maanantai 24. maaliskuuta 2008

Veikko Huovinen: Lentsu

Kasinomies Tomin jälki-imussa tuli luettua myös Lentsu. Olisiko tämä noin kolmas kerta, kun kirjan luin. Lukiessa mieleeni nousi myös muistumia Lentsun tv-sarjaversiosta. Unohtumaton roolisuoritus oli siinä Esko Nikkarilla. Kun hän esitti röhäisenä kiroilevaa Toivo Kesseliä kuorma-auton kanssa tappelemassa, tiivisti hän jotain oleellista siitä, miten elämä välillä pientä ihmistä koettelee.

En millään saa päähäni, mitä on oikea termi tällaisille kirjoille, elokuville tai muille vastaaville taideteoksille, joissa kuvataan ketjuna eri ihmisiä, joita yhdistää jokin välittäjänä toimiva asia. Paha maa -elokuvassa (kuten myös inspiraationa toimineessa Leo Tolstoin novellissa) se oli väärennetty seteli. Episodielokuvaksi tämmöistä ehkä tavataan nimittää? Lentsussa asioiden liikkeellepaneva voima on ärhäkkä flunssavirus. Pitkään se kiertää pienen kainuulaisen kirkonkylän asujaimistoa, mutta pääsee kirjan loppupuolella maailmankiertueelle: sveitsiläiseen kongressiin, jossa kulissien takana suurvallat käyvät asekauppaa afrikkalaisten kanssa, ja sieltä itsensä Idi Aminin tykö. Nykyäänhän nyrkkeilijä Amin Asikainen tunnetaan lempinimellä Idi. Hienoista historian tajun puutetta tässä mielestäni osoitetaan. Jos Asikaisen etunimi olisi Adolf, tuskinpa häntä silti "Hitleriksi" kutsuttaisiin.

Lentsu alkaa, kun pienviljelijä Rinteelän Aleksi saa flunssan ja karaisee sitkeydellään viruksen täyteen taisteluvalmiuteen. Aleksin filosofiasta löysin osuvan kuvauksen myös oman ikäryhmäni naisista: "Suomen naiset on pilattu ehkäsypillereillä ja yleensä lännen naiset. Kolmekymmenvuotiaina ne on elämänsä eläneet. Ne baarissa tuijottaa keskikaljalassiin mittäännäkemättömin silmin. Ne ei oo mittään, ei mittään, ne on tuhottu synteettisillä aineilla." Pitäisiköhän laittaa tämä muistutukseksi itselleen jääkaapin oveen?

Vuonna 1978 ilmestynyt Lentsu on Huovista parhaimmillaan. Naseva sanailu pistää ajan ilmiöt kohdalleen elävästi kuvattujen henkilöhahmojen kautta. Kirjasta löytyy köyhä sotaveteraani, jota katkeroittaa kun valtion rahat menevät vesaisille ja nuorille kotkille, tunnollinen piensäästäjä, jota sieppaa jatkuvasti laukkaava, yli kymmenen prosentin inflaatio ja poliitikkojen devalvointitoimet, yrittäjä, jota valtion kahlehdinta riepoo, järjestäytynyt kommunisti, jonka unelmat huipentuvat kun kirkonkylässä järjestetään suuri ystävyysjuhla, johon osallistuvat myös neuvostoliittolainen Otkalenko ja suomalainen Urkuhart.

Välillä Huovisen julistus asioiden huonoudesta uhkaa kääntyä katkeruudeksi, mutta onneksi siitä suosta kuitenkin noustaan aina viime tipassa. Parhaiten sanoma menee perille, kun henkilöhahmot saavat itse purkaa hampaankoloon kertyneitä asioitaan. Ja sitä jokainen lentsun riivaama tekeekin sydämensä kyllyydestä. Kliimaksi koetaan Kesselin hirmuisessa kuolonajossa kuorma-autollaan.

Kirja oli hieman yllättäen tällä kertaa minulle kuin lyhyt oppitunti 1970-luvun kansantaloudesta ja politiikasta. Jospa minulle olisi jo kertynyt jonkinlaista perspektiiviä ja edes pintapuolista lähihistorian tuntemusta, että osaisi lukiessaan laittaa asiat suurin piirtein oikeisiin puihin. Tietyt ilmiöt eivät taas ole muuttuneet miksikään, vaikka puitteet olisivat. Olen itse sen ikäinen, etten muista esimerkiksi Niilo Tarvajärven tv-esiintymisiä, mutta melkeinpä kenet tahansa nykyisenkin tv-juontajan voisi tähän kohtaukseen sijoittaa:

"Ja TV-yleisö kaiketi hymyili autuaana nokkelalle verojohtajalle. Se on Tarvajärven syytä. Vaikka itse perkele suoraan helvetistä tuotaisiin johonkin laatikkoleikkiin ja se siinä nyökyttelisi sarvipäätään Tarvalle, kun tämä sanoisi "sillälailla", niin Suomen pöljä kansa olisi onnellinen ja taputtaisi käsiään!"

Muutenkin "nokattomat ja kirnunnuolijat" saavat kuulla kunniansa. Suorastaan nostalgiseksi on ehtinyt muuttua hyisen pakkastalven kuvaus metsän keskellä hengittävästä kylämaisemasta. Näkyypä Lentsu hyvässä imussa edelleen olevan, kun uusin painos, pokkari vuodelta 2007, on kirjakaupan verkkosivujen perusteella jo loppuunmyyty.

