissuhteisiin. Samoin tosin toimii myös Margareeta. Molemmat naiset rakastuvat tahoillaan mieheen, jonka kanssa eläminen tuottaa heille itselleen vain onnettomuutta. Silti jaksetaan rakastaa, olipa mies kuinka sika tahansa. Ursula tosin oppii läksynsä, kun tilanne kärjistyy niin äärimmilleen, että siinä on jo pakko oppia.
Utrion huumorintaju on tosiaan mitä mainioin. Hän ei ole siinä mielessä kuoliaaksinaurattaja, että ujuttaisi kirjoihinsa mitään räikeitä vitsejä, mutta hänen käsityksensä ihmisluonteesta ja ihmisen motiiveista on erinomaisen sarkastinen. Ihmiset kuvataan salavihkaisesti naureskellen ahneina, itsekkäinä, typerinä ja lyhytnäköisinä - mikä ei tietenkään ole mitenkään epätodellinen kuva. Minua huvitti esimerkiksi turkulaisten kuvitelma oman kaupunkinsa erinomaisuudesta - samalla laillahan nykypäivänkin suomalaiset saattavat kuvitella, että Suomi ja suomalaisuus on jotain ylivertaisen ihmeellistä.
"Rouvaskamarissa kyyhötettiin tulen ääressä ja kuunneltiin Jan Klaunpojan kertomusta Roomasta, maailman pääkaupungista jossa asuivat sekä Pyhä Isä että kaikki maailman kuviteltavissa olevat paheet ja näiden lisäksi maailman suurimmat taiteilijat. Taiteilijoista ei tosin kukaan ollut koskaan kuullut mitään, mutta olihan jokainen sentään nähnyt tuomiokirkon upeat maalaukset ja pyhimyspatsaat niin että yksinkertaisinkin ymmärsi minkälaisia kuvia maailmassa saattoi olla. Herra Jan hymyili kyllä säälivästi kun hänelle selitettiin tuomiokirkon aarteita, mutta se johtui siitä, että herra Jan ei ollut vielä käynyt kirkossa."
Uskonpuhdistuksen alkuun sijoittuva kirja sai minut myös pohtimaan Suomen pitkää katolista historiaa. Utrio luonnollisestikin joutuu kirjoittamaan paljon uskonnosta ja kirkollishistoriasta keskiaikaa käsitellään. Katolinen usko, Neitsyt Marian ja pyhimysten palvonta oli vuosisatoja itsestäänselvä ja vahva osa suomalaista arkea. Miten jäljet siitä ovat voineetkaan hävitä niin näkymättömiin? Tuntuu siltä, että enemmän viitteitä kielessämme ja kulttuurissamme on jopa alkusuomalaiseen pakanallisuuteen kuin katolilaisuuteen. Pitäisi lukea aiheesta enemmän, jos jostain osuisi käsiin hyvä tutkimus...
Ja kuten Jan Klaunpojan matkailustakin saattaa päätellä, on keskiajan Suomessa näköjään eletty yhtäältä melkoisen globaalia ja eurooppalaista elämää, toisaalta taas ollaan oltu aivan tietämättömiä muusta maailmasta. Ursula ei ole aikuisikään mennessä koskaan käynytkään muualla kuin Turussa, mutta samaan aikaan hänen veljensä on opiskellut Pariisissa ja Saksassa ja kirjeenvaihtoa käydään ympäri Euroopan. Maan mahtavat ylittivät Itämeren tuosta vaan ja avioliittoja solmittiin Saksaa myöten. Suomen kamaralla asui suomalaisia, ruotsalaisia ja saksalaisia ja ties mitä kaikkea näiden lisäksi. Juuri nämä asiat minua historiallisissa romaaneissa ja erityisesti taitavan ja paneutuneen Utrion kirjoissa kiehtovat.
Ainakaan kirjastohaulla en löytänyt Aatelisneito, porvaristytöstä uudempaa painosta kuin vuonna 1989 otetun seitsemännen painoksen. Nythän Utrio on onneksi julkaissut tyylikästä Kaarin kirjasto -sarjaa, johon vanhoja kirjoja on nostettu uusintapainoksiksi. Hyvällä onnella myös tämä kirja saattaisi tuossa sarjassa jossakin vaiheessa ilmestyä.
