Johanna Sinisalo: Enkelten verta

Kuva: Hannu Mänttäri &
Miika Immonen / Teos.

Oli minun vuoroni valita lukupiirikirja ja päädyin Johanna Sinisalon Enkelten vereen. Kirjasta tulikin hyvä pari André Brinkin ihmisoikeuksia käsittelevälle Terroriteolle, sillä Enkelten verta käsittelee eläinoikeuksia.

Kirja on ilmestynyt vuonna 2011 ja sitä luettiin blogeissa tuolloin paljon. Muun muassa Aamuvirkku yksisarvinen, Booksy, Morre ja Leena Lumi lukivat kirjan. Minulle tämä oli ensimmäinen Sinisaloni ja onneksi tuli vihdoin korkattua tuotanto, sillä Sinisalon kirjat ovat pitkään olleet henkisellä "pitäisi lukea" -listallani. Muistan aiemmin lukeneeni häneltä vain Muumimamman vaarallisen nuoruuden. Koska Enkelten verta oli ensimmäinen Sinisalolta lukemani romaani, liitän kirjan Facebookista löytyvään "Koen 13 kotimaista kirjailijaa vuonna 2013" -lukuhaasteeseen.

Enkelten verta lähestyy eläinoikeuksia ja ekokatastrofeja varsin poleemisesti, joten en ihmettele että kirja on jakanut mielipiteitä. Minuun kirja kyllä kolahti. Vaikka Sinisalo tuuttaa erityisesti eläinaktivisti-Eeron blogikirjoitusten kautta tiukkaa ja näkemyksellistä asiaa eläinten oikeuksista, ei tullut tunnetta, että kirjailija siinä omalla äänellään paasaa henkilöhahmojen kautta. Kirjassa on sukupolvien välisiä jännitteitä, vankka todellisuuspohja ja maagista realismia. Toimii!

Päähenkilö on Eeron isä Orvo, mehiläistarhausta harrastava hautausurakoitsija. Hänen isänsä Ari on vetreässä kunnossa oleva lihakarjan kasvattaja. Onko pojasta polvi parantunut vai pahentunut? Riippuu siitä keneltä kysytään. Arin näkökulmasta Eeron aktivismitoiminta on hömpötystä, mutta Orvo joutuu ainakin yrittämään ymmärtää sekä isänsä että poikansa elämäntapaa.

Kirja sijoittuu lähitulevaisuuteen, 2010-luvun loppupuolelle. Juonitasolla seurataan maailmanlaajuista uutisointia Yhdysvaltojen laajamittaisesta mehiläisten pesäautiosta, jonka seurauksena maailman ruoantuotanto on heittänyt häränpyllyä. Kun mehiläiset eivät ole pölyttämässä kukkivia kasveja, on ihminen pulassa. Myös Suomessa maatalouden tehotuottajien ja eläinaktivistien väliset suhteet ovat kärjistyneet räjähdysherkiksi.

Kirjan juonesta ei tee mieli kertoa tämän enempää, sillä Sinisalo osaa luoda kunnon jännitteen heti kirjan alkuun ja tapahtumia keritään pikku hiljaa auki. Imevään tarinaan yhdistyivät kiinnostavat henkilöhahmot, uskottavasti taustoitetut faktat ja kaunis kieli - tosin muutama sinä-passiivi särähti kielikorvaani. Tämän perusteella minun kannattaa ehdottomasti lukea Sinisalon kirjoja lisää. Onneksi hänellä on jo sen verran laaja tuotanto, että on mistä valita.

Ennakkoon tiesin kirjan käsittelevän mehiläisiä, mutta minulle oli yllätys, kuinka paljon lihan tehotuotantoa käsiteltiin. No, kirjan perusteella on taas syytä muistaa, että kannattaa koettaa lisätä kasvisten osuutta omassa ruokavaliossaan. Siihen on monta hyvää syytä.

Lue myös nämä:
André Brink: Terroriteko
Elina Innanen: Viiden tähden vegaani
Emmi Itäranta: Teemestarin kirja