 |
| Kansi: Amanita. |
Ruma kreivitär on vuodelta 2002 ja kirja avaa Utrion 2000-luvulla kirjoittamien epookkikomedioiden sarjan. Tyyliin kuuluu autonomian ajan Helsinki ja uudet tuulet yhteiskuntaluokkien suhteissa. Vanha aatelisto ja uudempi virkamieskunta ovat seurapiirien kermaa, mutta uuden ajan osaajat puskevat rinnalle. Teollistuminen loi älykkäille ja osaaville ihmisille menestymisen mahdollisuuksia. Rumassa kreivittäressä tällainen uuden ajan airut on tupakkatehtailija Anton Wendel. Nimihenkilö, ruma kreivitär Julia Gyllenfalk, taas on ylhäisen mutta rutiköyhän aatelisperheen vanhapiikatytär, joka koettaa pitää herttaisesta pikkusisarestaan ja rapistuneesta kartanosta huolta.
Olen lukenut kirjan edellisen kerran kai aika tuoreeltaan kirjan ilmestymisen jälkeen, joten oli mukava palata Ruman kreivittären pariin. Tapahtumia ei muistanut kovin hyvin ja oli hauska huomata, miten pilke silmäkulmassa tämä(kin) kirja on kirjoitettu. Kirjan nuoret naiset ovat monella tavalla aikakautensa tiukan tapakulttuurin vankeja, mutta jokainen murtaa muureja omalla tavallaan. Julia, Dorotea, Augusta ja Carolina tekevät loppua kohti ihailtavan rohkeita ja itsenäisiä ratkaisuja tavoitellessaan parempaa elämää.
Mukavan piruilevaa on myös Utrion miljöökuvaus:
Senaatintori herätti Wendelissä aina hilpeyttä. Markkinapäivänäkään sitä ei saatu edes puolilleen kansaa. Mihin pikkukaupunki kuvitteli tarvitsevansa valtavaa paraatiaukiota?
Kaikki muukin oli suhteetonta uudessa pääkaupungissa. Majesteettiset hallintorakennukset, kasarmit ja sairaalat olisivat kelvanneet jopa Pietarin kokoiselle kaupungille. Mahtirakennusten, leveitten katujen ja torintapaisten bulevardien vastakohtina nököttivät vaatimattomat puutalot melkein kuin maalaiskylässä.
Suuret on suunnitelmat - mutta Wendel tiesi, että suunnitelmat eivät olleet Helsingin kunnallispormestarien ja raatimiesten ja kaupunginvanhimpien päässä. Keisarit, ruhtinaat ja kreivit päättivät, millaiseksi suuriruhtinaanmaan pääkaupunki rakennettiin. Helsinkiläisten osuus kehityksessä oli vastustaa kaikkea: katuja, aukioita, satamalaitureita, mitä tahansa mikä maksoi eikä ollut samanlaista kuin Raumalla tai Kuopiossa.
Tuossa joulun alla ahmin viihteennälässäni muutaman Utrion sellaista vauhtia, etten saanut aikaiseksi edes blogata niistä. Kuittaan tässä saamattomuuteni lyhytarvioilla:
Vendela
Ensimmäinen Utrion kirja, jonka olen lukenut, ja edelleen suosikkini kirjailijan tuotannossa. Dramaattiset käänteet, ihana pääpari ja kiehtova 1300-luvun miljöö palkitsevat jokaisella lukukerralla. Lisäksi kirjassa on muutamia herkullisia ruokakohtauksia - ja joitakin vähemmän herkullisia...
Sunneva keisarin kaupungissa
Jatko-osa Sunneva jaarlintyttärelle. Yhtä ylilyövän toiminnantäyteinen ja dramatiikkaa täynnä kuin ykkösosakin, mutta kiinnostava erityisesti Konstantinopoliin sijoittuvien jaksojensa ansiosta.
Saippuaprinsessa
Kirja ilmestyi Ruman kreivittären jälkeen ja on samanhenkinen epookkikomedia. Viihdyttävää luettavaa tämäkin.
Tekstit
Ja ajattelin heti, että valitus kenkien rikki menemisestä mukulakivikaduilla on nyky-Helsingin ropelikoiden inspiroima. :) Viehätyin tavasta, jolla Utrio oli käyttänyt tekstiä rakentaessaan von Wrightin päiväkirjaa (lähdeteos). Joillakin muilla samantyyppisiä lähteitä käyttäneillä tarina ei irtoa faktoista, mutta tämä lehahtaa lentoon omilleen.
VastaaPoistaÄh, sössi... Tämä on siis kommentti Rumaan kreivittäreen.
PoistaJuuri luin Anna-Leena Härkösen viimeisen kolumnikokoelman, jossa hän toteaa oppineensa Suomen historiasta enemmän Kaari Utriolta kuin koulun oppitunneilta. Aika moni, ainakin minä, voin sanoa samaa. Historiasta puheen ollen: suosittelen Antti Tuurin Alkemistit-sarjaa, aivan mahtava (tosi)tarina 1600-luvun Suomesta. Ne tyypit uskoivat ihan tosissaan, että kultaa voi tehdä uunissa.
VastaaPoistaKiitos kommenteista ja lukuvinkeistä!
VastaaPoista