maanantai 11. kesäkuuta 2007

Eero Alén: Linkolan soutajan päiväkirja

Äiti huolehti kolmekymppisen tyttärensä vaatevarannoista ja lähetti postissa lenkkarit. Samaan pakettiin oli laitettu Linkolan soutajan päiväkirja, jota hän suositteli luettavaksi.

Kalastusta opiskellut Eero Alén suoritti työharjoittelunsa kirjailija-filosofi-kalastaja Pentti Linkolan apurina Vanaja-järvellä syksyllä 1994. Sammakko-kustantamo julkaisi päiväkirjan muistinpanot vuonna 2006. Miksi näin pitkä väli, se ei käy kirjasta ilmi. Eero Alénin omat taustat tulevat kirjassa esille lähinnä sivulauseiden kautta. Mutta mitäs siitä, hyvä kirjoittaja hän on ja kuvaa mielenkiintoisesti kalastustyötä ja Linkolan kotioloja.

Ahavoitunut ja provosoivakielinen Linkola rupeaa olemaan jo sen ikäpolven vaikuttaja, että esimerkiksi minulle hänen nuoruudessaan julkaisemansa pasifismipamfletti, johon kirjassa viitataan, on jo vieraampaa tavaraa. Toki muistan Linkolan mietteiden pääpiirteet hyvin, esiintyyhän hän tasaiseen tahtiin erilaisissa medioissa. (Itse asiassa juuri tätä kirjoittaessa Linkola jutteleekin telkkarissa "10 kirjaa jotka muuttivat maailmaa" -sarjassa ja muistelee myös tuota samaista pamflettia.) Tässäpä ajattelija, joka elää niinkuin opettaa. Muistan Linkolan saarnanneen voimakkaasti mm. luonnon saastumista ja väestöräjähdystä vastaan. Äijä itse elättääkin itsensä kalastamalla soutuveneen ja verkkojen avulla ja myymällä kalat torilla. Tietysti globaalisti olisi varmasti ihanteellisempaa, jos ekologiaa haluava suomalainen esimerkiksi muuttaisi pois Suomesta, meneehän jokaisella suomalaisella väkisinkin talonsa lämmittämiseen energiaa, joten olisi luontoystävällisempää asua jossakin sellaisessa maassa, jossa lämmitystä ei tarvittaisi. Mutta mitäs pienistä!

Itse olen viime aikoina pohtinut väestöräjähdyksen ongelmia esimerkiksi aasialaisen ultraääniseulonnan vuoksi. Monissa Aasian maissahan patriarkaaliset asenteet ja moderni teknologia tuottavat aika karmivan lopputuloksen: tyttösikiöitä abortoidaan niin paljon, että sukupuolijakauma alkaa olla monin paikoin todella vääristynyt. Tasa-arvon kannaltahan tämä on ehdottoman väärin: tytöt murhataan jo ennen syntymäänsä. Toisaalta esimerkiksi Kiinassa tämän on eloon jätetyille tytöille tuottanut ennennäkemättömän edulliset avioliittomarkkinat. Kun miehiä on niin paljon enemmän kuin naisia, on tytöillä mahtavasti valinnanvaraa, kenet miehekseen kelpuuttaa. Toisaalta, avioliitossa tytön rooliksi tulee kuitenkin lähinnä "poikien synnytyskone", eli hänen pitäisi nyt omasta puolestaan lykätä maailmaan nimenomaan ihannoituja poikalapsia eikä turhia, tarpeettomia tyttöjä. "Tytär syntyi, tyhjä syntyi", sanoi vanha kansa Suomessakin.

Tasa-arvoajattelun vastapainoksi historian asiantuntija (kyllä, se on ammattinimikkeeni toisen koulutukseni puolesta) minussa myöntää, että aasialaisten abortointilinja on väestöräjähdyksen kannalta tosi järkevä: sehän supistaa syntyvyyttä ihan luonnostaan, kun synnyttäjien määrä koko ajan vähenee. Toisaalta, senkin muistan historian opintojeni parista, että suuret nuorten miesten joukot vailla järkevää tekemistä ovat suora tie konflikteihin ja sotiin. Ja melko turhautuneita Kiinan nuorukaiset kai alkavat olla, kun perinteisen perheen muodostaminen on yhtä lailla paineena niskassa heilläkin, ja tavallisella kiinalaismiehellä ei kohta ole enää mitään saumoja vaimoon, koska naisten määrä edellämainitusta syystä on kovasti laskussa.

Noh, tämä oli sivujuonne. Monia muitakin ajatuksia Alénin teksti Linkolan renkinä olemisesta herättää. Muistin elävästi ensimmäiset kesätyökokemukseni: huh, rankkaa ruumiillista työtä, jaksaakohan tätä mitenkään? Meikäläinen oli tuolloin lukiotyttö vanhainkodissa, Alén sentään ulkoilmaelämään tottunut riuska nuori mies. Esimerkiksi Linkolan ruokailurytmi on aika miehevä. Aamukuudelta vetäistään puuroa, sitten soudetaan järvellä kellon ympäri, vaikkapa kolmentoista tunnin rupeama. Syyskuusta marraskuuhun, myös pakkasella. Iltasella syödään vähän lisää. Vakioruoka Linkolan tuvassa on tietenkin kala. Kalan tuoreuteen Linkolalla on mielenkiintoisen ristiriitainen näkemys. Vaikka hän kritisoi ankarasti esimerkiksi torivalikoimien tuoreen kalan puutetta, hänellä on itsellään tapana jättää kalat huoneenlämpöön muhimaan päiväkausiksi ja syödä ne sitten sen jälkeen. Kalasta kun kuulemma ei voi saada ruokamyrkytystä. Raatokärpästen munat kalan lihassa haittaavat häntä yhtä vähän kuin homekerros hillossa. Samasta syystä naapurit kantavat hänelle esimerkiksi hirven maksat, joita emännät kieltäytyvät kokkaamasta raskasmetallikertymien pelossa. Ihanteellisen ruokaympyränsä Linkola täydentää syömällä runsaasti voita suoraan paketista ja suolaamalla kaiken ruokansa perinpohjaisesti.

