Googletin "riikka pulkkinen totta säädyllinen murhenäytelmä". Osuin Hymyilevän eläkeläisen blogiin ja Parnassossa julkaistuun Maaria Pääjärven kritiikkiin. Kumpikaan kirjoittajista ei mitenkään ihastunut kirjaan: ensinmainittu luukuttaa enemmän, jälkimmäinen hillitymmin. "Totta on viehättävä tyttökirja keski-ikäisille naisille", toteaa Hymyilevä eläkeläinen. "Ylistetty kieli muistuttaa neutraaliudessaan hyvälaatuista käännössuomea", arvioi Pääjärvi. Muista arvioista samaistun kovasti Inahduksen kommenteissa Inan esittämään tiivistelmään: "moitittiin liiallista pehmeyttä ja runotyttöilyä - särmän puutetta valitteli joku." Ina kuvaa myös, että kirjan parissa ei meinannut päästä alkua pitemmälle.
Samoin kävi minullekin. Jossain sivun 40 paikkeilla tuntui siltä, että ihan kiva, jokos tämä loppuu? No en viitsinyt kesken jättää, mutta minulle käy niin, että jos tarina ei tempaa mukaansa enkä koe samaistumista, rupean lukemaan "pikalukua", jolloin lukukokemuksen ulkokohtaisuudesta tulee itseään ruokkiva kierre. Ei tarjonnut kauheasti tunnetason elämyksiä minulle tämä kirja.
Jossain vaiheessa kirjan tyylistä tuli mieleen eräs aika erilaiseksi mielletty suomalainen kirjailija. Nimittäin Jari Tervo. Pulkkinen keskittyy rakentelemaan taidokkaita kielikuvia. "Taatusti minussa on hellyys. Usein minusta tuntuu, että se valuu sormenpäistäni kuin mesi, niin tiheää se on." Lennokkaita ja persoonallisia metaforia Tervokin viljelee ahkerasti, mutta lähtökohdat kirjoille ovat erilaiset. Totta-kirjan juoni mahtuu täysin kansiliepeen selostukseen. Pulkkinen käyttää yli 300 sivua kuvatessaan noin neljän päähenkilön ja muutaman pienemmässä roolissa olevan henkilön tulemisia, menemisiä, syömisiä ja nukkumisia. Minimalististen tapahtumien päälle hän rakentaa laajoja kielellisiä kerroksia. Tervo taas ottaa kirjoihinsa isoja ihmisjoukkoja, huiman määrän tapahtumia, toisinaan laajoja poliittis- tai sotahistoriallisia käänteitä. Hän hioo ja viilaa valtavan tapahtumamäärän kielellisesti tiiviiksi myllerrykseksi. Kärjistäen voi sanoa, että Pulkkinen käyttää paukkunsa kuvatessaan asioita, Tervo taas kuvaa tapahtumia. Ja draaman kannalta tapahtumat ovat aina kiinnostavampia kuin asiat.
Pulkkisen kannattaisi ammentaa seuraavaan kirjaansa sangollinen tervoa siinäkin mielessä, että Totta on kovin siloiteltu, kiillotettu ja säädyllinen kirja. Kyllä minäkin ihailen kauneutta ja estetiikkaa, mutta mielestäni kauneus tulee parhaiten esille kontrastin kautta, mukana täytyy olla elämän julmia puolia. Tämän lukemisen jälkeen olo oli kuin olisi syönyt ätläkän hattaran. Tai lukenut jotain Glorian tapaista naistenlehteä, jossa henkilöhaastattelut on puleerattu niin viimeisen päälle edustuskelpoisiksi, että vaikka periaatteessa kerrotaan ikävistä asioista, niin kovin soveliaalta ja tyylikkäältä kaikki vaikuttaa.
Kirjan päätasolla seurataan syöpää sairastavan isoäidin valmistautumista kuolemaan ja perheenjäsenten reaktioita sairauden ja kuoleman edessä. Mutta koska en kovin kummoista tunnetason eläytymistä saavuttanut, kiinnittyi huomioni aivan toissijaisiin asioihin, joista ärsyynnyin. Esimerkiksi tähän:
"Anna käveli tänne kotoa Albertinkadulta, pistäytyi Stockmannilla ostamassa mummolle tuliaisia. Päivä oli kirkas. Nakkipaperi kadunkulmassa, lokki, jogurttipurkki ja tavanomaiset autot."
Vai nakkipaperi. Albertinkatu on tuossa nurkan takana, ja jos minä kävelen sieltä Stockmannille, en todellakaan näe kadunkulmissa mitään nakkipapereita. Näen kyllä Mäkkärin hampurilaispapereita, Subwayn serviettejä ja pahveja, limpparimukeja, ehkä pitsalaatikoita. Nakkipaperi on vanhanajan tyylikäs retroroska. En edes usko että nykypäivän yliopisto-opiskelija, jollaiseksi Anna kuvataan, edes ajattelisi että muutama vuosikymmen sitten Suomessa ei käyty mättämässä kebabbeja tai mäkkäriä, vaan esi-isämme jonottivat torin kulmagrillille, jossa käsittääkseni myytiin suurena herkkuna keitettyjä nakkeja, jotka käärittiin voipaperiin. Joten mistä hitosta se nakkipaperi nyky-Helsinkiin lennähti?
Toinen, vielä suurempi - ja typerämpi - ärsytyksen aihe liittyi sekä kirjailijaan että kirjaan. Jossain oli juuri ennen tämän lukemista sattunut silmiin kirjailijahaastattelu, jossa Pulkkinen esiteltiin "gradua vaille maisterina", ja ainakin kustantamon kirjailijaesittelyssä hänet todella mainitaan opiskelijana. Niinpä kirjan kuvaukset Annan gradunteosta ovat juuri sellaista liihotusta, jollaiseksi minäkin gradun teon kuvittelin ennen kuin olin gradua aloittanut. Anna istuskelee puistossa ja juttelee ystävänsä kanssa, että pitäisi lukea lisää kirjallisuutta. Sukulaisten kanssa hän laskee leikkiä tieteellisistä teorioista. Pöh! Gradun tekoon ainakin minulle ainoa lääke oli, että kun oli tarpeeksi kauan piehtaroinut tuska-ahdistuksen vallassa aiheen ja aineiston kimpussa, niin asetti sitten itselleen deadlinen ja laski, montako sivua per päivä pitää kirjoittaa että saa säällisen mittaisen opinnäytteen kasaan. Siinäpä sitten hakkasin tekstiä ja kas, valmistuihan se gradukin. Valmis työ on hyvä työ, vaikka tuskinpa minunkaan opinnäytetuotokseni ovat mitään helmiä Suomen tieteelle olleet. Kaverillinen neuvo Pulkkiselle: kannattaa vääntää se gradu kasaan ennen kolmannen romaanin kirjoittamista.
