 |
| Kansi: Tammi. |
Kirja taas jakoi lukupiirimme mielipiteet kahtia: puolet tykkäsi, puolet ei niin välittänyt. Itse kuuluin jälkimmäiseen puoliskoon, vaikka arvostelinkin kirjaa ilman että olisin lukenut sitä kokonaan. Tahkosin puolentoista viikon ajan kirjaa sivulla 317 asti, kun sivuja olisi ollut 500. No, pikaplarailin lopun käänteet äkkiä.
Alun perin vuonna 2010 ilmestynyt kirja on kansainvälinen bestseller, kustantajan sivuilta löytyy muun muassa seuraavanlaiset hehkutussitaatit:
"Äärettömän älykäs trilleri."
– New York Times Book Review
"Henkeäsalpaavan kekseliäs."
– People Magazine
Juu ei. Voisin nostaa rinnalla sitaatteja Goodreadsin yhden tähden arvioista:
"Overall, the book is a half-witted concoction clearly written in the hopes that it would become a movie, or rather the first in a series of movies, given that the book's end signals a sequel."
– Ellen
"The characters are flat and the writing is dull."
– Joel
"The book feels rushed and superficial. It's also about 100 pages too long, in part because there's so much redundant and unimportant information--and long, long passages devoted to careful reiteration of past events and their possible significance. At the same time it's missing major appendages--like believable character development, realistic motivation for a shoe-horned-in romance, thoughtful description of many places people & things..."
– Karen
Kirjassa nuori nunna Evangeline ja nuori tutkijamies Verlaine joutuvat sekaantuneiksi enkelioppiin. Enkelitutkijat tutkivat enkeleitä. Kas kun langenneet enkelit ovat Nooan aikoihin lisääntyneet ihmisten kanssa ja tuottaneet pahisjälkeläisiä, nefilejä. Nefilit taas ovat käytännössä kaiken maailmanhistorian aikana tapahtuneet pahuuden takana. Aika ajoin pahisnefilit surmaavat enkelitutkijoita. Minkä tähden he eivät ole surmanneet koko tutkijaporukkaa, sitä en keksinyt, sillä nefilit ovat kyllä fyysisesti ylivertaisia, hirmu taitavia ja rikkaitakin vielä, joten en älynnyt miksi he antavat enkelitutkijoiden puuhastella tutkimustensa parissa.
Välillä hypätään toisen maailmansodan aikaiseen Ranskaan, jossa enkelitutkijat tekevät tärkeän löydön. Tässä vaiheessa pyörittelin silmiäni. Huikea keksintö tehdään, kun enkelitutkija antaa vanhoja luentomuistiinpanojaan luettavaksi aloittelevalla enkeliopiskelijalle, joka oitis keksii muistiinpanoista monta hyödyllistä asiaa ja ratkoo arvoituksia, joilla enkelitutkijat ovat vaivanneet päätään satoja vuosia. Kun tutkimusretkikunta lähtee myyttis-historialliseen luolaan tutkimaan enkeleitä, samainen opiskelija löytää maailmanhistorian tärkeimmän enkeliartefaktin kompastumalla siihen.
Kaiken kaikkiaan kirja oli pinnallinen, lapsellinen, epälooginen ja pöljä. Se oli myös hidas ja toisteinen. Vaikka kirja on täynnä ulkokullattua teologiaa, mitään hengellistä siinä ei ole. Nunnien vakaumusta ei kuvata mitenkään, uskonto on pelkkää pintaa. Enkelioppi on yhtä uskonnollinen kuin Indiana Jones ja viimeinen ristiretki.
Kirjan lukeminen ja siitä keskusteleminen oli silti antoisaa, sillä joutuipahan taas itse pureskelemaan, mistä asioista tykkää kirjoissa ja mistä ei.
Käännöksestä
Suomentaja Sirkka Aulankoa ei oikein osaa erikseen kehua eikä moittia, sillä näin latteasta kirjasta on vaikea saada mitään kielellistä elämystä vaikka kääntäjä olisi kuinka osaava. Eipä mitään ihmeempää moittimisen aihettakaan tullut vastaan. Kirjan kieli oli varsin simppeliä.
Tekstit
