Limingan taidekoulu: Draamattu

Ahlqvistin Keijo Limingan taidekoulusta lähetti koulun sarjakuva- ja kirjoittajalinjojen yhteisen lopputyön, Draamatun, luettavaksi. Koulu julkaisee omaa Lisko-klassikot -sarjaa, jonka toinen osa Draamattu on. Ensimmäinen oli samaisten linjojen tulkintaa Seitsemästä veljeksestä - Draamatun perusteella lukisin mielelläni senkin.

Draamatun arviointi sopiikin minulle kuin nenä päähän, olinhan yhdeksäsluokkalaisena vuonna 1993 voittamassa Suurta Raamattuvisaa Paltamon yläasteen joukkueessa. Tuona vuonna ja toki sen jälkeenkin aktiivisena seurakuntanuorena tuli luettua Raamattua paljon. Koko Raamattua en pääse kehumaan lukeneeni, mutta Uusi testamentti tuli luettua useaan otteeseen, ja Vanhasta testamentista noin kolmanneksen luin, joitakin osia varsin intensiivisesti. Valitettavasti tuon jälkeen Raamatun lukeminen on jäänyt vähemmälle.

Draamattu on siis nuorten tekijöidensä sarjakuva- ja runomuotoista tulkintaa Raamatun tarinoista. Kuvitus on monin paikoin varsin mainiota. Esimerkkejä tyylistä löytyy täältä. Mielestäni joku ennakkoluuloton seurakunta saisi tilata tämän teoksen rippilapsille opetusmateriaaliksi, tai vastaavasti esimerkiksi yläasteen uskonnonopetuksen siivitykseksi teos sopisi loistavasti. Tulkinnoissa nimittäin vilisee huumoria ja anarkismia, ja nuoret tekijät ovat osanneet nostaa esille niitä pointteja, joita varmasti jokainen ensi kertaa Raamattua lukeva, nuori tai vanha, miettii. Miksi Jumala latelee ihmisille väkivaltaisia uhkauksia ja korostaa julistuksissaan omaa voimaansa? Miksi Jeesus käyttäytyy vastaavalla tavalla, toisaalla julistaa rauhaa ja toisaalla kiroaa viikunapuun ja kieltää perheenjäsenensä? Miksi Jeesuksen sukupuu esitetään eri paikoissa eri tavalla? Miksi Jumala haluaa rangaista Jobia, vaikka syytönhän Job Jumalan ja paholaisen väliseen kiistaan on? Miksi Jumala uhallaan kieltää paratiisin ihmisiä syömästä hyvän ja pahan ja tiedon puusta, vaikka varmasti tiesi että siihen ihminen kuitenkin lankeaa?

Draamattu ei siis välttämättä niinkään ole erityisen hengellistä tai teologista pohdiskelua, vaikka joissakin pätkissä lukija saattaa olla aistivinaan, että jollakin tekijällä kenties muita enemmän hengellistä herätystä on takanaan. Sen sijaan käsittelyn painopiste on kaikille tuttujen myyttien purkaminen ja uudelleenkirjoitus. Kirjasta ei käy ilmi, millä perusteella sarjakuvaversioiksi toteuttavat raamatunkohdat on valittu, joten veikkaisin, että nuoret tekijät ovat saaneet valita itse haluamansa kohdat. Se näkyykin siinä, että eniten suosiota ovat saaneet ne tarinat, joita koulun uskonnonopetuksessa eniten toistetaan: luomiskertomus, Mooses johdattaa kansansa Luvattuun maahan, Jobin ja Joonan tarina. Uuden testamentin puolelta on nostettu esiin mielenkiintoisesti myös tarina Jeesuksesta Gadarassa, jossa Jeesus ajaa pahat henget sikoihin. Tekijä Jukka Vääräkangas onkin saanut ladattua tulkintaansa kaiken sen ahdistavuuden, mitä pieni ihminen saattaa uskonnon ristiriitaisten vaatimusten edessä tuntea. Tyylikäs ja huolellinen, mustanpuhuva underground-henkinen piirrosjälki on persoonallisuudellaan kokoelman mieliinpainuvimpia.