Tekstit
Täytyypä tämäkin hommata hyllyyni. Noita Utrioita on sinne jo jonkin verran kertynyt.
VastaaPoistaTietyllä tapaa ärsyttää Utrion vähättely akateemisissa piireissä. Ikään kuin olisi niin kovin väärin kirjoittaa historiasta kansantajuisesti sekä faktaa että fiktiota!
Kiitos arviostasi!
Hih! Olen lukenut itse näitä kirjoja 12-vuotiaasta asti ja ovat edelleen suosikkejani. :) Harvalla on taito kirjoittaa viihdyttävästi, ilman että se tuntuisi tylsältä tai yksinkertaiselta.
VastaaPoistaTarkoitus ei ollut vähätellä Kaaria - mutta kyllä ne vanhojen painosten kannet ja takatekstit naurattavat... ei voi mitään. Eli kohteena oli pikemminkin kirjan kuoret kuin sisältö.
VastaaPoistaKävin katsomassa Kaaria jopa kirjamessuilla, joten vähän Kaarin fani minäkin olen.
Kiitos hyvästä blogista.
Populaarin kansiesittelyt ovat aivan loistavia. :) Lähinnä noita lukijoiden kommentteja tarkoitin. Ja ovathan nuo vanhat kannet aivan ihania, ja onhan tuo kansitaide taatusti ollut myyvempää kuin vaikka ne Kuusiston linnat rauniot. 70-luvun tyyliin meikatut uhkeat naiset push-up mekoissaan, hih!
VastaaPoistaUtrio on kyllä rakentanut Suomen naisten tietoisuutta enemmän kuin - no, kukaan. Tulevaisuudessa, kun hysteerinen jako "kirjallisuuteen" ja "naisten kirjallisuuteen" ehkä on vähän hellinnyt, hän saanee arvostusta juuri kansanvalistajan roolistaan. Myös minun mielestäni Utrion viihdyttävä ote toimii todella hyvin: "little bit of sugar makes the medicine go down". Uskon, että juuri Utrion ansioista myös sellaisilla naisilla, jotka eivät aktiivisesti tunnustaudu feministeiksi, on kuitenkin vakaa näkemys naisen arvosta ja oikeuksista.
VastaaPoistaLaura
Uujee, elokuussa -09 tämä kirja näköjään Kaarin kirjastossa ilmestyy.
VastaaPoistaHei Salla
VastaaPoistaMinä olen myös Kaari utrion lukija ja pidän paljon Kaari Utrion kirjoista. Ainakin Ilkeät sisarpuolet Rakas Henrietta Vehkalahden neidot Kaikki Utriot ovat hyviä. Utriolla on hyvä taito yhtä aikaa saa viihdyttävän lukukokemuksen että tietoa historiasta. Kyllähän minä aina odotan Kaari Utrion uusinta kirjaa.
Olen lukenut Uhritulet pariin kertaan. Muistan, että ensimmäisellä lukukerralla kirja tuntui oudon raa'alta ja väkivaltaiselta. Toisella lukukerralla ei niinkään. Pitäisi kai tarkastaa muistikuvansa ja lukea kirja taas uudestaan.
VastaaPoistaOstin tämän arvostellun kirjan eurolla kirpparilta joskus vuosikausia sitten (mielsin kirjan hinnan lähes ilmaiseksi, kun markoista oli juuri siirrytty euroon!). Tein ostopäätöksen myös pitkälti kannen houkuttelemana ja petyin, kun tämä ei ollutkaan niin ihmissuhdekeskeinen, kuin toivoin, mutta onneksi sitä odotellessa tuli tutustuttua aikalaishistoriaan! :)
VastaaPoistaOnneksi Utrion tuotanto on laaja ja erityylisiä jaksoja löytyy! Dramaattisempaa ja romanttisempaa tyyliä edustaa esimerkiksi Sunneva jaarlintytär.
VastaaPoista