Our Mutual Friendin lukemiseni on lähtenyt suorastaan kirimään. Sain kirjan ensimmäisen osan loppuun marraskuussa ja toisen osan maaliskuussa, nyt oli vuorossa kolmas osa A Long Lane. Kindlen laskuri näyttää, että olen lukenut kirjasta 76 %. Juoniselostusta kaipaavan kannattaa kurkata kirjoitukseni aiemmista osista.
Ohessa ihastuttava aikalaiskuvitus kolmannen osan ratkaisevaan käänteeseen. Oletan kuvan olevan julkaisuvapaa, sillä tekijän kuolemasta on kulunut yli 70 vuotta. Kuvassa sihteeri John Rokesmith saa tuta äkkirikastuneen herra Boffinin kiihtymyksen ja rouva Boffin sekä pariskunnan suojatti Bella Wilfer joutuvat todistamaan epämiellyttävää kohtausta.
A Long Lane hyödyntää kirjan alkuosassa esiteltyä ihmispaljoutta. Yhä useamman henkilön tiet risteävät ja lukijana pääsin muodostamaan omia arvauksiani siitä, mihin suuntaan kirjan neljännessä osassa asiat viedään. Yksi lemmenparikin jo pääsi lankeamaan toistensa käsivarsille pitkällisen odottelun jälkeen. Tällä vauhdin ja vaarallisten tilanteiden määrällä saattaa käydä niin, että kirja tulee luettua loppuun yhdessä hujauksessa! Vaikka sinänsä kiirehtiminen ei ole välttämätöntä - olihan kirjan alkuperäinen ilmestymiskesto jatkokertomusmuodossaan 19 kuukautta. Ensimmäinen osa ilmestyi toukokuussa 1864 ja viimeinen marraskuussa 1865.
Mietin jo viimeksi tarinasta löytyvää viihteen ja syvällisyyden yhdistelmää. Tietyissä juonenkäänteissä viihteellisyys, jopa lievä epäuskottavuus, näkyy selvästi. Muutokset eräiden henkilöhahmojen luonteenpiirteissä ovat hieman liian äkillisiä ja jyrkkiä ollakseen täysin uskottavia. Jotkut hahmot ovat hieman liian hyviä - ei ihan pyhimystä olisi tarvinnut tehdä kenestäkään. Juutalaisen sivuhahmon kuvaus on jokseenkin antisemitististä, mikä ei kyllä Dickensin ajan Britanniassa tainnut olla mitenkään poikkeuksellista.
Pahansuopien, typerien ja ilkeiden ihmisten kuvauksessa Dickens taas tuntuu osuvan maaliin. Minua myös kiinnosti kovasti sivuroolissa esiintyvän Jenny Wrenin isän, "herra Dollsin", hahmo. Mies on selvästi aivan rappioalkoholisti mutta Dickensin kuvauksesta puuttuu täysin nykyaikana tuttu medikalisaation, puolustelun tai ymmärtämisen sävy. Pohjalle vajonneen miehen kuvaus on häikäilemättömän suoraa, jopa julmaa. "Niin makaa kuin petaa", tuntuu Dickens sanovan. Tämä on kyllä sinänsä linjassa Our Mutual Friendin maailmankuvan ja kenties laajemminkin 1800-luvun brittiläisen yhteiskunnan kanssa. Yhteiskuntaluokat olivat teollisen vallankumouksen käynnistämästä murroksesta huolimatta melko muuttumattomia ja Dickens peilailee näitä luokkia ja niiden nousukkaita ja pudokkaita monin tavoin. Köyhät raatakoot parhaan kykynsä mukaan, rikkaaksi syntyneellä on luontainen nautintaoikeus hyvään osaansa, nousukas taas on Dickensin maailmassa lähinnä naurettava pyrkyri. "Herra Dollsiin" nähden käänteinen hahmo on Betty Higden, joka kuvataan ihanteellisen urhoollisena ja työteliäänä köyhänä. Hän haluaa elättää itsensä viimeiseen asti, ettei vaan joutuisi muiden armoille (=aiheuttaisi kuluja) vanhanakaan.
