Helsingin Kirjamessuilla järjestettiin ensimmäistä kertaa lukupiiritilaisuuksia. Kirjailija, kustantantajan edustaja, keskustelun avaajalukupiiri, kirjabloggaaja ja yleisö puivat lukupiireissä syksyn uutuuskirjoja. Minä osallistuin kutsubloggaajana Kari Hotakaisen Luonnon lakia käsittelevään lukupiiriin tänään aamupäivällä.
Luonnon lain kustantaja Touko Siltala toimi puheenjohtajana ja hyvin toimikin - puheenvuoroja jaettiin tarkasti ja tasapuolisesti. Salin edessä keskustelun avaajana istui Kirsin Book Club -niminen lukupiiri. Yleisö oli varsin naisvoittoista, mutta eräs osallistuva mies kommentoi Kari Hotakaiselle, että "kyllä sinun lukijoissasi on äijiä paljon enemmän kuin tämän salin osallistujien joukossa".
Tilaisuus käynnistyi kenties hieman varovaisen alkutunnustelun merkeissä puolin ja toisin, mutta pian keskustelu suorastaan ryöpsähti. Eräs rouva pohdiskeli kirjassa kuvattua mieskunnon palautumista onnettomuudesta toipumisen jälkeen, mutta Hotakainen hyväntuulisesti kieltäytyi kertomasta omakohtaisia kokemuksiaan aiheesta. Ylipäätään Hotakainen muistutti, että Luonnon lakia ei pitäisi tarvita tulkita kirjailijalähtöisesti. Hän kertoi halunneensa kirjoittaa kirjan, josta voi nauttia täysipainoisesti ilman, että tietäisi kirjailijasta yhtikäs mitään.
Lukupiirin osallistujat kiittelivät kaunista kieltä, yhteiskunnallista sanomaa ja uskottavia henkilöhahmoja. Myös kriittisiä äänenpainoja nousi ja havainnoista keskusteltiin rakentavasti. Todella mielenkiintoista oli parinkin yleisön edustajan huomautukset Luonnon lain kursiivilla kirjoitetuista jaksoista. Jotkut kokivat niiden vaikeuttavan lukemista, kun meni jonkun aikaa ennen kuin selvisi, kuka on kursiivijaksojen kertojahahmo. Eräs osallistuja ehdotti, että kursiivin voisi välillä kallistaa eri suuntaan, niin olisi helpompaa erottaa kursiivikertojat toisistaan. Toinen ehdotti reippaammin, että kustantaja lopettaisi kursiivin käyttämisen kokonaan eikä kiusaisi sillä lukijoita. Kolmas taas kertoi lukeneensa kirjan päätteeksi kursiivijaksot yhteen putkeen ja löytäneensä sillä tavalla kirjan sisältä toisen kirjan.
Itse otin puheeksi Badun hahmon ja päälleliimatun tunteen, joka lukiessa jäi. Tästä tulikin hyviä vastapalloja, jotka antoivat paljon pohtimista. Hotakainen itse perusteli Badua sillä, että hän pitää siitä, kun kirjassa on joku ulkopuolelta tuleva hahmo, joka näkee asiat toisin kuin kirjan muut hahmot. Lisäksi hän oli halunnut kuvata Badun kautta perheettömän ihmisen kokemusta perheen etsimisestä. Eräs yleisön edustaja oli itse viettänyt paljon aikaa Afrikassa ja koki, että Badu oli uskottava muun muassa siksi, että hän kunnioitti Väinöä, koska tämä oli vanha mies.
Yleisön joukossa istui myös Vammaisfoorumin pääsihteeri Pirkko Mahlamäki, joka kommentoi kirjassa esiintyvää mainintaa "nappia painamalla" toimivasta pyörätuolista. Hänen mukaansa mikään tuolimalli ei toimi nappia painamalla, vaan kaikkien hänen tuntemiaan tuoleja ohjataan "joystickillä". Muuten Mahlamäki kiitteli kovasti kirjan kuvausta vammautumisesta ja toivoi myös eduskunnan päättäjien lukevan kirjan.
