perjantai 28. syyskuuta 2007

L.M. Montgomery: Anne of the Island

Anne of the Island on Anna-sarjan kolmas osa, suomeksi Annan unelmavuodet. Kirjassa Anna vihdoin pääsee Redmondiin opiskelemaan ja valmistuu B.A:ksi, humanististen tieteiden kandidaatiksi. Tämä on tärkeä jakso Annan elämässä, mutta vielä enemmän kuin opiskelu häneen vaikuttaa elämänkokemuksen karttuminen.

Kirjassa Annaa kositaan noin viisi kertaa. Kosinnat eroavat jyrkästi siitä, mitä Anna on romanttisissa haaveissaan kuvitellut: välillä ne ovat koomisia, välillä tragikoomisia, välillä ahdistavia. Kosintojen raadollisuus symbolisoi Annan aikuistumista ylipäätään: romanttiset haihattelut vaihtuvat todellisuuspohjaisiin mielipiteisiin. Kokonaan Anna ei onneksi romantiikkaa unohda ikinä, eihän hän muuten olisi se ihana sankaritar jonkalaisena me lukijat hänet tunnemme.

Nuoruudenhaaveet huipentuvat, kun Anna tapaa komean, sankarillisen ja yltiöromanttisen Royal "Roy" Gardnerin. Tätä ennen hän on joutunut torjumaan lapsuudenystävänsä Gilbertin lemmenhaaveet ja on pettynyt, kun ystävyys Gilbertin kanssa ei ole enää entisellään. Mutta Roy näyttäytyy todellisena haaveitten prinssinä, ja sellaisena Anna häntä pitääkin, kunnes todellisuus tekee jälleen kerran vastaiskunsa.

Kirjassa kuvataan hienosti nuoren, parikymppisen naisen irtaantumista lapsuudestaan. Anna elää sellaista ikää, jossa ensi kertaa joutuu katsomaan taakseen ja huomaamaan, että jotain on jo jäänyt peruuttamattomasti taakse. Tätä kuvataan erityisesti Avonlean ystäväpiirin kautta: Anna, Diana, Jane Andrews ja Ruby Gillis ovat viettäneet vuosikausia lapsuudenystävien tiiviinä piirinä, mutta nyt asiat muuttuvat. Ruby sairastuu parantumattomasti ja kuolee, Diana menee naimisiin ja saa ensimmäisen lapsensa, Jane muuttaa länteen ja palaa sieltä rikkaan miehen morsiamena. Kirjan lopussa kuvataan, kuinka monien kosintojen jälkeen yksin jäänyt Anna tuntee jo pientä haikeuttakin tilanteen vuoksi. Mutta kirjan lopussahan onneksi on vihdoin se oikea, romanttinen kosinta, ja Gilbert ja Anna päätyvät vihdoin yhteen. ;)

Redmondin opiskelijaelämän ja -piirien kuvaaminen on kiintoisaa. Anna asuu yhdessä kolmen ystävättärensä, Priscillan, Stellan ja Philippan kanssa sievässä vuokratalossa. Taloutta hoitaa Jamesina-täti ja lemmikkikissojakin tietysti mahtuu mukaan. Muistelin vanhastaan, että Priscilla ja Stella jäävät oudon paljon taka-alalle. Etualalle nousee Philippa, joka onkin kiinnostava hahmo, ja Anna-sarjan naishahmoista aivan erilainen kuin kukaan aiemmin tavattu. Phil on rikkaasta säätyläisperheestä, kaunis, älykäs, sanavalmis ja lahjakas. Hän on elänyt turvattua elämää vilkkaana seurapiirikaunottarena, ja hänellä on itsevarmuutta, jonkalaista Avonlean tytöistä kukaan ei ole osoittanut. Kuitenkaan Phil ei ole ärsyttävä, vaan avomielinen, hyväsydäminen tyttö, josta kaikki pitävät.

Montgomery on jälleen kerran melkeinpä parhaimmillaan sivuhenkilöjen kuvauksissa. Pienet, värikkäät episodit Annan kohtaamista ihmisistä ovat elämänmakuisia ja mieliinpainuvia, vailla sievistelyä. Tällainen tapaus on nelikymppisen Janetin rakkaustarina. Hän on yhden kesän ajan Annan vuokraemäntänä Annan ollessa kesätöissä opettajana. Montgomeryllä on silmää ihmisluonteelle, ja tällaiset pienet kiehtovat tarinat maustavat Annan tarinaa todella mukavasti.

Pohdin jo Nonoon kirjoittamassani Montgomery-tekstissä, että Montgomeryn oman elämän ja hänen kirjojensa sankarittarien välillä on yksi ero. Niin Anna kuin runotyttö Emiliakin ja Silver Bushin Pat torjuvat useita kosintoja ja elävät ajan mittapuun mukaan huomiotaherättävän pitkään yksin. Myös Sinisen linnan Valancy elää yksin, mutta häntä ei kosita. Tarinan lopussa kuitenkin jostakin putkahtaa sopiva mies, lähes aina sankarittaren ihailema komea ja miellyttävä lapsuudenystävä kosimaan ja sankaritar purjehtii avioliiton satamaan. Valancy on poikkeus tässäkin, hänhän järjestää avioliittonsa itse. Lucy Maud Montgomery itsehän ehti myös kokea kihlauksia ja rakastumisia useampiakin, mutta hänen 36-vuotiaana solmimansa avioliitto oli elämäkertatietojen perusteella järkiavioliitto. Ehkä olisi kuitenkin ollut liian epäkirjallista ja lukijoiden pettämistä jättää Anna ilman Gilbertiään.

4 kommenttia:

  1. Mua harmitti Runotyttö-kirjoissa, kun Emilia ei ottanutkaan sitä Dean "Pönttöselkä" Priestiä vaan sit sen yhen tylsän pojan. Pönttöselkä tuntui aina paljon kiehtovammalta hahmolta.

    VastaaPoista
  2. Annan unelmavuodet on yksi lempi-Annoistani. Aiemmissa kirjoissa Annan yltiöidealistisuus ja -romanttisuus vähän häiritsi: ehkä muunmuassa tästä syystä olen aina pitänyt enemmän Runotyttö-kirjoista. Toinen suosikkini sarjasta on Anna omassa kodissaan, jossa nimenomaan mainitsemasi sivuhenkilöiden kuvaus houkuttelee lukemaan yhä uudelleen: kapteeni Jim, Cornelia-neiti ja Leslie kiehtovat vuodesta toiseen. Anna ja Gilbert jäävät kyllä kyseisessä kirjassa mielestäni vähän etäisiksi ja tylsiksi, vaikka heidän ensimmäisen lapsensa kuolema onkin koskettava.

    Kivaa että muutkin palaavat näiden iki-ihanien klassikoiden pariin vuosi toisensa jälkeen!

    VastaaPoista
  3. Sinut on haastettu blogissani.

    VastaaPoista
  4. Minusta Pönttöselkä oli ilkimys, varsinkin kun haukkui Emilian käsikirjoituksen ja oli tyytyväinen, kun tämä lakkasi kirjoittamasta. Mutta kyllähän sekä Emilian Tediä että tätä Gilbertiä riivaa pieni persoonattomuus. Onneksi Sinisen linnan Valancyn mieheke Barney Snaith on toista maata, rempseä ja miehekäs mies.

    Haaste on kiintoisa, olen kyllä vain ollut niin laiska näihin haasteisiin vastaamaan että näinköhän jää tekemättä tälläkin kertaa. :)

    VastaaPoista