Rankka ruumiillinen työ vähällä ruualla meinaa jo itsessään hieman potuttaa Alénia, mutta työtä maustaa myös Linkolan jatkuva jäkätys ja arvostelu. Soutaja haukutaan perin pohjin, kiitosta ei kuulu kuin harvoin, mitkään sääolosuhteet eivät estä järvelle lähtöä. Ajan mittaan Alén tottuu ainakin hieman työoloihinsa, loppusyksystä saattaa saada jo kehaisun jos toisenkin soututaidoistaan. Itse hän tiivistää tuntonsa Linkolalle lähettämässään saatekirjeessä: "Luulen muuttuneeni tänä syksynä enemmän kuin ehkä koskaan ennen, edes nuoruuden herkkinä vuosina. Olen hämmästynyt, ellen tule pyrkimään teidän viitoittamallenne tielle, mitä elämäntapa-asioihin tulee!"

Suomalaisen ei-fiktion mukaviin sivujuonteisiin kuuluvat myös maininnat ja pienet juorut muista tunnetuista suomalaisista. Kirjassa sivutaan Mauri Sariolaa, Kalle Päätaloa, Heikki Turusta ja useita poliitikkoja. Kirjan kirjoitus- ja julkaisuajankohdan väli taas paljastaa surullisella tavalla Linkolan saarnojen totuudenmukaisuuden: epilogissa kalastaja käy läpi talvien lämpenemisen vaikutusta elämäntapaansa. Ja kun viime talvi kesti säätieteellisesti vain 40 päivää, voi tyhmempikin arvioida että ei Etelä-Suomessa kukaan ole juuri päässyt järvien jäille kalastamaan. Sitä en tiedä, korvaako pidentynyt vesien aukiolemisen aika jääkalastuksen. Vaikka ei kalastus mikään suuri bisnes muutenkaan yksittäiselle ihmiselle ole. Linkola kiroaa useaan otteeseen tukkujen hintakurimusta ja yhä yleistyvää kalansyömättömyyttä. Onpa minullakin tuttavapiirissä paljon ihmisiä, jotka nyrpistävät nenäänsä kalalle. Ei minkään allergian vuoksi, vaan ihan vaan siksi, etteivät muka tykkää. Tosin päteehän sama myös sieniin, aurajuustoon, valkosipuliin ja moneen muuhun herkkuun... Kai jauheliha ja makarooni ovat kohtapuoliin ainoat yleisesti hyväksytyt "herkkuruuat"?

Kirja pisti minut myös pohtimaan, missä määrin itse kuluttajana tuen kotimaisen kalan menekkiä. Vaikka hyvistä kalaruuista tykkäänkin, esimerkiksi isäni laittamat kalaherkut kelpaavat aina, en kovin monipuolisesti itse useinkaan kokkaa kalaa. Eniten syön silakkaa ja lohta, ensinmainitusta teen usein tomaattisilakoita ja jälkimmäinen maistuu uunilohen muodossa. Myös erilaisia savukaloja tulee aika ajoin ostettua herkuksi. Mutta kolmanneksi syödyin kala taitaakin olla säilyketonnikala! Kuhaa, ahventa tai muikkua muistan ostaneeni vain aniharvoin. Hittolainen, tämä asianlaita täytyy korjata! Kaapissa on vielä kuivattuja suppilovahveroitakin runsain mitoin, esimerkiksi paistettu kuha suppilovahverokastikkella on mitä mainiointa. Kuhaahan Linkolakin kalasti. Testaamisen arvoiselta kuulostava kuharesepti löytyy myös Karpan keittöstä: kuhaa ja kylmäsavulohta sitruunakastikkeella. Chef Karppa kirjoittaakin muutenkin mukavan tarinoivaan sävyyn kiintoisia ruokaohjeita.

4 kommenttia:

  1. finland@bazarforlag.com18.6.07

    Hyvä Salla Brunou,

    Bazar Kustannus lanseeraa syksyllä kaikkien aikojen ekotrillerin. Lähettäisimme sinulle mielellämme tietoa kirjasta ja lukukappaleen mikäli se sinulle sopii. Jos niin haluat, lähetätkö meille snail mail - ja sähköpostiosoitteesi.
    Parhain terveisin,
    Bazar Kustannus

    VastaaPoista
  2. Yhteystietojen vaihdot hoidettu ja mielenkiinnolla odotamme tätä kaikkien aikojen ekotrilleriä. :)

    VastaaPoista
  3. Terve, kiitos kirjani lukemisesta ja kommentoinnista. Lisää samasta aiheesta löytyy uudesta Elonkehä-lehdestä (7/8 07).

    Hauskaa kesän jatkoa,

    Eero Alén

    VastaaPoista
  4. Täytyypä jäljittää tuo Elonkehä-lehti vaikka kirjastosta. Pitääkin muistaa mainita siitä äidillekin, joka myös tykkäsi kirjastasi kovasti!

    VastaaPoista