Jennifer Weiner: The Summer Place

Kansi: Simon & Schuster.

"We all summer together in the Hamptons." Ah, thought Veronica, feeling bitterness twisting in her heart. Of course he'd marry someone else who used "summer" as a verb.

 

Olen edellisen kerran kommentoinut Jennifer Weinerin kirjoja viime vuoden HelMet-lukuhaastetta paketoidessani. Kirjoitin That Summer -kirjasta näin: Jennifer Weinerin kirjat tuntuvat nykyään jakautuvan täysosumiin ja pakkopullaan. Tämä oli valitettavasti enemmän jälkimmäistä: hieman pitkitetyn ja keinotekoisen oloinen tarina naisesta, joka kantaa menneisyyden raskasta taakkaa.

 

Samoihin Cape Codin rannikkomaisemiin sijoittuva The Summer Place oli ilahduttavan paljon parempi, joskin aika puleeratun oloinen tämäkin kirja oli. Jennifer Weiner on jo niin iso nimi, että hänen kirjoihinsa panostetaan kovasti. Kenties suuri kustannustoimittajien armeija saa aikaan sen, että tarina hiotaan vähän liiankin särmättömäksi. 

Hyvänä ja mukaansatempaavana viihteenä kirja kuitenkin toimi ja parhaimmillaan juonessa oli vetävää imua ja huumoria. Tämä oli myös ensimmäinen lukemani fiktiivinen teos, jossa vuosien 2020-2021 korona-arki oli osa juonta. Siltä osin kirja toimi mainiona traumanpurkajana - tuskin liioittelen, jos sanon että jonkinlainen kollektiivinen trauma ajasta jäi, ainakin jos kuului siihen porukkaan, jonka piti samaan aikaan tehdä etätöitä, hoitaa lapsia ja asua kaupunkiasunnossa sellaiseen aikaan, kun kaikki kaupungin palvelut oli kielletty.

Sarah on varsin tyypillinen Weinerin päähenkilö - keskiluokkainen, elämässään päällisin puolin oikein hyvin menestyvä juutalaisnainen, jonka ihmissuhteita ja perhekuvioita kirja seuraa. Sarahin äiti Veronica on persoonallisempi hahmo, jolla on menneisyyden salaisuuksia ja avoin suhtautuminen elämään. Sarahin tytärpuoli Ruby ilmoittaa menevänsä naimisiin - Sarahin mielestä aivan liian nuorena ja harkitsemattomasti - ja Veronica tarjoutuu emännöimään hääjuhlaa Cape Codin rantatalossaan. Suku kokoontuu yhteen pitkästä aikaa ja salaisuudet, yllätykset ja äkkikäänteet seuraavat toistaan.

Weinerin tuoreimmissa kirjoissa toistuu hieman ärsyttävänä maneerina tapa kuvailla päähenkilöiden mennyttä elämää pitkinä luettelomaisina jaksoina. Ymmärrän taustoituksen tarpeen ja edut, mutta nämä muistelopätkät eivät oikein toimi draaman rakentajina. Kirjan loppupuolen juonenkäänteet tasapainottavat tilannetta mainiosti, sillä draamaa ja yllätyksiä todella riittää.

Weinerin kirjoja ovat suomeksi julkaisseet sekä Otava että WSOY. Kun kokeilin nimihakua kustantamojen sivuilta, ei kummankaan yhtiön sivuilta noussut mitään tuloksia. Ehkä Weinerin suosio Suomessa ei kasvanut niin suureksi, että kääntämistä olisi kannattanut jatkaa? Luulisin, että Weinerin tuoreimmatkin kirjat löytäisivät lukijoita suomeksi, sillä niiden viehätysvoima on monin tavoin samanlaista kuin huippusuosioon nousseen Liane Moriartyn kirjojen. On teräviä havaintoja naisen roolista nykyajan (keskiluokkaisessa ja länsimaisessa) arjessa, on kipeitä ja tunnistettavia ihmissuhteita ja perhesuhteita ja samastuttavia, uskottavia henkilöitä. Pinnan alla on vielä syvä pohjavirtaus, jossa elämän synkemmät sävyt tuntuvat.

Weinerin esseekokoelma Hungry Heart on jäänyt todella hyvänä mieleen. Sen ja The Summer Placen hyvien puolien vuoksi jatkan varmasti kirjailijan tulevankin tuotannon lukemista.

Lue myös nämä:
Jennifer Weiner -putki päällä
Liane Moriartya ahmimassa
Liane Moriarty: Apples Never Fall