HelMet-lukuhaaste 2022 paketissa

Hurautin HelMet-lukuhaasteen loppuun joulunpyhinä. Alla linkit blogikirjoituksiin ja nopeat kommentit kirjoista, joista en blogannut. Osa olisi ehdottomasti ansainnut paneutuneen oman blogiarvionsa.

Kuva: joannapoe / Flickr. Creative Commons -lisenssi CC BY-SA 2.0)

1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota. Johanna Sinisalo: Salattuja voimia

Mainio kokoelma, jossa vaellusaiheiset novellit vuorottelevat vaellusohjeiden ja -muistojen kanssa. Kirja herätti minussa rehellistä kateutta: olisipa ihanaa tehdä upeita vaellusretkiä Sinisalon lailla ympäri maailmaa. No, tämän kirjan perusteella voisi alkaa tehdä haavelistaa retkistä.

2. Kirjassa jää tai lumi on tärkeässä roolissa. Kaari Utrio: Vanajan Joanna
 

3. Kirja, jonka tapahtumissa haluaisit olla mukana. Curtis Sittenfeld: Eligible

 

Vetävä uudelleentulkinta Ylpeydestä ja ennakkoluulosta - parasta viihdettä synkeisiin aikoihin. Lue kirjasta lisää Goodreads.com -sivustolta.

4. Kirja, jonka tapahtumissa et itse haluaisi olla mukana. Hanneriina Moisseinen: Kannas (Neuvostoliiton suurhyökkäys jatkosodassa vuonna 1944 ja karjalaisten evakkoon lähtö Karjalankannakselta)

 

Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, ruvettiin Karjalan menetystä muistelemaan Suomessakin enemmän. Tämä upea sarjakuva on vuodelta 2016. Lue lisää Hesarin arviosta.

5. Kirjassa sairastutaan vakavasti. Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin
 

6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija. Joyce Carol Oates: Blondi
 

7. Kirja kertoo ystävyydestä. Rauha S. Virtanen: Luumupuu kukkii

 

Täsmäkirja haasteeseen, kirja löytyi omasta hyllystä. Olen lukenut tämän viimeksi aikoja sitten, mutta hyväntuulinen lapsuuskuvaus viihdytti edelleen. Virtanen on onnistunut tallentamaan kirjaan kokonaisen elämänmuodon 1960-luvulta. Lue lisää Sinisen linnan kirjastosta.

 
8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua. Anneli Kanto: Rottien pyhimys

 
9. Kirjan päähenkilö kuuluu etniseen vähemmistöön. Brit Bennett: Mikä meidät erottaa 

10. Kirjan nimi on mielestäsi tylsä. Anna-Maria Vilkuna: Kruunun taloudenpito Hämeen linnassa 1500-luvun puolivälissä

 
11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä. Liv Strömquist: Punaisin ruusu puhkeaa kukkaan

 

Strömquistin hillittömät sarjakuvat ovat yhtä aikaa tiukkaa feminismiä, tietoista naivismia ja vielä tajunnanräjäyttävää historiankuvausta. Lue Hesarin kirjailijahaastattelu.

 

12. Runokirja, joka on julkaistu viiden viime vuoden aikana. Sinikka Vuola (toim.): Olet täyttänyt ruumiini tulella

 

Olen luullut olevani kartalla kotimaisessa runoudessa - oli siis aika pudota jalustalta. Paneutuneesti toimitetussa kokoelmassa esitellään laaja kirjo 2000-luvun runoilijoita - suurimman osan tuotantoa en ollut ennen lukenut. Lue kirjasta Tuijatan blogista. 

 
13. Lasten- tai nuortenkirja, joka on julkaistu 2000-luvulla. Marcus Sedgwick: Miekkani laulaa

 

Yritin valita kirjastossa tuoretta nuortenfantasiaa. Tämä kirja oli kuitenkin pettymys, jotenkin yksioikoinen, tylsä ja epäuskottava pläjäys.