Ettei nyt ihan hakoteille mentäisi, niin kehun Pulkkista kuitenkin siitä, että kyllä hän teknisesti hyvä kirjoittaja on. Voisinpa kokeilla joskus myös Rajan, Pulkkisen esikoisen, lukemista. On kirjoja, joiden lukeminen keskeytyy vähän väliä Homer Simpsonin reaktioon: pitää lyödä kädellä otsaan ja huutaa kovaa DOU! Tämän kirjan parissa niin ei käynyt. Sinänsä ymmärrän hyvin kirjan Finlandia-ehdokkuuden, koska juuri tällaisia kirjojahan palkintoraadit vuodesta toiseen tuntuvat arvostavan. Pitää olla niukkaeleinen mieluummin kuin runsas, siloiteltu mieluummin kuin säröinen, porvarillinen mieluummin kuin maalainen. Harmi minun kannaltani, etten hirveästi tällaisesta tyylistä välitä. Ja vähäeleisyydessään Tottakin kärjistyy korneimmillaan sinne vanhan tutun kahvinjuontikirjallisuuden puolelle:
"Hän poimi lehden lattialta, se oli lohdullisin asia koko aamussa. Hän keitti espresson, kiehautti maidon suureen kulhoon. Hän paahtoi leivät ja voiteli ne huolella, ei kitsastellut juustoviipaleissa."
Merkillistä kyllä, kirja sai minut harvinaisen tietoiseksi omasta fyysisestä lukuaktistani. Että tässä minä nyt makaan sohvalla, luen sivistynyttä Finlandia-ehdokaskirjaa, jossa on tyylikäs kansi, mukavan pehmeä paperi, kaunis fontti, miellyttävän ilmavat marginaalit sivun molemmin puolin... Ulkokohtainen kokemus tosiaan! Mutta kyllä Otavalla kauniita kirjoja osataan tehdä.
Aivan kuten totesin Marja Leena Virtasen Aidan luettuani - jos haluatte järisyttävää porvarillista perhedraamaa, ei ole Helvi Hämäläisen voittanutta. Kannattaa kaivaa Säädyllinen murhenäytelmä esiin.
Tekstit
Argh! Lukukokemuksesi muistuttaa hyvin paljon omaani Rajan suhteen. Jostain syystä inhoan ihan hillittömästi tuota Stockan, Villeroy & Bochin ym. paremman keskiluokan / sivistyneistön asia-viljelyä. Tulee mieleen jonkinlainen pappa betalar -henkisyys. Sivistyneistöä kun voi kuvata ilman tuotemerkkejäkin.
VastaaPoistaMinäkään en ole gradua tehnyt, mutta sain maistaa aavistuksen sen fiiliksistä jo kandityötä tehdessä. Se tosiaan on juuri sellaista kuin kuvasit...
Miksi niin usein kotimaisissa kirjoista opiskelijan elämä on niin huolettoman pintaliitoista? Ei rahahuolia, ei pientä solukämppää, ei valmistumisahdistuksia, ei tekemättömiä esseitä, ei valvottuja öitä tenttikirjan kanssa, ei tenttipaniikkia...
Riemastuttava teksti jälleen Salla! Minuun Tervo ei ole aikaisemmin kolahtanut, mutta nyt täytyy sitten tarttua härkää sarvista. Osaat kyllä johdattaa ajatukset ihan uusille urille, tilaisin nimittäin sen Siepparin uuden version ja nyt täytyy sitten tarttua Tervoon.
VastaaPoistaMinä pidin Totasta ja juuri se kieli teki suuren vaikutuksen, minä kaipaan niin kauniita sanoja. Pidän muuten myös tuosta Säädyllisestä murhenäytelmästäkin maagillisine puutarhoineen, ihanaa, että vedit sen tähän.
Täytyykin tulla lukemaan Raja-juttusi. Mulla ei ole mitään Villeroy & Bochia vastaan, mutta juuri tätä kirjallista sivistyneistöTYYLIÄ vastaan on. Kun se tuntuu liiallisuuksissaan yhtä pinnalliselta ja keinotekoiselta kuin ne Glorian kuvareportaasitkin.
VastaaPoistaJa ihan samaa mieltä, opiskelijaelämästä saisi hemmetin paljon mielenkiintoisempiakin kuvauksia kuin tuon iänikuisen pintaliidon.
Joana: kyllä minä ymmärrän sen tavallaan hyvin, että moni on ollut tähän kirjaan niin ihastunut. Melkein nolottaa, kun itse ei ole. Mutta toisaalta, en mä nyt ihan ainoa laatuani ole.
VastaaPoistaMutta kivaa, tässähän voi odottaa että pääsisi sinun blogistasi lukemaan jossain vaiheessa Siepparista tai Tervosta!
Upea analyysi, kiitos! Vaikka en ole lukenut Tottaa, tämä kirjoituksesi kiteytti kaikki ennakkokäsitykseni siitä. Aion kyllä lukea kirjan - mutta (ja tämän olen nyt todennut jo aika monessa blogissa) luulen ärsyyntyväni sen "täydellisyyteen". Yritän lukea kirjan täydellisenä viihteenä enkä loistoromaanina, ehkä se auttaa. Ja noloa, mä en ole lukenut Säädyllistä murhenäytelmää, mutta aion kyllä.
VastaaPoistaPst. Monissakin kirjoissa ärsyttää kauheasti tuo, että opiskelijat ja yliopistoväki keskustelevat kenen tahansa kanssa tieteellisistä teorioista yms. opiskeluun ja tutkimustyöhön liittyvistä asioista. Ei ainakaan minun opiskeluaikoinani oltu ollenkaan noin sivistyneitä!
Olipas virkistävää lukea aika päinvastainen kokemus kirjasta, josta itse pidin paljon. Minä jotenkin eläydyin kirjan naiskohtaloihin ja tunsin suurtakin traagisuutta nvarsinkin muutaman naispäähenkilön tarinoiden kohdalla. Tavallaan sellaista näennäisen pidättyväisyyden takana olevaa tragediaa, ns. pinnan alla paljon menetystä, kipua.
VastaaPoistaPulkkisen käyttämä kieli on kaunista, rönsyilevää, herkkää ja välillä siinä hilkulla, että menee ns. yli. Kuitenkin minun kohdalla se tällä kertaa toimi ja Ilsen tavoin nautin kauniista kielikuvista, sanoista.
Jenni, odotan mielenkiinnolla kokemuksiasi! Susa, mä tavallaan tunnistin kirjasta ne "pinnanalaisuudet", siis ehti tulla sellainen olo, että justjoo, tässä siis kuvataan tavallaan sitä ja tätä ja sen pitäisi olla hienoa symboliikkaa. Mutta kun ei ollut sitä tunnetason kytköstä itsellä, niin ei niistä riemua saanut.
VastaaPoistaTämä oli aivan huikaisevan hyvä arvio. Minulta Totta jäi ensimmäisellä yrittämällä kesken ja vielä se tuossa yöpöydällä keikkuu. Mietin, että uusinko vielä lainan vai palautanko sen vain reilusti takaisin.
