perjantai 6. huhtikuuta 2007

Hannu Salama: Tapausten kulku

Kuten mainitsinkin, sain Kilpikonnasta ja olkimarsalkasta pari Saarikoski-aiheista kirjavinkkiä. Yksi oli Hannu Salaman Tapausten kulku vuodelta 1975. Tuula-Liina Varis ei kovin korkealle kirjaa noteerannut, hänelle siitä jäi selkäänpuukotuksen makua, ja en valitettavasti voi sanoa arvostaneeni kirjaa itsekään. Syy ei kuitenkaan ole Saarikosken mollaaminen, vaan se, että kirja on huono. Mietin jo, voinko kirjoittaa kirjasta mielipidettä ollenkaan, koska jaksoin lukea sen paristasadasta sivusta vain puolet, loput plarailin, mutta tuli kirjaan kuitenkin sen verran eforttia laitettua että katson voivani sitä kommentoida.

Salamalta olen aikaisemmin lukenut Juhannustanssit, joka muistaakseni pyörii myös äidinkielen tuntien suosituslistoilla koulussa, lähinnä kai esimerkkinä kirjasodasta ja jumalanpilkkasyytteestä. Nykypäivänä Juhannustanssit ei mikään merkillepantavan kamala ole, ja oma mielipiteeni oli tuolloin ettei se mikään ihmeellinen kirja ollut. Salaman tympeänpuoleinen elämänkatsomus kiinnitti huomioni kyllä. Tapausten kulkua ryhdyin siis lukemaan vain tirkistelynhaluisesta uteliaisuudesta - onhan se eräänlainen aikalaistodistus kulttuurikapakka Hansan porukoista, joita kirjassa vilahtaakin iso liuta. Useimmille on annettu peitenimi, eli Saarikoski on Ilmari Autere, vaimo Tuula-Liina on Anita, Jorma Ojaharju on Iso-Santeri. Hermo Hormoonia veikkasin Armo Hormiaksi, Paavia Paavo Haavikoksi. Kaikkia en tunnistanut, jos kirjasta joskus uusi painos otetaan niin kustantaja voisi ystävällisesti lisätä siihen "kuka kukin on" -tunnistuslistan.

Valitettavasti uusintapainokseen ei ole mitään syytä, koska kirjassa ei todellakaan tämän tirkistelyn lisäksi ole mitään kiinnostavaa luettavaa. Rakenteeltaan kirja on oudon hahmoton. Se tuntuu lähinnä Salaman tajunnanvirralta - hän kirjoittaa omasta työstään, muistelee lapsuuttaan ja nuoruuttaan riitaisassa köyhässä maalaistalossa, käsittelee juopotteluaan, avioliittoaan, perhe-elämäänsä, pettämisiään ja sivusuhteitaan. Jos haluaa hyvää tajunnanvirtaa, voi lukea tämän blogin kirjoista Anja Kaurasen Kultasuun tai Pentti Saarikosken Asiaa tai ei. Tyylissä kun oleellista on koukuttaa lukija siten, että hän nauttii tunteesta ettei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu, ja lukee innokkaana lauseen kerrallaan ja sitä seuraavan lauseen. Tässä kirjassa sitä tunnetta ei tule, pikemminkin joutuu koko ajan miettimään, että miksi ihmeessä tämä kirja on kirjoitettu.

Hansa-ravintola esiintyy kirjassa nimellä Visby. Salamalla tuntuu olevan oudon ristiriitainen suhde koko paikkaan ja sen asujaimistoon. Vuoroin hän kehuu itseään, vuoroin vähättelee, välillä mollaa, mustamaalaa ja panettelee kaikkia kapakan kavereitaan, välillä saattaa haukkumisten päälle kehua. Jokaisella lienee joku tuttu ja sukulainen, jonka on mahdotonta sanoa kenestäkään mitään myönteistä, vaan joka keskittyy juorujen levittelyyn ja paisutteluun, kauhistuneella äänellä pällistelyyn ja kaksinaamaiseen moralisointiin. Tällaisten ihmisten kanssa keskustelu on vastenmielistä, koska tietää koko ajan, että samalla lailla "kaveri" haukkuu selän takana tämänhetkisen keskustelukumppaninsakin seuraaville tutuilleen. Salaman kirjasta tulee samanlainen tunne.

