Tervetuloa Blogistania-palkintojen jakotilaisuuteen 26.2. klo 16.30

Tämän viikon torstaina kukitetaan Blogistania-äänestysten voittajat Helsingissä. Suomalaisen Kirjakaupan Aleksanterinkadun myymälässä palkitaan ja haastatellaan voittajakirjailijat tai heidän edustajansa. Suomalaiset kirjailijat saapuvat paikan päälle, Kate Atkinsonia edustaa hänen kustannustoimittajansa.

Kurkkaa vielä Kirsin Book Clubista äänestysten kootut tulokset!

Carlos Ruiz Zafón: Enkelipeli

Kansi: Otava.

Lukupiirimme helmikuun kirja oli Carlos Ruiz Zafónin Enkelipeli. Kirjailijan nimi oli minulle ennalta tuttu blogeista: kirjailijan kirjoja on luettu ahkerasti ympäri Blogistaniaa. Odotin viihteellistä lukuromaania ja sitä sainkin.

Enkelipeli sijoittuu 1900-luvun alkupuolen Barcelonaan ja kirjassa erityisen mukavaa olikin päästä muistelemaan viimekesäistä Barcelonan-matkaa kirjan ansiosta. Aika monessa kirjan mainitsemassa paikassa olin käynytkin. Muun muassa Pedralbesilla liikuttiin paljon - siellä vierailin sekä upeassa luostarissa että tasokasta herkkuruokaa tarjoavassa ravintolassa, jotka esiintyvät lomakuvissani.

Enkelipeli oli varsin nopealukuinen, mutta paikoin hieman sekava. En ole ihan varma, ylittikö tykkäämiseni ajoittaiset ärsytyksen tunteet, mutta kenties positiiviset seikat veivät voiton, kun kirjan ihan mielelläni lukaisin. Ärsytystä herätti sekavuuden lisäksi pinnallisuus ja epäloogisuus, plussaa taas tuli siitä, että kirja aika hyvin tempaisi mukaansa ja sivuja piti kääntää koko ajan eteenpäin.

Kirjassa nuori, traaginen kirjailijahahmo David Martín saa toimeksiannon rikkaalta, salaperäiseltä kustantajalta. Hänen pitää kirjoittaa uuden uskonnon luova teos. Kustantajalle ei ryppyillä, sen David todellakin tulee huomaamaan.

Kirjassa esiintyvät myös rikas mutta kateutta herättävä hyväntekijä, traagisen rakkauden kokeva kaunotar, itsepäinen nuori avustajatar ja vaikka keitä. Loppupuolella kirja muuttuu dekkarimaiseksi rikostarinaksi ja myös mystiikkaa heitellään keitokseen mukaan.

Käännöksestä

Kirjalla on kaksi suomentajaa, Tarja Härkönen ja Anu Partanen. Suomennoksen kieli oli oikein luettavaa, mitään erityisen häiritsevää ei sattunut silmään.

Lue myös nämä:
Danielle Trussoni: Enkelioppi
Markus Zusak: Kirjavaras
Erin Morgenstern: Yösirkus

Bryan Talbot: Grandville Noël

Kansi: Dark Horse Books.

Olin odotellut Grandville-sarjan neljättä osaa kirjaston valikoimiin, mutta kun sitä ei alkanut kuulua, tilasin Grandville Noëlin ihan itselleni. Herkullista luettavaa tämä steampunksarjakuva oli jälleen kerran. On myös hauska huomata, kuinka sarjan taustakuviot kehittyvät ja laajenevat pikkuhiljaa. Ranskalainen keisarikunta on kokenut isoja poliittisia myllerryksiä ja ongelmia aiheuttavat myös taikinanaamojen - jotka itse haluavat kutsua itseään poliittisesti korrektiin tapaan ihmisiksi - vaatimukset päästä täysien kansalaisoikeuksien piiriin. Albumi on luettu myös Taikakirjaimissa.

