sunnuntai 16. maaliskuuta 2008

J.K. Rowling: Harry Potter ja kuoleman varjelukset

Tänään meni jotain kuusi tuntia lähes putkeen Harry Potterin parissa. Sain Kuoleman varjelukset kirjaston varausjonosta ja ehdin hieman aloitella pari päivää sitten, mutta tänään tulikin superlukuputki, kun ei voinut - kliseisesti sanottuna - laskea kirjaa käsistään.

Kolme viimeisintä Potteria on tullut luettua melko lailla saman kaavan mukaan: englanninkielinen heti tuoreeltaan, reilun puolen vuoden päästä suomennos tuoreeltaan ja sitten noin 4-6 kuukauden päästä taas englanninnos. Kun kesällä ahmaisin hirmuvauhtia Deathly Hallowsin, oli mukava tällä kertaa malttaa keskittyä tarinan etenemiseen hieman tarkemmin. Tosin olen melko varma, että seuraavalla lukukerralla maltan taas lukea pikkuisen rauhallisemmin ja huomaan taas paljon yksityiskohtia, jotka ovat aiemmin menneet ohi.

Hienoa luettavaa tämä viimeisin Potter olikin. Meno on tosiaan huomattavasti vauhdikkaampaa kuin aiemmin. Aikaisemmissa osissa pelataan paljon jännittyneellä odottelulla, tässä päätösosassa tapahtumat laukeavat vauhdilla silmille. Aikuisuutta jollakin lailla symboloi kai sekin, että Harry, Ron ja Hermione joutuvat kohtaamaan monet haasteet ilman, että voivat niihin kunnolla harjoitella tai valmistautua etukäteen. Pitää uida tai upota - oppia tekemään asioita lennosta, itseensä luottaen. Oveluus ei enää ole ainoa ratkaisu: yhä useammin kolmikko joutuu pelaamaan avoimin kortin ja tappelemaan tiensä pinteestä läpi.

Kirjan lopussa selvitetään melko paljon menneisyyden salaisuuksia ja ratkaisuja Harryn kohtalon moniin arvoituksiin. Nyt maltoin seurata niitä hieman tarkemmin ja yrittää ymmärtää niitä. Suht osaavasti Rowling ratkoo omat arvoituksensa. Tietysti on semmoisia asioita, jotka tuntuisivat varmasti epäloogisilta jos rupeaisi pohtimaan, mutta kun tarinan ydin on nimenomaan taikamaailmassa, niin mitäpä noita liikaa märehtimään.

Liekö tuota samaa aikuissymboliikkaa vai mitä, mutta kiintoisaa mielestäni on, että kuudessa aiemmassa kirjassa juonelle oli tietty vakiokaava, joka nyt lyödään rikki. Eli kaikissa aiemmissa kirjoissa aikajana noudattaa kouluvuotta: Harry jättää Dursleyn perheen, menee kouluun, koulussa uusi opettaja aiheuttaa päänvaivaa tai haasteita, Harry pelaa huispausta, kokeet jännittävät, lopuksi tulee lopputaistelu tai muu ratkaisu. Nyt huispaus ja kokeet loistavat poissaoloillaan - koulussa opittuja taitoja pitää osata jo käyttää käytännössä. Tylypahka kyllä pääsee lopussa näyttävästi esille. Vauhdikkaat tapahtumat seuraavat toinen toistaan.

Tehouppoutuminen Harry Potterin maailmaan jättää aina viipyilevän, lumoavan jälkimaun. Semmoisen, että melkein tekisi mieli ruveta lukemaan kirjaa saman tien uudestaan. En kuitenkaan taida niin tehdä. Sitten seuraavalla kerralla, ehkäpä tosiaan joskus jo puolen vuoden sisään. Sen jälkeen voikin lukea sopivan hetken tullen koko sarjan alusta loppuun yhteen putkeen. :)

8 kommenttia:

  1. Niin, koko sarjan lukeminen alusta loppuun yhtenä putkena voisikin olla hyvä idea :) Minä en vielä ole suomennosta lukenut, kirjaa olen jo käännellyt käsissäni. Mietin aloittaisinko tänään, mutta sitten tajusin, että pitkälle lukuputkelle ei ole nyt tilaisuutta, joten hieman saa kirja vielä odottaa. Jos en olisi lukenut englanniksi jo kesällä, olisin ahmaissut sen heti enkä mitenkään olisi suvainnut kirjan ostamista vasta viikko ilmestymisen jälkeen :)

    Nautiskellen ajattelin minäkin lukea suomennoksen, kesällä piti ahmaista opus nopeasti, että tiesi mitä tapahtuu ja huimahan teos on.