Se, mikä kuitenkin sai minut jättämään kirjan kesken, on Salaman erityisen tympeä ja vastenmielinen asenne muihin ihmisiin ja koko elämään, näin lyhyesti sanottuna. Vaimoaan ja lapsiaan hän ei tunnu arvostavan millään tavalla, saatikka ymmärtävän ja tahtovan heille hyvää, vaan puhuu heistä todella rumasti. Lapsuus- ja nuoruusmuistot ovat yksinkertaisesti ällöttäviä. Salama tilittää sivutolkulla onnetonta seksuaalihistoriaansa ja vaikeroi traumaattisia kokemuksiaan, samalla kuitenkin heitellen todella esineellistäviä, loukkaavia ja typeriä kommentteja mm. lapsista, sukulaisnaisistaan, koulukavereistaan. Älkää käsittäkö minua väärin. Jos haluan lukea nuoren pojan seksuaalisesta heräämisestä ja ahdistuneisuudesta sotienjälkeisellä maaseudulla, luen Heikki Turusen kirjoja. Hän kirjoittaa tästä aiheesta hyvin, kiinnostavasti ja puhuttelevasti. Jos taas haluan lukea siitä, miten alistavaa, raakaa ja loukkaavaa seksuaalinen suhtautuminen naisiin on ollut niinikään sotienjälkeisellä maaseudulla, saa aiheesta hyvän kuvan Hilkka Ravilolta, joka myös kirjoittaa loistavasti, tyylikkäästi ja erittäin hyvin. Salaman lukijoilleen tässä kirjassa välittämä maailmankuva ei ole mitään muuta kuin typerää ja törkeää ajattelemattomuutta. Jos hän tällaisen kommentin ottaa vanhoilla päivillään vielä todisteena kyvystään järkyttää ja shokeerata lukevaa yleisöä, siitä vaan.

Noh, tämähän nyt on vain minun mielipiteeni. Esimerkiksi tämä Ylioppilaslehden haastattelu vuodelta 2006 on ihan mukavaa luettavaa. Minulla ei kuitenkaan tämän kirjan jälkeen ole mitään ihmeempää hinkua ruveta lukemaan lisää Salaman kirjoja. Jyrkkä tuomioni siis on, että epäilen, ettei Salama ole niitä kirjailijoita, joiden tuotannosta uusintapainoksia otettaisiin hänen kuolemansa jälkeen. En usko niiden kestävän aikaa ja kiinnostavan lukijoita.

Vielä sananen Saarikoskesta. Vuonna 1975 ilmestynyt Tapausten kulku kuvaa runoilija Ilmari Autereen rappeutuneena ja tuhon omana. Suosio on hiipunut, kirjallinen menestys on taaksejäänyttä elämää, lehdet tekevät vain hömppäjuttuja. Kun Salama kuitenkin elämäkerrallisen kirjallisuuden perusteella Saarikosken hyvä kaveri oli, yhdyn minäkin arvioon siitä, että selkäänpuukotuksen ja jalustalta syöksemisen makua tässä on. Hähähää. Vuoden 1975 jälkeen kun Saarikosken parhaat päivät olivat vasta edessä. Jo samana vuonna häneltä ilmestyi Tiarnia-sarjan aloittava Tanssilattia vuorella. Siitäs saivat!

Jos joku Salama-fani osaa suositella minulle omasta mielestään hyvää ja kiinnostavaa Hannu Salaman kirjaa, otan ehdotuksia ja perusteluita mielelläni vastaan. Itse en kuitenkaan hänen tuotantoaan näiden kahden lukemani kirjan perusteella voi muille suositella.