Our Mutual Friendin värikäs ja polveileva kieli houkutteli minut taas klikkailemaan Kindlen sanakirjaa ahkerasti. Lisäksi Dickens on niin taitava tarinankertoja, että kuumottaa jo saada tietää, miten langat lopussa yhteen solmitaan. Miten perintöselkkaus kiepautetaan oikeille raiteilleen? Pystyykö Lizzie pysymään hyvissä päätöksissään? Voiko Veneeringin pariskunta porskuttaa aina vain eteenpäin? Mitä Lammlen pariskunnalle tapahtuu?
 |
| George Cruikshankin aikalaiskuvitusta kirjaan. Kuvan lähde: cruikshankart.com. |
A Long Lane hyödyntää kirjan alkuosassa esiteltyä ihmispaljoutta. Yhä useamman henkilön tiet risteävät ja lukijana pääsin muodostamaan omia arvauksiani siitä, mihin suuntaan kirjan neljännessä osassa asiat viedään. Yksi lemmenparikin jo pääsi lankeamaan toistensa käsivarsille pitkällisen odottelun jälkeen. Tällä vauhdin ja vaarallisten tilanteiden määrällä saattaa käydä niin, että kirja tulee luettua loppuun yhdessä hujauksessa! Vaikka sinänsä kiirehtiminen ei ole välttämätöntä - olihan kirjan alkuperäinen ilmestymiskesto jatkokertomusmuodossaan 19 kuukautta. Ensimmäinen osa ilmestyi toukokuussa 1864 ja viimeinen marraskuussa 1865.
Mietin jo viimeksi tarinasta löytyvää viihteen ja syvällisyyden yhdistelmää. Tietyissä juonenkäänteissä viihteellisyys, jopa lievä epäuskottavuus, näkyy selvästi. Muutokset eräiden henkilöhahmojen luonteenpiirteissä ovat hieman liian äkillisiä ja jyrkkiä ollakseen täysin uskottavia. Jotkut hahmot ovat hieman liian hyviä - ei ihan pyhimystä olisi tarvinnut tehdä kenestäkään. Juutalaisen sivuhahmon kuvaus on jokseenkin antisemitististä, mikä ei kyllä Dickensin ajan Britanniassa tainnut olla mitenkään poikkeuksellista.
Pahansuopien, typerien ja ilkeiden ihmisten kuvauksessa Dickens taas tuntuu osuvan maaliin. Minua myös kiinnosti kovasti sivuroolissa esiintyvän Jenny Wrenin isän, "herra Dollsin", hahmo. Mies on selvästi aivan rappioalkoholisti mutta Dickensin kuvauksesta puuttuu täysin nykyaikana tuttu medikalisaation, puolustelun tai ymmärtämisen sävy. Pohjalle vajonneen miehen kuvaus on häikäilemättömän suoraa, jopa julmaa. "Niin makaa kuin petaa", tuntuu Dickens sanovan. Tämä on kyllä sinänsä linjassa Our Mutual Friendin maailmankuvan ja kenties laajemminkin 1800-luvun brittiläisen yhteiskunnan kanssa. Yhteiskuntaluokat olivat teollisen vallankumouksen käynnistämästä murroksesta huolimatta melko muuttumattomia ja Dickens peilailee näitä luokkia ja niiden nousukkaita ja pudokkaita monin tavoin. Köyhät raatakoot parhaan kykynsä mukaan, rikkaaksi syntyneellä on luontainen nautintaoikeus hyvään osaansa, nousukas taas on Dickensin maailmassa lähinnä naurettava pyrkyri. "Herra Dollsiin" nähden käänteinen hahmo on Betty Higden, joka kuvataan ihanteellisen urhoollisena ja työteliäänä köyhänä. Hän haluaa elättää itsensä viimeiseen asti, ettei vaan joutuisi muiden armoille (=aiheuttaisi kuluja) vanhanakaan.
Our Mutual Friendin värikäs ja polveileva kieli houkutteli minut taas klikkailemaan Kindlen sanakirjaa ahkerasti. Lisäksi Dickens on niin taitava tarinankertoja, että kuumottaa jo saada tietää, miten langat lopussa yhteen solmitaan. Miten perintöselkkaus kiepautetaan oikeille raiteilleen? Pystyykö Lizzie pysymään hyvissä päätöksissään? Voiko Veneeringin pariskunta porskuttaa aina vain eteenpäin? Mitä Lammlen pariskunnalle tapahtuu?
Tekstit
Näitä on kiva lukea. Sivistyksessäni on aukko Dickensin kohdalla, ehkä sen joskus vielä paikkaan!
VastaaPoistaKiitos! Minullekin tämä on ensimmäinen Dickens. Taitaa olla salakavalan koukuttavaa: mietin jo, mitä herran kirjaa aloittaisin tämän jälkeen...