VastaaPoistaMainitsemasi yliopisto-opiskelijoiden ja gradun tekemisen kuvaaminen ärsytti minua aivan tajuttoman älyttömän mahdottoman käsittämättömän paljon Larjavaaran Ketunmorsiamessa. En myöskään liiemmin välittänyt Hämeen-Anttilan Suden vuoden opiskelijakuvauksista. Olenko mie sitten niin kompleksinen opiskelija vai miksi en löydä tuota eteeristä runotyttömäisyyttä itsestäni tai yliopiston käytäviltä. Kaikki ei aina mene ihan nappiin.
Siis mä olen huomannut, että se on joskus pienestä kiinni ja myös siitä omasta fiiliksestä, että joku kirja tuntuukin ihan pliisulta, tai se kielen tai tarinan hienovireisyys ei vain toimi, vaikka sen tavallaan näkee ja tajuaa tekstissä.
VastaaPoistaKiitti Hanna! Mä voisin antaa ilmaisen vinkin kaikille kirjailijoille, jotka suunnittelevat opiskelijaelämän kuvaamista: tehkää tutustumismatka Skinnarilan vapaavaltioon, siis Lappeenrannan teknillisen yliopiston opiskelijoiden asuinsijoille. Värikkäästä teekkarimeiningistä saisi ihan toisenlaista kirjallisuutta kuin tätä hämeenanttilamaista ylevyyttä ja sivistyneisyyttä.
VastaaPoistaSalla, löysin yhden blogin, jossa pohditaan Pulkkisen kirjan kieltä. Ajattelin laittaa sinulle luettavaksi, jos kiinnostaa.
VastaaPoistahttp://koiranmutkia.blogspot.com/2010/11/kielen-kato-ja-kerronnan-lapinakyvyys.html
Ai että oli hauskaa luettavaa, varsinkin nuo pienet yksityiskohdat. On niin totta (anteeksi sanavalinta, oli ihan pakko), että pienet yksityiskohdat pomppaavat esille silloin, kun tekstiin ei uppoa. Luen juuri yhtä kirjaa, johon en pääse uppoamaan ja mietin, että onko mun pakko... Siis tunnen itseni huonoksi, jos en pääse sisälle kirjaan, enkö osaa sitä lukea vai mikä on.
VastaaPoistaOpiskelijaelämää on niin monenlaista, ehkä tämä on kirjallisuuden tapa kuvata sitä. Heh, mua naurattaa ajatus, että olisin alkanut jutella puistossa oman geeni teoriasta. Koska keskityin graduni aikoihin varsin muihin asioihin (miten saada lapsi nukkumaan hirveässä flunssa, jotta voin kirjoittaa neljä sivua yössä, tai edes yhden), teoriaosuus taisi liidellä itseltänikin ohi.
Säädyllinen murhenäytelmä tuli minullekin mieleeni Tottaa lukiessani. Pidin sekä Pulkkisen että ennen kaikkea Hämäläisen kirjastoista.
VastaaPoistaEn tiedä, johtuuko maalaisuudestani vai ikuisesti kesken olevasta väitöskirjastani, mutta Totta upposi minuun aika lailla täysin. Minä uskon ihan täysin, että Albertinkadulla (joka on kai jossain Fredan vieressä?) on nakkikioskilta lennelleitä paperiroskia ja että graduntekijät nyt puhuvat noin ainakin sopiville ihmisille (heh, joo opiskelukaupungissa Joensuussa ainakin - aika kultaa muistot ja tiedeyhteisönikin on kaukana ;) Tämäkin mennee sen piikkiin, että Helsingin yliopiston väki on silmissäni juuri tuollaista). Tunnetasollakin kirja kolahti, mutta sille löydän selityksen omista kokemuksistani. Itse asiassa juuri niiden vuoksi Totta oli minulle yksi viime vuoden tärkeimmistä lukukokemuksistani.
Summa summarun: aika subjektiivistahan lukeminen on. "Arvostelin" tänään Rajan omassa blogissani ja Rajasta löysin kaikki ne epäuskottavuudet, ärsyttävyyden aiheet, jotka kiinnittivät sinun huomiosti Totassa.
Hauska teksti, Salla! Ei niinkään kirjasta vaan lukukokemuksesta! Tirskuin ääneen. Tämähän on oikeastaan sarjassamme: Kun tarttuu kirjaan, jonka pitäisi olla hyvä. Näitä aina on...
VastaaPoistaSe täytyy sanoa, että itselleni kirja oli aika erilainen lukukokemus, vaikka tavoitankin tuon täydellisyyteen liittyvän kritiikkisi. Minullakin oli hetkeni, jolloin katselin itseäni sohvalla lukemassa hyvää kirjaa villasukat pyörien. Olisiko ollut siellä sivun 40 tienoilla?
Sekin täytyy sanoa, että Tervosta olen saanut näppylöitä. En kestä miehen lauserytmiä, joka jyrää kuin vanha pikajuna kohti Kainuuta. Ei mitään vaihtelua. Kesken ovat jääneet tervot. Pulkkisen kielessä rytmi on Tervoon verrattuna musiikkia herkille korvilleni;). Siksikin kirjasta pidin. Sanottakoon, että tämä rytmiasia on minulle pyhä. Pidin myös kirjan psykologisista kerroksista. Mutta makuasioitahan nämä.
Olen muuten ärsyyntynyt enemmän kuin kerran Parnassossa ilmenevästä tahallisen vastakarvaisesta lukemisesta ja kritiikistä. Artikkeli, johon viittasit oli yksi niistä. Kyllä kirjasta löytää aina jotakin kertakaikkisen ärsyttävää ja epäonnistunutta, jos vain haluaa. Uskon itse enemmän siihen, että lukijalla on aina tarve ymmärtää ja olla tekstin puolella -ajatteluun kuin vastakarvaärhentelyyn.
Mutta tekstiäsi oli hauska lukea! Kiitos lukuilottelusta!
Täytyykin käydä perehtymässä Koiranmutkiin! Mari, noista yksityiskohdista jäi vielä sellainen mieleen kun taiteilijaisoisä Martin kohdalla mainittiin pohdinnat mandariinien valikoimisesta. Rupesin miettimään että kuinkahan moni 70-vuotias mies oikeasti mitään valikoi, sen kun vaan mättää pussin täyteen hevi-osastolla. No Marttihan olikin herkkä taiteilija, ehkä se hälle sopii. :)
VastaaPoistaLumiomena, tulenkin lukemaan sun Raja-kokemuksia! Mä tosiaan asun tässä Albertinkadun lähellä ja ainut "nakkikioskiksi" nimitettävä paikka mitä lähistöltä tulee mieleen on sellainen kämäinen grillikioski Kampintorilla, joka on auki ainakin viikonloppuöisin, päivisin se on yleensä kiinni. Sitä pitää aasialainen perhekunta ja valikoima on hyvin hampurilaispainotteinen, mitään romanttista menneen ajan nakkitunnelmaa en ole sen liepeillä havainnut...
Valkoinen kirahvi: uskon, tai oikeastaan arvioiden ja lukijapalautteiden perusteella ihan tiedänkin että myös Tervo jakaa kansan kahtia. Toiset pitävät ja toiset eivät. Vaikka kyllä kai sellaisiakin lukijoita löytyy jotka pitävät sekä Tervosta että Pulkkisesta.
