torstai 19. toukokuuta 2011

Jane Austen: Pride and Prejudice

Jane Austenin nimi on vilahdellut blogeissa viime kuukausien aikana usein. Ylpeyttä ja ennakkoluuloa ovat lukeneet viime aikoina ainakin Hanna, Paula ja Raisa, viimeksi mainittu luki hiljan myös Järjen ja tunteet. Mutta Booksyn Pride and Prejudice -kirjoitus rohkaisi minuakin lukemaan Austenia alkukielellä. Työmatkalla tuli napattua lentokentän kahvilasta halpa Pride and Prejudice -pokkariversio.

Ylpeys ja ennakkoluulo on majaillut kirjahyllyssäni jo pitkään - painoksen kannesta näkeekin, mitä kautta minä olen tutustunut Austeniin. Kuten lukuisat muutkin, minutkin lumosi BBC:n ihana tv-sarjaversio 1990-luvulla. Asuin tuolloin vielä kotona ja sunnuntai-illan BBC-laatusarjat olivat tärkeitä sekä minulle että äidille. Uusintojakin on tullut katsottua. Kirjana Ylpeys ja ennakkoluulo päätyi hyllyyni niin ikään 1990-luvulla kirjakerhon kautta, ja kerran pari muistan kirjan lukeneeni, tosin edellisestä lukukerrasta on melko pitkä aika.

Olen kokeillut Austenia englanniksi kerran aiemmin, Northanger Abbeyn parissa. Tästä kokeilusta on vuosia, ja silloin tuntui siltä että Austenin kieli on liian koukeroista minulle, eikä tarinakaan ihan yhtä vetävä ollut kuin Austenin parhaat. Mutta olisiko kielitaitoni tai kärsivällisyyteni kehittynyt, sillä nyt pystyin lukemaan Austenia oikein sujuvasti, vain muutamassa kohdassa olisi pitänyt jaksaa kaivaa sanakirjaa apuun, mutten viitsinyt. Englanniksi lukukokemus oli siinäkin mielessä nautinnollinen, että kohteliaan ja koukeroisen 1800-luvun säätyläiskielen rekisteri oli herkullinen. Suomen ja englannin kielierot näkyvät siinä, että suomeksi ole samanlaista sosiaalista kielirekisteriä päässyt koskaan syntymään. Austenin aikaan Suomen harvalukuiset säätyläiset puhuivat ruotsia, ja siinä vaiheessa kun suomen kieli alkoi yleistyä herrasväen parissa, oli maailmakin jo muuttunut. Eikä englantilaisen kaltaista laajaa ja monikerroksista luokkakulttuuria ole Suomessa koskaan ollutkaan.

"- Miss Elizabeth Bennet! repeated Miss Bingley. - I am all astonishment. How long has she been such a favourite?  - and pray when I am to wish you joy?"

Tai ehkä painoksellakin on osuutta asiaan. Kirjan alkulehdillä lukee näin: "This edition is based on the 1813 edition. Punctuation and spelling have been brought into conformity with modern English usage."

Luonnon keskellä kävely oli Elizabethille rakas harrastus.
Lisäksi tämä oli oivaa luettavaa juuri tähän hetkeen. Muutto ja sitä seuraavat siivous- ja sisustusprojektit ovat pitäneet kiireisenä, joten lukemisaika on ollut melko pätkittäistä. Tämä kirja antoi hengenravintoa vaikkei olisi ehtinyt lukea kuin muutaman sivun päivässä: makustelua ja pohdiskelua riitti pitkäksi aikaa lukukertojen välissäkin, mietin kirjan hahmoja ja maailmaa. Rakenteeltaan ja rytmitykseltään kirja on jokseenkin täydellinen.

Juoni lienee kaikille tuttu: Bennetin perheessä on viisi tytärtä, muttei kovin paljon rahaa. Kaksi vanhinta, Jane ja Elizabeth, ovat seurapiirikelpoisia, muiden tytärten laita on vähän niin ja näin. Kun naapuriin muuttaa miellyttävä herra Bingley, alkavat punnan kuvat jo vilistä rouva Bennetin silmissä, hänen haaveillessaan tytärtensä naittamisesta. Herra Bingleyn ystävä, yrmeä herra Darcy, on vielä rikkaampi, mutta hän halveksii itseään alempiarvoista väkeä, myös Elizabethia.

Austenin maailmaa pidetään usein romanttisena pukudraamana, mutta tällä lukukerralla minua suorastaan karmi. Olisi ihan hirveää, jos aikakone heittäisi minut Bennetin tytärten joukkoon. Nuoren naisen valinnanmahdollisuudet olivat hyvin vähäiset. Piti olla nätti ja käyttäytyä hyvin, osata soittaa pianoa tai laulaa tai koruommella tai piirtää. Muiden käytöstä seurattiin herkeämättä. Rakkaudesta ja rahasta piti muodostaa sopiva kombinaatio: rahattomien piti koettaa löytää riittävän varakas puoliso ja varakkaiden kannatti tietenkin vältellä köyhiä. Joten aviomiehen löytäminen ei ollut naiselle pelkkä romanttinen kysymys, vaan käytännössä elämänura. Mutta muita keinoja ei ollut käytössä kuin kainot silmänluonnit tanssiaisissa ja hillitty keskustelu säästä. Kamalaa!

