F. Scott Fitzgerald: The Great Gatsby

Kansi: Francis Cugat / Charles Scribner's Sons
Wikimedia Commons

Every one suspects himself of at least one of the cardinal virtues, and this in mine: I am one of the few honest people that I have ever known.

Latasin F. Scott Fitzgeraldin klassikkoromaanin The Great Gatsby (suomennettu nimellä Kultahattu) viime vuoden puolella Project Gutenbergista. Meni kuitenkin tämän vuoden puolelle, ennen kuin sain tartuttua klassikkoon, jonka juonesta minulla oli ennakkoon vain hajanaisia mielikuvia. Osallistun kirjalla kirjabloggaajien kahdenteentoista Klassikkohaasteeseen. 

Näin korona-aikana, arkisten ympyröiden rajauduttua fyysisesti varsin pieniksi, olen huomannut eläytyväni kirjojen maailmaan jotenkin tavallista voimakkaammin. Eskapismi on tarpeen. Vuonna 1925 ilmestynyt dekadenttia newyorkilaiselämää kuvaava The Great Gatsby sai minut oikein kihisemään innosta. Tämä kirja ei ole syyttä klassikko - sen jokainen sana ja lause tuntuu ladatun täyteen merkityksiä ja sen luettuaan tekee mieli ahmia vino pino analyysejä, jotka selittäisivät, miten romaania oikein voi tulkita. Samaan aikaan se on juonellisesti melko yksinkertainen, henkilögallerialtaan suppea ja sen keskiössä ovat yleisinhimilliset tunteet, joihin voi samastua kaikkina aikoina kaikissa paikoissa. Olenko suosittu? Miten saisin vastarakkautta? Sulaudunko joukkoon? Onko minulla todellisia ystäviä? Mikä on identiteettini?

Klassikoiden kohdalla juonipaljastuksiin suhtaudutaan yleensä sallivammin kuin uusien kirjojen kohdalla, mutta varoitan silti, että tämä teksti sisältää juonipaljastuksia - siis SPOILERIVAROITUS!

Tykästyin erityisesti minäkertoja Nick Carrawayn ääneen. Rakastan epäluotettavia kertojia ja Nick vaikutti sellaiselta monin tavoin. Jo kirjan nimi on monitulkintainen: Gatsbyn nimi ei oikeasti ole Gatsby eikä hän myöskään ole erityisen suuri ja ansiokas mies. Nick vaikuttaa olevan kuin häilähtelevä varjo, porukan jatke, joka ei kiinnitä suurta huomiota. Hänellä on oma rakkaustarinansa, mutta kuinka aito se on? Hän pyrkii urallaan eteenpäin, mutta saavuttaako hän mitään? Hän kuvaa, miten ihmiset herkästi uskoutuvat hänelle ja erilaisia uskoutumisia hän todella kerää, mutta onko hän sittenkin jotenkin lypsänyt nämä tunnustukset muista esiin?

 

Toisaalta kirjan miljöö on myös kuin yksi päähenkilöistä. Long Islandin huvilamiljöö Atlantin rannalla on täynnä latausta: siellä viettävät kesää vanhan rahan perheet ja nousukkaat ja osansa kesäisestä merituulesta saavat myös palvelijat, taksikuskit, siipeilevät kesävieraat ja Nickin kaltainen varaton ensimmäisen maailmansodan veteraani etsimässä uutta uraa. Ehkä näkyvin teema kirjassa on se, meneekö Gatsby seurapiireissä läpi aitona herrasmiehenä vai jääkö hän tähdenlennoksi. Kenet hyväksytään joukkoon ja millä perusteella - miten perhetausta ja peritty raha vaikuttavat myös vapaamielisellä 1920-luvulla?

Nykylukijan huomion kiinnittää kirjan näkyvä antisemitistinen ja rasistinen ilmapiiri. Toisaalta Fitzgerald myös ohjaa lukijan huomion tähän kirjan alussa, kun hän antaa aggressiivisen Tom Buchananin paasata rotusodasta.

Jatkolukemiseksi nappasin Sarah Churchwellin Careless People: Murder, Mayhem and the Invention of The Great Gatsby, josta kannattaa lukea The Guardianin arvio.

Lue myös nämä:
Charles Dickens: Bleak House
Henry James: Washingtonin aukio
Edith Wharton: The Age of Innocence

Minna Rytisalo: Rouva C.