VastaaPoistaParnasson arvioista vielä: koko Parnassokin menee siihen "tästähän pitäisi tykätä, mutta..." -sarjaan. En Parnasson arvioita mitenkään aktiivisesti seuraa, mutta tuleehan niissä Googlen tai linkkien kautta käytyä. Tuon kuvaamasi vastakarvaisuuden minäkin tunnistan. Tämä Pääjärven arvio kumminkin osui, kaipa siksi että oli samanhenkinen... ihminenhän on laumasielu. :)
Mä en viel lue sun kirjoitusta, sillä Totta odottaa omassa lukupinossa! Palaan siis kunnes saan sen luettua :)
VastaaPoistaTotta puhut tuon Tervon suhteen! Tästähän saisi muuten hyvän gallupin: mikä on prosentti niille, jotka tykkää sekä Pulkkisesta että Tervosta. Siinäpä oiva aihe jolle kulle gradun tekijälle. Ei muuta kuin frekvenssejä laskemaan ja kvantitatiivistä tilastoa laatimaan, harmi että oma G on jo tehtynä ;)!
VastaaPoistaHyviä havaintoja sekä sinulta että muilta kommentaattoreilta. Kuinkahan monessa Finlandia-ehdokkaassa syödään tonnikalamakaronia opiskelijaboksin lattialla? Ei varmaan kovinkaan monessa...
VastaaPoistaSilti luulen että kaikkien näiden kirjoitusten "provosoimana" minunkin täytyy lukea tuo Totta - jo siksikin että itse rakastan kaunista kieltä ja runotyttöilyä. Pulkkisella on selvästikin oma tyylinsä joka sopii hänelle ja hyvä niin, mahtuuhan meitä monenlaisia ihmisiä tähän maailmaan ja siis myös monenlaisia kertojanääniä.
Finlandia-ehdokkuudesta vielä tuli mieleen, että se vain jotenkin herättää ihmisissä uinuvan sisäisen kriitikon, ja voi siis itsessään ehkä olla osasyypää lukukokemuksen ulkokohtaisuuteen? Hömpäksi / viihteeksi tietämäänsä on helpompi uppoutua kaikin aistein ja hypätä tarinan vietäväksi kuin "korkeakirjallisuuteen" :-D
Haa, kritiikkisi on osuvaa ja riemastuttavan terävää! Voin allekirjoittaa jokaisen huomiosi ja silti pidän kirjasta. Alkoi oikein mietityttää, mistä moinen ristiriita? Syvällinen itseanalyysi käynnistyy...
VastaaPoistaVertaus Säädylliseen murhenäytelmään on tehokas, sanoisimpa melkein että aika paha!
Kiitos myös Hannalle vinkistä, mielenkiintoista tekstiä Koiranmutkissa.
Olipa virkistävän rehellinen ja avoin analyysi kirjasta! Totta on minulta vielä lukematta, mutta aion kyllä tarttua siihen lähiaikoina. Pulkkinen taitaa tosiaan jakaa lukijansa kahtia, mutta kirjavat mielipiteet ainakin ruokkivat keskustelua! :)
VastaaPoista"Vai nakkipaperi. Albertinkatu on tuossa nurkan takana, ja jos minä kävelen sieltä Stockmannille, en todellakaan näe kadunkulmissa mitään nakkipapereita."
VastaaPoistaOnko tuo yllä oleva lainauksen teksti tarkoitettu arvostelun parodiaksi? Ei kai kukaan tosissaan kiellä fiktiossa kuvittelemasta maailmaa, jossa Helsingissä voi olla nakkipapereita.
Veikko Huovinen kirjoitti Leevi Sytkyn lentävän variksena. Eikö Sallan logiikalla sen pitäisi olla mahdotonta? Vai mitä Salla tarkoittaa?
Miten ihmeessä Salla paheksuu Riikka Pulkkisen "liian kaunista kieltä"? Pitäisikö kirjailijan kirjoittaa huonommin ja vain faktaa? Kyse on sentään KAUNOkirjallisuudesta eli FIKTIOSTA. Ja parhaasta sellaisesta.
Ninni
Kiitti kaikille! Ninni, jos olet blogiani seurannut niin olet varmasti huomannut että arvostan kovasti mielikuvitusta. Onhan se yksi parhaita syitä lukea kaunokirjallisuutta! Ja Veikko Huovisen mielikuvituksen lentoa arvostan erityisesti.
VastaaPoistaNakkipaperin mainitsin esimerkkinä, kun kerroin ärsyyntyneeni toissijaisten asioiden parissa. Nakkipaperi on ehdottomasti toissijainen asia Totta-kirjassa, yhtä toissijaista on laaja-alainen huomioni, jonka nakkipaperiin kohdistin.
Vai pitäisikö järjestää keväällä Totta-kävelykierros, jossa kuljetaan Albertinkadulta Stockmannille ja takaisin ja analysoidaan kadunkulmista löytyviä roskia? :)
Virvatuli: minusta Totta ei missään nimessä ole hömppää. Oikea kunnon hömppä on ihan erilaista, ja jos haluan kunnon hömppää, luen vaikka Jude Deveraux'ta. Ei Pulkkista ja Deveraux'ta voi mitenkään niputtaa samaan genreen kuuluviksi.
Sen sijaan voisin nostaa lainaukseksi kirjailija Kirsti Ellilän kommentin tuolta Hymyilevän eläkeläisen keskustelusta: "Onko siis syntynyt uusi kirjallisuudenlaji, kevyt kaunokirjallisuus, joka näyttää vakavalta kaunokirjallisuudelta siksi, että tarina kerrotaan tarkoituksellisen hämärästi?" Aika osuva kysymys.
Menestyksen luomat ennakkoluulot taas on helppo todeta. Olen iloinen, että tulin lukeneeksi Puhdistuksen ennen kuin se oli voittanut edes Finlandiaa, silloin sitä oli helppo lukea sillä asenteella että ihan hyvä kirja. Jos joku lukee sitä nyt sillä silmällä, että tämän täytyy maailman paras kirja koska se on voittanut niin paljon palkintoja, niin varmasti voi vähän pettyä. Tämän huomaa nettikommenteistakin, Oksanen on menestyksen myötä herättänyt joissakin kommentoijissa ihan käsittämätöntä raivoa, mitä tuskin esiintyisi, jos hänen kirjansa olisi saavuttanut tavalliset suomalaiset myyntiluvut eikä muuta.
Tosin veikkaan, että jos en olisi koskaan kuullut Pulkkisesta ja olisin tarttunut Totta-kirjaan, olisin ehkä vaan jättänyt sen kesken siellä sivun 40 paikkeilla. Nyt, koska se on suosittu kirja, halusin lukea sen loppuun osin senkin vuoksi, että tiedän sitten mistä puhutaan.
Pulkkisesta ja graduista kiinnostuneiden kannattaa ehdottomasti vilkaista tätä tutkielmaa, johon törmäsin Susan blogin kommenttien kautta. Esikoiskirjailijan markkinointi ja julkisuus on Minttu Reunamäen vuonna 2008 Tampereen yliopistolle tekemä gradu.