12 kommenttia:

  1. Anonyymi24.3.08

    Varjelkoon sua, Salla, toi sun lukuvauhtis ei ole tästä maailmasta! Itse olen tykännyt aina Huovisen tyylistä ja ihan pikkuriikkisen pidän häntä Tyyppiteorian tyylin esikuvanakin. Joskus vähän yli kymmenvuotiaana luin ekaa kertaa Ronttosaurukset, Lentsut, Rasvamaksat jne. ja jo silloin ihastuin Huovisen lakonisen ivalliseen, mutta tarkkasilmäiseen tyyliin.

    Tuosta Lentsusta jäi erityisesti mieleen kohta, jossa kuvailtiin, kuinka virus istuu jonkun nenällä valmiina hyppäämään sisään sieraimeen ja kyntensä painavat pienenpienet painaumat ihoon. Kopioin samantyylisen kuvauksen kouluaineeseen, ja oletettavasti oli jäänyt äikänmaikalta Lentsu lukematta, koska kympin muistaakseni aineesta sain.

    Mutta tuo Tarvajärvi-kuvaus: en itsekään muista Tarvajärven laatikkoleikkiä, mutta kohtaukseenhan voisi leikata minkä tahansa nykypäivän tai lähihistorian teeveepärstän (Napakympin Salmelainen, Joel Hallikainen, Peter Nyman, Antero Mertaranta, Marko Bjurstöm, Heikki ja Lore jne.) tahansa, ja sopisi yhtä hyvin.

    VastaaPoista
  2. Njaa, tällä lailla pyhinä on aikaa lukea. :) Olen mä myös käynyt hiihtämässä ja katsonut telkkaria, ja tietty syönyt, enkä pelkästään ahminut kirjoja. Häviän lukuvauhdissa monille: joku kirjailija muisteli jossain, että unettomuudesta kärsiessään saattoi yökaudet lukea kirjoja, ennätys oli jotain yli 15 kirjaa vuorokaudessa.

    VastaaPoista
  3. Muistan hyvin Tarvan laatikkoleikin... sitä todellakin koko Suomen kansa tuijotti hartaana. Aluksi se oli osa toista ohjelmaa, Palapeliä. Se yhteenkuuluvuuden tunne niin perheen kuin koko kansan kesken näiden "hartausohjelmien" äärellä oli toisaalta myös aika hieno kokemus, jota nykyisen pirstoutuneen median aikana ei voida enää koskaan tavoittaa.

    Noista ihmisketjukirjoista Suomessa on varmaankin tunnetuin Haanpään Yhdeksän miehen saappaat (jonka monet jostain ihme syystä muistavat muodossa Seitsemän miehen saappaat!).

    VastaaPoista
  4. Hassua... Minulla on ollut Lentsu vuoteen vieressä jo kuukausia ja meinasinkin kirjoittaa Lentsusta Kasinomies Tom-postauksesi perään. Ehdit ensin:).
    Siis miksikö Lentsu on vuoteen vieressä? Kun kaikki muu luettava uuvuttaa tai pännii, niin otan Lentsun ja luen sattumanvaraisesti mistä sattuu aukeamaan. Tarina on erittäin tuttu, nautin vain kielestä ja juohevuudesta ja huumorista.

    Olen ehdoton Huovis-fani.

    PS. Shriver on kuulemma tulossa Suomeen, luki jossain. Meinaatko käydä haastateelemassa?

    VastaaPoista
  5. Kyllähän tuota Lentsua lukiessa saa samalla omatkin angstit puretuksi, niin voimallisesti eri henkilöt siinä tuntojaan vuodattavat. :) Shriverin vierailusta en ole kuullutkaan, joten ei kyllä ole ollut haastatteluaikeitakaan. Täytyypä seurailla eri medioita. Tuskinpa tulee itse haistateltua nyt kumminkaan.

    VastaaPoista
  6. Anonyymi27.3.08

    Kirjoititpa hyvä esittelyn. Toisin kuin sinä ja muut nuoremmat, been there, done that. Kirjankin olen lukenut silloin muinoin, tosihyvän Nikkarin esityksen hämärästi muistan.
    Huovinen on viime vuosina ollut Miehen kirjailija. Lentsun kyllä nyt itsekin haen kirjastosta nostalgisuudenhalussani. Pojan kuoleman lukemiseen tarvitsen rauhallisen ajan. Samasta Lentseun ajastahan sekin kertoo. Elämä on niin monipuolinen, kaikkea eteen tulevaa emme valitsisi, jos valita saisimme.
    Kiitos.

    VastaaPoista
  7. moi,
    Sulla on laajat, laadukkaat ja paljon työtä vaativat kirja-arvostelusivut!
    Huovisen sanat maistuvat hyvältä suussa ja romaanihenkilöiden nimet ovat aina hauskoja. Lentsussakin Otkalenko, Urkuhart, Kesseli, Jaurujärvi, Kurkkumaa, Myyryläinen yms. Nimet on varmaan keksitty hymyssäsuin.

    VastaaPoista
  8. Tänään uutisoitiin Veikko Huovisen kuolemasta. Rauha hänen muistolleen!

    VastaaPoista
  9. Anonyymi14.2.13

    Mielestäni tämä kirja kuvaa hyvin sitä, miten pessimistisiä ihmisten ajatukset ovat flunssan kourissa. Tietysti kertoja vähän naureskelee, mutta se kuuluu asiaan. Oletko muuten lukenut Talvituristia? Oma lempparini Huovisista, varsinkin se ensimmäinen tarina.

    VastaaPoista
  10. Muistaakseni olen lukenut joskus Talvituristin, mutta siitä on niin kauan aikaa, etten kunnolla muista tapahtumia. Selvästikin kannattaisi siis lukea uudestaa. :)

    VastaaPoista
  11. Otkalenko on kyllä oikea ukrainalainen sukunimi. Ukrainaksi se kyllä on muodossa Vitkalenko.

    VastaaPoista