Minun on tehnyt mieli lukea Orvokki Aution Pesärikko siitä asti, kun näin sen Lappeenrannan teatterissa näytelmäversiona vuonna 2004. Nytpä kirja tuli luettua, ja yllättävän äkkiä tämä tuli ahmaistua, kolmen kirjan yhteispainoksessa kun oli sivuja melkein 700. Pesäpallotermeistä otsikointinsa ottanut eepos pitää sisällään kirjat Viistotaival, Kotipesä ja Merkki päällä. Kirjat ovat ilmestyneet alunperin 1980-luvun alussa ja teksti on kestänyt aikaa hyvin. Olen nähnyt tarinasta myös tv-sarjan, jota valitettavasti vaivasivat suomalaisen tv-draaman helmasynnit. Vaikka roolitus oli hieno (Minttu Mustakallio, Ritva Oksanen, Pekka Valkeejärvi), niin sovitus oli kökkö.Tarina alkaa 1950-luvun Pohjanmaalle ja päättyy 1970-luvun Tampereella. Pidän kirjoista, joissa käytetään murredialogia, ja herkullista pohjalaisdialogin lukeminen oli näin itäsuomalaisellekin. Kyseessä on melko tyypillinen nuoren naisen kasvutarina, mutta vetäväksi sen tekee huumori, hyvä miljöökuvaus, jännitteiset perhesuhteet ja sellainen seikka, jota en osaa yhdellä sanalla määritellä. Kirjassa nimittäin kuvataan monisyisesti perhesuhteiden dynamiikkaa, mutta siitä puuttuu täysin nykypäivän kielenkäytölle tyypillinen keittiöpsykologia. Henkilöiden päänsisäisiä ajatuksia ja tunteita kuvataan ja analysoidaan vain aniharvoin, vaan keskitytään kuvaamaan ulkoista toimintaa. Silti tunnelataus välittyy lukijalle tehokkaasti. Esimerkiksi ensimmäisessä osassa Armin nuoruutta ja naiiviutta kuvataan yksinkertaisella toiminnolla: aamuisin tai ennen saunaan menoa Armi puristaa naamastaan kutittavia finnejä. Tehokasta!
Orvokki Autio ei siis joudu kirjoittamaan tyyliin "Armi oli pohtinut parisuhteensa haasteita ja todennut että kahdenkeskiselle läheisyydelle pitäisi resursoida kalenteriin laatuaikaa", vaan hän kirjoittaa, miten Armi hoitaa lehmää, siivoaa taloa ja keittää perunoita. Todella virkistävää! Ylipäätään kaunokirjallisuus on ihanaa vastapainoa esimerkiksi oman työympäristöni kielenkäytölle, jossa päivittäin käytän itsekin sellaisia sanoja kuin projekti, prosessi, rajapinta, resurssi. Onneksi lukuharrastuksen avulla voi hulauttaa aivoihinsa virkistykseksi vaikka tällaista sanastoa: vitevä, mykkä synti, konehella veisuu, foorilauta, nästyyki, puolijauhoonen.
Armi naidaan Larvan komeaan taloon, häntä itseään 15 vuotta vanhemman Olavin vaimoksi. Larva on ollut menestyvä tila, mutta jo Armin tullessa perheen peruskuvio on vääristynyt. Olavin äiti Laimi on todellinen anoppi helvetistä: kontrolloiva, omistushaluinen, hyviin tarkoituksiin kaiken käärivä matriarkka. Kamarista käsin asioihin sekaantuu myös Laimin halvaantunut sisko Ilmi. Kahden naisen kasvattama Olavi on tahdoton, henkisesti veltto mies, jota avioliiton aikana alkaa piinata järjetön mustasukkaisuus. Armilta koetetaan pimittää tieto Olavin lehtolapsesta, mutta lopulta salaisuus tietysti ehtii Arminkin korviin.
Toisessa osassa seurataan, onnistuuko Armin ja Olavin elämä oman katon alla, Larvasta pois, ja kolmannessa osassa Armi elää eronneena yksinhuoltajaäitinä Tampereella. Armi on loppujen lopuksi päähenkilönä melkoinen "tyhjä taulu", vailla mitään erityisen persoonallisia ominaispiirteitä, mutta silti hän on samaistuttava päähenkilö. Mielenkiintoisempia ulottuvuuksia saavat Laimi ja Olavi. Varsinkin Olavin kohtalo on rakennettu kiinnostavasti. Laimikin on moniulotteisempi kuin päältä näyttää, omien tapojensa vanki. Sotienjälkeisen Pohjanmaan henkinen ilmapiiri kuvataan sellaiseksi, että lähes kaikki on ollut "kiellettyä": esimerkiksi metsään ei sovi mennä muuten vaan kävelemään, naapurithan voisivat sitä ihmetellä. Samoin Armin suhde lapsiinsa, erityisesti kipakkaan Tiinaan, on kiintoisaa.
Hyvää kerrontaa, uskottavat henkilöt, tunnistettava suomalaismaisema, elävää kieltä ja rivien välistä tihkuvaa huumoria - niistä on Pesärikko tehty ja hyvä kirja se olikin.
Tekstit
Kyllä vain, hyv trilogia on kyseessä. Minusta Laimi ja Ilmi, niin kamalantuntuisia kuin he välillä ovatkin, ovat aivan mainio kirjallinen sisaruspari - Autio on saanut heihin rutkasti elävyyttä ja muistaakseni juuri dialogin kautta.
VastaaPoistaNäin näytelmän KOM-teatterissa ja hyvin oli tavoitettu esimerkiksi juuri laimin ja Ilmin hahmot. TV-sovituksen näin vain osin, muistaakseni. Lue myös Aution Valokuvavarkaat, ei ehkä niin hyvä kuin Pesärikko, mutta ehdottomasti lukemisen arvoinen!
Tämä on hyvä ja hieno trilogia, jonka olen aikoinani lukenut myös yhtäsoittoa, koska se oli varsin vetävää. Taitavasti käytetään murteita hyväksi ja ihmiskuvaus on valtavan tehokasta sekä vaikuttavaa. Juuri noinkuin sanoitkin: ihmisten välinen dyanmiikka kuvataan lukijalle erilaisten toimintojen avulla - se on tässä trilogiassa aivan erityisen nauttittavaa.
VastaaPoistaEn ole nähnyt näytelmää, koska siitä tuli aika soppa, koska Aution tekstiä "dramatisoitiin" enemmän kuin tarpeen oli ja hän muistaakseni joutui tappelemaan jopa tekijänoikeuksistakin, jos oikein muistan.
Tämä trilogia tuo hyvin ymmärrettäväksi pohjalaisen kulttuurin ja sen ajattelutavat sekä mihin ne kaikki oikein liittyvät. Samaten tykkäsin valtavasti siitä 1970-luvun kuvauksesta, koska se oli oikein tarkkaa ja elävää, ja tietenkin koska se vuosikymmen on omassakin muistissa hyvin.
Tämä trilogia on jo sen ikäinenkin, noin 25-vuotias, että siinä ajassa kyllä jyvät akanoista erottuvat. On osoittanut kestävänsä ajan hampaan.
VastaaPoistaTämähän on todellisuuteen perustuva tarina ja sijoittuu Ylistaroon. Henkilöt ovat tunnistettavissa olevia ihmisiä.
VastaaPoistaLukija nauttii hyvästä kirjasta, vaikka ei tosielämän esikuvia tuntisikaan. :) Mielestäni hyvästä fiktiosta nauttiakseen ei myöskään tarvitse tietää, mitkä kohdat mahdollisesti ovat kytköksissä todellisuuteen.
Poista