VastaaPoistaPoikkean aiheesta, mutta myrsky nakkikioskilla on liian houlutteleva aihe. Otin googletin sanan "nakkipaperi" ja kas, sieltähän se löytyy enempi vähempi kuvaannollisessa käytössä. Itse en ole nakkikioskeja nähnyt noin 30 vuoteen - nakkipapereista puhumattakaan. Muuta roskaa kyll kaduilla löytyy. Onkohan nakkipaperi-sana jotenkin vain siirtynyt edustamaan kaikenlaista jätettä (aina hylättyihin morsiamiin saakka)?
VastaaPoistaLoistava arvostelu.
VastaaPoistaLuin Rajan, ja mielestäni se oli sellaista Me Naiset -jatkokertomustasoa (en ole niitä kyllä lukenut, mutta kuvittelisin, että ne voisivat olla Rajan kaltaisia). Totta on varausjonossa, ihan vaan siksi että se tuntuu sellaiselta "kaikki ovat lukeneet, pitää siksi itsekin" -kirjalta, mutta ennakkoasenne ei ole kyllä kovin kirjailijamyönteinen.
Ja tuo graduntekokuvauksesi oli mahtava. Se oli niin totta :).
On jännää, miten Pulkkisen teos jakaa lukijat! Itse olen samaa mieltä kuin sinä, Salla, ja oli riemastuttavaa lukea kirjoituksesi.
VastaaPoistaLuin itse Totan syksyllä ja silloin tuntui, että kaikki netistä löytyvät arviot olivat vain positiivisia, hakemalla sai hakea samanlaisia tunnelmia kuin itsellä oli. Tuli ihan hämmentynyt olo sellaisesta yksivakaisesta ylistävästä näkemyksestä: olenko jotenkin ylikriittinen? Sinä ja näköjään nyttemmin muutkin ovat sitten pukeneet sanoiksi kielteisempiä vaikutelmia.
Yksi havainto vielä: Totta edustaa varmaankin ns. vakavaa kirjallisuutta, eli se, ettei siinä ole yhtään huumoria, ei sinänsä ole vika, ei kaikissa kirjoissa pidä olla. Mutta kun Pulkkisen teosta on tässä useammin kutsuttu runotyttömäiseksi, niin vanhaa montgomerylaista puristia vähän kismittää: Montgomerylla henkevyys, romanttisuus yms. yhdistyy loistavaan huumoriin, ja siinä onkin mielestäni hänen teostensa lumo. Tätä varmaan oletkin, Salla, jossain Montgomery-kirjoituksissasi puinut.
Kiitos anonyymit ja Tessa!
VastaaPoistaNakkipaperin etymologiasta: varteenotettava teoria, voi hyvin olla että moni mieltää nakkipaperin "yleisroskaksi". Haarukoin pari vaihtoehtoa:
1) Pulkkinen kuuluu tähän ryhmään ja käytti sanaa yleissanana. Ihan uskottavaa. Toisaalta, kirjassa keskitytään asioiden kuvailuun ja määrittämiseen, varsinkin kirjassa esiintyvät elintarvikkeet nimetään melko tarkasti.
2) Pulkkinen mieltää nakkipaperin samalla lailla ahtaasti kuin minä, eli pitää nakkipaperia vanhanajan nakkikioskien nakkien käärepaperina. Hän tavoitteli nakkipaperi-termin käytöllä vanhan ajan tyylikästä tunnelmaa, koska kirja liikkuu jo nyt kahdessa aikatasossa ja monissa nykyaikaan sijoittuvissa kohtauksissa on nähtävissä sellaista menneen maailman estetiikan tavoittelua.
3) Kyseessä oli lipsaus, josta ei voi päätellä mitään. Tosin median mukaan kirjan tekemiseen on käytetty neljä vuotta aikaa ja käsittääkseni iso osa on ollut hiomista. Kieli yleisesti ottaen on huoliteltua. Toki inhimillisiä virheitä sattuu, mutta median perusteella Pulkkisesta on tullut kuva, että hän hioo tekstiään perfektionistin ottein.
Mikäli nakkipaperin havainnoija olisi ollut Martti, olisi termin käyttö ollut uskottavampaa, koska 70-vuotiaana hän on ehtinyt omakohtaisesti nähdä nakkikioskien valtakauden. On epätodennäköisempää, että nuori Anna assosioi kadulla pyörivän roskan nakkikioskin nakkipaperiksi. Jos nakkipaperi on Annalle yleisroskaa tarkoittava termi, sanan käyttö on uskottavaa.
Runotytöistä: olen toisen Anonyymin kanssa ihan samaa mieltä, että Montgomeryn kirjoissa romantiikka yhdistyy huumoriin ja - varsinkin sivuhenkilöiden kohdalla - teräviin psykologisiin luonnekuviin. Suomen kielessä termi "runotyttö" on yleistynyt tarkoittamaan jotain ihan toisenlaista naistyyppiä kuin Montgomeryn luoma älykäs ja määrätietoinen Uuden Kuun Emily oli. Joten runotyttö-sanakin on saanut ajan myötä uusia merkityskerrostumia kantaakseen.
En ole lukenut Riikka Pulkkisen kumpaakaan romaania ja se johtuu siitä, etten ole jaksanut hankkia niitä käsiini.
VastaaPoistaMielenkiintoa on kyllä ollut ja tämä muuten taisi olla ensimmäinen arvio, jossa häntä ei kehuttu maasta taivaaseen. Mietin nyt haluanko lukea "Totta" ihan uteliaisuudesta vai skipata suosiolla kokonaan.
Kokeilemallahan se selviää, osuuko tämä omaan makuun. :)
VastaaPoistaKehotan Sallaa välttämään Pulkkisen esikoisromaania, jonka joskus lukaisin kun kaupasta halvalla sain. Vaikka olen blogiasi tutkailemassa huomannut olevani erityyppinen lukija, tämän tekstin perusteella sinua ärsyttävät samat asiat Pulkkisen tyylissä kuin minuakin.
VastaaPoistaKieli on jo liian täydelliseksi hiottua, niin täydelliseksi, että siihen ei paska tartu vaikka kuinka heittäisi. Periaatteessa teksti on siis täysin mallikelpoista. Ongelmaksi kohoaakin, ettei se ei herätä ollenkaan ristiriitaisia tunteita. Tällöin se ei jää myöskään mieleen. Lukukokemus yrittää romaanissa Raja niin kovin olla syvällinen, että se on kaikessa huomionhakuisuudessaan täydellisen ontto.
Kiitti Lamourderer! Ei Raja missään lukulistan kärkisijoilla ole, mutta saattaisihan sitä joskus kokeilla kumminkin.
VastaaPoistaTämä ei nyt kuulu enää asiaan, mutta Pieni esikoiskirjakerho kiittää Sallaa ja Susaa vinkistä Minttu Reunamäen Esikoiskirjailijan markkinointi ja julkisuus -graduun.