Tarinassa kovaotteinen mäyräpoliisi LeBrock lähtee etsimään Grandvillestä eli Pariisista vuokraemäntänsä sisarentytärtä, joka on hurahtanut ääripään herätysliikkeen pauloihin. Avuksi LeBrock värvää vanhan ystävänsä, luksusprostituoitu Billien. Mutta jopa maailmaa nähnyt Billie joutuu taipumaan liikkeen johtajan, karismaattisen yksisarvisen Apollon, edessä...

Sivuhenkilöistä on pakko hehkuttaa Chance Lucasta, joka oli mainio sarjakuvallinen silmänisku eräälle eurosarjakuvan klassikkosankarille. Taitavasti Talbot pyörittelee myös uskonnollisen kultin otteita ja lonkeroiden ulottamista päivän politiikkaan. Lisäksi taikinanaamojen protestit ja taikinanaamoja vastaan suunnatut väkivaltaiset iskut kuvaavat varsin osuvasti myös nykyajan Eurooppaa - niin vaihtoehtohistoriaa ja fantasiaa kuin Grandville onkin.

Youtubesta löytyi hauska vloggaus, herra nimeltä Bookbabble arvioi Grandville Noëlin tehokkaasti kahdessa ja puolessa minuutissa. Koskahan suomalaiset kirjavloggaukset yleistyivät?



 

Lue myös nämä:

Bryan Talbot: Grandville 

Bryan Talbot: Grandville Mon Amour

Bryan Talbot: Grandville Bête Noire 

Kaari Utrio: Ruma kreivitär ja pari lyhytarviota

Kansi: Amanita.

Palaan aina Kaari Utrion pariin, kun kaipaan jotain ihanaa viihdykettä luettavaksi. Onneksi minulla on Utrion kirjoja jo hyllymetrin verran, niin valinnanvaraa riittää vaikka ei poistuisi kotoa minnekään.

Ruma kreivitär on vuodelta 2002 ja kirja avaa Utrion 2000-luvulla kirjoittamien epookkikomedioiden sarjan. Tyyliin kuuluu autonomian ajan Helsinki ja uudet tuulet yhteiskuntaluokkien suhteissa. Vanha aatelisto ja uudempi virkamieskunta ovat seurapiirien kermaa, mutta uuden ajan osaajat puskevat rinnalle. Teollistuminen loi älykkäille ja osaaville ihmisille menestymisen mahdollisuuksia. Rumassa kreivittäressä tällainen uuden ajan airut on tupakkatehtailija Anton Wendel. Nimihenkilö, ruma kreivitär Julia Gyllenfalk, taas on ylhäisen mutta rutiköyhän aatelisperheen vanhapiikatytär, joka koettaa pitää herttaisesta pikkusisarestaan ja rapistuneesta kartanosta huolta.

Olen lukenut kirjan edellisen kerran kai aika tuoreeltaan kirjan ilmestymisen jälkeen, joten oli mukava palata Ruman kreivittären pariin. Tapahtumia ei muistanut kovin hyvin ja oli hauska huomata, miten pilke silmäkulmassa tämä(kin) kirja on kirjoitettu. Kirjan nuoret naiset ovat monella tavalla aikakautensa tiukan tapakulttuurin vankeja, mutta jokainen murtaa muureja omalla tavallaan. Julia, Dorotea, Augusta ja Carolina tekevät loppua kohti ihailtavan rohkeita ja itsenäisiä ratkaisuja tavoitellessaan parempaa elämää.

Mukavan piruilevaa on myös Utrion miljöökuvaus:

Senaatintori  herätti Wendelissä aina hilpeyttä. Markkinapäivänäkään sitä ei saatu edes puolilleen kansaa. Mihin pikkukaupunki kuvitteli tarvitsevansa valtavaa paraatiaukiota?