Hotakainen itse kommentoi, että painavasta aiheesta ei kannata kirjoittaa painavasti, vaan tyylin pitää pysyä kevyenä. Hän totesi, että "hieman provosoivasti voi sanoa, että Dostojevski on lempiviihdekirjailijani". Tätä hän perusteli Dostojevskin tavalla kertoa yhteiskunnallisista asioista ristiriitaisten henkilöhahmojen kautta. Nyky-Suomessakaan sellainen romaani ei toimisi, jossa puhuteltaisiin kuntapäättäjiä suoraan, vaan yhteiskunnallisista asioista on hänen mukaansa tehokkaampaa kertoa samastuttavien ihmiskohtaloiden kautta.
Lisäksi yleisöstä kuultiin muun muassa kiitosta uskottavasta sairaanhoitajan työn kuvaamisesta, ihmettelyä Miran raskauden kestosta ja huomio siitä, miten Hotakaisen kolmessa viimeisessä kirjassa päähenkilöllä on ollut metalliaiheinen nimi. Kuultiin myös, miten Hotakaisen kirjoja lukee "vedet silmissä" ja kysymys, kuinka voisi oppia kirjoittamaan yhtä hyvää suomea. Tähän Hotakainen vastasi, että kannattaa lukea eri tekstilajeja monipuolisesti, korkeakirjallisista teoksista kehnoihin lehtiin asti. Kirjailija totesi kauniisti, että "suomen kieli on mulle ainoa pelastusrengas tässä maailmassa".
Vaikka lukupiirille oli varattu aikaa puolitoista tuntia, tuntui siltä että tällä porukalla keskustelu olisi helposti jatkunut toisen mokoman verran. Sen verran ehdin järjestävän tahon kommentteja kuulla, että kahdesti päivässä pidetyt messulukupiirit vaikuttivat aika onnistuneilta tapahtumilta. Saa nähdä, vakiintuvatko lukupiirit osaksi messuohjelmaa.
Luonnon lain kustantaja Touko Siltala toimi puheenjohtajana ja hyvin toimikin - puheenvuoroja jaettiin tarkasti ja tasapuolisesti. Salin edessä keskustelun avaajana istui Kirsin Book Club -niminen lukupiiri. Yleisö oli varsin naisvoittoista, mutta eräs osallistuva mies kommentoi Kari Hotakaiselle, että "kyllä sinun lukijoissasi on äijiä paljon enemmän kuin tämän salin osallistujien joukossa".
Tilaisuus käynnistyi kenties hieman varovaisen alkutunnustelun merkeissä puolin ja toisin, mutta pian keskustelu suorastaan ryöpsähti. Eräs rouva pohdiskeli kirjassa kuvattua mieskunnon palautumista onnettomuudesta toipumisen jälkeen, mutta Hotakainen hyväntuulisesti kieltäytyi kertomasta omakohtaisia kokemuksiaan aiheesta. Ylipäätään Hotakainen muistutti, että Luonnon lakia ei pitäisi tarvita tulkita kirjailijalähtöisesti. Hän kertoi halunneensa kirjoittaa kirjan, josta voi nauttia täysipainoisesti ilman, että tietäisi kirjailijasta yhtikäs mitään.