 
14. Kirja kertoo historiallisesta tapahtumasta. Johanna Vuoksenmaa: Pimeät tunnit

15. Kirja käsittelee aihetta, josta haluat tietää lisää. Johannes Remy: Ukrainan historia

 

Minun pitäisi tietää Ukrainan kulttuurista ja historiasta paljon enemmän kuin oikeasti tiedän. Tämä perusteos antoi hyvän yleiskuvan Ukrainasta. Lue kirjasta lisää Erkki Tuomiojan kirjavinkeistä.

 
16. Kirjan luvuilla on nimet. Marjatta Kurenniemi: Onneli, Anneli ja nukutuskello

 

Tykkäsin kovasti lapsena Onnelista ja Annelista, mutta vasta nyt perehdyin sarjan neljänteen kirjaan. Kuuntelimme tämän perheen kanssa äänikirjana - kirja on suorastaan ajankohtainen ottaessaan kantaa kaupunkikaavoitukseen.

 
17. Kirja on aiheuttanut julkista keskustelua tai kohua. Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin (Koska luin kirjan kaksi kertaa peräkkäin, sijoitin sen haasteeseenkin kahteen kohtaan.)

18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja. Arto Paasilinna. Suloinen myrkynkeittäjä

 
19. Kirjassa on vähintään kolme eri kertojaa. Jennifer Weiner: The Summer Place

 
20. Kirjan hahmoilla on yliluonnollisia kykyjä. P. Christin – J. Mézières: Aika aikaansa edellä

 

Valerianin ja Laurelinen seikkailujen päätösosa. Luin Valerian-sarjakuvia jo lapsena, joten pitihän tämäkin lukea.

 
21. Kirja liittyy lapsuuteesi. Astrid Lindgren. Peppi Pitkätossu

 

Äänikirjana kuunneltu. Loistava Elsa Saision luenta ja erinomainen äänityslaatu. Pepin ajaton anarkismi ilahduttaa aikuista. 

 
22. Kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä. Ada Calhoun: Why We Can't Sleep

 

Luin tämän viime vuonna, mutta nyt toiseen kertaan - 1970-luvulla syntyneiden naisten kärsimykset nykyajan paineissa ovat vastustamaton aihe minulle. 

 
23. Pieni kirja. Veikko Huovinen: Lentsu

 

Sisällön puolesta kirja on painava, mutta luin tämän pienikokoisena pokkaripainoksena. Huovisen parhaita kirjoja.

24. Kirjan on kirjoittanut Lähi-idästä kotoisin oleva kirjailija. Susan Abulhawa: Jeninin aamut

 

Täsmävinkki lukuhaasteen Facebook-ryhmäläisiltä. Järisyttävä kirja, joka pani miettimään, miten erilaiselta Israelin lähihistoria näyttää palestiinalaisten silmiin, kuin täältä Pohjolan perukoilta evankelisluterilaisten silmälasien läpi katsottuna. Lue lisää Kaiken voi lukea! -blogista.

 
25. Kirjan nimessä on ilmansuunta. Suonna Kosonen – Kimmo Kirves: Itä on itä

 
26. Kirja liittyy kansalaisaktivismiin. Johanna Vehkoo: Valheenpaljastajan käsikirja 

 

Johanna Vehkoo on ollut Suomen näkyvimpiä toimittajia disinformaatiota ja vihapuhetta peratessaan. Kirja on vuodelta 2019 ja se on muuttunut aina vain ajankohtaisemmaksi. Lue lisää Kulttuuri kukoistaa -blogista. 

27. Kirjaa on suositellut toinen lukuhaasteeseen osallistuva. Sandra Niemi: Vampira – Maila Nurmen tie Hollywoodiin

 

Sandra Niemi on Maila Nurmen veljentytär. Arvelen, että kirjan kirjoittamiseen on osallistunut myös haamukirjoittaja, tyyli on paikoin sen verran siloiteltua. Mielenkiintoinen tarina Hollywoodin marginaalista ja sisukas ja periaatteellinen Nurmi on kerta kaikkiaan kiehtova henkilö. Lue lisää Kulttuuri kukoistaa -blogista.