Joten ehkä olisin ollut tässä maailmassa kuin Bennetin kolmas tytär Mary, kirjan hahmoista ainoa, jolla kuvataan olevan kunnianhimoa teoreettiseen opiskeluun. Mary esitetään naurettavana ja teennäisenä, joka koettaa oppineisuudella kompensoida vaatimatonta ulkonäköään. Pragmaattisia valintoja tekee myös Elizabethin ystävä Charlotte, joka menee mieluummin naimisiin hirveän herra Collinsin kanssa kuin jää vanhaksipiiaksi.

Herra Darcyn kotikartano Pemberleyn upea puistoalue herätti Elizabethissa monenlaisia tunteita.
Mutta kun tämä fiilis hälveni, nautin täysin Austenin hauskasta ja terävästä otteesta. "Jane Austen's radiant wit sparkles as her characters dance a delicate quadrille of flirtation and intrigue, making this book the most superb comedy of manners of Regency England", sanotaan takakannessa ja oikeassa ovat. Kirja ei ole hömppää, vaikka kirjan juonta ja asetelmia onkin ryöstöviljelty lukuisissa nykyajan hömppäkirjoissa. Austen on terävä ja rehellinen. Elizabeth on analyyttinen ja humoristinen, ja vaikka Jane-sisko onkin hyväsydäminen ja herttainen, ovat rouva Bennet ja nuorin sisar Lydia aivan kamalia ihmisiä. Samoin sivuhenkilöistä tehdään herkullisia, vaikkapa herra Collins herättää melkoista myötähäpeää.

Romantiikan saralla lukija saa kyllä tyydytystä, kun ylpeän Darcyn ja älykkään Elizabethin suhde muotoutuu. Ja vaikka tv-sarja onkin todella ihana, kirjassa oli se etu, että Elizabethin päänsisäistä maailmaa pääsee seuraamaan ihan eri lailla.

Booksyn blogista kävikin ilmi, että Pride and Prejudice on poikinut huomattavan määrän myöhempien kirjailijoiden tuottamia jatko-osia ja uudelleentulkintoja. Listaan voi tutustua täällä. Booksy on lukenut pari: Mr. Darcy's Diary vaikuttaa kehnolta, The Confessions of Fitzwilliam Darcy paremmalta, joskaan ei alkuperäisen veroiselta.

14 kommenttia:

  1. Olipas mukava lukea juttusi tästä! Tuo mitä sanot Austenin ajan maailmaan raakuudesta on niin totta; enpä haluaisi minäkään sinne päätyä (paitsi kirjojen kautta). Näitä lukiessa tuntuu, että meillä on nykyään paljon enemmän varaa erilaiseen herkistelyyn. Pragmaattinen on hyvä sana! Mutta siitä ei pääse mihinkään, että Austen on poikkeuksellinen romaanikirjailja, ja kieli on upeaa.

    (Hassua sinänsä, mutta muutama vuosi sitten telkkarissa pyöri jokin (surkea) tv-sarja, joka perustui siihen, että moderni tyttö tupsahtaa Ylpeyteen ja ennakkoluuloon. Nimi taisi olla Lost in Austen? Hänen läsnäolonsa ja modernit ajatuksensa sekoittavat kuviot pahan kerran. En tosin katsonut kuin ensimmäiset kaksi jaksoa, sen verran kehno oli hyvän idean toteutus. Käsikirjoitus ontui pahasti, eikä näyttelijätyö parantanut tilannetta.)

    VastaaPoista
  2. Kiitos linkityksestä! :-)

    On totta vieköön jopa ahdistavaa lukea ja eläytyä Austenin ajan nuorten naisten elämään aviomiehen metsästäjättärinä. Mietin, onko Austen nerokkaan paljastavasti jopa liioitellut naisen aseman kuvausta teksteissään. Osa rouva Bennetin kamaluutta on nimittäin se, että hän ei halua tyttäriensä parasta vaan seuraa sokeasti omaan rooliinsa kahlehdittua käsikirjoitusta.

    Vielä 1900-luvun alussa on ollut Britanniassa (mm. Mitfordien tyttöjen mukaan) ja Suomessakin vallalla näkemys, ettei tyttöjä tarvitse liiemmin esim. kouluttaa. Näkemyksen kaikuja kuullaan edelleen kulttuurin eri kolkissa, välillä vaimeampina, välillä voimakkaampina.

    VastaaPoista
  3. Tämä on niitä harvoja romaaneja, jotka olen lukenut alkukielellä, luin kirjan tylsällä rantalomalla ja nautin kovasti kirjasta, sen kielestä ja kontrastista minua tuolloin ympäröivän uimarantaelämän kanssa.

    VastaaPoista
  4. Niin, ja itse asiassa rouva Bennet on kaikessa kamaluudessaan vain rehellinen: hän höläyttää ääneen ne asiat, joita muut joutuvat kätkemään hyvän käytöksen taakse. Onhan vaikkapa Lady Catherine aivan yhtä laskelmoiva, hänellä vain on varaa katsoa muita alaspäin eikä ylöspäin.

