Antti Häkkinen: Rahasta - vaan ei rakkaudesta

Kaikissa kirjastoissa taitaa olla hylly, jonne on kerätty omaan paikkakuntaan liittyvää kirjallisuutta. Helsingissä Rikhardinkadun kirjaston toisessa kerroksessa on Helsinki-aiheisten kirjojen kokoelma. Ovelat kirjastonhoitajat olivat taas virittäneet minulle ansan: laittaneet täkyksi kirjan, jossa on kiinnostava kansi. Tietenkin menin lankaan ja lainasin Antti Häkkisen väitöskirjatutkimuksen vuodelta 1995: Rahasta - vaan ei rakkaudesta. Prostituutio Helsingissä 1867-1939. Muista kirjabloggaajista tietokirjojen lukemisessa on viime aikoina kunnostautunut Kirjamielellä-blogin marjis, joka on lukenut muun muassa intiaaneista, marjoista ja Mika Waltarin elokuvista kertovia tietokirjoja.

Tämä taitaakin olla minulle ennätys - jo toinen lukemani kirjana ilmestynyt väitöstutkimus kolmen kuukauden sisään. Elina Jokisen Vallan kirjailijat oli edellinen. Häkkisen tutkimusta on tullut luettua pikkuhiljaa, kovin isoina palasina en sitä ole pystynyt haukkaamaan. Prostituutio tutkimusaiheena on lukuharrastajalle sikäli mielenkiintoinen, että kaunokirjallisuudessa prostituoitu on lähes arkkityyppinen hahmo. Kaikenikäisissä kirjoissa törmää aiheeseen. Tyypillisesti hahmo on esitetty joko eroottis-fantastisena viettelevänä kurtisaanina tai traagisena ja hyväksikäytettynä tyttörukkana. Jälkimmäisessä muodossa prostituution uhria kuvattiin Sofi Oksasen Puhdistuksessa, ja blogini kommenttiketjussa kipakan vastalauseensa kuvaukseen esitti prostituutiota tutkinut Anna Kontula. Häkkisen kirjan luettuani ymmärrän Kontulan näkemystä paremmin, sillä tutkimuksen perusteella kumpikaan prostituoidun kaunokirjallisista ilmentymismuodoista ei ole erityisen todellinen. Ainakin mitä tulee helsinkiläisiin prostituoituihin vuosina 1867-1939, eihän sovi yleistää tutkimuksen tuloksia liian laajalle ilman lähdekritiikkiä!

Asun Helsingin keskustassa, ja ensireaktio kirjassa kuvattuun 1800-luvun lopun prostituutioon oli se, että näköjään ilotyttöjen maantieteelliset esiintymisalueet eivät ole muuttuneet yli sadan vuoden aikana miksikään. Kampin, Punavuoren ja Sörnäisten alueille on rastitettu karttaan täpliä merkitsemään vanhojen bordellien sijaintipaikkoja. Aivan samoilla nurkilla nykyäänkin on seksikauppoja, thaihierontapaikkoja ja strippibaareja. Häkkisen kirjan mukaan minua lähinnä sijainnut bordelli on ollut kadun vastakkaisella puolella. Vielä lähemmäs osuu nykyprostituutio, lähin stripparibaari kun on meidän talon alakerrassa. En oleta, että kaikki baarissa työskentelevät olisivat prostituoituja, mutta lehdissäkin on kirjoitettu että baariin on tehty poliisiratsioita ja myöhään illalla baarin ohi kulkiessa meno näyttää aika mielenkiintoiselta. No, ihan rauhallisia naapureita ne ovat olleet.

Häkkinen kirjoittaa sujuvasti, mutta sellainen viime silauksen antava kirjallinen luistavuus jää puuttumaan. Eli ihan kympin tekstiä tutkimus kirjallisesti ei ole, mutta sellaiseen kasi puolen - ysin paikkeille ylletään kuitenkin. Takakannessa mainitaan, että tutkimus on ensimmäinen kattava sosiaalihistoriallinen tutkimus helsinkiläisestä prostituutiosta. Ensimmäinen suomalainen aiheen tutkija Häkkinen ei toki ole, hän mainitsee lähdeluettelossaan pitkän listan tutkijoita. Lähde- ja kirjallisuusluettelo on muutenkin laaja. Häkkinen käyttää mausteena pätkiä kaunokirjallisuudesta, mutta välillä sitaateista ei heti käy ilmi, että kyseessä on kaunokirjallisuus, pitää kurkkia lähdeluettelosta mistä on kyse. Siteerauksia löytyy muun muassa Mika Waltarin, Juhani Ahon ja Väinö Linnan tuotannosta. Tärkeimpänä lähdemateriaalina on käytetty Helsingin kaupungin Tarkastustoimiston, myöhemmin Terveystoimiston asiakirjoja ja Huoltopoliisin arkiston ja Poliisin keskusarkiston asiakirjoja. Näistä löytyy tietoja prostituoitujen pidätyksistä, sukupuolitautitilastoista ja irtolaisuudesta. Irtolaisuus on keskeinen käsite tutkimusajankohdalta, lyhyt tiivistelmä aiheesta löytyy vaikka täältä. Kuvia on mukana hieman. Erinomaista kuvamateriaalia ovat vakavat perhekuvat pönöttävistä herroista yhdistettynä mukaan liitettyihin nuoruuden rikosrekistereihin:

Eipä nykymaailman opiskelijaelämässä tiedetä villistä bilettämisestä mittään, jos on uskominen Häkkisen kuvauksia 1800-luvun meiningistä Helsingin yöelämässä. Yliopisto-opiskelijoilla on ollut tapana vierailla bordelleissa asiakkaina, ja tämän lisäksi hyökätä niihin humalassa tappelemaan. Poliisin kirjoihin joutuivat muun muassa J.V. Snellmanin pojat erään Iso Roobertinkadun bordellitappelun vuoksi. 1900-luvun puolella opiskelijoiden asiointi bordelleissa väheni, minkä Häkkinen analysoi johtuvan siitä, että yliopistoon alkoi tulla naisopiskelijoita ja opiskelijat ryhtyivät löytämään seksuaalikumppaneita omista porukoistaan.