 
28. Kirjan päähenkilö on alaikäinen. Astrid Lindgren: Eemelin uudet metkut

 

Iki-ihana Inkeri Wallenius on äänikirjan lukijana. Tarinat uppoavat mainiosti myös nykylapsiin.

 
29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa. Lea Pennanen: Piilomaan pikku aasi

 

Rakastin tätä tarinaa lapsena, erityisesti tv-sarja jäi mieleen. Aikuisena tarina kuulosti häkellyttävän toiminnantäyteisenä. Lukijana oli aina mahtava Lars Svedberg.

 
30. Kirjassa muutetaan uuteen maahan. Ville Ranta: Kuinka valloitin Ranskan

 

Ranta kertoo tuttuun tapaan, itseään säästämättä, sarjakuvataiteilijan raskaasta elämästä humoristisella tavalla. Tosin ruuhkavuosia elävänä naisena en ehkä jaksa ihailla boheemitaiteilijuutta entiseen malliin. Lue lisää Tähtivaeltajan blogista.

 
31. Kirjassa on jotain sinulle tärkeää. Aili Somersalo: Mestaritontun seikkailut 

 

Huikea Seela Sella lukee äänikirjan, mutta äänityslaatu on valitettavan vaatimaton. Tarina kuitenkin vetää hienosti vuodesta toiseen - ihana satu täynnä taikaa! Lue lisää Koko lailla kirjallisesti -blogista.

 

32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja. Eeva Tenhunen: Nuku hyvin, Punahilkka

 

Eeva Tenhusen klassikkodekkarit ovat paitsi hauskoja ja vetäviä, myös mahtavaa ajankuvaa. Lue kirjasta lisää Lumiomenan blogista. 

 

 33. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Afrikkaan. Maaza Mengiste (toim.): Addis Ababa Noir

 
34. Kirjailijan nimessä on luontosana. Sirkka Laine: Viikonloppuna on vapaata

 
35. Kirjassa on oikeudenkäynti. Petina Gappah: Muistojen kirja

 
36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää. Anna-Maria Eilittä: Tämäkin hämärä katoaa

37. Kirjan kansi tai nimi saa sinut hyvälle mielelle. Reese Ryan: A Bad Boy Experiment

 

Tuotteliaan harlekiinisuosikkini vetävä viihdekirja. Lue lisää kirjailijan kotisivuilta. 

 
38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave. Stephen King: Kirjoittamisesta

 

Kirjoitusopas, josta olin kirjoittanut haaste-excelini muistiinpanosoluun: "Huonolla tavalla kaksikielinen kirja, koska pitkiä englanninkielisiä pätkiä oli jätetty kääntämättä." Lue kirjasta lisää Tavaus-blogista.

 
39. Novellikokoelma. Veikko Huovinen: Matikanopettaja

 
40. Kirja kertoo maasta, jota ei enää ole. Svetlana Aleksijevitsh: Neuvostoihmisen loppu

 
41. Sarjakuva tai kirja, joka kertoo supersankarista. Bill Willingham – Mark Buckingham: Fables 16: Super Team
 

42. Kirjassa asutaan kommuunissa tai kimppakämpässä. Eeva Louko: Onnellisten saari

 
43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan. Hilja Valtonen: Nuoren opettajattaren varaventtiili

 

Latasin tämän luettavaksi Project Gutenbergista. Hauskaa ja vetävää luettavaa aina vaan. Lue kirjasta lisää myös Annelin kirjoissa -blogista.