Kaikki muukin oli suhteetonta uudessa pääkaupungissa. Majesteettiset hallintorakennukset, kasarmit ja sairaalat olisivat kelvanneet jopa Pietarin kokoiselle kaupungille. Mahtirakennusten, leveitten katujen ja torintapaisten bulevardien vastakohtina nököttivät vaatimattomat puutalot melkein kuin maalaiskylässä.

Suuret on suunnitelmat - mutta Wendel tiesi, että suunnitelmat eivät olleet Helsingin kunnallispormestarien ja raatimiesten ja kaupunginvanhimpien päässä. Keisarit, ruhtinaat ja kreivit päättivät, millaiseksi suuriruhtinaanmaan pääkaupunki rakennettiin. Helsinkiläisten osuus kehityksessä oli vastustaa kaikkea: katuja, aukioita, satamalaitureita, mitä tahansa mikä maksoi eikä ollut samanlaista kuin Raumalla tai Kuopiossa.

Tuossa joulun alla ahmin viihteennälässäni muutaman Utrion sellaista vauhtia, etten saanut aikaiseksi edes blogata niistä. Kuittaan tässä saamattomuuteni lyhytarvioilla:

Vendela
 
Ensimmäinen Utrion kirja, jonka olen lukenut, ja edelleen suosikkini kirjailijan tuotannossa. Dramaattiset käänteet, ihana pääpari ja kiehtova 1300-luvun miljöö palkitsevat jokaisella lukukerralla. Lisäksi kirjassa on muutamia herkullisia ruokakohtauksia - ja joitakin vähemmän herkullisia...

Sunneva keisarin kaupungissa

Jatko-osa Sunneva jaarlintyttärelle. Yhtä ylilyövän toiminnantäyteinen ja dramatiikkaa täynnä kuin ykkösosakin, mutta kiinnostava erityisesti Konstantinopoliin sijoittuvien jaksojensa ansiosta.

Saippuaprinsessa

Kirja ilmestyi Ruman kreivittären jälkeen ja on samanhenkinen epookkikomedia. Viihdyttävää luettavaa tämäkin.

Lue myös nämä:
Kaari Utrio: Seuraneiti
Kaari Utrio: Oppinut neiti
Kaari Utrio: Ilkeät sisarpuolet  

Dorothy L. Sayers: Clouds of Witness

Kansi: Hodder & Stoughton

Clouds of Witness on lordi Peter Wimseystä kertovan dekkarisarjan toinen osa, alkuperäinen ilmestymisvuosi on 1926.

Siinä missä sarjan avausosa Whose Body? tuntui vielä hieman sormiharjoittelulta, Clouds of Witness oli täyttä tavaraa. Tähän osaan myös viitataan ahkerasti myöhemmissä osissa, eikä ihme - epäiltyjen joukossa on useampikin Wimsey ja murhasta syytettynä on Denverin herttua, Peterin vanhempi veli Gerald.

Leppoisa metsästysloma keskeytyy, kun lady Mary Wimseyn sulhanen löytyy kuolleena. Peter singahtaa apuun ja yhdessä poliisiystävänsä Charles Parkerin kanssa he penkovat kuolemaan johtaneita tapahtumia. Etsintä johtaa miehet hyvinkin kauas, Charles käy tekemässä tutkimuksia Ranskassa ja Peter oikein Amerikassa asti. Toimintaa riittää suorastaan poikkeuksellisen paljon.

Lisäksi kirja kuhisee ihanan synkeitä salaisuuksia... Alamaailman kiehtovia ja julmia kaunottaria, ristiriitaisia rakastumisia luokkaeroista piittaamatta ja muita isompia tai pienempiä paheita. Herkullista!

Clouds of Witness oli todella mukaansatempaava, kirjaa tuli välillä oikein ahmittua. Erinomaista luettavaa!

Lue myös nämä:
Dorothy L. Sayers: Whose Body?
Dorothy L. Sayers: Murder Must Advertise
Dorothy L. Sayers: Gaudy Night