sunnuntai 16. kesäkuuta 2024

Maylis de Kerangal: Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät

Kansi: Siltala.
Nyt on se hetki. Aamu valkenee ja hahmoton alkaa hahmottua: elementit asettuvat paikoilleen, taivas erkanee merestä, horisontti muuttuu näkyväksi.

Maylis de Kerangalin romaani Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät tarttui mukaan kirjastosta. En ole ihan varma, mistä de Kerangalin nimi oli jäänyt mieleen – ehkä Siltala-kustantamon kuvastoista tai positiivisista lehti- ja blogiarvioista. Kirjan aihe on varsin omaperäinen: se kertoo sydänsiirtoleikkauksesta.

Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät sopii sellaiselle lukijalle, joka etsii kovatasoista, ikään kuin tislattua laatukaunokirjallisuutta. Kirjan 237 sivuun mahtuu todella intensiivinen lataus ihmiselämästä, ihmissuhteista, lääketieteestä, Le Havren rannikosta… Jo avausluku on mykistävä: kolme nuorta miestä, melkeinpä vielä poikaa, lähtee surffaamaan helmikuisen hyiselle merelle. Intensiivinen kuvaus saa lähes tuntemaan kylmät suolaiset roiskeet omillakin kasvoilla.

De Kerangalilla on kunnianhimoa moneen suuntaan. Kirjan kieli on latautunutta ja rikasta. Se sisältää paljon erikoissanastoa, ei pelkästään lääketieteestä vaan myös kasveista, eläimistä, surffaamisesta ja maailman eri kolmista ja mytologioista. Lisäksi de Kerangal haluaa selvästi kuvata sitä, miten asioita tehdään, ja tekeminenhän on aina draamallisempaa kuin pelkkä oleminen. Tekisi mieli hehkuttaa, miten häkellyttävän uskottavaa sydämensiirtoleikkauksen kuvaus on, mutta tajuan etten voi tällaista väittää. Eihän minulla ole mitään osaamista sydänkirurgiasta. Kirjailijan taidoillaan de Kerangal loi kuitenkin minulle täydellisen uskottavan ja kokonaisvaltaisen elämyksen.

Ihmiskuvaus on vähintään yhtä hämmästyttävää. Kirjan henkilöhahmot ovat kokonaisia, eläviä, monipuolisia ja persoonallisia ihmisiä, vaikka sanamäärissä laskettuna heitä kuvataan suorastaan niukalla mitoituksella.

Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät voitti Ranskassa yhdeksän kirjallisuuspalkintoa. Kirja on käännetty useille kielille. De Kerangalilta on suomennettu muutakin tuotantoa – täytyypä siis lukea häntä lisää sopivassa välissä.

Kirjailija, joka kykenee näin vähillä sivuilla kertomaan näin valtavasti ihmisistä ja maailmasta, on nero.

Suomennoksesta

Ville Keynäs ja Anu Partanen ovat tehneet neron arvoista työtä – suomennos on kuin kirkas helmi. Kustantamo Siltalan sivuilla on valaiseva blogikirjoitus, jossa he kertovat siitä, millaista on kääntää de Kerangalin tekstiä. Loistavaa työtä - lukijana voi vain istua kyydissä ja nauttia.

 

lauantai 8. kesäkuuta 2024

Lasten kanssa Annikin Runofestivaaleilla

Kävin Annikin Runofestivaaleille sosiaalisen median edustajana eli tapahtuma tarjosi minulle maksuttoman sisäänpääsyn. Kilpailu- ja kuluttajaviraston ohjeen mukaan vaikuttajamarkkinointi pitää merkitä selkeästi. Tämä artikkeli on määritelmän mukaan markkinointia eli mainos.
 

Kuten aiemmin kerroin, suuntasin tänään kohti Tamperetta lapsiseuralaisten kanssa. Määränpäänä oli Annikin Runofestivaali. Tapahtuma jatkuu tänään myöhään yöhön - seuraavan kerran tapahtuman pääsee kokemaan kesäkuussa 2026.