VastaaPoistaVaikka suuresti ihmettelenkin, ettei sen lähteenä näemmä ole käytetty Jussi Keinosen Suomalaisen kaunokirjallisen teoksen markkinointi Suomessa kirjailijan näkökulmasta -gradua vuodelta 1991. ;-)
Hih! Vai voisikohan olla syynä että ei ole saanut käyttää lähteenä muita graduja? Traumaattiset gradumuistoni ovat onneksi jo niin hämärtyneet, etten ole varma muistanko oikein, mutta jotenkin on sellainen fiilis, että ne proffat, joiden johdolla gradua pusasin, laskivat "tieteellisiksi lähteiksi" vasta gradua korkeammat tutkimukset.
VastaaPoistaJoidenkin mielestä Totta-kirja on harvinaisen tarkkanäköinen kuvaus ihmisten tunteista ja selviytymisyrityksistä silloin, kun kuolema lähestyy, kun uskoton aviomies ja tämän rakastajatar juuttuvat riippuvaisuuden ja syyllisyyden kierteeseen, ja kun lapsuuden selvittämättä jääneet traumat ohjaavat elämänvalintoja vielä aikuisenakin. Toisten mielestä se on tylsä kirja, jossa ei tapahdu juuri mitään. Johtuisivatkohan nämä molemmat tulkinnat täsmälleen samasta syystä? Nimittäin siitä, että Pulkkinen kertoo tarinansa niin pienin, tarkasti harkituin vivahtein, että ne lukijat, joiden omaan elämänkokemukseen ei sisälly kirjassa kuvatun kaltaisia tilanteita ja tunteita, eivät yksinkertaisesti huomaa niitä siellä?
VastaaPoistaOmastakin mielestäni Pulkkisen runsas kielikuvien käyttö tuntui paikoin hiukan itsetarkoitukselliselta, ja 60-luvun kuvaus siltä että kirjoittaja ei ole elänyt sitä itse (mikä toki 80-luvulla syntyneeltä on ymmärrettävää). Päällimmäiseksi ajatukseksi omassa lukukokemuksessani jäi kuitenkin suuri ihailu siitä, että noin nuori kirjailija osaa kuvata noin taitavasti ja todentuntuisesti eri-ikäisten ihmisten tunteita ja tekemisiä vaikeissa tilanteissa.
Tärkeä osa kirjan tehoa on juuri se, miten pienieleisesti siinä kerrotaan hyvin suurista asioista. Olen itse esimerkiksi kokenut sairauden, johon olisi voinut kuolla, ja kirjassa syöpään kuolevan Elsan ajoittain lapselliselta näyttävä nykyhetkeen takertuminen oli niin tuttua, että sitä lukiessa tuli tippa silmään, mitä minulle ei kirjojen ääressä normaalisti koskaan tapahdu.
Pulkkinen kertoo kirjassaan tapahtumia milloin kenenkin henkilön näkökulmasta. Tällä palstalla muutamissa kommenteissa on puolestaan näkynyt päinvastainen ilmiö: jos omasta siihenastisesta elämänkokemuksesta jokin kokemus puuttuu, sellaista ei varmasti voi olla olemassakaan. Jos esimerkiksi itse on suhtautunut omaan graduntekoonsa tietyllä tavalla, kaikkien muiden ihmisten graduntekeminen on varmasti samanlaista. Itse olen kyllä tavannut tosielämässä sellaisiakin ihmisiä, jotka puhuvat gradustaan samalla tavalla kuin kirjan henkilöt. Oma graduntekoni on puolestaan ollut erilaista kuin kumpikaan edellämainituista, eikä se tarkoita sitä, etteikö jokainen näistä erilaisista kokemuksista olisi totta :)
Tunnetason eläytyminen kirjaa lukiessa onkin mysteeri. Joskus sen saavuttaa, joskus ei, eikä tunnu olevan mitään logiikkaa, minkä kirjan parissa eläytymisen kokee.
VastaaPoistaEn kuitenkaan ole sitä mieltä, että eläytymiseen ja uskottavuuden kokemiseen tarvitaan omakohtaista kokemusta vastaavista asioista. Elämänkokemukseeni ei kuulu Konstantinopolin valloitus 1400-luvulla, silti eläydyin Johannes Angelokseen aivan täysillä. Myöskään 1970-luvun Norsunluurannikko ei ole minulle tuttu, silti pidin Ayasta kovasti. Myös Aya-kirjoituksen lopussa pohdin lyhyesti aitousilluusion kokemista.
Kiitos Sallalle nopeasta vastauksesta. Siihen vielä kommentti: Sanot että "En kuitenkaan ole sitä mieltä, että eläytymiseen ja uskottavuuden kokemiseen tarvitaan omakohtaista kokemusta vastaavista asioista". En itsekään ole sitä mieltä, minkä huomaat jos luet edellisen kommenttini uudestaan. Totta kai lukija voi eläytyä vaikka kivikauteen (olen esim. itse ollut aivan koukussa Luolakarhun klaaniin ja sen jatko-osiin), jos tapahtumat ja tunteet kuvataan tarpeeksi yksityiskohtaisesti ja jos niihin sisältyy edes jotain, mikä muistuttaa jotain itselle tuttua.
VastaaPoistaEdellisessä kommentissani kysyin siis, olisiko Totta-kirjassa nimenomaan kerronnan pienieleisyys se syy, jonka takia osa lukijoista kokee sen tylsänä. Jos tapahtumista ja tunteista kerrottaisiin tarkasti, niihin olisi helpompi samaistua, kuten vaikka Sallan tapauksessa Johannes Angelokseen. Totta-kirjassa taas on paljon sellaisia kohtia, joissa suureen ja kipeään tunteeseen viitataan hyvin kevyesti ja ohimennen, ja silloinkin vain väläyttäen siihen liittyvä pintapuolinen lausahdus tai arkinen teko sanomatta mitään siitä varsinaisesta asiasta. Silloin ei ole mikään ihme, jos sen suuren ja kipeän tunnteen huomaavat lähinnä ne lukijat, jotka ovat kokeneet jotain vastaavaa ja siten pystyvät tunnistamaan sen siitä ohimennen heitetystä pikku vihjeestäkin.
Tätä tarkoitin myös sillä esimerkilläni oman kuoleman läheisyydestä (taisin itsekin puhua niin pienin sanankääntein, että se mitä yritin sanoa jäi Sallalta huomaamatta ;) ). Kun oma pian tapahtuva kuolema on varma tai mahdollinen, moni kokee hyvin suuria yksinäisyyden ja pelon tunteita suuren tuntemattoman äärellä ja suree kipeästi kaiken menettämistä, mutta voi myös kokea elämän pienet hetket kuten vaikka linnunlaulun paljon ihmeellisempinä ja merkityksellisempinä kuin ennen. Jos kirjan kuoleva mummo haluaa mereen uimaan, on ymmärrettävää, jos näin pieni asia ei aiheuta järisyttäviä tunteita tavallisessa lukijassa. Sen sijaan sellainen lukija, joka on itse ollut samassa tilanteessa, saattaa tällaisen vihjeen laukaisemana kokea omien muistikuviensa vyöryn, jossa nousevat esiin hyvinkin suuret tunteet.
