 |
| Kansi: Amazon. |
Lisäksi lukukokemus osoitti jälleen kerran, kuinka hyvin 1800-luvun jatkokertomus sopii modernin pätkissälukijan viihdykkeeksi. Kolea talo oli niin pitkä, polveileva ja runsas kertomus, että metrossa tai bussissa istumisen lyhyt rupeama oli juuri sopiva tovi uppoutua kirjan maailmaan. Yhteen putkeen luettuna tarina olisi saattanut tuntua hieman raskassoutuiselta - siltä ainakin Suketuksen lukukokemus Kolean talon parissa on vaikuttanut. Työmatkalukijalle koukeroinen yksityiskohtaisuus sopi hyvin - ovathan jatkokertomuksen luvut kuin lyhyitä novelleja, ne toimivat myös itsenäisinä kokonaisuuksina ja jatkokertomuksen rakenne tukee isojen tarinalinjojen muistamista.
Kolea talo oli tavallaan hassu valinta toiseksi lukemakseni Dickensiksi - olenhan katsonut kirjaan perustuvan tv-sarjan pari vuotta sitten ja näin ollen tunsin juonenkäänteet ennalta. Valintaan taisi olla parikin syytä. The Guardianin jutussa Kolea talo valittiin "dickensmäisimmäksi Dickensiksi". Tarinan juonenkäänteet ovat selvästi jääneet kiehtomaan mieltäni, sillä muistan päätyneeni Systomykoosi-blogin juonianalyysia lukemaan ja tämä taisi olla lopullinen naula arkkuun. Lisäksi Kolea talo oli e-kirjana varsin kätevästi saatavilla. Kirjan tekijänoikeudet ovat rauenneet ja vapaaehtoiset digitoijat ovat tehneet talkoilla kirjasta e-kirjaversion, joka oli Amazonissa saatavilla vastustamattomaan nollan dollarin hintaan. Ja jälleen kerran pitää muistuttaa Kindlen kätevästä sisäänrakennetusta sanakirjasta - sormella tökkäämällä voi tarkistaa itselleen vieraan sanan sanakirjamerkityksen. Dickensin englanti on rikasta ja paikoin koukeroista, joten hyödynsin sanakirjaa jonkin verran.
Tarina lienee monelle pääpiirteissään tuttu. Pitkäkestoinen ja sotkuinen Jarndyce vastaan Jarndycen oikeusjuttu on yleinen pilkan aihe Lontoossa. Hyväntahtoinen ja hieman erakkomainen John Jarndyce on jutussa osallisena, mutta haluaa pysytellä visusti erossa oikeusjutusta, joka vuosikymmenien aikana on suistanut monia tuhoon. John Jarndyce saa holhoukseensa kolme nuorta: Ada Claren ja Richard Carstonen, jotka etäisen sukulaissuhteen vuoksi ovat myös oikeusjutussa osallisia, sekä orpotyttö Esther Summersonin, kirjan keskushenkilön. Kirjassa on lukuisa joukko muita henkilöitä sekä useita juoniaihioita. Näistä merkittävin on asianajaja Tulkinghornin työsuhde ylhäiseen Dedlockin pariskuntaan. Ison tapahtumaketjun liikkeellepanijana toimivat nimettömänä kuolleen kirjurin jälkeensä jättämät paperit. Vaikka Koleassa talossa liikutaan milloin aatelisten, milloin kerjäläisten parissa, lomittuvat tapahtumat toisiinsa siten, että lopulta kaikki tuntuu liittyvän kaikkeen.
Kirjassa vuorottelevat Estherin minäkerrontajaksot ja kaikkitietävän kertojan jaksot. Esther kertoo tarinaansa muistelemana, tulevaisuudesta käsin, mutta tarkkaan kokemuksiaan kuvaten. Kaikkitietävä kertoja näkee sinne minne Esther ei näe ja tapahtumat kuvataan reaaliaikaisina. Tästä syntyy kirjaan hyvä jännite - Estheriä voi pitää jossain määrin epäluotettavana kertojana ja kaikkitietävä kertoja on usein ilkeämmän ja pisteliäämmän sävyinen kuin Esther.
Sekä Suketus että Systomykoosin Elina pitivät Estheriä ärsyttävän tekopyhänä kertojana. Minä puolestani tykkäsin Estheristä, vaikka hän kirjoittaakin aika hyveellisellä tyylillä. Pinnan alla Estherillä kuitenkin selvästi on tervettä järkeä ja kyky havaita ihmisten raadollisetkin puolet. Kenties Esther on vain aikansa tapakulttuurin kasvatti - nöyräksi opetetulla orpotytöllä on tarve olla vaikuttamatta itserakkaalta ja siksi hän vähättelee itseään jatkuvasti. Muiden ihmisten reaktioista voi päätellä, miten tärkeä tuki ja turva Esther monelle on.