Kiitän ensimmäiseksi todella helppoa saavutettavuutta. Tampereen rautatieasemalta oli sujuva kävellä kohteeseen ja Tampereen kävely-ympäristö on ihanan selkeää. Jalkakäytäviä pääsee oikeasti etenemään, ilman että pitää pysähtyä väistelemään ja arpomaan tietyömerkintöjä tai sähköpotkulautoja tai muuta sekoilua, joka tekee jalkaisin liikkumisesta hankalaa tai mahdotonta. Lapsiperheiden kannattaa pysähtyä puolimatkassa viihtyisään Tammelan leikkipuistoon.
 

Toivoin etukäteen sujuvia vessajonoja, lapsille kelpaavaa ruokaa ja osallistavaa tekemistä. Kohtuullisen hyvin toiveeni toteutuivat ja kehun erityisesti runsasta bajamajatarjontaa. Alueen ruuhka tiivistyi sitä mukaa kun päivä eteni, mutta pienellä puikkelehtimisella siirtyminen paikasta toiseen onnistui. Lastenrattaiden kanssa tungoksessa ei olisi päässyt etenemään, eli suosittelen tapahtumaan menoa itsenäisesti liikkuvien lasten kanssa.

Tungoksen täyttämässä kulttuuritapahtumassa lasten jaksaminen toki jossain vaiheessa lopahti. Jos perheellisenä haluaisi osallistua ohjelmaan täysipainoisesti, kannattaisi lähteä isommalla porukalla ja jakaantua: kyllästyneet lapset lähtisivät vastuuaikuisen kanssa jonnekin muualle Tampereen huveihin ja runohenkiset voisivat jäädä festivaaleja viettämään niin pitkäksi aikaa kuin haluavat.
 
 
Mitään hirvittävän suurta lapsimäärää tapahtumassa ei näkynyt, mutta festivaalien järjestämät lasten ohjelmanumerot olivat todella laadukkaita. Osallistuimme Piipoon Hetken runo-olohuoneeseen, jossa lapsia kannustettiin kirjoittamaan omia runoja tapahtuman tunnelmia aistien. Valmiit työt ripustettiin koivunlehdiksi.
 
 
Teemu Palosaaren yhtyeen keikka taisi olla intiimein livekeikka jolla olen koskaan ollut. Pieneen, tunnelmalliseen pesulatilaan tuli bändiä kuuntelemaan noin kymmenhenkinen yleisö, eikä kovin montaa henkeä lisää olisi mahtunutkaan. Hyvä meno!
 
 
Annikin korttelin viereiseen Osmonpuistoon oli perustettu ruokakojualue. Etniset kasvisruoat olivat minun makuuni, mutta lapsia oli turha ylipuhua kojujen annoksille. Onneksi olin kuitenkin pakannut mukaan runsaasti eväitä. Puiston eväspiste oli todella tunnelmallinen ja lasten kanssa riittävä houkutus oli Osmonpuiston leikkipuisto.
 
 
Annikin kortteli oli näkemisen ja kokemisen arvoinen itsessään. Historiallisia rakennuksia ei ole Suomessa liikaa säästelty ja aika pitkän taistelun Annikin aktiivit joutuivat käymään saadakseen alueelle arvostusta.
 

Tunsin myös olevani pitkästä aikaa oikein kulttuuriharrastajien kuplassa. Ympärillä näkyi värikkäitä ja persoonallisia asusteita ja aikuisten ohjelmasta ehdin kuunnella avauspuheen, Ranja Omenan lausuntaa, Tommi Liimatan osuuden ja Lyytin musiikkia.

