Maailman paras divari toimii kesäisin Lappeenrannan satamatorilla. Sinne kärrätään pakettiautollinen kirjoja ja levitetään kirjatelineisiin. En tiedä, mistä torin kokoelmat löydetään, mutta sieltä löytyy aina järjettömän hyvää kamaa. Oikeastaan minun ei kannata enää edes mennä sinne, koska ostan kuitenkin joka kerta jotakin. Viimeksi tuli ostettua Henry Jamesin Washingtonin aukio, priimakuntoinen kaunis painos, julkaistu samassa Otavan tyylikkäässä Seitsentähdet-sarjassa kuin Humiseva harjukin.Henry Jamesin kirjoja en ole ikinä ennen lukenut, mielikuvakin hänen kirjailijanurastaan oli melko hämärä. "Jotain vanhoja amerikkalaisia klassikkoja", ajattelin. Hämärästi paikallistin Naisen muotokuva -teoksen hänen suuntaansa, lähinnä siksi että siitä on taannoin tehty elokuvasovitus, jossa Nicole Kidman näytteli pääosaa. Tätäkään en kyllä ole nähnyt, on vain jäänyt arvosteluista mieleen. Koska Washingtonin aukion kansiliepeessä tai saatesanoissa ei käynyt ilmi, koska teos on alunperin ilmestynyt, piti arvuutella sen olevan 1800-luvun lopulla syntynyt. Netti vahvistikin ilmestymisvuodeksi 1880.
Pidin kirjasta, mikä oli hieman erikoista siinä valossa, että siinä ulkoisesti tapahtui varsin vähän. "Salonkikelpoinen" oli laatusana, joka nousi mieleen useammankin kerran kirjaa lukiessa. Tarina on yksi maailman vanhimmista: poika kohtaa tytön, nimittäin köyhä ja rahan perään mielivä poika kohtaa yksinkertaisen, tavallisen näköinen tytön, jota odottaa suuri perintö. Odotin kirjan menevän siihen, että häät vietetään ja tyttö pääsee elämään onnetonta avioliittoa, jossa mies lyö häntä laimin ja tuhlaa kaikki rahat. Tähän asti ei kuitenkaan päästy, vaan kirja keskittyy romanssin etenemiseen, tytön isän vastustus- ja väistöliikkeisiin, kihlausaikaan ja kihlauksen hiipumiseen. Tästä huolimatta kirjan pääpaino ei niinkään ole ihmissuhteissa, vaan se on ikään kuin sosiologinen tutkielma erilaisista ihmisluonteista. Jostain syystä Henry James kuvaa kaikki naishahmot vähemmän imartelevassa valossa. Päähenkilö Catherine Sloper on vähäpuheinen tallukka, jonka viehätyksetöntä olemusta ja yksinkertaista järjenjuoksua korostetaan joka käänteessä. Hänen tätinsä, rouva Lavinia Penniman, on yltiöromanttinen sählääjä, joka järjestelee mielellään nuorten rakastavaisten naima-asioita, tahtoivatpa nämä sitä tai eivät. Sen sijaan Catherinen isä, tohtori Sloper, on kuvattu arvovaltaisena ja terävä-älyisenä miehenä, joka ei anna tunteiden sekoittaa loogista päättelykykyään ja moraalisia ratkaisujaan. Kieltämättä tohtori Sloper hoitaa avioliiton torppaamisen varsin taitavasti. Itse ainakin lukijana kannustin tohtori Sloperia, olihan Catherinen typerä rakastuminen liehakoivaan mieheen ennalta-arvattavan hölmöä. Tohtori Sloper ottaa miehestä, Morris Townsendistä, asianmukaisesti selkoa, tutkii ennen kuin hutkii, ja perustelee sen jälkeen kantansa tyttärelleen järkähtämättömästi, kuitenkin jättäen hänelle tilaa tehdä omat ratkaisunsa.