 
44. Kirjan nimessä on kaupungin nimi. Pajtim Statovci: Tiranan sydän

 
45. Palkittu esikoisteos. Yaa Gyasi: Matkalla kotiin

46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen. Veikko Huovinen: Joe-setä

 
47. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun. Anni Swan: Iris rukka

 
48. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun. Abraham Dreyfus: Rajuilma (suomentanut Saimi Järnefelt)
 

49. Kirja on julkaistu vuonna 2022. Sayaka Murata: Maan asukit

 
50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä. Kevin Kwan: Ökyrikkaiden ongelmia

 

Ökyrikkaat aasialaiset - trilogian päätösosa. Hauska edelleen, tosin kirjan loppupuolella leivottu yhteiskunta- ja kulutuskritiikki tuntui lievästi sanottuna päälleliimatulta. Lue lisää Goodreads-sivustolta.

Suonna Kononen - Kimmo Kirves: Itä on itä

Kansi: Samu Aarnio /
Pohjois-Karjalan historiallinen yhdistys.

"Koko maailmassa ihmiskunnalla on tietty valikoima hyveitä, jotka voivat olla keskenään ristiriitaisia. Lännessä tärkeimmäksi hyveeksi priorisoidaan totuudenpuhuminen. Idässä prioriteetti on vieraanvaraisuus. Tämä on yksi elämässä oppimistani oivalluksista."

Savonlinnalainen muusikko Joose Keskitalo kiteyttää näin Itä- ja Länsi-Suomen eron Suonna Konosen ja Kimmo Kirveen kirjassa Itä on itä. Sattuvasti sanottu!

Tilasin tämän Itä-Suomea käsittelevän tietokirjan netistä pian sen jälkeen, kun olin lukenut Amman bloggauksen. Pikaluin tämän heti tuoreeltaan, mutta päätin lukea kirjan keskittyneesti kunnolla, että kehtaisin merkitä teoksen HelMet-lukuhaasteen kohtaan "Kirjan nimessä on ilmansuunta".

Suonna Kononen on pohjoiskarjalainen kulttuuritoimittaja, kirjailija ja muusikko ja Kimmo Kirves valokuvaaja, joka jäi eläkkeellä sanomalehti Karjalaisen leivistä tämän kirjan ilmestymisen aikoihin. Kirja perustuu Karjalaisessa ja Savon Sanomissa vuosina 2020-2021 julkaistuun juttusarjaan. Haastateltaviksi on löytynyt mukavan monipuolinen joukko pohjoiskarjalaisia, eteläkarjalaisia ja savolaisia: mm. kirjailija Mari Mörö, tutkija Helka Riionheimo, muusikko Jouni Hynynen ja sarjakuvataiteilija Petteri Tikkanen. Lisäksi kirjasta löytyy teemaosioita, joissa käsitellään mm. itäsuomalaista arkkitehtuuria, ruokakulttuuria ja maakuntalauluja.

 

Vaikka Kononen lukee myös Kainuun itäsuomalaiseen kulttuuripiiriin, ei Kainuuseen asti ole lähdetty ketään haastattelemaan, mutta onneksi haastateltavien joukossa on kainuulaiskytköksillä varustettuja henkilöitä. Eteläkarjalaisilla on läheiset siteet kymenlaaksolaisten kanssa, mutta Kymenlaaksokin on rajattu tästä kirjasta pois, toki sen itäisyydellä asiankuuluvasti spekuloidaan. 

Vaan ihmekös tuo, sillä useampaan otteeseen kirja toteaa, että Itä-Suomen tarkkoja rajoja niin fyysisesti kuin psyykkisesti on vaikea määritellä, vaikka itäsuomalaisuus ja Itä-Suomi ovat ehdottomasti olemassa. Amma kommentoi bloggauksessaan, että kirja haastaa lukijan miettimään omaa (itäistä) identiteettiään ja juuri näin minullekin kävi. Muutama sana omasta itäsuomalaisuudestani siis alkuun:

Olen syntynyt ja kasvanut Kainuussa, sukujuureni ovat pääosin savolaisia, olen opiskellut sekä Pohjois- että Etelä-Karjalassa. En kuitenkaan ole koskaan tuntenut itseäni "oikeaksi" kainuulaiseksi, savolaiseksi, pohjoiskarjalaiseksi tai eteläkarjalaiseksi, koska joka ikisessä paikassa oletetaan, että oikea maakunnan edustaja on vähintään toisen, mielellään kolmannen polven asukas samassa paikassa. Sen sijaan olen vankkumattomasti tuntenut itseni itäsuomalaiseksi ja tämä tunne on jopa vahvistunut, vaikka olen poistunut idän rajojen etelä- ja länsipuolelle jo vuosia sitten. Käytän puheessani kaksoiskonsonantteja kirjakielen vastaisella tavalla ("puhhuu", "näkkee", "lukkee"), rakastan Jaakko Tepon ja Eläkeläisten musiikkia, luen itkien ja nauraen niin Sirpa Kähkösen kuin Heikki Turusen teoksia, tyrkytän vierailleni itse leivottuja korvapuusteja ja karjalanpiirakoita.

 

Olin niin tottunut silmissä siintävään aavaan järvenselkään että Helsinkiin muutettuani en meinannut tajuta, miksi Helsingin "merellisyyttä" hehkutetaan: merenrannat Itä-Helsingissä näyttivät ruskeilta kapeilta lutakoilta verrattuna Oulujärveen, Pieliseen tai Saimaaseen. Samoin horisontissa näkyvät metsäiset vaaramaisemat ovat niin kiinteästi osa sielunmaisemaani, että en koskaan oppinut kunnolla arvostamaan Uudenmaan merenpohjamaista lattanuutta. (No, ehkä sitä ei kukaan muukaan nosta Uudenmaan ykkösvahvuudeksi  - siellä on muita etuja.) 

 

Nykyään Hämeen maisemissa tunnen itseni välillä oikein itäsuomalaisuuden stereotypiaksi - olen kuin suulas kylämummo tai sodanjälkeinen evakko, joka ei oikein osaa sopeuttaa rytmiään hämäläiseen harkitsevaisuuteen. Itse asiassa tunnen välillä olevani kuin Bomppiduu-lastenohjelman piirakkaleipuri - ärsyttävin ja kenties myös osuvin itäsuomalaisstereotypia aikoihin. Tämä tunne saa kontrastia siitä, että vieraillessani Itä-Suomessa vaikka sukuloinnin merkeissä tunnen itseni usein "ulkoitäsuomalaiseksi", aivan kuin olisin muuttunut eri suuntaan kuin ne, jotka ovat jääneet kotikonnuilleen. Esimerkiksi erilaiset "hyvää päivää" - "no ei kai se yökään ole, hahahaa" -tyyppiset savolaissutkautukset menevät nykyään välillä yli hilseen.

Olen joskus kohdannut myös itäsuomalaisten ominaisuuksieni herättämiä ennakkoluuloja. Näistä ennakkoluuloista ja negatiivisista stereotypioista Itä on itä kertoo myös - ja samalla purkaa niitä. En tiedä, pitääkö syyttää Suomi-filmeissä esiintyneitä nokinaamaisia savolaisukkoja vai sitä, että Suomen kirjakieltä rakentaneet ottivat niin paljon aineksia länsimurteista itämurteiden sijaan - yhtä kaikki, meistä useimmat tunnistavat varmasti ne oletukset, että itämurteet kuulostavat junttimaisilta, Itä-Suomessa ja varsinkin sen pienemmillä paikkakunnilla ollaan nurkkakuntaisia ja itäsuomalaiset pihapiiritkin ovat epäsiistejä ja hoitamattomia verrattuna hyvinhoidettuun länteen.

 

Toisaalta monet Suomeen ja suomalaisuuteen liitetyt stereotypiat eivät useinkaan ole totta itäsuomalaisten kohdalla. Esimerkiksi oletus siitä, että suomalaiset ovat hiljaisia jurottajia, tuntuu epäuskottavalta, jos on osallistunut vaikkapa itäsuomalaisiin sukujuhliin, jossa ihmiset puhuvat toistensa päälle ja nauravat hereästi.