Kun menee itselleen uuteen tapahtumaan, voi pohtia, tunteeko olonsa tervetulleeksi vai joutuuko kokemaan, että on joutunut sisäpiiribileiden sivustakatsojaksi. Annikin festivaaliin solahdin mukavasti joukkoon, vaikka kyllä paikan päällä huomasi, ketkä olivat enemmän porukan ytimessä kuin toiset. Mutta kyllä sekaan sopii ensikertalaisenakin ja lapsiseuralaisia kohdeltiin suorastaan kiitettävästi.

 
Paluumatkalla käveltiin vielä katsomaan Kirsi Kunnaksen ja Mirkka Rekolan runomuraaleja Pinninkadulla. Komeita!
 
Vaikka huoltajan ominaisuudessa pääpaino onkin katsoa, että lapsilla on kaikki hyvin ja he pysyvät mukana, kyllä runoilla ladattu ilmapiiri ruokki omaakin luovaa ajattelua. Kirjallisuudella on väliä. Sanoilla on väliä. Yhteen kokoontumisella yhteisten tärkeiden asioiden ääreen on väliä. Ja henkilökohtaisuus on edelleen poliittista, kuten festivaalin avausesiintyjä Ranja Omena muistutti.

torstai 6. kesäkuuta 2024

Jenni Sofia: Mielen käyttöohjeet

Kansi: Atena.
Sain Jenni Sofian kirjan Mielen käyttöohjeet kustantaja Atenalta arvostelukappaleena. Kilpailu- ja kuluttajaviraston ohjeen mukaan vaikuttajamarkkinointi pitää merkitä selkeästi. Tämä artikkeli on määritelmän mukaan markkinointia eli mainos. 
 
Vaikka kannustankin tekemään asioita, jotka tuntuvat hyvältä, joskus asiat voivat tuntua ensin epämukavilta, vaikka tietää niiden olevan itselle hyväksi. Aina ei kannata keskittyä siihen, mikä tuntuu vain hyvältä, vaan siihen, minkä tietää olevan itselle hyväksi. 
 
Jenni Sofian Mielen käyttöohjeet tuli vastaan naistenlehden kirjavinkeistä. En ole self help -kirjallisuuden ylin ystävä, sillä olen tullut lievästi allergiseksi nykyajan ihanteelle menestyvästä yksilöstä, joka treenaa itseään (yksinään) koko ajan tehokkaammaksi ja paremmaksi. Päätin kuitenkin ylittää ennakkoluuloni ja pyysin kirjasta arvostelukappaleen, sillä koen, että ylikierroksilla laukkaavat ajatukseni todella tarvitsevat vähän rauhallisempaa suuntaa.
 
Viime vuosina erilaiset katastrofiuutiset ovat suorastaan tulvineet mediasta. Lisäksi ruuhkavuosia elävänä keski-ikäisenä naisena koen, että omatkin ajatukseni ovat lähinnä syytteleviä tai paheksuvia. Jos vaikkapa herään aamulla ennen kelloa soittoa, saatan pyöritellä mielessäni esimerkiksi seuraavanlaisen ajatusketjun:

"Tässähän ehtisi pestä ikkunoita ennen kuin perhe herää. Jos en tee sitä nyt, minulla ei ole koskaan aikaa siihen. Oikeastaan olen huono ja kelvoton perheenäiti, kun täällä likaisten ikkunoiden hämärässä valossa joudutaan pyörimään. Tai ehkä sitä ennen lukisin päivän uutiset, tiedä mitä kaikkea Ukrainassa ja Gazassa on tapahtunut. Tai ehkä Donald Trump on sanonut jotain pöyristyttävää. Tai ainakin ilmastokriisistä on jotain uusia huonoja uutisia, jotka on pakko tietää juuri nyt. Ilmastokriisistä puheen ollen, kylläpä olen paha ihminen, kun en vieläkään ole ryhtynyt vegaaniksi, vaikka hyvin tiedän, että lihantuottaminen kuormittaa ilmastoa."

