keskiviikko 3. toukokuuta 2006

Harri Sirola: Turha hätkähtää

Toisin kun monen muun kirjailijan kohdalla, Harri Sirolan kohdalla en pysty tarkasti palauttamaan mieleeni, mikä oli ensimmäinen häneltä lukemani kirja ja koska se tapahtui. Todennäköisesti näin kävi joskus 90-luvun lopulla asuessani Joensuussa, koska ei tunnu todennäköiseltä että olisin ryhtynyt lukemaan hänen kirjojaan lukioikäisenä.

Yhtä kaikki, Turha hätkähtää -kokoelma edustaa lempirunojani. Olen lukenut kirjan jo usean vuoden ajan toistuvasti tasaisin väliajoin, ja koettanut turhaan etsiä kirjaa omaksi divareista ja netistä. Kustantajaltakin olen kysellyt, voisiko kirjasta ottaa uuden painoksen, mutta eipä ole näkynyt... Kirja on siis vuodelta 1986, ja jätänkin tässä nyt yleisen yhteydenottopyynnön: jos joku tietää mistä kirjan voisi saada, ottakoon yhteyttä. :)

Sirolan ainoa runokokoelma menee kai ns. proosarunojen kastiin. Koska luen kirjoja "väärin", eli siten että uskon kirjailijan todella kokeneen ja eläneen runojen tapahtumat ja tunnelmat sen sijaan että ne olisivat todellisuudesta täysin irrallisen mystisen "kertojahahmon" sepustuksia, esitän tässä nyt oman näkemykseni runojen taustasta. Nuori kirjailija Harri Sirola on tallentanut runoihin pätkiä elämästään, johon kuuluu mm. vastavihitty vaimo ja vauva, lisäksi hän kertaa ystäviensä, ex-tyttöystäviensä, perheensä ja tuttaviensa vaiheita, matkustaa Amerikkaan ja viettää siellä on the road -elämää. Parissa runossa viitataan vähän metafyysisemmin esimerkiksi antiikin taruhahmoihin, mutta muuten runot ovat mukavan maanläheisiä. Sirolan tyyliin kuuluu taitavasti mallinnettu helsinkiläisaksentti ja terävät havainnot ihmiselämästä. Jotenkin Sirola on ollut minusta aina hyvin voimakkaasti mieskirjailija, hieman samaan tapaan kuin Heikki Turunenkin tuntuisi olevan. En nyt tarkoita tällä mitään erityistä sovinistisikapaatosta, vaan sitä, että kirjailija tuntuu näkevän, kokevan ja havainnoivan asioita vahvasti miehenä. Mitä tällä sitten tarkoitan - noh, esimerkiksi raakoja ja osuvia havaintoja miesten keskinäisestä nokkimisjärjestyksestä, joka ilmenee niin pikkupojan elämässä kuin vanhemmallakin iällä sekä naiskuvausta, joka ei suinkaan unohda kauneuden ja erotiikan esiintuomista. Lisäksi kirjailijan asenne on kadehdittavan cool - hän tekee vaikutuksen tinkimättömänä oman tiensä kulkijana, joka ei pelkää katsoa asioita suoraan silmiin.

Yksi suosikkirunoistani on nimeltään Periaatteet, josta on aika ajoin pyörinyt mielessä pätkiä mantran lailla. Se alkaa näin:

"mä haluun et
villapaita on villaa
et college on puhdasta puuvillaa
et hanskat on nahkaa
botski puuta"

Jos sellainen ihme kävisi että kirjasta uusi painos otettaisiin, toivon että se tulisi olemaan kannesta kanteen näköispainos. Kirja on nimittäin hauskasti kuvitettu Harri Sirolan valokuvilla. Niissä on viljelty runsaasti 1980-luvun puolivälin tasoista teknistä kuvankäsittelyä, eli leikkaa-liimaa tyyppistä askartelua. Kuvat ovat erittäin viehättäviä. Muutenkin sitä 80-lukulaista ajankuvaa tulee kytättyä runojen rivinvälistä kuin piru raamattua - ja jotain ajastaan nämäkin runot heijastavat, vaikka pääpaino onkin yksityisellä eikä yleisellä tasolla. Kirjojen ystävää ilahduttaa myös bongata kirjasta esimerkiksi Anja Kauranen (nyk. Snellman), joka esiintyy näköjään myös parin valokuvan mallina, sekä runossa Puhelu: "vanha kimmafrendi soitti / yks kirjailija" ja Kaksi kaupunkia -romaanissa sivuhenkilönä seikkaileva metsästävä merikarhu Kettunen.

Tätä kirjaa siis suosittelen luettavaksi erityisen lämpimästi. Runojen miehisyys, proosallisuus ja kielellinen poljento viehättävät minua.

2 kommenttia:

  1. Anonyymi30.8.06

    Terve!

    Olen Harri Sirolan tytär. Se vauva. Hassua, että joku muukin on tehnyt periaatteet runosta mantran. Se on helvetin hyvä.
    Mulla saattaisi jopa jostain löytyä kappale sulle turha hätkähtää- kirjasta. Jos kerta olet niin isäni ihailija niin mielelläni annan yhden sinulle!

    kiira.sirola@welho.com

    VastaaPoista
  2. Kirja tuli siis perille ja sai onnellisen omistajan! Minulla ehti parin vuoden ajan olla metsästysprojekti kahdesta kirjasta, jotka halusin omaksi. Toinen oli Hilkka Ravilon Kuin kansanlaulu ja toinen oli tämä. Kansanlaulun sain vuosi sitten hankittua kirjailijalta itseltään, tämän sitten kirjailijan tyttäreltä. :) Suomen kustantamot, hävetkää!

    Otetaan sen kunniaksi Turha hätkähtää -runo nimeltä Luominen:

    "Luomiskertomuksessa on
    nivottu yhteen
    kaks tarinaa
    suuri mieheksi ja naiseksi
    loi heidät
    ja pieni rakensi vaimon
    siitä kylkiluusta

    aina on kaks tarinaa
    valitse"

    VastaaPoista