Kari Hotakainen: Ihmisen osa

Kari Hotakaisen uusin teos, Ihmisen osa, on kerännyt ylistäviä arvioita. Kirjabloggaajista vaikkapa Morre on pitänyt kirjasta kovasti. Minulla kirja oli junalukemisena mukana: Paltamossa aloitin ja Pieksämäelle tultaessa lopetin. Hotakaisen kirjat ovat usein nopealukuisia, mutta silti tiiviitä ja intensiivisiä, niin tämäkin.

Kaikkia Hotakaisen kirjoja en ole lukenut, mutta lukemistani paras on tähän asti ollut Klassikko. Rima oli korkealla, ja ennakkokäsitysten perusteella uumoilin Ihmisen osan yltävän parempaan tai vähintään samaan. Ihan Klassikon tasolle kirja ei mielestäni yltänyt, mutta lähelle päästiin.

Takakansitekstissä tämä määritellään kirjaksi ostamisesta ja myymisestä. Lähes kaikki kirjan henkilöt työskentelevät tai ovat työskennelleet myymisen parissa, ja kehyskertomuksessakin eräs kirjailija K ostaa 7000:lla eurolla eläkeläinen Salme Malmikunnaksen elämäntarinan, jotta saisi aiheen uuteen teokseen. Salme kertoo kokemuksistaan lankakauppiaana, mutta lupauksistaan huolimatta kirjailija alkaa kirjoittaa myös Salmen lasten vaiheista. Aikuistuneet Helena, Pekka ja Maija Malmikunnas ovat äitinsä mielessä usein. Kaikki ei kuitenkaan ole niin hyvin kuin ikääntynyt äiti luulee.

Hotakaisella on taito tuoda romaaniinsa aineksiksi sellaisia ajankohtaisia ilmiötä, joista hitaampi ei ole ehtinyt huomaamaankaan, että nämähän ovat nykypäivämme kansallisromanttista kuvastoa, eräänlaista uuden ajan Maamme-laulua. Hän kirjoittaa lehtitilauksia kauppaavasta puhelinmyyjästä, mustasta bussikuskista, leipäjonoon ensi kertaa menevän häpeästä, rahattomuuden vuoksi epätoivoisia ruoanhankkimiskonsteja keksivästä työttömästä, törkeistä yliajoista ja niiden oikeustajua rikkovista pikkurangaistuksista. Samaan kuvaan mahtuu saumattomasti myös valkokauluksinen työelämä: brändäystä, ideointia, loputtomia palavereja, pääomasijoittajien levottomia liikkeitä, merkityksettömiksi kulutettuja sanoja.

Katharsiksen laukaisee kosto, mutta mikä, millainen ja kenelle, sen jätän kirjaan tarttuvien omaksi löydöksi.

Ennakko-odotukseni olivat niin korkealla, että hienoinen pettynyt jälkimaku kirjasta jäi. Sinänsä siihen ei ole mitään syytä. Tasapainoisen ja tiiviin tarinan Hotakainen on luonut, vaikka ei aivan uusiin sfääreihin tällä kirjalla ponkaisekaan.

Lue myös nämä:
Kari Hotakainen: Klassikko
Arto Salminen: Kalavale
Marianne Backlén: Karma