Liane Moriarty: Hyvä aviomies

Kansi: WSOY.

Luettuani Mustat valkeat valheet laitoin kirjastosta Hyvän aviomiehen varaukseen. Hyvä aviomies oli yhtä sujuvalukuinen, mukaansatempaava ja viihdyttävä kirja - Moriarty selvästi osaa asiansa laatuviihteen kirjoittajana! Lisää näitä, joko sitä mukaa kun Moriartya suomennetaan tai sitten alkukielisenä - tuotantoa rouvalla on englanniksi jo jonkun verran.

Hyvässä aviomiehessä seurataan kolmen keskiluokkaisen ja tavallisen naisen elämää. Cecilian, Tessin ja Rachelin kohtalot Sydneyssä kietoutuvat toisiinsa, kun menneisyyden synkkä salaisuus vaikuttaa omalla tavallaan jokaisen elämään.

Kirjassa oli osuvaa ihmiskuvausta, kiinnostavia juonenkäänteitä ja kiehtovaa miljöökuvausta Sydneystä. Mainio lukupaketti siis!

Käännöksestä

Helene Bützowin käännös on hyvää suomea, mutta jotkut pikku yksityiskohdat jättivät viimeistelemättömän vaikutelman. Eikö suomentajalle ole annettu tarpeeksi aikaa vai eikö oikolukija ole ollut hereillä? Takerruin muun muassa gluteiinittomaan - oikea termihän on gluteeniton. Ihmettelin myös kielikuvaa "Alice ihmemaassa" - vaikka Alice on eri suomennoksissa joko Liisa tai Alice, niin kielikuvan tasolla "Liisa ihmemaassa" on minusta vakiintunut suomeen. Samoin jäin miettimään "Valentinuksen päivää" - ystävänpäiväähän vietetään Suomessa jo hyvinkin näkyvästi.

Liekö tällainen sitten taas aivan pikkumaista nillitystä vai ei. Kääntäjien ahdingosta puhutaan paljon, joten minusta olisi kyllä kohtuullista, että käännöksille annettaisiin riittävästi resursseja, jotta suomennokset olisivat kielellisesti viimeisteltyjä.

Lue myös nämä:
Liane Moriarty: Mustat valkeat valheet
Marian Keyes: The Mystery of Mercy Close
Jennifer Weiner: Lainakengissä

Kaisa Haatanen: Meikkipussin pohjalta

Kansi: Maria Mitrunen / Johnny Kniga.

Kaisa Haatasen esikoiskirjaa Meikkipussin pohjalta on kehuttu paljon. Keski-ikäisen naisen elämästä hauskasti tarinoivaa kirjaa on suositellut minullekin moni paljon lukeva ihminen. Koska kirjan arvostelukappale oli putkahtanut postista minulle, valitsin tämän luettavaksi. Tällä hetkellä minulle parasta lukuaikaa on imettämisen aika ja samasta syystä haluan lukea jotain melko helppotajuista ja pätkittäin luettavaksi soveltuvaa kirjallisuutta.

Ennakko-odotukset täyttyivät kyllä siltä osin, että nauroin välillä niin, että vauvan imuote irtosi. Sen sijaan jäin ihmettelemään, miksi kirjaa kuvataan takakannessa "viihderomaaniksi". Minusta Meikkipussin pohjalta on ennemminkin pakinakokoelma. Kehyskertomus on hyvin ohut: virkavapaalle jäävä kustannuspäällikkö päättää tehdä aakkosellisen listan elämänsä tärkeistä asioista. Niinpä kirja koostuu aakkosten mukaan etenevistä lyhyistä luvuista, joissa käsitellään toisiinsa vain nimellisesti liittyviä asioista. Hauskoja pakinat kyllä ovat, mutta en minä tätä oikein romaanina pysty näkemään.

Mutta hauskaa oli! Kirjan innoittamana minäkin haluaisin vaikka tutustua kakapoihin. Ylipäätään pakinointi keski-ikäisen naimattoman naisen iloista ja suruista oli mainiota luettavaa. Lisäksi kirjassa käytetään erinomaisen hyvää kieltä, mikä ei sinänsä ole ihme, koska Haatanen on ammatiltaan kustannuspäällikkö.

Olin asennoitunut kirkassilmäisesti ja optimistisesti luentoasiaan. Olin varautunut siihen, että luentokumppanini ovat nuoria ja terhakoita, vesipulloja kantaneet tietenkin mukanaan syntymästään lähtien, mutta en ollut varautunut siihen, että he ovat idiootteja. En nyt laske heitä varsinaiseen nuorisoon, ehkä "nuoret aikuiset" olisi parempi ilmaus huolimatta heidän pöljyydestään.

En ihmettele, että Haatasen huumori on kolahtanut jo tähän mennessä suureen lukijakuntaan. Erityispisteet vielä takakannen mahtavasta kirjailijakuvasta. Olisin laittanut sen tähän, mutta en löytänyt sitä käyttövalmiina mediakuvana, joten kannattaa käydä kurkkaamassa kuva kirjan takakannesta ihan itse.

