Edith Wharton: The Age of Innocence

Kehaisin jo aiemmin Itäkeskuksen kirjaston äänikirjavalikoimaa ja myös The Age of Innocencen äänikirjaversio on sieltä peräisin. Muistelen lukeneeni kirjan suomennoksen Viattomuuden aika joskus nuorena, mutta en muistanut tapahtumia kovin tarkkaan. Lainaamiseen taisi tulla sysäystä Lurun lukujen Wharton-postauksesta.

Kuuntelukokemus oli aika kaksijakoinen. Vuonna 1920 ilmestyneen klassikkokirjan kieli oli hienostunutta ja ilmeikästä. Vieraan kielen kuunteleminen vaatii pikkuisen enemmän skarppaamista kuin lukeminen. Tämän huomasin siinä, että keskittyessäni kuunteluun pysyin kärryillä oikein hyvin, mutta silloin kun kirja oli vaikkapa kotitöiden tekemisen taustaviihdykkeenä, minulta tuntui menevän paljon nyansseja ohi.

Äänikirja on BBC Audiobooksin tuotantoa ja lukijana on brittiläinen David Horowitz. Koska kirja kuvaa 1870-luvun New Yorkia, olisi ehkä ollut fiksumpaa kuunnella tästä amerikkalaisen lukijan versio, jos sellaista on. Horowitz kun vetää dialogeissa henkilöiden amerikkalaisaksentin todella överiksi. Henkilöt eivät kuulosta seurapiirihienostolta vaan dialogi on kuin punaniskajunttijenkkien parodiaa. Erityisen epäonnistunutta on Horowitzin tulkinta kreivitär Ellen Olenskasta, joka on yksi kirjan päähenkilöistä. Koska Ellen on asunut pitkään Euroopassa, hänen kuvataan tottuneen ulkomaisiin tapoihin. Niinpä Horowitz vetää Ellenin repliikit naisellisen kimittävästi ja liimaa falskin jenkkiaksentin päälle vielä falskimman "ulkomaalaisaksentin". Tämän käsittelyn jälkeen Ellen ei suinkaan kuulostanut kohtalokkaan traagiselta vaan lähinnä naurettavalta.

Kenties näiden syiden vuoksi pidin kirjaa enimmäkseen ihan ookoona, mutta aika pinnallisena. Pääsin syvemmälle tasolle kirjan parissa vasta googleteltuani lisätietoa. Kirja kun toi toistuvasti mieleen Anna Kareninan, kenties siksi että AK on tuoreen elokuvaversion ansiosta tuoreessa muistissa. Anna Karenina on julkaistu 1870-luvulla ja Wharton on sijoittanut kirjansa samaan aikakauteen. The Age of Innocencen lähtöasetelma voisi olla muunnelma Anna Kareninan loppuasetelmasta, sillä Ellen Olenska järkyttää New Yorkin seurapiirejä koska on jättänyt miehensä ja haluaa avioeron. Wharton tutkiskelee Ellenin kautta ihmisten reaktioita ympäristössä, jossa sovinnaissääntöjen noudattaminen on erittäin tärkeää.

Etsiessäni näkemyksiä The Age of Innocencen ja Anna Kareninan yhtäläisyyksistä päädyin kahteen englanninkieliseen kirjablogiin. Sekä Paperback Fool että The Garfield Book Review vertailivat näitä kahta kirjaa mutta huomasin heidän myös saaneen paljon enemmän irti The Age of Innocencesta. Tämä taisi skarpata minuakin kuuntelussani, sillä kirjan loppu oli mielestäni jo varsin antoisa.

Kirjan keskiössä on kolmiodraama. Ellen Olenskaa seurataan kertojahahmo Newland Archerin silmien kautta. Newland on kaikin puolin mallikelpoinen nuori mies ja hän on menossa naimisiin aivan yhtä mallikelpoisen nuoren naisen kanssa. Morsian May on Ellenin serkku ja siten Newlandkin joutuu Ellenin kanssa kosketuksiin. Hän kiinnostuu, ihastuu ja rakastuu - ja joutuu tunteidensa myötä pohtimaan uudestaan mallikelpoisen sovinnaista elämäänsä ja sen mielekkyyttä.

Minua kiusasi alussa tunne, että Newlandin rakastuminen Elleniin tuntui vähän liikaa naisviihteen perusfantasialta: vaikka Ellen on päällisin puolin ihan tavallisen oloinen, yltyy Newland hirmuiseen tunneroihuun melko vähäisen kanssakäymisen jälkeen. Vaikutuksen sen sijaan teki kirjan loppupuolen päivälliskohtaus, jossa Newlandille valkenee, mitä kaikkia näkymättömiä lankoja läsnäolijoiden välillä risteileekään, vaikka kaikille on tärkeintä pitää kulisseja pystyssä. Sen sijaan minua ärsytti eräs keskeinen juonenkäänne, josta ei voi kirjoittaa spoilaamatta. Siis spoilerivaroitus!

Kirjan ratkaiseva käänne on Newlandin kanssa naimisiin menneen Mayn raskaus. Newland on jo päättänyt lähteä Ellenin perään Eurooppaan, kun May kertoo olevansa raskaana. Newland päättää olla kunnon mies ja jäädä sittenkin Mayn luokse. Tavallaan asetelma on tosi klassinen - sitoutetaan mies "vanhanaikaisella". Täysin subjektiivisesti minua alkoi ärsyttää, että Newland oli niin pöljä - miksi hän pökki Mayn kanssa, kun aivan varmasti aikuisena miehenä tiesi, että raskaus on mahdollinen? Jos hän olisi ollut fiksumpi, hänen olisi kannattanut ennakoida tilanne etukäteen ja aloittaa avioliitossaan selibaatti. No siinäpä jäi sitten rannalle ruikuttamaan ja Ellenin perään haikailemaan. Myös Paperback Foolin ja The Garfield Book Review'n blogiarvioissa on kommentteja Newlandin hahmon epätyydyttävyydestä. Eli kyllä Wharton taisi kirjoittaa moniulotteisempia hahmoja kuin itse ensi kuulemalta tajusin. Spoilerivaroitus päättyy.

Kirjan loppupuolella Wharton peilaa muutosta Newlandin sukupolven ja nuorempien sukupolvien välillä. Muutos on pääosin positiivinen, tosin taitaa lopussa myös pieni nostalgian tuulahdus olla entisiä aikoja kohtaan. Nuoren polven Fanny Beaufort rinnastetaan jossain määrin Elleniin - ainakin Fannyn on helpompi tehdä omia valintojaan kuin Ellenin, saati Anna Kareninan.

The Age of Innocence löytyy Project Gutenbergista ilmaisena e-kirjana ja luulenpa, että minun täytyy joskus palata kirjan pariin uudelleen lukemalla, niin voin paikkailla näitä tämänkertaisen kuuntelukokemuksen vajavaisuuksia.

Lue myös nämä:
Leo Tolstoi: Anna Karenina
Jean Rhys: Siintää Sargassomeri
Henry James: Washingtonin aukio