 

Tarkkailin Itä on itää lukiessani haastateltavien sukupuolijakaumaa. Ilahduttavan moni kirjaan haastatelluista on nainen - mukana on tieteen ja taiteen edustajia ja löytyypä yksi pappilan emäntäkin. Sukupuoleen katsomatta haastatellut lähestyivät itäsuomalaisuutta erityisesti ihmisluonnon kautta. Väistämätöntä peilaamista Etelä-Suomeen oli aika lailla, mutta minua ilahdutti haastateltavien kansainvälisyys. Kuten Ammakin huomauttaa, maakunnista käsin tuntuu olevan helpompi rakentaa kansainvälisiä verkostoja kuin tehdä "maakuntasarjasta" salonkikelpoista Suomen pääkaupungissa. Pois lähteminen ei myöskään enää tarkoita siteiden pysyvää katkaisemista - moni haastatelluista elää monipaikkaista elämää, jossa työtilanteiden, elämäntilanteiden tai vuodenaikojen mukaan asutaan muuallakin kuin Itä-Suomessa.

 

Savokarjalaisuuden lisäksi huomioita saa rajantakainen Karjala. Vuonna 2022, Venäjän hyökättyä Ukrainaan, on Karjalan menetys ja evakoiden kokemukset nousseet taas kipeästi pintaan. Itä-Suomen maantieteessä ja kulttuurissa näkyy, että rajoja on siirrelty useasti ennen toista maailmansotaakin. Karjalaisuus elää monen suvussa evakoiden verenperinnön kautta, ja nekin joilla ei sukusiteitä Karjalaan ole, ovat kohdanneet karjalaisuuden muodossa tai toisessa.

Kimmo Kirveen kuvat ansaitsevat paljon kehuja. Hienoja henkilö-, tilanne- ja paikkakuvia. Erityisesti tykkäsin siitä, miten itäsuomalainen väljyys - elämänlaatuna ja mielenmaisemana - tulee kuvissa näkyviin. Ihmisiä näkyy suurissa tupakeittiöissä tai järvenselkien äärellä. Pukeutumisella ei tarvitse pröystäillä, hymy on herkässä, mutta vakavia asioita pohditaan syvällisesti ja vaikeiden asioiden äärellä ollaan tuntosarvet herkkinä. Itäsuomalaisuus ei siis missään nimessä ole tyhjännauramista, vaan kirja kunnioittaa sivistystä, taiteen tekoa ja tieteellistä tutkimustyötä.

Konosen ja Kirveen kirja on helppolukuinen ja konstailematon, mutta kasvoi jotenkin kokoaan suuremmaksi. Se onnistui kirkastamaan itäsuomalaista identiteettiä ja antamaan itäsuomalaisuudelle arvoa ja arvostusta. Itäsuomalaisuudesta ja Itä-Suomesta saa ja kannattaa olla rakastavan ylpeä.

 

Lue myös nämä:
Sirpa Kähkönen: Kuopion taivaan alla
Max Engman: Pietarinsuomalaiset
Heikki Turunen: Kivenpyörittäjän kylä

Kun kirja löytää parinsa: Brit Bennettin Mikä meidät erottaa ja Yaa Gyasin Matkalla kotiin

Kansi: Lauren Peters-Collaer / Tammi.

Vuosikausia Stella ilmestyi hänen uniinsa. Stella minkkiturkissa, Stella kyyhöttämässä kallionkielekkeellä, Stella kohauttamassa hartioitaan, hymyilemässä, pujahtamassa sisään ja ulos ovista. Aina vain Stella, ei ikinä äiti, kuin Jude olisi jopa unissaan kyennyt erottamaan nuo kaksi toisistaan.

 

Sain syntymäpäivälahjaksi toivekirjan, Brit Bennettin Mikä meidät erottaa, joka kuvaa ilmiötä nimeltä passing. En löytänyt termille suomennosta, mutta se esitellään toisessa yhteydessä, Kehrääjän sivulla "Opas sateenkaarisanastoon". Bennettin kirjassa se tarkoittaa ilmiötä, jossa afroamerikkalainen henkilö esiintyy valkoihoisena eivätkä valkoiset ymmärrä hänen olevan ei-valkoinen.