PoistaMinua Dickensin pieni paatoksellisuus aikoinaan häiritsi vähän liikaa - pitäisi varmaan yrittää uudelleen ja alkukielellä niin saisi ehkä uutta ulottuvuutta... (?)
VastaaPoistaKieltämättä joissakin hyviksissä todellakin on paatosta, esimerkiksi Betty Higdenille omistettu luku tässä osassa oli aika paatoksellinen. En osaa sanoa suomennosten tasosta mittään, mutta minulla varmaan jäisi lukematta alkukielellä ilman lukulaitetta. Tässä on niin paljon kaikenlaisia korulauseita ja sivistyssanoja, että tökättävä sanakirja on mulle tarpeen ja lukeminen avartuu kun voi pohtia eri ilmaisujen merkitystä.
PoistaTuo lukulaitteen sanakirja on kyllä hyvä! Moby Dick olisi ilman sitä jäänyt kesken. Eksyin välillä tutkimaan sanakirjaa ihan muuten vain, kun oudoista sanoista aukesi niin mielenkiintoisia selityksiä etymologiasta ja muusta.
PoistaOlen täysin samaa mieltä, tuo sanakirjan lukeminen on välillä yhtä kiinnostavaa kuin kirjan lukeminen! Siinä tulee myös mainiota historiatietoutta koko ajan, kun sanojen alkuperää esitellään. Ja muistaa myös, miten hirmuisesti englanti on saanut sanastoa latinasta, kun varsinkin sivistyssanat tuntuvat järjestään olevan latinan sanojen muunnelmia.
PoistaLöysin kirjaston kierrätyshyllystä Dickensin "Kaksi kaupunkia". En ole lainkaan vakuuttunut Dickensistä aiempien röpläkkeiden lukukokemusten perusteella, mutta Lontoo ja Pariisi. Miten pieleen ne nyt voivat mennä?
VastaaPoistaKerrohan sitten millaista on. :) Tuohan on nimeltä tosi tunnettu tarina, siihen(kin) viitataan siellä täällä.
PoistaKaksi kaupunkia on ehdottomasti mun suosikkini David Copperfieldin lisäksi Ihana kirja kaikessa kaameudessaan ja surullisuudessaan.
PoistaHienoa kuulla. Olen loppusuoralla Our Mutual Friendissä ja voisinpa jonkun toisenkin Dickensin aloittaa sitten...
PoistaErinomainen romaani rikkauksien korostamisen vaaroista. Ahneus on tosiaan suuressa osassa tätä romaania, se mm. korruptoi surkuhupaisan Silas Weggin yritykseen ostaa takaisin Mr. Venukselta taannoin menettämänsä jalkansa. Ahneuden itsessään voisi sanoa olevan kirjan todellinen konna, joka korruptoi ihmisiä (Lammlet, Wegg, Boffin (tai sitten ei!), Gaffer Hexam), ja vaurauden puute selvästi vaikuttaa Headstonen alemmuuskompleksiin kilpaillessaan yläluokkaisen Eugene Wrayburnin kanssa. Jopa kirjan kenties moraalisesti köyhin hahmo Rogue Riderhood saa kirjailijalta paikoin vastentahtoista ihailua tämän yritteliäisyydessä konnuuden alalla joten hänkään ei ole täysin negatiivinen hahmo. Ja lisäksi kaveri on hulvattoman hauska (Roguen Alfred David-väännös sanasta affidavit nauratti kosolti).
VastaaPoistaJännää miten mainitsit juutalaisen sivuhahmon, Riahin antisemitistisenä. On nimittäin niin että Dickens koetti tällä hahmolla (hieman epäuskottavalla tavalla) paikata vääryyttä jota oli tehnyt juutalaisille paljon pahansuovemmalla ja ikimuistoisemmalla hahmolla Oliver Twistissä, nimittäin Faginilla. Saatuaan negatiivista palautetta eräältä juutalaiselta naiselta tästä hän päätti ujuttaa sympaattisemman (vähän liiankin hyveissaan liioitellun) juutalaishahmon Our Mutual Friendiin. Toisaalta tässä vaiheessa kirjaa ei vielä olekaan täysin selvillä että Riah ei olekaan korruptoitunut vaan Fledgeby joka vetelee naruista kulissien takana.
Sinulla on selvästi tämän tarinan käänteet hyvin hallussa! Affidavit-juttua en kunnolla muistanutkaan. :)
Poista