Kirjan juonenkäänteet ovat herkullisia, mutta haluan kehua kirjaa erityisesti kahden asian vuoksi. Ensinnäkin Dickens on loistava tarinankertoja. "Tarina" joutuu sanana nykyisin melkoisen ryöstöviljelyn kohteeksi. Sekä mainonnassa että brändäyksessä halutaan nykyisin kertoa tarinoita. No mikäs siinä, tarinoiden mahti on melkoinen - kannattaa lukea Dickensiä jos haluaa mestarin oppiin. Pitkän jatkokertomuksen muoto sallii rytminvaihtelun, kunnollisen kypsytyksen ja myös jälkipyykin pesun. Vauhdikkaita ja intensiivisiä jaksoja seuraa suvanto, jolloin Dickens kääntää lukijan huomion jonnekin aivan muualle. Puolen vuoden lukurupeamani aikana huomasin oikein odottavani aamuisia työmatkoja, jotta pääsen jatkamaan jännittävää tarinaa. Väliaikoina tarina hautui mielessäni ja pohdin sen käänteitä ja eri vaihtoehtoja.
Toiseksi Dickens on luonut mielettömän kiinnostavia henkilöhahmoja. En ole ihan varma, mitä "psykologisella romaanilla" tarkoitetaan, mutta termi tulee mieleeni Dickensin yhteydessä. Eräs syy henkilöhahmojen värikkyyteen lienee se, että vahvat henkilöhahmot pitävät lukijan mielenkiinnon yllä myös silloin, kun juoni etenee hitaasti. Paikoin hahmot ovat suorastaan omituisia, mutta aina ehdottoman kiinnostavia. Esimerkiksi pompöösi herra Turveydrop esiintyy vain pienessä roolissa tanssikoulun omistajana, mutta hänen itsekkyytensä ja itserakkautensa naurattaa ja hirvittää. Ulkoisesti vaatimaton mutta sisäisesti vallanhaluinen herra Tulkinghorn on mieleenpainuva kuivakkuudessaan ja tiedonjanossaan. Herra Bucket kokee kirjan aikana melkoisen muodonmuutoksen: pitkään hän tuntuu vain Tulkinghornin kätyriltä, mutta kirjan edetessä hän nousee sankarimaisen salapoliisin rooliin. Egoistinen päiväperhonen Harold Skimpole kuvataan ensin herra Jarndycen omaperäisenä ystävänä, mutta sitä mukaa kun Esther tutustuu häneen paremmin, alkaa hän näyttäytyä epäedullisemmassa valossa.
Tuntuu kuin tällaisia moniulotteisia ja värikkäitä henkilöhahmoja ei tiiviimmässä nykykirjallisuudessa kovin usein tapaa. Dickens antaa tilaa henkilöilleen ja kasvattaa sivuroolien henkilöhahmoistakin eläviä, uskottavia ihmisiä. Hän on ihmiskuvauksessaan samaan aikaan armoton, viihdyttävä ja tunteellinen. Välillä uppoudutaan sentimentaalisuuteen, välillä julmuus viiltää. Esimerkiksi kadunlakaisijapoika Jo kuvataan paikoin lähes eläimellisenä: hän on tyhmä, likainen ja oppimaton surkimus, mitään herttaista ja sympaattista hänessä ei ole, vaikka Jon kohtalo herättääkin rutkasti sääliä.
 |
| Kansi: Eevaliina Rusanen / Tammi. |
Koleasta talosta jäi siis erinomainen jälkimaku ja uskon miettiväni henkilöhahmojen kohtaloita vielä pitkään. Mieleni tekisi aloittaa jo seuraava Dickensin kirja, mutta olen ehtinyt hankkia Kindleen jo uuttakin luettavaa vuoroaan odottamaan. Lisäksi tekisi mieli kokeilla muitakin angloamerikkalaisen kirjallisuuden klassikoita alkukielellä, onhan niitä runsaasti ja helposti saatavilla e-kirjamuodossa. Esimerkiksi Lurun lukema Moby Dick on houkutellut minua puoleensa Lurun esimerkin innostamana... Saa nähdä mihin tulee seuraavaksi tartuttua!
Tekstit
