Sirkka Laine: Viikonloppuna on vapaata

Kansi: Jouko Jäntti / Otava.

Toista se on lääkäreiden kanssa, kyllä ne morfiinit tiedetään, on sitä sen verran tullut luetuksi alan kirjallisuutta, vaikka ollaankin tekstiili-ihmisiä. Ja mitä nekin ovat olevinaan, psykiatrit ja muut mielenpöyhöttelijät - eivät yhtään mitään. Pistävät vain täysjärkiset ihmiset sekaisin kuutionkasaamisillaan ja lorauttelevat mustetta paperinpaloille, että saavat toiset lankaan ja sanomaan mitä ne ovat niissä näkevinään. Helppo sitä on rahan edestä ihmisparkoja jymäyttää ja nauraa sitten partaansa takahuoneessa. 

Sirkka Laineen Viikonloppuna on vapaata kiinnitti huomioni värikkäällä kannellaan. Vuonna 1981 ilmestyneen kirjan kansitaide on nykyään suorastaan vintagea. Nappasin kirjan ilmaiskirjojen pinosta.

Arvelin, etten ollut koskaan kuullutkaan kirjailija Sirkka Laineesta, mutta internet paljasti että erittäin todennäköisesti olen törmännyt hänen töihinsä aiemmin. Kirjasampo-sivun esittelyssä kerrotaan, että Laine on mm. käsikirjoittanut Kantolan perhe -radiokuunnelmaa. Hänen viimeisin romaaninsa Lasihelmet ja muita väärennöksiä on ilmestynyt vuonna 2014.

Viikonloppuna on vapaata kuvaa Etelä-Karjalasta Helsinkiin muuttaneen nuoren Mailan viikonloppua. Kirjan takakannessa mainitaan, että tapahtumat sijoittuvat 1970-luvun alkupuolelle. En olisi lukemisen aikana tajunnut, että kirja on tietoisesti sijoitettu muutamaa vuotta aiemmaksi, sillä kirja keskittyy arkisten asioiden kuvaamiseen eikä mitään vahvoja ajallisia maamerkkejä anneta. Lopulta jäljitin tapahtumavuodeksi alkuvuoden 1974: eräs henkilöhahmoista mainitsee, että Blood, Sweat & Tears on tulossa Suomeen keikalle. Internetin uumenista löytyi yhtyeen settilista keikalta, joka soitettiin kesäkuussa 1974 Kulttuuritalolla.

Luin kirjaa kahdella tasolla. Kirjallisesti Viikonloppuna on vapaata on kestänyt ajan hammasta mainiosti: Laine kirjoittaa hyvää, kaunista suomea, henkilökuvaus on terävää ja uskottavaa ja juoni etenee rytmikkäästi. Mutta ajankuvauksena kirja on todella herkullinen ja uppouduin pohtimaan melkeinpä enemmän yhteiskunnan muuttumista neljässäkymmenessä vuodessa kuin Mailan ihmissuhdekuvioita.

Mailan asumisratkaisu on eräs merkki aikojen muuttumisesta. Vaatimattomista oloista lähtenyt Maila tekee töitä ompelimossa ja on päässyt asumaan alivuokralaisasuntoon. Hän jakaa kaksion Vaasankadulla kämppiksensä Varpun kanssa. Mutta koska vuokraisäntä asuu virallisesti myös asunnossa, käyttävät tytöt vain yhtä huonetta. Aikuiset naiset siis jakavat makuuhuoneen puoliksi ja jättävät toisen huoneen kokonaan käyttämättä, koska vuokraisäntä saattaa koska tahansa ilmestyä paikalle ja nalkuttaa kalusteiden räpläämisestä tms. Tällaiseen järjestelyyn ei varmasti kukaan nuori nainen nykyään Suomessa suostuisi. Alivuokralaisena asuminen on ylipäätään kutistunut lähes olemattomiin ja taitaa olla niin, että lähinnä paperittomat maahanmuuttajat, jotka eivät ole Kelan tukien piirissä, pyörittävät tällaista ahtaita ja hieman epävirallisen tuntuisia kimppakämppiä. Googletin asumistuen historiaa ja Kysy kirjastonhoitajalta -palvelun mukaan ennen vuotta 1987 asumistuki koski vain osaa aikuisista.  

 

Toinen silmäänpistävä havainto on seksuaalisen väkivallan arkipäiväisyys. Maila lähtee työnantajansa, ompelimon rouvan kanssa baariin. Jatkoilla kahden miehen kanssa toinen miehistä raapii Mailan jalan verille ja toinen yrittää maata sammuneen rouvan kanssa. Seuraavana päivänä naiset puhuvat näistä tapahtumista keskenään hyvin arkiseen, itsestään selvään sävyyn.

Laine kuvaa herkullisesti ja kiinnostavasti muutenkin alkoholinkäyttöä, ravintolakulttuuria, asumiskulttuuria ja seurustelutapoja. Vallalla on ollut myös nykyistä jyrkempi jako maalaisiin ja kaupunkilaisiin - tämä käy ilmi siitä, miten Maila kuvaa joutuneensa tietoisesti opettelemaan pois kaakkoismurteestaan Helsinkiin saapumisen jälkeen.

Viikonloppuna on vapaata oli siis mainio yllätyslöytö, joka tarjosi virkistävän poikkeuksen lukemiseen. Ehkäpä etsin muitakin Laineen kirjoja luettavakseni, nyt kun nimi on tullut tutuksi.

Lue myös nämä:
Hilkka Ravilo: Kuin kansanlaulu
Arto Paasilinna: Suloinen myrkynkeittäjä
Eeva Joenpelto: Rikas ja kunniallinen