Pidän edelleen todennäköisenä (ja nähdäkseni Sallan kommentti pikemminkin tukee kuin kumoaa sitä), että Pulkkisen tapa piilottaa suurimmat tunteet hyvin pienten vihjeiden taakse on tärkeä syy siihen, että osa lukijoista eläytyy kirjaan niinkin voimakkaasti. Kun tunteesta annetaan vain pieni vihje, joka käynnistää lukijassa assosiaation omaan elämään, lukijalle jää enemmän tilaa kokea nimenomaan ne omat tunteensa. Väistämätön sivuvaikutus tästä on se, että ne joiden omassa elämässä ei ole ollut samanlaisia kokemuksia kuin kirjassa, eivät huomaa kirjassa niitä kaikkein suurimpia asioita, koska ne sivutaan vain pienillä vihjeillä. Nämäkin lukijat saattaisivat eläytyä voimakkaasti, jos sama tarina olisi kerrottu tarkemmin kuvaillen. Mutta silloin vastaavasti ne, joille kirja nyt on ollut voimakas kokemus, saattaisivat kokea sen latteampana, kun se jättäisi vähemmän tilaa omalle oivallukselle.
Hyvää pohdintaa, Anonyymi! Ehkä tässä kuitenkin painottuu myös lukijoiden tapa tulkita asioita. Olen nyt lukemassa erään toisen suomalaisen naiskirjailijan, Päivi Alasalmen, kirjaa. Siinä olen päässyt vasta muutaman kymmenen sivua eteenpäin, mutta selkäpiitä karmii ja pelottaa, vaikka kirjan alku kuvaa hyvin arkisia asioita: salaatin pilkkomista, työvuoroja, pullan syömistä. Ehdin jo ihmetellä, miten näin arkiset tapahtumat voivat herättää niin voimakkaita tunnereaktiota. No kunhan saan kirjan loppuun niin kirjoitan siitäkin. :)
VastaaPoistaMonet minun ikäiseni tai nuoremmat lukijat ovat pitäneet kovasti Totta-kirjasta. En usko että heillä kaikilla on kokemusta syövän sairastamisesta tai uskottomuudesta. Eivät kärsimyksen kokemukset suinkaan ole välttämättömiä Totta-kirjasta nauttimiselle, sen voi hyvin todeta vaikka monen muun bloggaajan kehuista.
Ilmeisesti tämä Totta-kirja on tarkoitettu vain ainoastaan yliopisto-opiskelijoille ja gradun tekijöille. Tällaisen kuvan minä sain kommentoijista kun niitä luin. Eipä siiinä mitään. Sivistymättömän ei siis kannata tarttua tähän kirjaan. (Sivitymätön= Ei ole käynyt yliopistoa)
VastaaPoistaVapun aaton anonyymi kirjoittaa, että Totta on tarkoitettu vain "yliopisto-opiskelijoille ja gradun tekijöille". Uskon, ettei hän tarkoita sitä, mitä kirjoittaa.
VastaaPoistaAiempi anonyymi on kirjoittanut oivatavasti siitä, mistä Riikka Pulkkisen kirjoissa on kysymys. Riikka pulkkinen kirjoittaa rakkaudesta ja kuolemasta.
Kaksikymppinen on kuolematon, komekymppinen alkaa jo epäillä. Nelikymppinen jo tajuaa sen ja viisikymppinen kauhistuu. Kuusikymppinen alkaa olla toivoton ja seitsenkymppinen seestyy ja tietää. Silti ihminen on koko ajan sama.
Tärkeintä tässä samuudessa on rakkaus ja sen Pulkkinen osaa ilmaista. Tämä tekee Pulkkisesta ajan oloon mestarin, joka tunnustetaan laajasti niidenkin piirissä, jotka nyt kiinnittävät huomion nakkipaperin mahdollisen olemassa oloon. (Huomattakoon, että Tottassa Anna ja 60-luvun Eeva ovat samaa.)
Pulkkisen taituruus kuoleman ja rakkauden kysymyksessä tulee esille esimerkiksi Rajassa, kun Mari ja Anja keskustelevat kirjan loppusivulla kulemasta voittona. "Viisas" Anja luennoi ja "keskenkasvuinen" Mari yrittää Anjan saada huomaamaan. Vaikka molemmat puhuvat ohi, lopulta elämä voittaa (Mari ei tee itsemurhaa)ja lukijan tulkinta jää omalle vastuulle, niin kuin tolstoilaisessa kirjallisuudessa pitääkin.
Elämä ja rakkaus voittavat, vaikka Anjan mies kuoleekin, mutta rakkaus säilyy?
Mukavaa että keskustelu jatkuu vanhassakin ketjussa! Totta-kirjan suosio näkyy siinäkin, että tämä juttu on ollut blogin klikatuimpia koko kevään.
VastaaPoistaKyllä minä ymmärrän, että moni näkee Pulkkisessa mestarin aineksia. Mutta pidätän silti oikeuden subjektiiviseen lukemiseen - ei tämä kirja minuun kolahtanut, enkä mahda sille mitään. Mutta muiden mielipiteitä ja analyyseja on silti todella kiinnostava lukea.
Hei! Piti tulla vielä oikein katsomaan, mistä muusta kirjoitikaan, kun siitä kuuluisasta nakkipaperista.:) Aika samoilla linjoilla ollaan tämän kirjan suhteen, mä pidin siitä ehkä hitusen enemmän kuin sinä. Mutta risuja tuli täältäkin, ruusujen ohella.
VastaaPoistaToisaalta olen sitä mieltä, että sellainen kirja, joka innostaa bloggaria pohtimaan sitä monelta kantilta ja monia kommentoimaan, on jo aika onnistunut. :)
Hehe :) Tulenkin kommentoimaan sinun mietteitäsi Totasta...
VastaaPoistaHei! Itselläni on juuri menossa Pulkkisen Totta ja pidän siitä kyllä kovasti. Muistuttaa kerronnaltaan hyvin paljon esikoisteosta Raja joten olisi hienoa jos Pulkkisen 3. romaani (mikäli sellainen on tulossa) olisi tyystin erilainen. Tervoa en ole koskaan lukenut; lienee syytä seuraavaksi tarttua hänen tuotantoonsa koska sitä kovasti kehutaan. Olen ajatellut Tervoa eräänlaisena "äijä" kirjailijana ja siksi ovat jääneet pölyttymään hyllyyn. Vinkkejä hyvästä Tervo-kirjasta?
VastaaPoistaTervo-suosikkejani ovat Pyhiesi yhteyteen ja Myyrä. Kummastakin löytyy juttua tuolta Tervo-tägin alta!
VastaaPoistaIhanaa keskustelua täällä. Luin Totta - kirjan toiseen kertaan ja alleviivasin kaikki "kuin" -sanan sisältävät kielikuvat. Ne pistivät eka lukukerralla silmään ja siksi itse asiassa luin kirjan uudelleen. Ja voi hyvänen aika että niitä on paljon! Teksti tihkuu, paikoin lainehtii tällaista että "...menen kuin olisin vieras", "jää mielensä laidalle kuin sitkas hyönteinen", satunnaiselta sivulta löytyneet.
