Jos haluaa jonkun kirjan tietyn näköisenä, on netistä helppo löytää apua. Kysy kirjastonhoitajalta -palvelu tietää melkein mitä vain. Taannoiseen
omaan kysymykseeni sain hyvän vastauksen, jonka perusteella pystyin lähettämään
Antikka.netin divarinpitäjille etsintäkuulutuksen
Suuri lukukirjasto -sarjan kirjoista. Niitäpä löytyikin, ja hyvässä kunnossa vielä. Raahasin omaan hyllyyni
Kolme muskettisoturia, Arthur-kuninkaan tarinoita ja
Tsaarin kuriirin.
Syy nostalgiaan on siinä, että juuri tuon näköisenä luin Kolme muskettisoturia kerran toisensa perään lapsena. Tykkäsin kirjasta ihan älyttömän paljon. Montakohan kertaa se tulikaan luettua, kuudesti tai seitsemästi varmaan ainakin?
Ihailtuani tätä nostalgia-aarretta pitkään hyllyssäni aloin miettimään, että se pitäisi ehkä lukeakin pitkästä aikaa. Ensin kirjaan tarttuminen vähän jännitti. Pahimmillaanhan lapsuuden lempikirjojen uudelleen lukeminen on karu kokemus: kirja onkin paljon huonompi kuin muisti, hyvästi mukavat lukumuistot. Mutta 1600-luvun Ranskaan sijoittuva Kolme muskettisoturia yllätti iloisesti. Tarinahan on todella vetävä, hyvää seikkailua. Kirjassa nuori ja köyhä d'Artagnan saapuu Pariisiin värväytyäkseen muskettisoturiksi. Hän tutustuu kolmeen erottamattomaan toverukseen, Athokseen, Porthokseen ja Aramikseen. Heidän kanssaan d'Artagnan päätyy seikkailuihin, joista ei puutu poliittista juonittelua, viettelyksiä, kuninkaallisia rakastumisia, miekkailua, ammuskelua ja viininjuontia.
Lisäksi aikuislukijalla on lapseen nähden muutamia etuja. Minua esimerkiksi kiusasi kovasti lapsena lukea vaikkapa epämääräisistä rahayksiköistä. En oikein koskaan tajunnut paljonko rahaa oli kyseessä, kun puhuttiin ecuista, pistoleista ja livreistä. Nyt moinen ei haitannut. Lisäksi huomasin, että kirjassahan on paljon kaksimielisyyksiä ja pinnan alla väreilevää erotiikkaa. Tämäkin kirja, kuten Turhuuden turullakin, on julkaistu alunperin 1800-luvulla lehtien jatkokertomuksena. Kun kovin avoimesti ei lemmenseikkailuja ole voinut ilmaista, täytyi asiat ilmaista hienovaraisemmin, ja samalla kiintoisammin. Minua esimerkiksi oli lapsena kovasti häirinnyt d'Artagnanin rakastuminen rouva Bonacieux'hun, olihan tämä naimisissa oleva nainen. Nyt ei moinen kiusannut, ja sitä paitsi nauratti, kun tajusin miten d'Artagnan piti peliään myös Myladyn ja tämän kamarineidon Kettyn kanssa. Lapselle lienee mennyt täydestä myös Aramiksen hurskaat puheet teologian opiskelusta ja keskusteluista jumaloppineiden kanssa. Nämähän olivatkin vain tekosyitä pitää yllä suhteita ylhäisiin rakastajattariin!
Olin myös muistellut, että muskettisoturit olivat ylväitä, rohkeita ja pelottomia seikkailijoita. No ovathan he sitäkin, aina miekka kädessä puolustamassa omaansa tai toisten kunniaa, jonka loukkaukseksi siis miehiseen tapaan riitti mikä tahansa tuntemattoman viskaama poikkipuolinen sana. Mutta samaan aikaan sankarit olivat myös melkoisia vekkuleita! Ylväs, kärsinyt ja jalosukuinen Athoskin ryysti punaviiniä läpi koko kirjan. Edes linnoituksen puolustaminen ei estänyt tätä touhua. Lisäksi toistuvaa hupia irtoaa siitä, kun rahattomat muskettisoturit yrittävät hommata kukkaron täytettä kuka mitenkin. Toistuva rahattomuus ei tietenkään estä heitä ylväästi jakelemasta rahaa joka puolelle, silloin kun sitä on.
Kirjassa on muutamia loistavasti rakennettuja koomisia kohtauksia. Kuten retki Englantiin: neljästä toverista hyytyy matkan varrelle yksi toisensa perään, ainoastaan d'Artagnan pääsee Kanaalin yli tehtäväänsä suorittamaan. Paluumatkalla hän etsiskelee toverinsa käsiinsä, ja löytää nämä mitä merkillisimmistä asetelmista: rahaton Porthos kiusaamassa palvelijoineen majatalon isäntää, Athos telkeytyneenä viinikellariin oman palvelijansa kanssa, Aramis opiskelemassa skolastiikkaa... Samoin Porthoksen käynti rakastajattarensa ja tämän itaran aviomiehen luona päivällisellä on hihityttävää tekstiä.
Kirjan kohtalokas nainen, paholaismainen Mylady Winter, joka viettelytaidoillaan selättää kaikki esteet, oli minusta lapsena lumoava. Rouva Bonacieux ja kuningatar Anna Itävaltalainen tuntuivat vähän nössöiltä nyyhkijöiltä, kun taas Myladyn taikatemppumaiset juonittelut tuntuivat vastustamattomilta. Ja huikea oli vieläkin jakso, jossa Mylady kiemurtelee vapaaksi lankonsa vankilalinnasta.
Ihmettelin myös suomennoksen sujuvutta. Kääntäjä Lauri Hirvensalo lienee vanhemman polven suomentajia. Tähän vuonna 1985 julkaistuun painokseen mennessä suomennosta oli toki ehditty myös tarkastaa. Jotkut hieman vanhemmat sanamuodot, kuten vahvistussana "sangen", tuntuivat yksinomaan viehättäviltä. En myöskään löytänyt merkintää siitä että suomennosta olisi lyhennetty. Siinä tapauksessa Dumas on osannut kirjoittaa todella sujuvaa ja eteenpäin menevää tekstiä. Turhia junnaamisia ei tästä seikkailusta löydy. Lapsena muistan kyllä kokeneeni jotkut sotarintamaselostukset tai poliittisten kiemuroiden kuvaukset hieman vaikeina.
Tämän lukukerran iloisia huomioita oli myös päähenkilön, nuoren d'Artagnanin luonnekuvaus. Vaikka Dumas korostaa, että kyseessä on 19-vuotias tuliluonteinen gascognelainen, on hän antanut d'Artagnanille myös ihastuttavan määrän oveluutta, älykkyyttä, kylmäverisyyttä ja juonittelutaitoja. Ei mikään ihme, että nuorukainen pääsee Athoksen, Porthoksen ja Aramiksen ystäväpiiriin ja muskettisoturien johtajan herra Trévillen suosioon.
Suuri lukukirjasto -sarjan kirjat on kuvitettu upeasti. Kolme muskettisoturia on nimimerkki Giannin kuvittama, sarja kun on alunperin italialaista tuotantoa. Kuka lieneekin tämä Gianni, hänelle kuuluu oma kiitoksensa Dumas'n tarinan viehätysvoimasta. Runsas ja upea kuvitus viehätti suunnattomasti minua jo lapsena, ja kovasti sitä tuli ihailtua nytkin.
Tekstit