22 kommenttia:

  1. Anonyymi17.4.07

    Suosittelisin Siinä näkijää missä tekijää ja Finlandia-sarjaa. Salaman 60-luvun lopun ja 70-luvun alun kirjat ovat semmoisia "hätäpaskoja", niin kuin hän itsekin jostain niistä sanoi, työn alla hänellä oli Pispala-eepos Siinä näkijä missä tekijä. Orvokkia en taida uskaltaa suositella, kun siinä Salama pilkkaa mm. vanhempiaan, entistä naisystäväänsä, ystäviänsä jne.

    sami liuhto kans kirjas tän

    VastaaPoista
  2. Ok, laitetaan listalle "sitten kun on todella sateinen kesä". :) Tuskinpa kuitenkaan vielä muutamaan vuoteen ryhdyn yrittämään Salamaa uudestaan. Voisihan sitä tietysti kirjastossa käydessä kurkkia, onko noissa yhtään enempää järkeä kuin näissä aiemmissa.

    VastaaPoista
  3. Terve!
    Kritiikki on aina subjektiivista ja makumieltymykset onneksi toisinaan vaihtuvat. Samasta teoksesta irtoaa vuosien jälkeen joskus paljonkin, joskus aika syö hohdon.
    Itse jätän Salamat toistaiseksi suosiolla kirjaston hyllyyn pölyttymään... Maailmaan kun mahtuu paljon parempaakin.

    Hauska huomata, että blogiini eksytään myös itänaapurista!

    VastaaPoista
  4. Näinhän se menee. Muille tiedoksi, että Joonaksen näkemys Salaman tuotannosta löytyy sivulta http://kirjahylly.blogspot.com/2007 /03/hannu-salama-elmn-opetuslapsia-3. html (kirjoittakaa osoite puhtaaksi ja korjatkaa välilyönnit, kommentit eivät valitettavasti linkitä urleja).
    Ollaan näköjään aika samaa mieltä hänestä, joten en sittenkään ole ainoa, joka on ihmetellyt Salaman ylimainetta

    VastaaPoista
  5. Anonyymi7.5.07

    Jos tämä nimenomainen aihe kiinnostaa ja jostain saat käsiisi, niin Ojaharjun Amok on tietenkin samanlaista matskua, tosin mielestäni hauskempaa luettavaa.

    VastaaPoista
  6. Kiitos muistutuksesta. Amok-aiheesta ja laajemmin Ojaharjusta syntyikin juttua tuolla Kilpikonna ja olkimarsalkka -merkinnän alla (löytyy myös Saarikoski-luokituksen alta).

    VastaaPoista
  7. Anonyymi8.5.08

    Se Paavi on Tuomas Anhava.

    VastaaPoista
  8. Anonyymi27.9.08

    Tämä tulee aika viiveellä, mutta itsekin suosittelisin ensi alkuun "Siinä näkijä missä tekijää", samoin esikoista "Se tavallinen tarina". Myös scifi-vaikutteinen "Amos ja saarelaiset" on tiivis ja hyvä kirja. Myös Salaman novellit ovat laatutavaraa.

    Salaman parhaimpana pidän kuitenkin "Finlandiaa", mutta se saattaa olla Salamaan tottumattomalle vähän liian raskas.

    Muuten: tuo "Tapausten kulku" julkaistiin kyllä jo -69 eikä vasta -75, "Näkijä tekijä" ilmestyi tuolloin.

    VastaaPoista
  9. Anonyymi28.9.08

    Sen verran on vielä sanottava, että "Tapausten kulku" kulku on romaani, fiktiivinen teksti. Ei siinä Hannu Salama kerro vaimostaan eikä lapsistaan, sen paremmin kuin muistakaan todellisista ihmisistä. Sallan kannattaisi ehkä joskus tutustua johonkin romaaniteorian perusteokseen, jossa käsitellään mimesiksen ja representaation kysymyksiä.

    VastaaPoista
  10. Finlandia on saanut monta suositusääntä, täytyy pitää mielessä!