Kansi: Jenni Noponen / Gummerus.

Toisaalta sitten eiväthän ihmiset olleet varmoja päätöksistään, ja jokaisen risteyksen jälkeen alkoi mietintä ja ihmettely: valitsinko väärin, olisiko sittenkin pitänyt päätyä toiseen ratkaisuun? Vain itselleen valehteleva sanoo ettei ole koskaan miettinyt kaikkia mitäjossia, jotka Minnankin päässä olivat juosseet laidalta toiselle mutta nyt pysähtyneet. He joivat teetä.

Ihan ensimmäiseksi pieni jääviysvaroitus: olemme kirjailija Minna Rytisalon kanssa Facebook-kavereita. Suhtaudu kehuihin sen mukaisesti. ;)

 

Luin kaksi vuotta sitten Minna Rytisalon esikoiskirjan Lempi, josta kannattaa lukea vaikka Kulttuuri kukoistaa -blogin arvio. Ihailin lukiessani tapaa, jolla Rytisalo loi elävää historiallista miljöötä ja tunnelma ilman infodumppausta. Sama taito herättää myös 1800-luvun Kuopion ja Jyväskylän lukijan mielessä eloon Rouva C.:ssä. Hienovaraisilla sanavalinnoilla ja yksityiskohdilla syntyy uskottava ja elävä historiallinen ajankuva, jossa ihmisen tunteet ovat ikiaikaisia ja tunnistettavia. Upeaa!

Kirja kertoo nuoresta Minna Johnsonista, joka pääsee opiskelemaan Jyväskylän upouuteen seminaariin, tutustuu siellä lehtori Ferdinand Canthiin ja päätyy tämän kanssa naimisiin. Hykertelin, kun viimeksi Pietarinsuomalaisissa tapaamani Uno Cygnaeus oli kirjassa mukana, oikein roiston roolissa. Arvostin erityisesti uhkaavansävyistä monitulkintaista ristiriitaa, jossa Cygnaeuksella oli keskeinen rooli.

Eläydyin voimakastahtoiseen, vahvasti tuntevaan ja rohkeasti heittäytyvään Minnaan vahvasti. Niin nuorta neiti Johnsonia kuin elämää nähnyttä rouva Canthia ahdistavat naiselle asetetut käytösnormit: vaatimattomuus, vetäytyvyys, itsensä vähättely. Minnalla on mielipiteitä ja hän haluaa tuoda ne esiin. Hän haluaa kehittää maailmaa parempaan suuntaan. Hän haluaa kokea miesten kanssa tasavertaista toveruutta. Todella herkullinen on myös Minnan ja hänen ystävänsä Floran monimutkainen ystävyys, jossa vuorottelevat samastuminen ja etäisyyden ottaminen.

Olen oikean Minna Canthin tuotantoa lukenut suorastaan hävettävän vähän, mutta onneksi tilanne on helppo korjata. Project Gutenbergista voi ladata Canthin teoksia luettavaksi. Ehkä aloitan vaikkapa Lehtori Hellmanin vaimon, joka sijoittuu myös seminaarin opiskelijapiireihin.

Ainoa pieni nillitys tulee anakronistisesta karjalanpaistista. Minna maistelee häissään karjalanpaistia, mutta ryhdyin miettimään, että ruokalajin nimityshän on myöhäisempää perua. Karjalanpaistin kaltainen ruoka on kyllä vanhastaan tunnettu, mutta etuliite yleistyi käsittääkseni vasta sotien jälkeen, kun karjalaisia evakkoja asutettiin ympäri Suomea. Samalla tavalla pelkästä piirakasta tuli sotien jälkeen karjalanpiirakka.

Suosittelen kirjaa kauniin kielen ystäville, monipuolisista henkilöhahmoista pitäville ja historiallisista romaaneista ja suomalaisesta kulttuurista kiinnostuneille. Kustantajan sivuilta voi tutkia, mitä kaikkia palkintoja kirja on ansaitusti voittanut. Romaanista on dramatisoitu myös näytelmä, jota on esitetty ainakin Porin kaupunginteatterissa ja Seinäjoen kaupunginteatterissa.

Lue myös nämä:
Max Engman: Pietarinsuomalaiset
Terhi Törmälehto: Vaikka vuoret järkkyisivät
Juhani Aho: Helsinkiin