    VastaaPoista
  5. Ihana kirja! En muista, olenko lukenut Ylpeyden ja ennakkoluulon englanniksi, mutta romaanit Sense and Sensibility sekä Mansfileld Park ainakin, ja minäkin nautin suuresti Austenin kielestä (ymmärtäminenkin oli vanhahtavista muodoista ja sanoista huolimatta helppoa, kun oli lukenut aiemmin suomennokset).

    Joskus ärsyttää, kun jotkut (Austenia lukemattomat miehet) vähättelevät Austenin tuotantoa hömpäksi tai romanttiseksi viihteeksi juonten perusteella. Kirjan aihe ei mielestäni määrittele kirjan genreä - Austenin kirjat ovat niin kielellisesti, kerronnallisesti kuin henkilöhahmoiltaankin ns. korkeakirjallisuutta.

    VastaaPoista
  6. Hei Salla, kiva postaus! Pride and Prejudice on nimittäin niitä kirjoja, joihin minä palaan aina uudelleen. Sen kieli on nautittavaa ja tarina kevyt, mutta onnistuu silti herättämään ajatuksia. Mikä omasta mielestäni erottaa sen monesta muusta tuon ajan kirjasta on se, että tarinan hahmot ovat hyvin ajattomia. Heihin pystyy samaistumaan edelleen. Austenin "ihmissilmä" on ollut terävä, suorastaan läpivalaiseva!

    En ihmettele, vaikket ole pitänyt Northanger Abbeystä, se on melko kömpelö kirja (olikohan peräti Austenin ensimmäinen?). Toinen, jota en itse kestä irvistelemättä on Mansfield Park. Oh, sitä moralismia! Toisaalta Viisasteleva sydän on aika ihana tarina ns. aikuisemmasta rakkaudesta.

    Törmäsin taannoin tällaiseen kommenttiin netissä (vuodelta 1914), kuvaa hauskasti ajan ja naisten aseman muuttumista.

    http://edwardianpromenade.com/women/mrs-alec-tweedie-bachelor-girls/

    VastaaPoista
  7. Kiitos kommenteista kaikille! Emäntä, olet oikeassa - aiheen ei tosiaan pitäisi olla genren määritelmä!

    VastaaPoista
  8. Pidän kaikista Jane Austenin kirjoista, mutta tämä taitaa olla se "helmi".
    Itse taas haaveilen tuosta ajasta; kaikki oli niin muodollista ja tarkasti suunniteltua.

    VastaaPoista
  9. No sitä se kyllä oli! Olen jonkun toisen 1800-luvun kirjan kanssa ihmetellyt, että eikö ollut hirveän tylsää kun ei ollut mikään "oikeaa" tekemistä - herrasväen nainen ei saanut olla liian oppinut ja töihin meno oli mahdotonta. Mutta kaipa sitä olisi saanut aikansa ihan hyvin kulumaan kävelyillä ja päivällisillä ja kirjeitä kirjoitellessa.

    VastaaPoista
  10. Mie luin syksyllä tosiaan melkein koko Austenin tuotannon, tarkoitus olisi vielä lukea Uskollinen ystävänne, johon on koottu Austenin pienempiä kertomuksia ja kirjeitä. Löysin sen parilla eurolla ja sitten voi tosiaan todeta, että olen lukenut häntä ihan tosissani. :)

    Olin onnellinen, että sain viime keväänä olla vain Austenin tuotantoon keskittyvillä luennoilla, mutta Austenin teosten adaptaatio-luennolle en mahtunut tänä keväänä mukaan. Englanniksi en ole lukenut näitä, pitäisi kyllä kokeilla, niin ehkä ymmärtäisin jotain enemmän hänen kielestään. Olen vain huono lukemaan englanniksi ja välttelemällä epäluuloisuus omaa kielitaitoaan kohtaan ei koskaan hälvene.

    VastaaPoista
  11. Niin välillä olen itsekin miettinyt mitä ihmiset tekivät tuolloin. Naiset eivät saaneet edes opiskella mitään. Naisen tehtävä oli vain hymyillä ja näyttää tietämättömältä. :)

    VastaaPoista
  12. Hanna, onpas mielenkiintoisen oloinen kurssi! Etkö tekisi siitäkin blogitiivistelmää? :)

    Kirjahiiri, "hymyile ja ole hiljaa" -taktiikkaa yllättävän moni sievä naisihminen nykyäänkin tuntuu noudattavan...

    VastaaPoista
  13. Teksti mukavaa luettavaa :) Itsekkin pidän Jane Austenin teoksista vaikkakin olen lukenut niitä suomeksi :)Elokuvia ja niitä BBC:n sarjoja katsellut. Useimmiten ilman tekstitystä sillä se kieli on niin ihanaa kuunneltavaa :)

    VastaaPoista
  14. Totta, niitä kauniita korulauseita ja hienoja kiertoilmauksia kuuntelee ilolla!

    VastaaPoista