    Olisinko tosiaan katsonut kirjasta julkaisuvuoden, joten ehkä tuo on ollut toinen painos tai jotain, ja vuosi on mennyt väärin. Kiitos korjauksesta!

    Kas, enpäs arvannutkaan että Tapausten kulku on fiktiivinen romaani. Mikä yllätys! Romaaniteorian perusteokset, mimesikset ja representaatiot jätän niille joita ne oikeasti kiinnostavat. Minä vaan luen ja teen juuri sellaisia johtopäätöksiä kuin tykkään. :)

    Itse asiassa tästä tulikin ilmainen vinkki jollekin kirjallisuuden opiskelijalle opinnäytetyön aiheeksi: "Hannu Salaman 'Tapausten kulku' mimesiksen ja representaation valossa."

    VastaaPoista
  11. Anonyymi29.9.08

    Salamasta julkaistiin Milla Peltosen väitös hiljattain Turussa, aihe oli "Jälkirealismin ehdoilla. Hannu Salaman Siinä näkijä missä tekijä ja Finlandia-sarja". Siinä Peltonen osoittaa Salaman uudistaneen suomalaista romaanimuotoa ratkaisevasti.

    http://www.turunsanomat.fi/kulttuuri/?ts=1,3:1005:0:0,4:5:0:1:2008-09-13,104:5:564240,1:0:0:0:0:0:

    Kyseinen väitös on luettavissa täältä:

    https://oa.doria.fi/bitstream/handle/10024/40126/C272.pdf?sequence=1

    Salaman merkitys suomalaisen romaanimuodon kehittäjänä on vasta alkamassa, mutta se jatkuu!

    VastaaPoista
  12. Anonyymi29.9.08

    "Kas, enpäs arvannutkaan että Tapausten kulku on fiktiivinen romaani. Mikä yllätys!"

    Ei se tarvinnutkaan arvausta, koska nimekelehdellä lukee aivan selvästi: Romaani.

    Kommenttisi oli ironinen, mutta fiktiota pitää todella lukea fiktiona, se ei ole raportti todellisuudesta.

    VastaaPoista
  13. Nyt täytyy ehkä erottaa kaksi asiaa: ihmiset, jotka lukevat kirjoja huvin vuoksi, ja ihmiset, jotka lukevat kirjoja kirjallisuustieteen nimissä.

    Ehkä tutkimuksessa osoitetaan Salaman uudistaneen romaanitaidetta. Tämä on toki kirjallisuushistoriallisesti merkittävää, mutta minun lukukokemuksiini tämä tieto ei juuri vaikuta: olen lukenut Salamalta kaksi kirjaa, en pitänyt kummastakaan, eikä sen vuoksi ole kauheaa hinkua ryhtyä lukemaan niitä lisää.

    Voisin tuonne blogijuttuuni käydä toki täydentämässä että "Salama kuvaa päähenkilönsä, kirjailija Harri Salmisen kautta todella tympeästi ja vastenmielisesti Salmisen perhesuhteita" jne jne. mutten taida sitä tehdä. Olkoot alkuperäisessä muodossaan, niin ei tule peukaloitua turhan takia vanhoja juttujaan. Edelleen, kirjailijan välittämä maailmankuva, olipa sillä mitään tekemistä reaalimaailman kanssa tai ei, on jotain, mistä minä en pitänyt.

    "Fiktiota pitää todella lukea fiktiona" -väite luultavasti menettää pohjansa, jos tutkittaisiin ihmisten lukukokemuksia: luultavasti lapset lukevat Susikoira Roita ajatellen, että tämmöistä se saksanpaimenkoiran hoitaminen oikeasti on, isänpäivänä miehet lukevat sotaromaaneja eläytyen, että näin se sota on mennyt, minä luin Tapausten kulkua ajatellen, että jos Salama on yhtään samanlainen ihminen kuin alter egonsa kirjassa, niin voi vaimoparkaa ja lähimmäisparkoja.

    Romaanitaiteen uudistaminen voi toki olla aivan yhtä totta samaan aikaan kuin tällaiset lukijan aidot kokemukset.