Itse asiassa prostituutiokulttuuri näyttäytyy säätyavioliiton kääntöpuolena, pimeän puolen tukipilarina. Säätyläisten kesken miesten avioitumisikä oli melko korkea. Ennen kuin pystyi ottamaan vaimon, piti olla peruspuitteet kunnossa. Ennen avioitumista miehillä oli yleisenä, joskin puolisalaisena tapana käydä bordelleissa. Häkkisen mukaan myös 1960-luvun seksuaalivallankumouksen seurauksena prostituoitujen määrä Suomessa väheni: e-pillereiden ja tapojen vapautumisen myötä ihmiset alkoivat löytää vapaita sukupuolisuhteita yhä enemmän, ja prostituoitujen kysyntä väheni.

Kysyntä kuulostaa sanana rumalta, mutta Häkkinen korostaa, että prostituutiossa on kyse yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta, taloudesta ja seksuaalivietistä ja yhteiskunnan tavoista säädellä seksuaaliviettiä. Voimakas moraalinen säätely korreloi Häkkisen tutkimuksessa prostituution yleisyyden kanssa. Ja vaikka prostituoitujen kohtaloista on löydettävissä tiettyjä uralle altistavia tekijöitä, niin viime kädessä useimmat ovat ryhtyneet prostituoiduksi omasta päätöksestään. Monilla ura prostituoituna jäi väliaikaiseksi, noin viiden vuoden mittaiseksi. Lisäksi naisten tausta oli todella monenkirjava, kaikista yhteiskuntaluokista tuli prostituoituja. Eräässä vaiheessa 1800-luvulla helsinkiläiset prostituoidut olivat jopa keskimäärin koulutetumpia kuin muu naisväestö Helsingissä.

Mahtavia sitaatteja löytyy kirjeistä, joita Helsingin poliisille on lähetetty. Näin kirjoittaa eräs herra Lindström Tampereella vuonna 1935:

"Pyydän kohteliaimmin tiedustella Helsingin siveysosastolta seuraavaa asiaa. Onko vaimoni, Eli Maria Sofia Lindström synt. Oulussa 1904. Siellä siveysosaston kirjoissa Syytettynä ehkä viinan myynnistä kuljetuksesta juomisesta tai muista sellaisista rikoksista tai ehkä hän on ollut, (ainakin kuulopuheitten mukaan) sairaalassa jostain venerisestä taudista ajalla 1927-1933 ja onko hän asunut tai viettänyt yhdyselämää jonkun mieshenkilön kanssa. Olen kiitollinen teille, jos lähetätte näistä asioista minulle todistuksen jälkivaatimuksella, se tulis avioeroa varten."

Koko tutkimuksen opetus kuitenkin on, että ei kannata ryhtyä prostituoiduksi. Vain harva rikastui urallaan, useimmilta ei jäänyt rahaa säästöön. Ennemmin tai myöhemmin lähes jokainen päätyi pakkohoitoon Kumpulaan sukupuolitautien sairaalaan. Monet päätyivät Hämeenlinnan naisvankilaan tai työlaitoksiin. Näissä paikoissa siteet prostituutiokulttuuriin vain vahvistuivat, sillä niissä tapasi muita prostituoituja, ne olivat eräänlaisia prostituoitujen "ammattikouluja". Alkoholinkäyttö muuttui lähes kaikilla naisilla runsaaksi ja vaikutti terveyteen. Moni aloitti työnsä ajatellen sitä väliaikaisratkaisuna. Joillakin se jäikin kertakokeiluksi, mutta kaikki eivät pystyneet irrottautumaan.

Häkkisen monipuolisessa tutkimuksessa on tärkeitä näkökulmia ja tietoa vaikka kuinka paljon lisää. Jos haluaa laajentaa näkemystään aiheesta, tämä kirja sopii luettavaksi hyvin. Koska kirja on ilmestynyt 1990-luvun puolivälissä, siinä ei luonnollisestikaan oteta kantaa kaikkein uusimpaan prostituutioon, mutta Häkkinen havainnoi lyhyesti laman ja Neuvostoliiton hajoamisen vaikutukset seksibisneksen kasvussa. Erittäin selväksi tulee, että prostituutio ei ole väliaikaisilmiö eikä sen poistamiseen ole helppoja keinoja tai oikoteitä. Muodossa tai toisessa ilmiö on ollut olemassa Suomessakin yhtenäisenä jatkumona pitkään. Ja prostituoidut eivät ole seksihulluja eivätkä tyttöraukkoja, vaan tutkimuksen perusteella aivan tavallisia naisia, joille syy seksityöhön on rahan hankkiminen.

Lue myös nämä:
Sofi Oksanen: Puhdistus
Juhani Aho: Yksin
Mika Waltari: Pienoisromaanit