Kun tätä rataa jatkaa, on täysin mahdollista, että kellon soidessa tuntee itsensä valmiiksi väsyneeksi, huonotuuliseksi ja toivottomaksi. Kuitenkaan mikään yllä mainituista ongelmista ei ratkea sillä, että vatkaan huonoja asioita mielessäni ja moitin niistä itseäni.

Juuri tällaisiin negatiivisiin ajatuskehiin Jenni Sofia tarjoaa mielen käyttöohjeitaan. Omilla kotisivuillaan Jenni Sofia esittelee itsensä mentalistiksi ja mentaalivalmentajaksi. Psykologin koulutusta hänellä ei ole, joten kriittisimmät lukijat voivat ottaa etäisyyttä Mielen käyttöohjeisiin halutessaan. Myös kirjan lähde- ja kirjallisuusluettelo on yllättävän kevyt.

Mielestäni kirjassa on kuitenkin järkevä rajaus, eli enimmäkseen kirjoittaja ei tarjoile sellaista tietoa, johon hänellä ei ole kompetenssia. Osa kirjan neuvoista on tullut tutuksi jo erilaisista wellness-tuokioista tai vaikkapa myyntivalmennuksista, joissa on hyödynnetty ajattelun taitoja. Pientä kritiikkiä annan paikoin löysästä energia-sanan käytöstä. Hyvinvointisektorilla puhutaan mielellään energioista, mutta tiukan luonnontieteellisesti tulkiten kenenkään henkistä energiaa ei voi jouleilla mitata.
 
Mielen käyttöohjeiden pääsanoma on, että omia (negatiivisia) ajatuskehiä ei ole pakko uskoa kirjaimellisesti, vaan ajatuksiaan ja tunnetilojaan voi tarkastella etäisyyden päästä ja niitä voi opetella ohjaamaan. Mieltä voi myös opettaa suuntautumaan positiivisiin tulevaisuudennäkymiin ja tässä hetkessä elämiseeen. Kirjassa käsitellään ajattelun rooli, fyysisen tekemisen rooli ja hermoston rooli. 
 
Keho-mieliyhteydestä olen lukenut aikoinani myös Karita Palomäen ja Juha Siiran kirjan Kehon viisaat viestit, jota myös suosittelen. Arkielämässä on helppo tunnistaa eri tilanteita, joissa keho ja mieli reagoivat samantahtisesti. Monilla esimerkiksi jännittäminen voi saada vatsan sekaisin tai stressi voi kiristää niskaa ja hartioita. Mielen käyttöohjeiden lukeminen palautti mieleen äitiysloma-ajan, jolloin olen kenties vahvemmin kuin koskaan muulloin kokenut kehon ja mielen yhteistyön. Vauvojen kanssahan ei riitä, että asioita selostaa sanallisesti, vaan vauvan kanssa vuorovaikutus tapahtuu ennen kaikkea fyysisen yhteyden kautta.
 
Kirjan tärkeintä antia ovat erilaiset harjoitukset, joilla voi yrittää tunnistaa omia ajatusvääristymiään, vanhoja uskomuksiaan, kehon jumituksia ja hengityksen rytmiä. Harjoitusten tarkoitus on vahvistaa kehon ja mielen yhteyttä ja auttaa lukijaa elämään tässä hetkessä, hyvistä asioista nauttien ja kiitollisuutta tuntien. Omia haaveita, toiveita ja pelkoja voi harjoitusten avulla yrittää jäsentää tulevaisuuden realistisiksi tavoitteiksi ja suunnitelmiksi.
 
Analyyttinen mieleni huutelee tähän väliin, että eiväthän ne yhteiskunnan ongelmat sillä ratkea, että jokainen vain pyörii oman napansa ympärillä hengittelemässä ja mielikuvaharjoittelemassa. No, ehkäpä vastaan takaisin, että ei se jatkuva negatiivisten asioiden märehtiminenkään yleensä maailmaa paranna.
 