    VastaaPoista
  14. Täydennyksenä vielä äskeiseen, että toki useimmilla ihmisillä säilyy kyky muistaa, että kirja on paperia, ja lukiessaan elää "leikisti totta". Mutta varsinkin tällaisia juoruromaaneja, kuten Tapausten kulkua, luetaan paljolti siksi että voitaisiin kurkkia, keneen todellisuuden henkilöön kirjailija mahdollisesti viittaa ja saisiko jotain jännää selville. Kiintoisa tutkimusaihe olisi kyllä tämäkin.

    VastaaPoista
  15. Anonyymi30.9.08

    "Fiktiota pitää todella lukea fiktiona" -väite luultavasti menettää pohjansa, jos tutkittaisiin ihmisten lukukokemuksia"

    Eihän se sitä menetä, ihmiset vain lukevat väärin! On suorastaan surullista, että vielä 2000-luvulla ihmiset lukevat romaaneja, niinkuin niiden ihmiset olisivat todellisia henkilöitä tai ainakin kuvia niistä. Eihän elokuviakaan katsella samalla tavalla. Eikä teatteriesityksiä.

    Salama on hienosti - minusta - käyttänyt strategiaa, jossa fiktio ja "fakta" (todella: sitaateissa) sekoitetaan keskenään ja luodaan tällä tavalla proosalle enemmän vaikuttavuutta, todellisuudentuntua. Salama on kuitenkin kirjailija, hän operoi mielikuvituksellaan ja minusta olisi hänen aliarvioimistaan väittää, että hän ikään kuin kopioi todellisia ihmisiä romaaneihinsa.

    Salaman maailmankuva romaaneissaan on ehkä karu, mutta hän on ikään kuin "käänteinen moralisti": hän näyttää ihmisen raadollisimmat puolet osoittaakseen, että moraalisemmat suhteet ihmisten välillä olisivat sittenkin toivottavia.

    Mutta lue nyt se Salaman esikoinen ja sitten se Amos ja saarelaiset, sen jälkeen Siinä näkijä missä tekijä. Huomaat ehkä, että Salama osaa kirjoittaa kirjoja, joissa ihmiskäsitys on ainakin hitusen lähempänä sitä, mitä sinä haluat nähdä.

    VastaaPoista
  16. Arvoisa Anonymous, meillä taitaa olla iso periaatteellinen näkemysero. :) Minusta kun lukijoilla on täysi oikeus lukea kirjoja "väärin". Voisihan tätä Tapausten kulkua lukea vaikka keittokirjana, jos haluaisi. Käypä katsomassa tuolta linkkilistastani Jämsän koululaisten lukupäiväkirjoja. Mahtavia, kuvia kumartelemattomia mielipiteitä. Lukukokemuksia, joista puuttuu täysin kaikki kirjallisuushistoriallinen konteksti. Riemastuttavan tuoreita tulkintoja!

    Tapausten kulkua voisi verrata tuohon niin ikään lukemaani Heikki Turusen Maalaiseen. Salama kirjoittaa kirjailija Harri Salmisen juopotteluntäyteisestä elämästä, Turunen taas kirjailija Heino Oinosen viinanjuonnista ja syrjähypystä. Mutta Turunen hanskaa tämän alter egon käyttämisen hiton paljon paremmin. Maalainen on fiktiivisenä teoksena eheä, täysipainoinen ja uskottava. Yhtäläisyydet reaalielämään (ja niitä on paljon) jäävät merkityksettömiksi, kun tarina toimii itsessään loistavasti. Jos toisella puolella maailmaa asuva, Heikki Turusesta mitään tietämätön ihminen, lukisi Maalaisen, hän voisi nautiskella hyvästä romaanista. Jos sama henkilö lukisi Tapausten kulun, hän ihmettelisi hahmotonta rakennetta, juonen puutetta, kömpelöä kieltä, epäselvää poukkoilua. Kirjailija Salaman persoona tunkee liikaa läpi romaanihenkilö-kirjailijasta läpi. Tämä rikkoo eheyden. Nämä asiat tekevät kirjasta (huom. minun mielestäni) huonon, kun taas Turunen ammentaa vähintään yhtä paljon omasta elämästään aineksia, mutta muuttaa keitoksen toimivaksi kaunokirjallisuudeksi, fiktioksi.