Minua viehättää kovasti kuvaus "vanhan ajan" New Yorkin seurapiireistä. Samaan maailmaan sijoittuvaa kuvausta muistan lukeneeni Edith Whartonilta. Säätyläisten tarkkaan mietitty ja vähäeleinen etiketti, jossa pienillä asioilla viestitetään suuria tunteita, muistuttaa kovasti vanhaa eurooppalaista maailmaa, mutta kuitenkin amerikkalaiskertojat nostavat esille asioita, jotka erottavat amerikkalaiset seurapiirit eurooppalaisista. Jopa kliseisesti yksi tällainen seikka on rehellisen työnteon ja omilla ansioilla menestymisen korostaminen. Kutsuilla, iltateen juonnissa, muodollisilla vierailukäynneillä käyttäydytään aina erinomaisen kohteliaasti. Esimerkiksi Catherinen ja Morrisin seurustelu on erittäin säädyllistä ja vähäeleistä, näin nykyisen mittapuun mukaan. Tosin joitakin ennenkuulumattomia vapauksia suhteessa otetaan, esimerkiksi Catherine menee kutsumatta käymään Morrisin asunnolla!
Eli pisteet Henry Jamesille, homma käy ja lana leviää. Suomentaja Kersti Juva kirjoittaa kirjan jälkisanoissa, että suomentaminen oli haastavaa, koska James panostaa hyvin paljon kielellisillä vivahteilla ja hienovaraisilla merkityksillä pelaamiseen. Juvan suomennos oli varsin mukavaa ja sujuvaa luettavaa, sopi mielestäni hyvin tuohon kuvaamaansa maailmaan.
Tässäpä vielä esimerkki Jamesin tyylistä. Tohtori Sloper on mennyt käymään Morris Townsendin sisaren luo ottaakseen selvää, mikä Townsend on miehiään. Armotonta analyysiä ihmisluonteesta saa siskokin kuulla:
"Tohtori silmäili häntä hetken. - Te naiset olette kaikki samanlaisia! Mutta tyyppi, johon veljenne kuuluu, on luotu koitumaan juuri teidän perikadoksenne ja teidät sen lajin uhreiksi ja palvelijoiksi. Kyseisen tyypin tunnusmerkki on vakaa päätös - jonka takana voi piillä hurja hiljainen kiihko - olla ottamatta elämältä vastaan muuta kuin nautintoja, ja varmistaa nämä nautinnot pääasiassa suostuvaisen sukupuolen avulla. Tähän ryhmään kuuluvat nuoret miehet eivät koskaan tee itse mitään, minkä voivat saada muut tekemään puolestaan, ja he elävät toisten hullaantuneisuuden, palvonnan ja ihailun varassa. Yhdeksässäkymmenessä yhdeksässä tapauksessa sadasta nämä toiset ovat naisia. Nämä nuoret ystävämme edellyttävät, että toiset kärsivät heidän puolestaan, ja kuten te varmasti tiedätte, naisilta se sujuu erinomaisesti."
Tekstit
Onnittelut loppuunpääsystä. Minä jouduin tuon keskeyttämään, vaikka pari muuta Jamesin teosta olenkin lukenut.
VastaaPoistaJames taisi olla jossain määrin miesestablishmentin puolustaja, mm. hänen Bostonin naisensa hyökkää alkuvaiheissaan olevaa feminististä liikettä vastaan, jossa hän kuvaa nuo varhaisfeministit joko höyrypäisinä naisina, jotka eksytettävät nuoria neitoja "oikeasta elämäntavasta".
Sikäli lainauksesi huvittaa, koska se pilkkaa sitä, mikä kannatteli koko vanhaa patriarkaattia, naisten alistumista hupakkouteen. Joten niin tai näin, mikään ei ole kuitenkaan oikeinpäin.
Lievää naisvihamielisyyttä olin tosiaan itsekin rivien välistä kirjoittajan asenteissa aistivinani. :) Mutta ei se niin voimakasta ollut, että olisi kumonnut nuo varsin osuvat luonnehdinnat ihmisluonteesta.
VastaaPoistaMinusta kirja oli suorastaan vetävä - juoni eteni hyvin ja piti saada tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Mutta ymmärrän kyllä jos juuri tämä kirja on jäänyt kesken, mainitsinkin tuosta ulkoisten tapahtumien vähyydestä. Henkilögallerian pienuus pisti miettimään, että tämähän toimisi hyvin näytelmänä, mutta nettihän ehtikin kertomaan, että tästä todellakin on tehty näytelmäversio jo aikoja sitten, jota Suomessakin on esitetty Perijätär-nimellä.