Mutta osaavat muutkin. Kirjan tekijät ovat kovasti eritasoisia, osa piirtää hieman suttuisia ja yksinkertaisia tikku-ukkosarjiksia, toiset ovat täysinoppineiden veroisia taitavalla tarinankuljetuksellaan ja huolellisella piirrosjäljellään. Pidin kovasti esimerkiksi Marja Siiran syntiinlankeemus-tarinasta.

Samoin Jaana Kekkosen nelisivuinen Joona-tulkinta on mangahenkisyydessään järjettömän komeaa jälkeä.


Koululaishuumoria viljellään kirjassa runsaasti, mutta suurimmaksi osaksi sellaisella tavalla, joka saa aikuislukijankin röhöttelemään. Alatyylinen, mutta ah niin hauska tarina on Elina Niirasen Jeesus & aviorikoksesta tuomittu nainen, jossa Jeesus kuvataan Öljymäen tunnetuimpana hasakauppiaana. Maalauksellisen hieno ja teknisesti todella taitava tekijä on myös Heidi Seppänen, joka on valinnut aiheekseen Juudaksen petoksen.

Johtuneeko omasta runotyttötaustasta vai mistä, mutta kirjoittajalinjalaisten teksteihin jaksoin keskittyä paljon huonommin kuin sarjakuvalinjalaisten töihin. Toisaalta, tätä ehkä selittää myös sarjakuvan moniulotteisempi pelikenttä. Nuorten tekijöiden töistä erottuu, että lahjakkuutta tällä alalla on monella tavalla: yksi hanskaa kuin luonnostaan dramatisoinnin, tiivistää tarinan muutamaan sivuun siten, että teksti ja kuvat vievät molemmat kerrontaa eteenpäin. Joku piirtää näennäisen simppeliä ja yksinkertaista jälkeä, mutta sen verran persoonallisella ja huumorintajuisella otteella, että sillä tehdään vielä tasaisen tappavaa ja hyvää jälkeä tulevaisuudessa. Joku on piirtäjänä ja tussaajana huippulahjakas.

Suomessa elää alle kymmenen ihmistä sarjakuvia tekemällä, mutta nuorille ihmisille vuosi taidelinjalla omia kykyjä kehittämässä on mitä mainioin tapa punnita kykyjään ja saada taitoa tuleville vuosille, joko harrastuksen tai uran parissa. Hitsi, kyllä meikäläisenkin pitää päästä verestämään kuvataideharrastusta jollekin piirustus- tai maalauskurssille esimerkiksi ensi talvena kansalaisopistossa. Draamatun osalta pitää toivoa, että joku rippikoulun vetäjä tai uskonnonopettaja todellakin saisi valtuudet ja budjetin hankkia tätä kirjaa opetusmateriaaliksi. Kirjaan on tiivistetty loistavasti Raamatun tutuimmat tarinat, vieläpä ilahduttavan anarkistisessa ja teräväkatseisessa valossa. Vaikea sanoa suuttuisivatko kapeakatseisimmat uskonnonharjoittajat Draamatun huumoripitoisimmista tulkinnoista. Toivottavasti eivät - kirjasta saa potkua ajatuksilleen jokainen, joka on hivenenkään uhrannut ajatuksiaan kristinuskolle, myönteisessä tai kielteisessä mielessä. Ja monipuolinen kuvitusjälki, hienot käsikirjoitukset ja persoonalliset toteutustavat viehättävät lukijaa jo ihan itsessään. Tätä teosta kannattaa käydä vaatimassa paikalliskirjastoon.

Lue myös nämä:
Limingan taidekoulu: 7 veljestä
Limingan taidekoulu: Maailmanhistoria
Mikko Ketola - Anssi Rauhala: Marian koodi