Kun vuosia sitten kuulin passing-ilmiöstä ensi kertaa, se kuulosti jotenkin jännittävältä ja eksoottiselta. Sittemmin asia on saanut mediatilaa eri yhteyksissä ja olen tajunnut, että kyseessä ei ehkä ole niin dramaattinen erikoisuus kuin ensin ajattelin. Kun mietin, olenko törmännyt asiaan elävässä elämässä, niin ehkäpä lähimmäksi ovat osuneet viihdesivustojen uutiset Sussexin herttuatar Meghanista. Kun näyttelijä Meghan Markle ryhtyi seurustelemaan Englannin prinssi Harryn kanssa, ei ainakaan minulla käynyt mielessäkään pitää Meghania tummaihoisena, vaikka hänen äitinsä on afroamerikkalainen.

 

Brit Bennett. Kuva: Emma Trim / Tammi.

Kaksossisarukset Stella ja Desiree erkaantuvat toisistaan, kun Stella loikkaakin rotuerottelun rajojen yli valkoisten puolelle. Mikä meidät erottaa -kirja tutkiskelee monin tavoin sitä, missä määrin "rotu" onkin vain sosiaalinen rakennelma. Onko kaikenlainen luokittelu stereotypioihin uskomista, lokerointia, ennakkoluuloja? Samalla kirja kuvaa sitä hintaa, jonka valkoiseksi ryhtyva maksaa vapauksistaan ja etuoikeuksistaan. Siteet perheeseen, sukuyhteisöön ja vanhaan viiteryhmään katkeavat. 

Bennettin romaani oli taidokas, mutta jotenkin se väljähti loppua kohti. Kirja oli lukemisen arvoinen, mutta ei aivan lunastanut odotuksiani, jotka olivat päässeet kehittymään melko suuriksi. Mutta kun hieman myöhemmin tartuin Yaa Gyasin esikoisromaaniin Matkalla kotiin, jota minulle suositeltiin HelMet-lukuhaasteen Facebook-ryhmässä, sai Mikä meidät erottaa lisämerkitystä.

 

Kansi: Michael Lionstar / Otava.

Hän teki töitä kaiket päivät ja kuunteli etelän ääniä. Hyttysten jatkuvaa ininää, kaskaiden kirskuvaa siritystä, juoruilevien orjien puheensorinaa. Iltaisin hän palasi ja tamppasi olkipatjaansa niin että siitä pöllähteli tomua, joka otti hänet syleilyynsä.

 

Ghanassa syntyneen ja Yhdysvalloissa kasvaneen Yaa Gyasin esikoisromaani lienee ollut vuoden 2017 käännöskirjojen merkkitapauksia, mutta panen ruuhkavuosien piikkiin, etten itse ole tutustunut kirjailijaan aiemmin. Matkalla kotiin on kerännyt tukun palkintoja ja ylistäviä kritiikkejä, enkä ihmettele. Kirjassa on painava aihe - orjakauppa Afrikasta Amerikkaan ja häkellyttävän hyvin toteutettu vaativa rakenne. 

Kirja alkaa 1700-luvulta ja seuraa sukupolvi kerrallaan kahden sukuhaaran vaiheita. Toinen haara elää nykyisen Ghanan alueella ja toinen Yhdysvalloissa. Kirjaa siis voisi pitää jopa novellikokoelmana, koska joka luvussa on eri päähenkilö, eri aikakausi ja usein myös eri tapahtumapaikka. Aika usein tällaiset episodiromaanit alkavat vähän puuduttaa minua, mutta tässä on todella imevä ja vetävä tarina ja eri henkilöiden tarinoista muodostuu upea kokonaisuus.

Yaa Gyasi. Kuva Peter Hurley/The Vilcek Foundation 2020. / Otava.