VastaaPoistaMinusta on äärest´ mielenkiintoista lukea hyvin toimeentulevien hesalaisten koulutettujen ihmisten elämästä; hyvin suuri osa ihmisistä elää tänään noin, eikö? Graduntekoakin osataan jo hyvin laajoissa kansalaispiireissä kommentoida tässä (yli)koulutusyhteiskunnassa, jossa sanaa "strategia" käytetään arkipäivisesti kun halutaan kuvata jotain elämän ei-niin-järisyttävää valintaa.
Tämän kirjan dramatiikka kyllä jäi vaisuksi. Mökiltä, toisen taulun alta löytynyt taulu oli se cliffhanger yhden luvun lopussa. Ei se minua järkyttänyt. Paitsi että se järkytti Ellaa, joka ei pystynyt vastaamaan puhelimeen, ja äidin kuolemauutinen ei heti saavuttanut.
Minulle tämä kirja oli jollain tasolla kiintoisa kuvaus yhdenlaisesta elämäntavasta, jollain tasolla ärsyttävän siloinen, "kuin...ikuinen tyyni järvenpinta"...
Heh, alleviivauksia tuli varmasti paljon! Mä huomasin että Riikka Pulkkinen olisi puhumassa Vallilan kirjastossa taiteiden yön aikaan, ohjelma täällä. Pitäisköhän mennä kuuntelemaan...
VastaaPoistaKyllä vanha taulu voi olla aikamoinen järkytys, jos siitä löytyy entisen rakastetun kuva. Kokemusta on...
VastaaPoistaAini
Voihan se olla!
VastaaPoistaEhkä kannattaa mennä kirjastoon Pulkkista kuuntelemaan. Joku oli kirjoittanut hänen edellisestä(?) kirjastovierailusta näin:
VastaaPoista"Olin kuuntelemassa Riikka Pulkkista, kun hän kävi kirjastossamme puhumassa tästä kirjasta. Esiintyminen teki vaikutuksen. Hän osasi fiilistellä ihmeellisissä sfääreissä täysin lonkalta, vastaten yleisön kysymyksiin syvillä filosofisilla pohdinnoilla, kuulostamatta yhtään hassulta tai pateettiselta, ainoastaan suurelta ihmistuntijalta, ajattelijalta, filosofilta ja hienolta ihmiseltä. Kirja oli muutenkin jo lukulistallani, mutta tuon esittelyn jälkeen se alkoi kiinnostaa vielä enemmän."
Itse kirjasta kirjoittaja ei ollut sitten tykännyt.
Toivottavasti fanit löytävät paikalle, itse en taida kehdata mennä kyselemään nakkipapereista ja gradun teosta. :)
VastaaPoistaGradunteon aloittamisen pitämisen aikoihin hilluttiin porukalla kuppilassa päivät pitkät ikään kuin vertaistukiryhmänä. Yleensä puhuimme vallan muista aiheista kuin lopputyöstä. Gradu-aiheeseen eksyttyämme joka toinen lauseemme alkoi alkaa sanalla "pitäis". Eräs gradunsa valmiiksi saanut vinkkasi meitä joutilaampia sanoin "Ei siinä mitään poppakonstia, se gradu vain... pitää TEHDÄ!"
VastaaPoistaItse päätin eräänä päivänä, että nyt jumalauta. Gradu valmistui parissa viikossa, mutta kymmentuntisista istumissessioista koneen äärellä jäi muistoksi iskias loppuiäksi.
Taidanpa aloittaa oman pulkkisteluni "Raja":lla. Vointeja!
Kuulostaa epäilyttävän tutulta tuokin. :) Luehan ja bloggaa, mielenkiintoista olisi kuulla mitä tuumaat!
VastaaPoistaRaja on hieno kirja, samoin Totta. Totta on todellakin kirja, joka itkettää. Se on kirja, jonka sivuja pitää kääntää varovasti, koska kirja on niin hieno ja kirjaa pitää myös silitellä siinä lukemisen lomassa. Ja kyllä sivistyneet ihmiset ihan oikeasti voivat puhua niin. Eikä se nakkipaperien näkeminen kadunkulmassa mitään vuosikymmenten takaista ole. Kyllä täällä varsinais-suomalaisessa pikkukaupungissa oli vielä pari vuotta sitten grilliauto, jossa kaikki käärittiin voipaperiin. Olen melko nuori ja kokemusta on pettämisestä, hylkäämisestä ja muistakin suruista ja murheista, joten ehkä minäkin sitten tavoitin tuon tunnepitoisuuden Tottassa. Jos "rumaa" kieltä haluaa lukea, niin voi tutustua Iida Raumaan. Tervoa olen lukenut yhden kirjan verran, pidän moukkamaisena. ;)
VastaaPoistaOnneksi makuja on monenlaisia ja kirjatarjontaa myös. :)
VastaaPoistaOlipa hienoa löytää kirjallisuusblogi, jonka pitäjällä on Omia Mielipiteitä. Katselin muitakin kirjakommenttejasi kuin vain tätä ja oli helpottavaa huomata, että joku uskaltaa julkisesti kirjoittaa, että osa kotimaisista kirjoista jättää lukijan kylmäksi. Moni näistä rehellisen arvion sinulta saamista kirjoista on jättänyt minulla suoraan sanottuna kesken!
VastaaPoistaRimmisen kirjakin jäi kesken ja vaihdoin hauskempaan ja puhuttelevampaan - Anssi Kelan Kesä Kalevi Sorsan kanssa -kirjaan. Lieneekö tämä tunnustus jo lähellä maanpetosta? =)
t. Samppa-rouva
Voi kiitos! :) Tosin musta kyllä tuntuu että olen täällä blogikeskusteluissa useammin kotimaisen kirjallisuuden puolustajien kuin vieroksujien joukossa.
VastaaPoistaMinusta Kesä Kalevi Sorsan kanssa oli oikein mukava kirja, kyllä kannattaa lukea!
Siellä se taas on se nakkipaperi. Riikka Pulkkinen on sijoittanut uusimpaan Vieras-kirjaansa taas tämän saman tavaran.
VastaaPoistaKiitos tästä, piristit päivääni! :D Vieras ei ole kovin korkealla lukulistoillani, mutta täytyy kurkkia kirjakaupassa jos bongaan nakkipaperin. ;)
PoistaVoisiko joku teistä kertoa totta kirjan juonen lyhyesti minulle? Se merkitsisi paljon ja olisin todella kiitollinen!
VastaaPoistaKiitos jo etukäteen!:)
Kun lukee ja ymmärtää lukemansa, on helppo kirjoittaa lyhyt juonikuvaus. Hyvästä luku- ja ymmärrystaidosta on hyötyä kaikilla elämänaloilla, joten lämpimästi suosittelen harrastamaan lukemista ahkerasti.
Poista