 |
| Kansi: Lauren Peters-Collaer / Tammi. |
Sain syntymäpäivälahjaksi toivekirjan, Brit Bennettin Mikä meidät erottaa, joka kuvaa ilmiötä nimeltä passing. En löytänyt termille suomennosta, mutta se esitellään toisessa yhteydessä, Kehrääjän sivulla "Opas sateenkaarisanastoon". Bennettin kirjassa se tarkoittaa ilmiötä, jossa afroamerikkalainen henkilö esiintyy valkoihoisena eivätkä valkoiset ymmärrä hänen olevan ei-valkoinen.
Kun vuosia sitten kuulin passing-ilmiöstä ensi kertaa, se kuulosti jotenkin jännittävältä ja eksoottiselta. Sittemmin asia on saanut mediatilaa eri yhteyksissä ja olen tajunnut, että kyseessä ei ehkä ole niin dramaattinen erikoisuus kuin ensin ajattelin. Kun mietin, olenko törmännyt asiaan elävässä elämässä, niin ehkäpä lähimmäksi ovat osuneet viihdesivustojen uutiset Sussexin herttuatar Meghanista. Kun näyttelijä Meghan Markle ryhtyi seurustelemaan Englannin prinssi Harryn kanssa, ei ainakaan minulla käynyt mielessäkään pitää Meghania tummaihoisena, vaikka hänen äitinsä on afroamerikkalainen.
 |
| Brit Bennett. Kuva: Emma Trim / Tammi. |
Kaksossisarukset Stella ja Desiree erkaantuvat toisistaan, kun Stella loikkaakin rotuerottelun rajojen yli valkoisten puolelle. Mikä meidät erottaa -kirja tutkiskelee monin tavoin sitä, missä määrin "rotu" onkin vain sosiaalinen rakennelma. Onko kaikenlainen luokittelu stereotypioihin uskomista, lokerointia, ennakkoluuloja? Samalla kirja kuvaa sitä hintaa, jonka valkoiseksi ryhtyva maksaa vapauksistaan ja etuoikeuksistaan. Siteet perheeseen, sukuyhteisöön ja vanhaan viiteryhmään katkeavat.
Bennettin romaani oli taidokas, mutta jotenkin se väljähti loppua kohti. Kirja oli lukemisen arvoinen, mutta ei aivan lunastanut odotuksiani, jotka olivat päässeet kehittymään melko suuriksi. Mutta kun hieman myöhemmin tartuin Yaa Gyasin esikoisromaaniin Matkalla kotiin, jota minulle suositeltiin HelMet-lukuhaasteen Facebook-ryhmässä, sai Mikä meidät erottaa lisämerkitystä.
 |
| Kansi: Michael Lionstar / Otava. |
Ghanassa syntyneen ja Yhdysvalloissa kasvaneen Yaa Gyasin esikoisromaani lienee ollut vuoden 2017 käännöskirjojen merkkitapauksia, mutta panen ruuhkavuosien piikkiin, etten itse ole tutustunut kirjailijaan aiemmin. Matkalla kotiin on kerännyt tukun palkintoja ja ylistäviä kritiikkejä, enkä ihmettele. Kirjassa on painava aihe - orjakauppa Afrikasta Amerikkaan ja häkellyttävän hyvin toteutettu vaativa rakenne.
Kirja alkaa 1700-luvulta ja seuraa sukupolvi kerrallaan kahden sukuhaaran vaiheita. Toinen haara elää nykyisen Ghanan alueella ja toinen Yhdysvalloissa. Kirjaa siis voisi pitää jopa novellikokoelmana, koska joka luvussa on eri päähenkilö, eri aikakausi ja usein myös eri tapahtumapaikka. Aika usein tällaiset episodiromaanit alkavat vähän puuduttaa minua, mutta tässä on todella imevä ja vetävä tarina ja eri henkilöiden tarinoista muodostuu upea kokonaisuus.
 |
| Yaa Gyasi. Kuva Peter Hurley/The Vilcek Foundation 2020. / Otava. |
Gyasi on kirjoittajana kuin taikuri: hän sai minut lukijana samastumaan joka ikiseen henkilöhahmoonsa ja onnistui näyttämään Yhdysvaltojen historiassa olennaisesti vaikuttavan rakenteellisen rasismin aivan erityisellä tavalla. Kirjan lukemisen jälkeen Mikä meidät erottaa alkoi näyttää loogisen jatkumon osaselta.
Matkalla kotiin on parhaita pitkään aikaan lukemiani kirjoja - romaani, joka on enemmän kuin hetken ajankulua. Tällaisella kirjallisuudella voidaan muuttaa maailmaa.
Käännöksistä
Mikä meidät erottaa on Maria Lyytisen suomentama ja Matkalla kotiin Sari Karhulahden suomentama. Kumpikin käännös on erinomaista jälkeä. Hyvää, kaunista kieltä, jossa teksti on ajateltu ja kirjoitettu suomeksi. Näitä voi lukea luottavaisin ja rauhallisin mielin. Kiitos!
Tekstit
Minä pidin Bennettin kirjasta. En nyt ehkä ihan langennut loveen sitä lukiessa, mutta se herätti paljon ajatuksia ja kysymyksiä. Täytyy ehdottomasti lukea myös Gyasin kirja.
VastaaPoistaUskon että pitäisit!
PoistaBennetin kirja oli todella hieno.
VastaaPoistaPitänee tutustua hänen muuhunkin tuotantoonsa jossakin välissä!
PoistaTuo passing-termi oli minulle jonkin verran tuttu, mutta minäkään en ole koskaan ajatellut herttuatar Meghania tummaihoisena. Toisaalta ajatus siitä, että tummaihoinen "esiintyy" valkoihoisena on kummallinen. Miksi kenenkään pitäisi heti tiedottaa kaikille tapaamilleen ihmisille sukujuuristaan, eikö voisi vain odottaa että ihmiset ottavat sinut sellaisena kuin olet ja perustavat mielipiteensä sinusta siihen millainen olet? Ja jos toinen vanhempi on musta ja toinen valkoinen, voisi yhtä hyvin ajatella että heidän jälkeläisensä "esiintyisi" mustana, mutta tällaista harvemmin tapahtuu.
VastaaPoistaTuo "passing" on varmaan melkoisen amerikkalainen termi ja liittyy orjuuden historiaan ja rasismin menneisyyteen ja nykypäivään siellä. Jos rodulla ei olisi yhteiskunnallista merkitystä, olisi ihan sama minkävärisenä "esiintyy" ja voisi olla ihan oma itsensä.
"Sukujuurien julistaminen" ja siihen liittyvät ongelmat havainnollistuvat todella hyvin Bennettiin kirjassa. Jos työpaikan saaminen on rodusta kiinni, ei riitä että "on vain oma itsensä", jos tietyn rodun edustajana sen työpaikan saa mutta jonkin toisen rodun edustajana ei saa.
PoistaJoo, en tarkoittanut ettei voisi ymmärtää ihmisiä jotka esiintyvät toisenvärisinä, vaan tarkoitin että yhteiskunnassa joka pakottaa heidät rasismin takia tekemään näin on vikaa, ja tämä on yksi asia josta rasismin huomaa.
Poista