Gyasi on kirjoittajana kuin taikuri: hän sai minut lukijana samastumaan joka ikiseen henkilöhahmoonsa ja onnistui näyttämään Yhdysvaltojen historiassa olennaisesti vaikuttavan rakenteellisen rasismin aivan erityisellä tavalla. Kirjan lukemisen jälkeen Mikä meidät erottaa alkoi näyttää loogisen jatkumon osaselta. 

 

Matkalla kotiin on parhaita pitkään aikaan lukemiani kirjoja - romaani, joka on enemmän kuin hetken ajankulua. Tällaisella kirjallisuudella voidaan muuttaa maailmaa. 

Käännöksistä

 

Mikä meidät erottaa on Maria Lyytisen suomentama ja Matkalla kotiin Sari Karhulahden suomentama. Kumpikin käännös on erinomaista jälkeä. Hyvää, kaunista kieltä, jossa teksti on ajateltu ja kirjoitettu suomeksi. Näitä voi lukea luottavaisin ja rauhallisin mielin. Kiitos!

Lue myös nämä:
Petina Gappah: Pimeydestä loistaa valo
Michelle Obama: Minun tarinani
Max Brooks - Caanan White: The Harlem Hellfighters

Sayaka Murata: Maan asukit

Kansi: Luke Bird / Gummerus.

Tarvitsin taikoja elämiseen. Voidakseni tyhjentää mieleni ja totellakseni. Koululaukku jaloissani oli täynnä preppauskoulun monisteita. Niinpä, oli kiireesti päästävä opiskelemaan. Oli opiskeltava paljon, jotta minusta tulisi aikuisia ilahduttava lapsi, ja lopulta aikuisia ilahduttava aikuinen.

Bongasin Sayaka Muratan Maan asukit kirjaston uutuushyllystä. Muratan Lähikaupan nainen jäi hyvänä mieleen ja odotin myös Maan asukeista vinksahtanutta ja hauskaa tapaa katsella maailmaa. Sitä sainkin, mutta sain myös groteskeja tapahtumia ja paikoin traagista ihmiskuvausta.

 

Päähenkilö Natsuki rakasti lapsena matkoja mummolaan Akishinan vuoristomaisemiin. Siellä hän suunnitteli serkkunsa Yūn kanssa tulevaisuutta. Natsuki oli saanut pehmoeläimeltään taikavoimat ja Yū taas oli avaruusolento. Lapsilta mielikuvitusmaailmaan heittäytyminen sujuu - mutta miten yhteiskunta suhtautuu aikuisiin, jotka haluavat valita elämäänsä muita asioita kuin niitä, joita perinteisesti pidetään tärkeinä?

 

Murata kirjoittaa vähäeleisesti, sujuvasti ja varsin helppolukuisesti. Samaan aikaan kirja on erittäin latautunut ja tulkinnanvarainen. Erilaisia ihmisyhteisön tabuja murskataan oikein urakalla. Välillä Natsukin puolesta säälitti, välillä hihkuin riemua. Loppua kohti kierrokset kovenevat kunnolla. 

Kirjan kansiliepeessä siteerataan Seattle Timesin arviota: "Jos mielesi tekee jotain omituista, Sayaka Murata on vastaus." Tämä kiteyttää loistavasti kirjailijan ominaislaadun. 

Suosittelen kirjaa kaikille, joita kiehtoo makaaberi, musta huumori ja joita ärsyttävät ihmisten tiukka lokerointi ja valmiit roolimallit.

Käännöksestä

 

Annan suomentaja Raisa Porrasmaalle viisi tähteä käännöksestä. Kirja on suomennettu suoraan japanista ja Porrasmaan kieli on kaunista ja kirkasta. Vuoristoluonnon kuvaus sykähdytti erityisesti. 

Lue myös nämä:
Sayaka Murata: Lähikaupan nainen
Veikko Huovinen: Rasvamaksa 
Stephen Turnbull: Ninja - The True Story of Japan's Secret Warrior Cult