Tämä on se A-hyllystä bongattu käännöskirja, josta kerroin. Olen lukenut kirjan aiemminkin ja lisäksi nähnyt Kajaanin kaupunginteatterissa kirjasta sovitetun näytelmäversion. Ajoittaisin ensimmäisen lukukertani jonnekin kevään 2002 kieppeille. Tämäkin on niitä kirjoja, joista on jäänyt kestomuistikuvia kangastelemaan mielen perukoille: kirjan hahmoista puliakaksi vajonnut Birgitta, joka nuorena piti itseään Motalan maidonvalkeana Marilyn Monroena, teki lähtemättömän ja karmaisevan vaikutuksen.
Kirja on ns. vuorokausiromaani, vai miksi näitä nyt sanotaankaan. Kirjan tapahtumat sijoittuvat loppujen lopuksi 1-2 lyhyen vuorokauden ajalle, mutta 470 sivun aikana ehditään käymään takautumien ja vaihtuvien näkökulmien kautta läpi neljän ihmisen historiaa. Axelsson muistuttaa hieman suomalaissuosikkiani Hilkka Raviloa: molemmat naiset kertovat sodanjälkeisestä pohjoismaisesta köyhyydestä ja huimasta yhteiskunnallisesta kehityksestä 1900-luvun lopun vuosikymmeninä. Samankaltaisia hahmojakin löytyy, tyyppiesimerkkinä psykopaattinen, lastaan pahoinpitelevä äiti.
Huhtikuun noita kertoo Ellenistä, hänen kolmesta kasvattityttärestään ja yhdestä biologisesta lapsestaan. Samalla otetaan kantaa ruotsalaisen kansankodin sosiaalihygieniaan: kun Ellen synnytti vaikeavammaisen lapsen, siivottiin tämä pois näkyvistä laitoshoitoon ja tytär Desirée joutui kasvamaan ilman yhteyttä äitiinsä. Sen sijaan Ellenin hoiviin päätyy kolme erilaista pikkutyttöä: arka Christina, aina hieman itseltään eksyksissä oleva Margareta sekä pahansisuinen Birgitta. Hänen vatsaansa kalvaa nälkäinen sokerirotta, joka alkaa myöhemmin vaatia kovempia aineita pysyäkseen tyytyväisenä. Uuden ulottuvuuden tarinaan tuo cp-vammaisen Desiréen kyky irrota ruumiistaan: hän seuraa ja pyrkii ohjailemaan tuntemattomien sisartensa elämää vaikka hänen ruumiinsa makaa laitoksessa.
Yliluonnollinen osuus on naitettu harvinaisen uskottavasti mukaan muuten painavan realistiseen ja ruotsalaista yhteiskuntaa ruotivaan romaaniin. Muuten kirjan ydinsanoma on se, miten lapsena koetut vaikeudet seuraavat joskus ihmisen mukana koko elämän ajan. Christina ei tunnu pääsevän peloistaan eroon, vaikka on kouluttautunut lääkäriksi ja nainut sopivan miehen, Margareta harhailee epävarmuutensa heiteltävänä edelleen, vaikka tekee väitöskirjaa fysiikan alalta, ja Birgitta on pudonnut pohjaa kohti lujaa, mutta silti syyttää vaikeuksistaan edelleen kaikkia muita paitsi itseään.
"- Hei kuule, Birgitta sanoo ja yrittää jonkinlaista hymyä, mutta muistaa samassa että hänen suunsa on kastimerkki. Kukaan tavallinen rouva Svensson ei kuljeskele mustat aukot irtilyötyjen hampaiden paikalla. Aina hymyillessään Birgitta näyttää, kuka todellisuudessa on: narkkari, joka on vanhemmiten uudelleenkouluttautunut puliakaksi... Hän sulkee suunsa niin että leuat kolahtavat ja antaa hymyn sammua."
Kuten usein toisella lukukerralla, vaihtuvien kertojanäkökulmien palaset sekä tarinaan vaivihkaa ujutetut johtolangat loksahtavat paljon helpommin paikoilleen kuin ensimmäisellä lukukerralla. Kirjan edellisestä lukemisesta oli kuitenkin riittävän pitkä aika, joten monet jutut tulivat tuoreentuntuisina vastaan. Joitakin kohtauksia oli, jotka muisti jo etukäteen, tyypillisesti nuo sosiaalitapaus-Birgitan karmeimmat ja surullisimmat tilanteet, ja niidenkin kanssa jälleennäkeminen (tai -lukeminen) oli odotettu ja mielenkiintoinen.
Olen tainnut blogissani useammin moittia kuin kehua lukemieni kirjojen suomentajia, joten nyt onkin mukava todeta että suomentaja Kaarina Sonck on tehnyt varsin hyvää työtä. Kieli soljuu notkeasti eikä häiritseviä svetisismejä tule juurikaan vastaan. Majgull Axelssonin paneutunut, moniulotteisen maailman maalaava kerronta välittyy hyvin. Kaiken kaikkiaan tämä on hyvä romaani: monipuolisia luonnekuvia, hyvä läpileikkaus ruotsalaisesta historiasta ja yhteiskunnasta tarinaan sopien, mielenkiintoisia henkilö- ja miljöövalintoja. Lukija saa pohdittavaa niin ajatusten kuin tunteen tasolla.
Tekstit
Nytpä alkoi tehdä mieli lukea tuo kirja uudelleen: luin sen joskus vuonna 2004. Minäkin muistan siitä hyvin Birgitan, mutta toisaalta myös Desiréen, ja erityisesti hänen tarinansa nyt kiinnostaakin, koska en muista, miten se päättyi. :) Tosi mielenkiintoinen, hieno kirja. Hauskaa tuo, että toisella kerralla kirjasta voi saada enemmän irti, voisihan luulla, että toinen lukukerta olisi tylsä, mutta ei se useimmiten kyllä ole.
VastaaPoistaMoni sanoo ettei ikinä lue samoja kirjoja uudestaan. Mulle taas on aina ollut itsestään selvää lukea hyviä kirjoja uusiksi - varsinkin lapsena saatoin ruveta lukemaan hyvää kirjaan uudestaan melkein saman tien kun olin loppuun päässyt. Nykyään hyvistä kirjoista oikein suunnittelee etukäteen, että koskahan tämän voisi lukea uudestaan. Uudet lukukerrat antavat uusia asioita, koska kirjasta huomaa uusia vivahteita ja tietysti itse on ehtinyt muuttua, jos edelliskerrasta on pitkä aika, mikä sekin vaikuttaa lukukokemukseen ja sen tulkintaan.
VastaaPoistaAxelssonin kirjoista Kuiskausten talossa on jonkin verran samaa henkeä kuin tässä Huhtikuun noidassa, mutta pidin Huhtikuun noidasta enemmän.
Hyvä blogi, jatka samaan malliin! Sitten tästä nimenomaisesta teoksesta, että vähän itseäni häiritsi jatkuva puolipisteen käyttö...
VastaaPoistaKiitos! En muista itse enää kirjan puolipisteitä, mutta vähän aikaa sitten tuli lainattua Axelssonin uusin romaani, toivottavasti ehdin sen kimppuun lähiviikkoina...
VastaaPoista