    VastaaPoista
  2. Kirjan alkuvaiheet (se telttahortoilu) sai minut uskomaan, että Rowling on jopa täysin epäonnistunut tässä viimeisessä kirjassaan. Sitten tapahtui outo naksahdus ja aloin taas eläytyä kirjan maailmaan; taisi olla siinä vaiheessa, kun eräs tietty varjelus johdatti Harryä. Teemana oli mielestäni yksilön uhrautuminen yhteisen hyvän vuoksi, se tuli kirjassa monta kertaa esiin. Ja jotkut koko kirjasarjan mittaisten "arvoitusten" ratkaisu sai ähkimään hämmästyksestä. Ai, siis näin se oli. Mikään ei ollutkaan ihan niin kuin näytti...

    VastaaPoista
  3. ent. fredrika17.3.08

    Minulla tuo meni niin, että noin puoliväliin luin siinä missä muitakin, sitten se oli luettava loppuun. Telttailujakso oli tosiaan vähän pitkänlainen. Tosin se kai pyrki painottamaan ystävyys- ja rakkaussuhteita ja lojaliteetin merkitystä paineiden alla.

    Mutta sen jälkeen sitten mentiinkin jo melko kovaa. Rowling on kyllä aika paljon velkaa vanhemmalle fantasialle, mutta sentään onnistunut myös oman maailmansa rakentamisessa riittävän hyvin.

    Ainoa mikä tavallaan jää avoimeksi, oli "mistä Dumbledore tiesi, niin paljon kuin tiesi, ja miten osasi ennustaa, miten kukin tulee toimimaan". Siten hänen hahmonsa mittasuhteet kasvavat hieman mahdottomiksi, kun ottaa huomioon sen erehtyväisyyden, jota hänessä nuorena oli.

    Pidin edelleen Hermionesta, mutta nyt sitten kaikkien muiden rosoisuutta vasten hän on liian ehyt, rikkumattomasti aina oikein valitseva.

    Joo, Tolkien kirjoitti neljää kirjaansa koko elämänsä, Rowling noin seitsemän vuotta. Ehkä roiskeet näkyvät siksikin. Ja kaupalliset paineet.

    VastaaPoista
  4. Saa nähdä alkoiko se putki minulla jo nyt. :) Rupesin Potter-nälässäni lukemaan Philosopher's Stonea...

    VastaaPoista
  5. Tuima18.3.08

    Anna mennä vain :) Kun olet lukenut kaikki peräperää voisit ilahduttaa meitä muita Potter-faneja tiukalla kokonaisanalyysillä. Minusta on hauskaa lukea muiden Potter-kirjoituksia ja peilata omia lukukokemuksia niitä vasten.

    VastaaPoista
  6. Jaa-a, saa nähdä miten tiukkojen kokonaisanalyysien kävisi, jotenkin tuntuu että tämmöinen hullun lailla ahmiminen tuottaakin vain pökertyneitä kommentteja. :) Ehkä mä tärkeimmät mielipiteeni muodostin jo tuolla vanhemmissa Potter-kommenteissani. Reeta Karoliinan Kirjani-blogista luin kyllä tosi hyvän Potter-kokonaisanalyysin viime kesänä, eiköhän se sieltä pienellä penkomisella vielä löydy.

    VastaaPoista
  7. No höhhis, vein viikko sitten omat Varjelukseni Lappeenrantaan, ihan korkkaamattoman suomennuksen vielä. Nyt tekisi mieli tutustua suomennukseenkin, vaikka vasta tammikuussa tempasin kaikki Potterit putkeen, Deathly Hollowsinkin jo toiseen kertaan... Taitaa olla vakava addiktio =)

    VastaaPoista
  8. Kyllähän ne luki, mutta...
    Varsinkin ensimmäiset kirjat ovat kuin viisikkoa lukisi, kirjan henkilöistä ei kerrota juuri mitään, ei varsinkaan siitä mitä he ajattelevät vaan homma jyrää eteenpäin täysin tapahtumavetoisesti.
    Lisäksi ärsytti hahmojen ajoittain täysin järjettömät tempaukset.

    Näistä heikkouksista huolimatta kirjat tuli ahmittua parissa kuukaudessa, laadullisesti kirjat paranivat Liekehtivään pikariin saakka aina parantaen edellisestä. Feeniksin kilta sitten pysytteli kutakuinkin samoissa, puoliverinen laski tasoa selvästi ja tämä viimeinen palasi sitten lähemmäs tuota parasta tasoa.

    Että nyt ne on luettu, mutta mitään erikoista riippuvuutta ei päässyt syntymään.

    VastaaPoista