    Kiitos noista Salama-suosituksista, niitä pyytelinkin, mutta en nyt taida kuitenkaan tältä istumalta rynnätä kirjastoon niitä hakemaan, mutta jos joskus iskee hirmuinen hinku lukea lisää Salamaa, pidän ne mielessä.

    VastaaPoista
  17. Anonyymi1.10.08

    No joo, me selvästi odotamme romaanikirjallisuudelta hieman erilaisia asioita. Sinänsä on sääli, että sinä Salaman tuotannosta olet lukenut ensimmäisenä (vai olitkohan jo lukenut "Juhannustanssit"...) juuri "Tapausten kulun", jota hän itse pitää "hätäpaskana", kirjana joka oli pakko kirjoittaa leivän tienaamiseksi.

    Mutta ne asiat, joita sinä pidät "hahmottomana rakenteena, juonen puutteena, kömpelönä kielenä, epäselvänä poukkoiluna", näen minä ihan toisessa valossa: rakenteellisena kokeiluna ja uudistamisena, kielen elastisuutena, uuden etsimisenä.

    Salama ei todellakaan kirjoita suoraviivaista proosaa, jossa - hänen omien sanojensa mukaan - "Pekka käveli kadulla, sitten Pekka astui koiranpaskaan". Itse olen saanut suurta lukunautintoa lukiessani esim. "Finlandian" ja "Elämän opetuslasten" voimakkaasti assiosioivaa proosaa, jossa lauseet ovat pitkiä ja kuvastavat minusta hienosti ihmiset tapaa kokea maailma ja todellisuus. Ne kun eivät enää ole suoraviivaisen kokonaisia, selviä syy-yhteyksiä noudattavia ja helposti hallittavia.

    Sanon vielä: Slama on suuri! Hänen arvonsa tulee vielä nousemaan, mutta se on sääli, että se tapahtuu vasta hänen kuolemansa jälkeen. Silloin tutkijat ryntäävät haaskalle, sano minun sanoneen!

    Mutta päätän keskustelun Salamasta tähän, onhan maailmassa niin paljon muutakin kirjallisuutta, johon kannattaa tutustua.

    Onnea sinulle edelleen kirjallisuusharrastuksen parissa!

    VastaaPoista
  18. Anonyymi1.10.08

    PS. Pakko vielä korostaa: älä lue "Finlandiaa" seuraavaksi, jos yleensä Salaman parissa joskus jatkat, se on sinulle liian raskas. Lue se esikoinen ("Se tavallinen tarina"), sitten "Amos ja saarelaiset" ja "Siinä näkijä missä tekijä". :-)

    VastaaPoista
  19. Kiitos tästä, tiedänpä olla valitsematta mitään itselleni liian raskasta luettavaa.

    VastaaPoista
  20. Anonyymi27.7.09

    Aika rajoittunut luenta, jos näit kirjan vain jouruteoksena ja paskanheittona kavereille. Minua nimenomaan kiehtoo Salaman ristiriitaisuus. Seikka, miten yhtä aikaa vihaa ja rakastaa, ettei tunne itsekään omia ajatuksiaan ja mieltään. Sen lisäksi teos on hienoa ajankuvaa kirjallisesta ja poliittisesta ilmapiiristä, ja muutamat palopuheenomaiset pätkät ovat riemastuttavaa luettavaa. Sanoisipa joku nyky-Suomesta yhtä rohkeasti!

    VastaaPoista
  21. Saahan sitä jokainen pitää mistä kirjasta haluaa, hyvä että sinä pidit tästä kirjasta. :)

    VastaaPoista
  22. http://hikkaj.blogit.kauppalehti.fi/blog/24577/viettien-viemaa

    VastaaPoista