Lue myös nämä:

Kaari Utrio: Kiilusilmä feministi eli miksi en enää matkusta junassa

Nancy Thayer: Kuumien aaltojen kerho

Mirja Tervo: Huimaavat korot

Kaari Utrio: Paperiprinssi

Kaari Utrion uutuus on minulle aina ehdotonta luettavaa. Sain Paperiprinssin luettavaksi äidiltäni ja viihdyin kirjan kanssa päiväkausia. Kirjan lähestyessä loppuaan harmitti, että tarina päättyy, mutta toisaalta halusin tietenkin lukea Wilhelminen ja Sebastianin tarinan loppuun asti. Suosittelen muuten lämpimästi seuraamaan Kaari Utrion Facebook-sivua, hän on siellä kertonut paljon taustoja Paperiprinssin tekemisestä.

Kannen suunnittelu: Lauri Linnilä: Amanita.
Kuva: M. von Wright: Annankatu kylmänä talviaamuna.

Tuntuu että Utrion 2000-luvulla kirjoittamien epookkiromaanien sarja on vain parantunut koko ajan. Pidin Oppineesta neidistä kovasti, Seuraneidistä vielä enemmän ja Paperiprinssistä vieläkin enemmän. Paperiprinssin nimi - joka taisi syntyä Facebook-äänestyksen perusteella - on muuten ensimmäinen kirja Utrion tuotannossa, jonka nimi viittaa mieheen eikä naiseen.

Nimihenkilö onkin varsin sympaattinen tapaus. Sebastian Ross on kotiinsa paperiruukille palannut merimies, joka on rampautunut matkallaan. Hän kohtaa köyhän mutta lujaluonteisen Wilhelmine Falkenstenin, joka päätyy isänsä kuoleman jälkeen holhokiksi helsinkiläiseen aatelisperheeseen. Sekä Wilhelmine että Sebastian katselevat helsinkiläisseurapiirejä hieman huvittuneesti ja ulkopuolisin silmin - moni muu kirjan henkilöistä taas ottaa seurapiirielämän paljon enemmän tosissaan.

Kirja oli ihana, romanttinen, hauska, viihdyttävä ja täynnä mielenkiintoista tietoa autonomian ajan Suomesta. Paperia tehtiin kirjassa vielä lumpusta eikä puusta - kuvaukset paperin teosta olivat nekin kiehtovia. Kiitos Kaari Utriolle jälleen kerran ihanasta kirjasta!

Lue myös nämä:
Kaari Utrio: Ruma kreivitär ja pari lyhytarviota 
Kaari Utrio: Seuraneiti
Kaari Utrio: Oppinut neiti 

Liane Moriarty: Mustat valkeat valheet

Kansi: Getty Images / WSOY.

Liane Moriartyn Mustat valkeat valheet kopsahti postiluukusta kuin tilauksesta. Olin ehtinyt pitkin kesää mietiskellä, että olisi mukava lukea jotain tasokasta viihdettä - jotain Jennifer Weinerin tai Marian Keyesin tyylistä. Liane Moriarty ei ollut minulle entuudestaan tuttu nimi - muistan nähneeni hänen edellisen suomennetun teoksensa Hyvän aviomiehen jossain, mutta mitään ennakkokäsityksiä minulla ei ollut.

Vilkaisin arvostelukappaletta ja teksti vaikutti vetävältä - juuri sellaiselta helppolukuiselta mutta ei aliarvioivalta viihteeltä. Kirja tuli ahmaistua muutamassa päivässä ja laitoin jo Hyvän aviomiehen kirjastosta varaukseen.

Kirja sijoittuu Australiaan, sydneyläiseen Pirriween lähiöön. Keskiössä on nuori yksinhuoltajaäiti Jane, jonka poika Ziggy aloittaa esikoulun. Jane tutustuu räiskyvään Madelineen ja eteeriseen Celesteen, joiden lapset ovat samalla esikoululuokalla.

Vaikka pirriweeläisten elämä on päällisin puolin keskiluokkaista ja kunnollista, kuohuu pinnan alla isoja ongelmia. Moriarty käsittelee isoja teemoja, kuten koulukiusaamista ja seksuaalista hyväksikäyttöä, menettämättä kuitenkaan aurinkoista otettaan. Juuri tällaista hyvä viihde on: sopiva sekoitus kepeyttä ja painavaa asiaa.

Viihdyin Janen ja kumppanien parissa mainiosti ja tykkäsin Moriartyn huumorista. Ah, tekipäs tämän lukeminen hyvää - nyt lisää viihderomaaneita lukulistalle!

Ainoa miinus tulee järkyttävän rumasta kannesta. Katsokaa omin silmin kansikuvaa - aivan hirveä. Kamala harmaa tausta, ihmeellinen riemunkirjava kuvapankkikuva ja tikkukirjainmaista fonttia. Kannen perusteella tätä ei valitse luettavakseen varmasti kukaan.

Käännöksestä

Kirjan on suomentanut Helene Bützow. Suomennos on hyvää kieltä ja lukeminen oli miellyttävää. Joissakin pienissä yksityiskohdissa tuntui siltä, että käännöksessä oli ollut kiire. Tosin kun lukee kuulumisia suomentajien ja käännöskirjallisuuden ahdingosta, en ihmettele vaikka olisi ollutkin kiire. Mutta lukijana haluan suomennoksilta hiottua laatua ja toivon, että kokeneillekin kääntäjille annettaisiin resursseja tekstin viime silauksiin.

Lue myös nämä:
Jennifer Weiner: Ikuiset ystävät
Jennifer Weiner: Rikoksia ja hiekkakakkuja
Hilja Valtonen: Vaimoke