Lukupiirin osallistujat kiittelivät kaunista kieltä, yhteiskunnallista sanomaa ja uskottavia henkilöhahmoja. Myös kriittisiä äänenpainoja nousi ja havainnoista keskusteltiin rakentavasti. Todella mielenkiintoista oli parinkin yleisön edustajan huomautukset Luonnon lain kursiivilla kirjoitetuista jaksoista. Jotkut kokivat niiden vaikeuttavan lukemista, kun meni jonkun aikaa ennen kuin selvisi, kuka on kursiivijaksojen kertojahahmo. Eräs osallistuja ehdotti, että kursiivin voisi välillä kallistaa eri suuntaan, niin olisi helpompaa erottaa kursiivikertojat toisistaan. Toinen ehdotti reippaammin, että kustantaja lopettaisi kursiivin käyttämisen kokonaan eikä kiusaisi sillä lukijoita. Kolmas taas kertoi lukeneensa kirjan päätteeksi kursiivijaksot yhteen putkeen ja löytäneensä sillä tavalla kirjan sisältä toisen kirjan.
Itse otin puheeksi Badun hahmon ja päälleliimatun tunteen, joka lukiessa jäi. Tästä tulikin hyviä vastapalloja, jotka antoivat paljon pohtimista. Hotakainen itse perusteli Badua sillä, että hän pitää siitä, kun kirjassa on joku ulkopuolelta tuleva hahmo, joka näkee asiat toisin kuin kirjan muut hahmot. Lisäksi hän oli halunnut kuvata Badun kautta perheettömän ihmisen kokemusta perheen etsimisestä. Eräs yleisön edustaja oli itse viettänyt paljon aikaa Afrikassa ja koki, että Badu oli uskottava muun muassa siksi, että hän kunnioitti Väinöä, koska tämä oli vanha mies.
Yleisön joukossa istui myös Vammaisfoorumin pääsihteeri Pirkko Mahlamäki, joka kommentoi kirjassa esiintyvää mainintaa "nappia painamalla" toimivasta pyörätuolista. Hänen mukaansa mikään tuolimalli ei toimi nappia painamalla, vaan kaikkien hänen tuntemiaan tuoleja ohjataan "joystickillä". Muuten Mahlamäki kiitteli kovasti kirjan kuvausta vammautumisesta ja toivoi myös eduskunnan päättäjien lukevan kirjan.
Hotakainen itse kommentoi, että painavasta aiheesta ei kannata kirjoittaa painavasti, vaan tyylin pitää pysyä kevyenä. Hän totesi, että "hieman provosoivasti voi sanoa, että Dostojevski on lempiviihdekirjailijani". Tätä hän perusteli Dostojevskin tavalla kertoa yhteiskunnallisista asioista ristiriitaisten henkilöhahmojen kautta. Nyky-Suomessakaan sellainen romaani ei toimisi, jossa puhuteltaisiin kuntapäättäjiä suoraan, vaan yhteiskunnallisista asioista on hänen mukaansa tehokkaampaa kertoa samastuttavien ihmiskohtaloiden kautta.
Lisäksi yleisöstä kuultiin muun muassa kiitosta uskottavasta sairaanhoitajan työn kuvaamisesta, ihmettelyä Miran raskauden kestosta ja huomio siitä, miten Hotakaisen kolmessa viimeisessä kirjassa päähenkilöllä on ollut metalliaiheinen nimi. Kuultiin myös, miten Hotakaisen kirjoja lukee "vedet silmissä" ja kysymys, kuinka voisi oppia kirjoittamaan yhtä hyvää suomea. Tähän Hotakainen vastasi, että kannattaa lukea eri tekstilajeja monipuolisesti, korkeakirjallisista teoksista kehnoihin lehtiin asti. Kirjailija totesi kauniisti, että "suomen kieli on mulle ainoa pelastusrengas tässä maailmassa".
Vaikka lukupiirille oli varattu aikaa puolitoista tuntia, tuntui siltä että tällä porukalla keskustelu olisi helposti jatkunut toisen mokoman verran. Sen verran ehdin järjestävän tahon kommentteja kuulla, että kahdesti päivässä pidetyt messulukupiirit vaikuttivat aika onnistuneilta tapahtumilta. Saa nähdä, vakiintuvatko lukupiirit osaksi messuohjelmaa.
Tekstit
