Hanneriina Moisseinen: Isä

Kuva: Huuda Huuda.

Hanneriina Moisseisen uutuussarjakuvasta Isä oli kantautunut korviini paljon kehuja. Moisseista haastateltiin Helsingin Sanomissa maaliskuussa albumin aiheesta, sillä tarina isän katoamisesta perustuu hänen omiin kokemuksiinsa. Isästä on kirjoitettu myös PÖKS-blogissa.

Ilmoittauduin kirjastossa albumin varausjonoon, mutta jono eteni niin hitaasti, että käydessäni eilen Sarjakuvakeskuksella ostin Isän omaan hyllyyn. Kyllä kannatti!

Moisseisen albumista edustaa kotimaista taidesarjakuvaa sekä tyypillisellä että epätyypillisellä tavalla. Tyypillistä on sarjakuvan suht vaativa piirrosjälki: tämä tarina ei välttämättä ole visuaalisesti erityisen helppo sarjakuvia harvemmin lukevalle. Työvälineenä on lyijykynä, ruudut ovat kiinni toisissaan, pehmeän harmaat sävyt ja pieni ruutukoko tekevät joistakin ruuduista hieman vaikeaselkoisia. Mutta todella kaunista ja ilmeikästä Moisseisen piirrosjälki parhaimmillaan on.

Epätyypillisempää sen sijaan on albumin paksuus. Noin 150-sivuinen Isä on kunnon sarjakuvaromaanin mittainen ja siihen voi uppoutua kaikessa rauhassa. Pieni Huuda Huuda -kustantamo on panostanut koviin kansiin ja kunnon paperilaatuun. Minun kappaleessani tosin oli harmillisesti yksi sivu valmiiksi irrallaan, mutta toivottavasti se pysyy tallessa oikealla paikallaan. Isä on valmiiksi käännetty englanniksi, englanninkielinen "tekstitys" kulkee sivun alalaidassa.

Moisseisen erikoisuus on tekstiilisarjakuva - hän ompelee ja maalaa karjalaisiin käspaikkaliinoihin sarjakuvia. Hänen töitään on ollut esillä myös taidemuseoissa, muun muassa Kiasman Päin näköä! -näyttelyssä vuonna 2012. Isässä käspaikkatyöt rytmittävät lukujen vaihtumista. Ne vievät tarinaa eteenpäin mutta luovat usein unenomaisen tason.

Vaikka tarina rakentuu kymmenvuotiaan Hanneriinan Seppo-isän katoamisen ympärille, ei albumissa keskitytä pelkkään katoamismysteerin selvittelyyn. Lapsen kokemukset ja arkiset sattumukset saavat runsaasti tilaa ja varsinkin loppupuolella käsitellään paljon muistoja ja muistamista. Minua viehätti erityisesti värikkään pohjoiskarjalan murteen käyttö ja Joensuun tunnelma, olenhan asunut Joensuussa kolme vuotta ja tykkäsin Pohjois-Karjalan meiningistä kovasti. Myös tarkka ajankuva osui ja upposi.

Tosin Hanneriinan perheen tragedian kautta itäsuomalaisuus näyttäytyy lähinnä tylyimmillään: puolitutut pällistelevät uteliaina katoamistapausta päin äidin naamaa ja muut lapset kiusaavat Hanneriinaa kadonneesta isästä julmasti ja tunteettomasti.

Isä kertoo myös siitä, mitä yhtäläisyyksiä ja eroja läheisen kuolemalla ja katoamisella on. Äkkikuolemakin on tragedia, mutta sen kohdalla sureminen alkaa heti. Katoamisen jälkeen kuluu vuosia epätietoisessa välitilassa. Isä on tärkeä sarjakuva, jossa henkilökohtainen kokemus laajenee universaaliksi tarinaksi.

Hanneriina Moisseiselta on ilmestynyt kaksi aiempaa sarjakuva-albumia: Sen synty ja Setit ja partituurit. Jälkimmäinen löytyy minulta myös omasta hyllystä - pitääkin joskus blogata siitä. Humoristinen Setit ja partituurit on tyylilajiltaan täysin toisenlainen kuin surumielisen sävyinen Isä, mutta kummatkin albumit ovat omaperäistä ja vahvaa sarjakuvaa.

Lue myös nämä:
Veikko Huovinen: Pojan kuolema
Ulli Lust: Tänään on loppuelämäsi viimeinen päivä
M.A. Jeskanen: Perkele - myytillisiä tarinoita