keskiviikko 19. huhtikuuta 2006

Bret Easton Ellis: Lunar Park

Lunar Park tarttui kirjastosta mukaan, kun muistin Hesarin kehuneen sitä. Ellisiltä olen aiemmin lukenut Amerikan Psykon (ilmestynyt suomeksi 1993) lukioikäisenä. Kirja herätti tuolloin kovasti huomiota, ja kylläpä sen itsekin noteerasin korkealle. Omasta hyllystä löytyvä Amerikan Psyko on tullut luettua vuosien varrella kerran pari uudelleenkin.

Muuten lukaisin Ellisiltä Alta nollan jossain vaiheessa, sen herättämättä sen kummempia intohimoja. Glamoramaa aloitin, mutta se tuntui niin tylsältä että jätin kesken. Niinpä Hesarin myönteinen arvio herätti kiinnostuksen: vieläkö vanha kettu keksisi jotain uutta sanottavaa?

Ja keksihän se. Lunar Park on hillittömän hauska ja juonellisesti todella sujuvasti etenevä, suorastaan helppolukuinen. Eli jotain aivan muuta mitä vaikkapa Amerikan Psykosta voi sanoa, sen hauskuus kun vaatii melko kieroutunutta asennetta. Lunar Park puolestaan on omituinen sekoitus kauhua ja tunnustuskirjallisuutta, hieman kuin samaan astiaan miksattaisiin Stephen Kingiä ja Pentti Saarikoskea. Kirja on nimittäin näennäisen omaelämäkerrallinen. Kertojana on kirjailija Bret Easton Ellis, joka johdantona tilittää koko julkisen uransa, joka pitää sisällään kehuttuja romaaneja, huume- ja viinanhöyryisiä bileitä, huonoja perhesuhteita ja sekavia kirjallisuuskiertueita. Johdannon jälkeen alkaa kuvaus "nykytilasta": Ellis on mennyt naimisiin poikansa äidin kanssa ja muuttaa "perheensä" luo Kaliforniaan. Uusi alku kestää vain hetken, kun talossa alkaa kummitella, minkä aiheuttajaksi Ellis epäilee isävainaataan...

Kirjassa on paljon hyviä puolia. Yksi on kuvaus amerikkalaisen julkkiskirjailijan hörhöelämästä. Tämä aihehan on vanha kuin taivas: varmaan siitä asti kun ensimmäisellä kivikauden ihmisellä on pensseli pysynyt kädessä, on hänen pitänyt päästä maalaamaan hassuja sienensyöntikokemuksiaan ja pätemään niillä muille... Taiteilijaelämän pimeät puolet ovat siis kaikille tuttuja, mutta on niistä silti merkillisen hauskaa lukea.

Lisäksi minua ainakin nauratti amerikkalaisen perheidyllinen hillitön parodia. Ellisin "perhe" kun on kirjava kokoelma luksusasunnossa eläviä etuoikeutettuja ihmisiä, joista osa on sukua keskenään ja osa ei, mutta jotka eivät joka tapauksessa saa mitään kontaktia toisiinsa. Äiti Jayne on Hollywood-näyttelijä, jonka vuoksi hänen assistenttinsa ja kotiapulaisensa hääräävät tiiviinä osana perheen arkea. Koska Jayne on ollut vuosikausia epätoivoisen rakastunut Ellisiin, hän uskoo kaiken, mitä mies hänelle sanoo. Ellis itse puolestaan juopottelee ja käyttää huumeita sekä vonkaa vieraita naisia, tosin läpinäkyvimmätkin selitykset menevät Jaynelle läpi. Luonnollisestikin pariskunta käy pariterapiassa, vaikka avioliittoa on kestänyt vain pari kuukautta.

Ellisin poika Robby puolestaan välttelee täysin kontaktin ottamista vastalöydettyyn isäänsä. Jaynen tytär Sarah vaikuttaa normaaleimmalta. Selkäpiitä karmii lukea Robbyn ja Sarahin ja heidän koulutovereidensa lääkeannoksista. En tiedä onko oikeasti kuinka tavallista, että normaalit amerikkalaiset lapset syötetään täyteen vuoroin rauhoittavia, vuoroin piristäviä lääkkeitä, mutta jos kirjan kuvauksissa on ripauskaan todellistä elämää, niin huhhuh. Aika ahdistavaa on myös kuusivuotiaan Sarahin "normaalielämä" muutenkin - tyttö on kirjassa kuvattu pikkuaikuiseksi ja käyttäytyy teini-ikäisten tavalla.

Lunar Park on myös taitavaa ympyrän sulkemista: Amerikan Psyko ja sen päähenkilö Patrick Bateman kytkeytyvät oleelliseksi osaksi juonikuviota. Ja vaikka en kovin suuri kauhukirjallisuuden ystävä olekaan, niin kyllä kirjan yliluonnolliset kohtaukset saivat ahdistuksen väreet juoksemaan selkäpiissä.

2 kommenttia:

  1. Reetta9.6.06

    Hei Salla,

    Osuin sattumalta blogiisi ja ajattelin kommentoida, kun kukaan muu ei näytä sitä tehneen. Minusta tässä on monia tosi hyviä juttuja. Huomiosi mm. naisten viihdekirjallisuudesta, fantasiakirjallisuudesta ja alkukielellä lukemisen ongelmista olivat hykerryttävän osuvia. Lisäksi kirjoitat todella hauskasti. Toivottavasti jaksat jatkaa blogin pitämistä.

    Terv. Reetta

    VastaaPoista
  2. Kiitos Reetta,

    mukava saada palautetta. :) Kyllä on blogia tarkoitus jatkaa - vielä kun keksisi, miten saisi kaikki "previous postit" näkymään yhtä aikaa, niin olisi blogin vierailla helpointa selata luettuja kirjoja mielensä mukaan.

    VastaaPoista