Kirjassa on hyvä jäsentely ja selkeä otsikointi sekä sisällysluettelo. Tekstiä ei ole väkisin pitkitetty ja Jenni Sofian omasta elämästä ammentavat käytännön esimerkit ovat havainnollisia. Tohdin suositella tätä kirjaa ihmisille, jotka kaipaavat selkeitä työkaluja vellovien ajatustensa kesyttämiseen.

tiistai 4. kesäkuuta 2024

Annikin Runofestivaali Tampereella lauantaina 8.6.24

Olen menossa Annikin Runofestivaaleille sosiaalisen median edustajana eli tapahtuma tarjoaa minulle maksuttoman sisäänpääsyn. Kilpailu- ja kuluttajaviraston ohjeen mukaan vaikuttajamarkkinointi pitää merkitä selkeästi. Tämä artikkeli on määritelmän mukaan markkinointia eli mainos.
 
Annikin Runofestivaali. Kuva: Eino Ansio.
Tunnetko Annikin Runofestivaalin? Annikin puutalokortteli on historiallinen asuinympäristö Tampereella, Tammelan kaupunginosassa. Runofestivaalia on järjestetty vuodesta 2003 alkaen, joka toinen vuosi. Olen itse ollut kaikenlaisissa talkooporukoissa vuosien varrella ja kokemukseni perusteella arvioin, että joka toisen vuoden taktiikka on mainio valinta. Aktiivit eivät pääse liikaa uupumaan ja ideointi- ja suunnittelutyöhön jää väljyyttä. Korttelin tarina on jäänyt mieleen Tiitu Takalon hienosta sarjakuva-albumista Minä, Mikko ja Annikki.
 
En ole koskaan käynyt Annikin Runofestivaaleilla, joten tänä vuonna aion tehdä päiväretken jälkikasvun kanssa tapahtumaan. Tamperelaisten kannattaa nauttia ohjelmasta pitkän kaavan mukaan, sillä tapahtuman kylkiäisenä Annikki OFF -teemalla järjestetään paljon kulttuuritapahtumia pitkin viikkoa.

Lasten kanssa tapahtumiin lähtiessä on muutama kriteeri, jotka ratkaisevat reissun onnistumisen. Pääseekö vessaan ilman älyttömän pitkiä jonotusaikoja? Onko myytävänä järkevän hintaista ruokaa ja sellaisia annoksia, jotka nassikat suostuvat syömään ilman murskakritiikkiä? Onko tarjolla jotain fyysistä tekemistä ja osallistumista?
 
Festivaalin sivuilla suositellaan, ettei paikalle saavuta lastenrattaiden kanssa. Tilat voivat käydä ahtaiksi eivätkä kaikki paikat ole esteettömiä. Ihan pienten kanssa ei välttämättä siis kannata tungeksia paikalle. Myöskään autolla ei kannata tulla, koska alueella ei ole tapahtuman puolesta pysäköintijärjestelyjä. Alue on niin lyhyen matkan päässä rautatieasemalta, että julkisia kannattaa suosia. Himoautoilijat voivat katsoa etukäteen sopivan vaihtoehdon Tampereen keskustan maksullisista pysäköintihalleista ja jättää kulkupelin päiväksi sellaiseen.

Ohjelmisto kertoo, että lapsille on tarjolla sekä musiikkia että runotyöpajoja. Niihin siis mennään! Myös lavarunous vaikuttaa kiinnostavalta. Toivon, että pystyn jonkun verran seuraamaan myös minua kiinnostavaa aikuisten ohjelmaa. Festivaalin teemana on henkilökohtaisuus. Esiintyjät esitellään täällä. Minua houkuttelevat ainakin Kielo Kärkkäinen, Abdullah Pashew ja Iida Rauma.
 
Annikin Runofestivaali. Kuva: Eino Ansio.
Odotan lauantailta sopivan boheemia, taiteilijoiden ja hipsterien kansoittamaa kivaa miljöötä ja yllättäviä ja virkistäviä runoesityksiä. Ja niitä kohtuullisia vessajonoja.