Corto Maltese innoitti minut Akateemisen kirjakaupan sarjisosastolle kahmimaan lisää sarjakuvia. Arktisen Banaanin uutuuskäännössarjakuva Aya - elämää Yop Cityssä oli jäänyt mieleen jo Hesarin arviosta, mutta kimmokkeen ja muistutuksen albumin hankintaan sain taas kerran Kvaak.fi -foorumilta. Takakansi lupaa seuraavaa: "Nuori Aya ja muut Yop Cityn eli Yopougonin kaupungin asukkaat riitelevät ja rakastavat, työskentelevät ja juhlivat Norsunluurannikon auringon alla. Palkitun tekijäkaksikon Aya-teossarja esittelee afrikkalaista arkea aivan toisenlaiseen tyyliin kuin mihin olemme tottuneet. Ei jatkuvia katastrofeja vaan todellista elämää."Aya olikin sujuvaa ja mukavaa luettavaa. Tarina sijoittuu vuoteen 1978. 19-vuotias Aya suhtautuu kunnianhimoisesti koulunkäyntiin, mutta hänen ystävänsä Bintou ja Adjoua bilettävät mieluummin kuin hikertävät koulussa. Nuorten naisten ystävyyteen kuuluu samoja asioita kuin kaikkina aikoina: paljon puhetta pojista ja miehistä, haaveita ja pohdintaa tulevaisuudesta, elämänuskoa ja uteliaisuutta.
Arki 1970-luvun Norsunluurannikolla antaa mielenkiintoisen säväyksen. Ilmeisesti malarian ensioireet ovat paikallisille flunssaan verrattava ohimenevä pikkutauti. Perheissä asuu perheenjäsenten lisäksi kaukaisia sukulaisia, jotka saattavat elättää palkastaan suuriakin maalle jääneitä perhekuntiaan. Katastrofi-Afrikasta ja rotukeskusteluista tarpeeksi saaneille Ayaa voi suositella senkin vuoksi, että kirjassa ei käsitellä sotaa, rasismia tai muita isoja ongelmia mitenkään. Kaikki kirjan henkilöt ovat norsunluurannikkolaisia. Henkilöhahmojen ongelmat ovat universaaleja: miten nuoren tytön pitäisi toimia, jos vahinkoraskaus pelottaa, entä miten isä suhtautuu kunnianhimoisen tytön opiskeluhaaveisiin? Kuinka kadulla perään huutelevat ällöttävät ukkelit karistetaan kannoilta, ja kuinka baarien tanssilattioilla kiinnitetään niiden kiinnostavien nuorukaisten huomio?
Sivuhuomiona aloin pohtimaan lukijan kokemaa "aitousilluusiota". Ensireaktioni Ayaan oli, että kuinka ihanaa lukea tarinaa sarjakuvana, saanhan sarjakuvan visuaalisuuden vuoksi paljon paremman ja todellisemman kuvan Norsunluurannikosta kuin pelkän tekstin kautta. Sitten aloin miettiä, että mikä minä olen tarinan aitoutta arvioimaan, en ole ikinä käynyt Norsunluurannikolla, saati että olisin ollut siellä 1970-luvulla. Ja vaikka piirrokset tuntuvat tarkoilta ja uskottavilta, on piirtäjä Clément Oubrerie ranskalainen, tosin viettänyt aikaa Norsunluurannikolla. Käsikirjoittaja Marguerite Abouet on Yop Citystä kotoisin ja tarina perustuu hänen lapsuus- ja nuoruusmuistoihinsa.
Periaatteessa ainoat tarinat, joiden kirjallista todenmukaisuutta olen pätevät arvioimaan, ovat sellaisia jotka kertovat 1970-luvulla syntyneen suomalaisen naisen elämästä. Ja olisipa tylsää lukea vain sellaisia! Jollakin lailla sitä lukiessaan tätä "aitousilluusiota" kuitenkin hakee ja arvioi lukemisiaan sitä vasten. Kiintoisa asia.
Internet-aikakaudella lukukokemukseen on kuitenkin helppo saada täydennystä - tarinassa vilahtaa norsunluurannikkolaisten muusikoiden nimiä. Joten Ayan taustamusiikkina voi kuunnella vaikka Lougah Françoisin musiikkia Youtubesta.
Miellyttävä sarjakuva ja mielelläni luen jatko-osiakin, jos niitä suomeksi saadaan. Erityiskiitos Arktiselle Banaanille albumin tasokkaasta käsintekstauksesta. Siitä vastaa Ninni Aalto, jolla on omakin sarjakuvablogi.
Tekstit
Ilmestyyköhän tämä toinenkin osa suomeksi? Kyselen jos sattuisit tietämään..
VastaaPoistaArktinen Banaani on kyllä näitä sarjoja ihan hyvin mielestäni julkaissut, onkohan siellä mikään käännössarja jäänyt vain yhteen osaan? Vaikkei eka osa huikea myyntisuksee olisi ollutkaan, niin ovat yleensä jatkaneet ainakin vähän aikaa kääntämistä.
VastaaPoistaKoska tää ilmestyi viime syksynä, niin voisihan sitä toivoa että seuraava osa tulisi vaikka ensi syksynä. Ranskaksi näitä on kai ilmestynyt jo 5-6 osaa.
Kiitos tästä arviosta! Kansikuva jäi mieleen jonnekin alitajuntaan ja noukin tämän viime kirjastokäynnillä lainaan. Oli mukavaa luettavaa! Tuo aitousilluusiojuttu on ihan totta: aidolta tuntui, ilman mitään perusteita. :) Ehkä oikeastaan aika ilahduttava osoitus siitä, miten samanlaisia me kaikki loppujen olemmekaan (tai ainakin teini-ikäiset, he).
VastaaPoistaHih, olispa mukavaa jos näin on käynyt. :) Huomasinkin että luit tämän ranskaksi! Ehkä pitää minunkin tarttua ranskankielisiin jatko-osiin, en tiedä onko tälle tulossa suomennoksia jatko-osista.
VastaaPoista